Lisätään oppisopimusjärjestelyjen painoarvoa koulutuksessa

Oppisopimuskoulutus parantaisi tehokkaimmin juuri niiden nuorten töihin pääsyä, joille se nyt on vaikeinta. Sen ehtoja pitää muuttaa, koska nyt työnantajat eivät uskalla tätä mahdollisuutta käyttää.

= = = =
Joku voi pitää yllättävänä, etten oidäö parhaana Juhana Vartiaisen ja minun nimiini pantua nuorisopalkkaa. Esitimme myös muutoksia oppisopimuskoulutukseen, ja tämä on esityksistämme tärkeämpi. Nyt oppisopimuskoulutuksen suurin este on se, ettei sopimusta voi purkaa, vaikka kaikki syyt työsuhteen purkamiseen olisivat olemassa. Työantajat pitävät riskiä liian suurena, kun on kyse huonoin arvosanoin peruskoulusta valmistuneesta, vailla työkokemusta olevasta nuoresta.

Nuorisopalkka ei ole mikään uusi ajatus. Sellainen sisältyy jo nyt melkein kaikkiin työehtosopimuksiin, erityisesti SAK-laisilla aloilla. Tämä ei niissä perustu yleensä ikään vaan kokemusvuosiin, mutta sillä ei ole merkitystä, perustuuko 18-vuotiaan alempi palkka ikään vai siihen, ettei työvuosia ole takana paljon. Meidän varsinainen ehdotuksemme koski sitä, että pienipalkkaista työtä tekevän nuoren verotusta alennetaan ikäperusteisesti, jotta alemmalla palkalla kannattaisi mennä töihin.. Siksi tuon palkan alennuksenkin pitäisi olla ikäperusteinen, mutta se koskisi siis vain minimipalkkoja, joita harva saa. Jos esityksemme toteutettaisiin, suurimmalle osalle nuorista ei palkan osalta tapahtuisi mitään, mutta verot laskisivat. Vuoteen 1975 alle 24-vuotiaiden verotus oli alempaa.

Sanssi-kortti tekee saman toista kautta, mutta on kömpelömpi, tulee kalliimmaksi eikä tue keikkatöitä.

Suurin syy nuorisotyöttömyyteen kuitenkin on, että nuorten palkkaaminen on laitonta silloin, kun työvoimaa joudutaan suhdannesyistä vähentämään.Tämä on vanhojen työntekijöiden oikeuksien kannalta ymmärrettävää, mutta koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta perin huono asia.

Kaupunkisuunnitteluviraston alustava toimintasuunnitelma vuosille 2014 – 2016, vuoden 2014 talousarvioehdotus ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2014 – 2016

(Pöydältä)

Viraston voimavarat koko ajan pienenevät. Voidaan tietysti kysyä, suunnitellaanko liian pikkutarkasti, mutta ei se nyt niinkään voi olla, että asuntojen rakentaminen (1,5 mrd €/vuosi) on kiinni siitä, onko varaa ostaa mustetta suunnittelijan kynään. Lähiöprojektin rahoittaminen on siirtynyt kiinteistövirastosta kaupunkisuunnitteluvirastoon, mutta rahat ovat unohtuneet kiinteistövirastoon.

Tapulikaupungin maatullinpuiston eteläosan kaava

(Pöydältä)

Asukkaat ovat valittaneet, että kaava vie liikaa viheralueita. Toisaalta niiden laatu paranee aivan olennaisesti.

Sörnäisten tunnelin kaava

Näitä jättimäisiä liikennehankkeita riittää. Tämä maksaa tässä vaiheessa 160 M€. Esityslistan mukaan tunneli tekee mahdolliseksi lisätä rakennusoikeuksia 200 000 kerrosneliöllä. Jos arvioimme kerrosneliön arvoksi varovaisesti 1000 €, voiton puolelle tämän pitäisi mennä noin 40 miljoonalla.

Tässä laskelmassa kriittistä on, onko tunneli ehdoton edellytys lisärakentamiselle. Minä haluan tehdä mieluummin hyvää kuin halpaa. On selvää, että asumisolosuhteita tämä tunneli parantaa olennaisesti.  JOS se rahoittaa itsensä lisärakennusoikeudella, niin mikä ettei.

Pääsemme taas kysymykseen Helsingin investointikatosta, onko se netto vain bruttoperiaatteella. Vaikka hanke oikeasti tuottaisi voittoa 40 miljoonaa, ei ole mitään edellytyksiä mahduttaa sitä bruttomääräiseen investointikattoon ja jättää vastaavalla summalla homekouluja korjaamatta.

