Kokoomuksen ohjelma ajaisi kuntien palvelut liki katastrofiin
Kokoomuksen eduskuntaryhmän
puheenjohtajan Ben Zyskowiczin perustelut siitä, miksi veronalennukset
eivät vaarantaisi kuntien palveluja eivät kertakaikkiaan toimi.
Zyskowicsin mukaan kunnat hyötyisivät tästä sitä
kautta, että veronalennukset johtaisivat maltillisempiin palkankorotuskiin
ja näin kunnat säästäisivät sen, minkä veronalennukset
niiltä veisivät. Tässä ajattelutavassa on kaksi
virhettä:
Tupo-sopimus on jo tehty, joten palkankorotukset
on lyöty kiinni kahdeksi vuodeksi. Tuposopimuksessa on sovittu myös sairaanhoitajien
ja opettajien ylimääräisistä palkankorotuksista, joita
kokoomuksen ohjelmassa ei pystytä rahoittamaan.
Vaikka palkankorotukset jäisivät
maltillisemmiksi, ei sekään auttaisi kuntia. Kuntien talouteen
palkankorotusten taso ei vaikuta sitä eikä tätä, koska
sen minkä ne palkkamenoissa voittavat, ne häviävät
verotuloissa.
Kokoomuksen lupaamat veronalennukset
veisivät kokonaan sen liikkuma-alan, jonka oletettu taloudellinen
kasvu julkiseen talouteen toisi. Hallitus on kansallisen terveyshankkeen
yhteydessä arvioinut, että pelkästään terveydenhuolto
veisi rahaa 700 miljoonaa euroa vuodessa vaalikauden loppuun mennessä,
mutta kokoomus on varannut tähän tarkoitukseen ainoastaan 100
miljoonaa euroa. Alkoholi- ja tupakkaveron alennukset syövät
veropohjaa. EU:n laajeneminen lisää menoja sadoilla miljoonilla
markoilla.
Joko kokoomuksen vaaliohjelma perustuu
tyhjiin veronalennuslupauksiin tai se johtaa kuntien palvelujen dramaattiseen
heikkenemiseen.
<<paluu
etusivulle