PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Puheenjohtaja Soininvaara ministeri Pekkariselle 1.4.2005:

Päästöoikeuksien ostaminen tulisi valtiolle kalliiksi

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen esittää, että valtio ostaisi suomalaiselle teollisuudelle päästöoikeuksia ulkomailta ja lahjoittaisi ne teollisuudelle. Esitystä on syytä vastustaa, koska ilmastopolitiikka epäonnistuisi täysin, jos kaikki maat toimisivat niin kuin Pekkarinen esittää, Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara huomauttaa.

    Hallituksen tulisi sen sijaan voimakkaasti edistää toimia, joilla energian haaskausta Suomessa vähennetään. Keinoja olisi, kun niitä vain otettaisiin käyttöön, sillä eduskunnalle ydinvoimapäätöksen yhteydessä eduskunnalle luvatun risupaketin toteuttaminen on vielä puolitiessään. Mitä hallitus tekee? Sen sijaan, että hallitus toimisi aktiivisesti, toimia energiakasvien kuten ruokohelven kasvatusalan laajentamiseksi vitkutellaan eikä todellisia kannusteita energian säästämiseksi ole otettu käyttöön.

    Miksi hallitus sallii ja jopa pääministerin suulla haluaa edistää kaupunkirakenteen hajoamista pääkaupunkiseudulle? Miksi julkisen liikenteen annetaan koko maassa heikentyä tavalla, joka pakottaa yksityisauton käyttöön? Enemmän autoilua tarkoittaa enemmän hiilidioksidipäästöjä ja vähemmän päästöoikeuksia teollisuudelle. Miksi hallitus seuraa toimettomana vieressä, kun edelleen kaksi kolmasosaa uusista omakotitaloista liitetään sähkölämmitykseen? Ruotsissa valtio tukee voimakkaasti maalämmön sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöä pientalojen lämmityksessä sähkölämmityksen sijaan.

    Jos teollisuudella todella on pulaa päästöoikeuksista, voidaan niitä siirtää voimayhtiöiltä teollisuudelle. Hiilivoimaloiden päästöoikeuksien hinta siirtyy pohjoismaisen sähköpörssin rakenteen vuoksi sähkön hintaan, vaikka voimayhtiö saisi päästöoikeudet ilmaiseksi. Näitä ilmaisia päästöoikeuksia ei missään tapauksessa pitäisi haaskata voimayhtiöille.


<<paluu etusivulle