Tästä on tehty myös (alustava) liikennesuunnitelma. Siinä on laskettu hankkeen liikennetaloudellinen kustannushyötylaskelma ja saatu aika surkea kannattavuus. Niinpä niin. Kun tutkitaan kaupunkiliikennettä, pääosa vaikutuksista tulee maankäytöstä ja liikennehyödyistä vain pieni osa. Siksi ratikkaakaan ei koskaan saada kannattavaksi. Mahdfollinen keskustatunneli lisäisi Sörnäisten tunnelin kannattavuutta, mutta vain marginaalisesti.

Kuusikkotien asemakaavan muistutukset

Hyväksyimme tämän 27.11.2012 pantavaksi näytteille.

Aluetta tiivistetään varovaisesti niin,että uutta asuinkerrosalaa tulee 5800 kerrosneliötä ja 2000 neliötä koululle. Tiivistämistä vastustaa yhteensä 29 hengen allekirjoittamat kolme muistutusta. Kaavaa ei esitetä muistutusten tai lausuntojen johdosta muutettavaksi

Kantelettarentien liikennesuunnitelma

Kun Kannelmäen Prisma (omaa sukua MaxiMarket) on laajentanut, nyt ajoyhteyksiä pitää parantaa. Kustannusarvio 550 000 euroa. Olenko nipo, kun minusta tämä kuuluisi HOK-Elannon maksettavaksi?

Maakuntakaava -> yleiskaava -> asemakaava -> tontiluovutussopimus

Nämä kaavatasot eivät toimi rationaalisesti niin, että saisimme hyvää yhdyskuntaa.

Tästä prosessista irrallaan kulkee liikennesuunnittelu, joka menee mystisen MAL-yhteistyön mukaan. Tämä on hyvin harmillista, sillä liikenteen ja maankäytön suunnittelu ovat kuin siiamilaiset kaksoset. Jos niitä mitenkään nivotaan yhteen, se tapahtuu kaiken demokratian ulottumattomissa valtion ja kuntien virkamiesten kesken.

Minusta valtion tulisi suunnitella vain valtakunnallisia yhteyksiä ja jättää ainakin kaupunkiseutujen sisäinen liikenne kokonaan kuntasektorin suunniteltavaksi ja rahoitettavaksi. Muutoksen tulee tietysti näkyä valtion ja kuntien rahanjaossa.

Minusta valtion virkamiehillä ei tulisi olla ratkaisuvaltaa kaavoitusta koskevissa kysymyksissä. Siksi tärkeät liikenneratkaisut pitäisi tehdä siellä, missä maankäytöstä on määrä päättää. Viime kädessä siis luottamusmieselimissä. Kun niistä päätetään kuntatasolla, pitää ne tietysti myös kuntatasolla rahoittaa. Muutenhan siitä ei tule mitään. Menee pelkäksi epärealistiseksi mankumiseksi, ja on mennytkin.

Kunnilla on sitä paitsi keinot rahoittaa liikenneinfra. Jos jokin liikennehanke on taloudellisesti järkevä, sen tuottama hyöty kapitalisoituu maan hintaan. Kunta voi rahastaa tuon maan arvonnousun ja rahoittaa investoinnin sillä. Jos ei pysty, investointi on kannattamaton. Tämä sdiis noin pääsääntöisesti.

Seuraava ongelma on, ettei maakuntakaavoitus toimi. Jos maakuntakaavalla olisi niin vahva ohjausvaikutus kuin sillä pitäisi olla, maakuntakaavan tekemiseen ohjattaisi paljon enemmän voimavaroja. Niin pienellä porukalla ei voi tehdä niin tärkeää työtä. Helsinkiä kaavoittaa noin 50 kertaa suurempi joukko.

Maakuntaliittojen hallinnossa pienillä maalaiskunnilla on räikeä yliedustus, minkä seurauksena suuret kaupungit ovat päätyneet minimoimaan koko järjestön vaikutusvallan ja ovat siinä hyvin onnistuneet. Nyt Uudenmaanliiton sääntöjä on vähän muutettu lähemmäs ihmisten yhdenvertaista äänivaltaa, mutta se taisi tulla liian myöhään.

Koska kunnat omistavat maakuntaliiton, maakuntaliiton on noudatettava niiden kaikkien toiveita. Käytin viime vaalikaudella paljon aikaa Uudenmaanliitossa vaihemaakuntakaavan kanssa. Aika hyödyttömäksi se panostus jäi, sillä rohkeutta ja päätöksentekohalua ei riittänyt. Yleisesti tunnustettiin, että yhdyskuntarakennetta pitäisi eheyttää, mutta kun kaikkia piti kuitenkin kohdella tasapuolisesti, maakuntakaavasta tuli käänteinen juustohöylä, joka lisäsi rakentamista vähän kaikkialle. Lopputuloksena oli, että yhdyskuntarakenteen hajoaminen jatkuu, mutta hidastuu ehkä vähän.

