PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Osmo Soininvaara 11.4.2005 vihreiden puheenjohtajatentissä Kuopiossa

Toimiva aluerakenne, kun bensa maksaa kolme euroa litralta

Kysymys (pää)kaupungin ja maaseudun suhteesta on noussut keskeiseksi teemaksi puheenjohtajakamppailussa. Hahmotan seuraavassa, millainen on oma käsitykseni hyvästä aluerakenteesta tulevaisuudessa, kun öljy loppuu ja korvaavat polttoaineet ovat olennaisesti kalliimpia.

Keskeiseksi nousee kaksi asiaa: liikenteen vaatiman energiamäärän ja lämmitysenergian tarpeen minimoiminen.

Pieniä kaupunkeja on puolustettava


Muutto pääkaupunkiseudulle ei ole hyväksi, koska liikennetarve suurissa kaupungeissa on asukasta kohden suuri suurten etäisyyksien johdosta. Edullisimpia päivittäisen liikkumisen kannalta ovat pienet kaupungit. Hyviä ovat myös vähän isommat, mutta tiiviisti rakennetut. Kuopio kuuluu näihin. Tärkein muuttoliike Suomessa käy nyt pienistä kaupungeista suuriin. Aluepolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi on otettava pienten kaupunkien puolustus.

Ehyt kaupunkirakenne


Jos väkeä muutetaan kaupunkeihin, olisi hyvä muuttaa kaupunkiin eikä sen lähelle, sillä päivittäinen pendelöinti pitkien matkojen takaa ei voi jatkua enää kauan. Kaupunkirakenteen päästäminen hajoamaan amerikkalaistyyppiseksi autokaupungiksi on aikamme suurimpia hölmöyksiä. Hyvään yhdyskuntarakenteeseen kuuluvat myös kaupunkien ulkopuolelle rakennetut vehreät ja luonnonläheiset puutarhakaupungit, joilla on kuitenkin selkeä asemakaava, hyvä sisäinen palvelutaso ja jotka on rakennettu niin, että joukkoliikenteen käyttö on mahdollista.

Bioenergia tuo elämänuskoa maaseudulle


Bioenergian tuotanto ruokohelven ja puuhakkeen muodossa tulee tuottamaan maaseudulle sekä työtä että varallisuutta. Tulevaisuudenuskon palaaminen tuo myös lapsiperheet takaisin maalaiskyliin. Maaseudun tulevaisuuden kannalta yksi tärkeitä asioita on kylien uudelleen eheyttäminen. Ne syyt, jotka johtivat kylärakenteen hajottamiseen isojaon aikana, eivät ole enää voimassa. Maaseutukylien palvelutason ylläpitäminen on tärkeätä. Jos kylässä ei ole kauppaa eikä koulua, sieltä on päivittäin ajettava muualle. Tulevaisuutta haja-asutusalueilla on ilmeisesti myös se, että kauppias toimittaa puhelimitse tai sähköpostilla tilatut tavarat pakettiautolla kotiovelle.

Puu, maalämpö ja kaukolämpö


Maaseudulla soisi käytettävän lämmitykseen mahdollisimman paljon puuta ja muuta bioenergiaa. Laajenevan kaupunkiasutuksen on hyvä sijoittua sijoittautua kaukolämpöverkon äärelle. Jos tämä ei ole mahdollista, taloihin tulee joko asentaa maalämpöön perustuva lämmitysjärjestelmä tai ne on lämmitettävä pääsääntöisesti uusiutuvalla energialla.


<<paluu etusivulle