HENKILÖESITTELY
Olen syntynyt Helsingissä 2.
syyskuuta 1951. Ylioppilaaksi kirjoitin Munkkiniemen yhteiskoulusta 1970.
Aloitin valtiotieteellisessä tiedekunnassa tilasto- ja kansantaloustieteen
opinnot ja valmistuin valtiotieteiden kandidaatiksi 1973. Lisensiaattityöni
sain päätökseen 1982. Tilastotieteilijänä olen
tutkinut mm. rattijuoppojen aiheuttamia liikenneonnettomuuksia ja suhdannebarometrin
ennustuskykyä.
Yhteiskunnalliseen toimintaan aloin osallistua jo teini-iässä,
jolloin toimin mm. Biafra-toimikunnassa ja Enemmistö ry:ssä.
Ville Komsin mukana liityin liberaaleihin 1968. Kuitenkin jo 1976 olin
kokoamassa Helsingin kunnallisvaaleihin villiä listaa Helsinki-liikkeen
nimissä. Tämä esivihreä lista ei tuolloin saanut valtuutettuja,
mutta seuraavissa vaaleissa 1980 saimme Ville Komsin valtuustoon. Vuosina
1979-80 osallistuin aktiivisesti Koijärvi-liikkeeseen. Vihreiden toimintaa
olen ollut panemassa pystyyn liikkeen alusta lähtien.
Helsingin kaupunginvaltuustoon minut
valittiin 1984, jonka jälkeen olen toiminut lukuisissa luottamustehtävissä.
Tärkeimpinä niistä pidän kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuutta,
Kuntaliiton hallituksen jäsenyyttä ja HYKS:n liittovaltuuston
varapuheenjohtajuutta sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtajuutta. Kansanedustajaksi
minut valittiin 1987, mutta putosin eduskunnasta 1991. Vuosina 1991-95
toimin yksityisyrittäjänä. Tein konsulttitutkimuksina mm.
selvitykset Hyvinvointivaltio ja talouden kriisi (STM, 1992), Ympäristönsuojelu
ja taloudelliset ohjauskeinot (YM, 1993), Hahmotelma perustulomallista
(STM 1994) ja Ehkä siinä kävikin näin (YTV 1996). Kirjoitin
ja luennoin paljon.
Nousin uudestaan eduskuntaan 1995,
jolloin vihreistä myös tuli hallituspuolue. Vaalikauden kaksi
viimeistä vuotta toimin ryhmän puheenjohtajana. Vuoden 1999 vaalien
jälkeen minut valittiin peruspalveluministeriksi Eva Biaudetin kanssa
jaetulle toimikaudelle. Tehtävän piti alkaa huhtikuussa 2002,
mutta Biaudetin äitiysloman vuoksi vuoroni aikaistui vuodella. Ministerikauteni
päättyi 19.4.2002 mutta työ jatkui vielä seuraavan vaalikauden 2003-2007. Toimin myös kaksi kautta
Vihreän liiton puheenjohtajana vuosina 2001-2005.
Nykyisin toimin vapaana tietokirjailijana ja
luennoitsijana.
Olen intohimoinen pyöräilijä.
Valtavirran vastaisesti suosin "pukinsarvimallia". Kilometrejä taittuu
vuosittain noin 3 000. Vähintään kerran vuodessa pyrin hermojen
lepuuttamiseksi, kunnon kohottamiseksi ja vatsan pienentämiseksi tekemään
viikon pyöräretken, useimmiten jossain ulkomailla. Myös
valokuvausta harrastan normaalia näppäilyä enemmän.
Teatterissa yritän käydä, mutta työt ja perhe haittaavat
tätä harrastusta. Puolisooni Anna-Maria Soininvaaraan tutustuin
vuoden 1988 kunnallisvaalien yhteydessä. Meillä on kolme lasta:
Ohto (s. 1990), Ilppo (s. 1991) ja Helmi (s. 1997). Asumme Katajanokalla.
Osmo Soininvaaran
CV