En usko, että hajoaminen jatkuu, sillä narulla ei voi työntää. Arvot ovat muuttuneet nopeasti paljon urbaaneimmiksi. Kymmenen vuotta sitten Helsingin kasvusta meni puolet kehyskuntiin, viime vuonna vain 14 %.

Samanaikaisesti Helsingissä kaavaillaan kokonaan toista rakennetta, Itä-Länsi -akselia Porvoosta Kirkkonummelle. Kun päätöstä yhdyskuntarakenteesta ei pystytä tekemään kaavoittamalla, se tehdään kilpailemalla ja näännyttämällä huonot hankkeet kysynnän puutteeseen. Joskus voi sanoa, että kilpailu on hyvää, mutta se voi tulla hyvin kalliiksi. Keskeneräisiksi jäävät asuinalueet ovat surullinen näkymä.

Ajatellaan nyt vaikka, että Helsinki, Sipoo ja Porvoo alkaisivat kilpailla rantaa pitkin menevällä akselilla Vantaan kehäradan kanssa ja Vantaan suuri ponnistus jäisi keskeneräiseksi kaataen koko kunnan talouden. Suunnittelu on järkevämpää kuin kilpailun kautta näännyttäminen. Esimerkki on kuvitteellinen.

Raportissa valitetaan, että maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava tehdään kaikki liian yksityiskohtaisesti. Jokainen vallan käyttäjä haluaa aina käyttää valtaa maksimaalisesti. Siksi maakuntakaavassa halutaan ratkaista asioita, jotka kannattasi säästää yleiskaavaan ja yleiskaavassa mennään melkein talosuunnittelun tasolle.

On tähän toinenkin syy. Kun ratkaistaan, voidaanko jokin alue uhrata rakentamiseen, tälle halutaan asettaa ehtoja. Sitä tai tätä osaa ei kuitenkaan saa uhrata tai sitten ei uhrata mitään. Niinpä ratkaisu tehdään varmuuden vuoksi liian yksityiskohtaisesti, koska niihin seuraaviin päättäjiin ei luoteta.

Oma käsitykseni Helsingin kaavoituksesta on, että yleiskaavoitus toimii jokseenkin hyvin. Maakuntakaava on huonoimmillaan pelkkä shikaani, joka toimii lähinnä joidenkin yksittäisten asioiden suojelijana, mutta joka ei ohjaa rakentamista kuin kielloin.

Mutta pitääkö asemakaavoituksen olla niin yksityiskohtaista?

 Lähtökohdasta olen samaa mieltä.  Kaavoituksessa on suuria ongelmia ja että ne ovat myös taloudellisen menestyksen este. Työpaikkatiheys kasvattaa tuottavuutta eli olisi järkevää kaavoittaa tiivistä yhdyskuntarakennetta. Tiivis yhdyskuntarakenne näyttää myös vastaavan monen toiveita, koska siellä missä on tehty tiivistä ja hyvää, asunnoista maksetaan enemmän kuin siellä, missä on hyvää ja harvaa.

Tähän asti raportti näyttää lupaavan vain hyvää.  

Es­poon hi­taut­ta ih­met­te­lee myös SRV:n ra­ken­nut­ta­ja­joh­ta­ja Paavo Hiltunen. Yh­tiö on yrit­tä­nyt muut­taa kol­mi­ker­rok­sis­ten ri­vi­ta­lo­jen kaa­vaa pien­ker­ros­ta­lo­ton­tik­si Sau­na­lah­des­sa nel­jä vuot­ta – tu­lok­set­ta.

“En­nak­ko­mark­ki­noin­ti to­dis­ti, et­tei kal­liih­koil­le ri­vi­ta­lo­asun­noil­le ole ky­syn­tä”, Hil­tu­nen pe­rus­te­lee.

Täy­sin sa­man­lai­nen ti­lan­ne yh­tiöl­lä oli pa­rin ki­lo­met­rin pääs­sä Kirk­ko­num­men puo­lel­la, mut­ta naa­pu­ri­kun­nas­sa kaa­voi­tus hoi­tuu vik­ke­läs­ti. “Kaa­va­muu­tos vie­dään lä­pi run­saas­sa vuo­des­sa.”

Ar­vos­te­luun vas­taa Es­poon kaa­va­lau­ta­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja Markku Markkula ( kok).

“Sau­na­lah­teen ei ha­lu­ta li­sää ker­ros­ta­lo­ja. Laa­dus­ta ei tin­gi­tä, odo­te­taan sit­ten vaik­ka kym­me­nen vuot­ta.”

Tätä on arkipäivä kaupunkien välisessä kilpailussa veronmaksajista. Markkula ei taida tarkoittaa rakentamisen vaan asukkaiden laatua, sillä ei pienkerrostalon ja townhouse –talon laadussa rakennuksina tarvitse olla mitään eroa. Ei halua asukkaita, joilla ei ole varaa liki miljoonan euron kämppään. Mieluummin pysäytetään rakentaminen kymmeneksi vuodeksi.

Helsinki tekee aivan samaa. Kaikki kunnat tekevät. Siksi kuntauudistus kaupunkiseuduilla niin, että se lopettaa tämän kilpailun.

Eurokriisin hinta Suomelle koostuu pääasiassa, ellei yksinomaan, siitä menetetystä tuotannosta, jonka kriisin tuottama lama on Suomelle aiheuttanut. Oheisessa kuvassa yhtenäinen viiva kuvaa toteutunutta BKT:ta vuoden 2012 hintatasossa ja katkoviiva sitä, mitä se olisi voinut olla ilman kriisiä. Miedonsin kuvaa olettamalla normaalikasvuksi 2,5 %, vaikka kasvu edellisinä vuosina oli ollut keskimäärin 3,2 %.

Yhteensä on jo menetetty yli sata miljardia euroa ja tahti sen kuin kiihtyy. Tänä vuonna menee satamiljoonaa euroa JOKA PÄIVÄ.

Täällä eduskunnassa olemme innokkaasti arvuutelleet, tuleeko Suomelle takkiin Kyproksen pankkikriisistä. Aika pienistä rahoista siinä on kyse.

Vertailuna voidaan käyttää vaikkapa Yhdysvaltain talouskehitystä. Myös Yhdysvallat sai rahamarkkinakriisissä takkiinsa, mutta ei jäänyt kanveesiin makaamaan kuten Eurooppa.

Juristit ja ekonomistit

Tätä eurokeskustelua seuranneena minulle on tullut vaikutelmaksi, että juristit ajattelevat rahan olevan talouden tärkeimmän resurssin vielä niin, että rahaa on tietty kiinteä määrä. Jos rahan määrä lisääntyy yhtäällä, sen on vähennyttävä toisaalla.

Taloustieteilijöille talouden resurssit ovat sellaisia kuin työvoima, pääoma, osaaminen ja luonnonvarat.  Näistä vain luonnonvaroja voidaan säästää. Muita voidaan joko käyttää tai haaskata, mutta ei säästää. Raha on vain väline voimavarojen ohjaamisessa, eikä rahan määrä suinkaan ole kiinteä. EKP loi runsas vuosi sitten tyhjästä 1,1 biljoonaa (tuhatta miljardia) euroa. Satasen seteleinä se muodostaisi pinon, joka ulottuisi pitkälle ulkoavaruuteen. Jos olisi vain setelirahaa, ei tarvitsisi sulkea paperitehtaita.

Voimavarojen käytössä tavoitteena on

1)    saada voimavarat ylipäänsä käyttöön
2)    allokoida ne tuottamaan mahdollisimman hyödyllisiä tuotteita
3)    jakaa tuotannon tulos jotenkin oikein

On makuasia, kumpi tavoite, 2) vai 3) on tärkeämpi, mutta tavoite 1) on ehdottomasti tärkein, sillä ilman sitä ei tavoitteita 2) ja 3) ole edes olemassa. Lama on hirvittävä epäonnistuminen

Eurokriisin hoito ei ole ollut pitkään aikaan ollut taloustiedettä, vaan juridiikkaa. Niinpä tässä pykäläviidakossa ei ole etsitty järkevintä toimintalinjaa, vaan toimintalinjaa, joka nyt edes auttavasti voisi toimia ja on edes auttavasti laillinen.  Juridisia rajoitteita tarvitaan, koska euromaat eivät luota toisiinsa ja koska perussopimuksen laatijat eivät luota poliitikkojen rehellisyyteen, vaan pelkäävät heidän ajavan populistisuudessaan koko Euroopan Zimbabwen tielle heti, kun silmä välttää.

Juristien tapa kahlita päätöksentekoa on kömpelö ja tehoton ja monin tavoin haitallinen. Työkalut eivät talouspolitiikan välineistöön vaan istu.

Paul Krugmanin mukaan Eurooppa säästää itsensä hengiltä. Tähän eurooppalaiset taloustieteilijät vastaavat, ettei Krugman tunne Eurooppaa. Sellainen taloudenpito, joka nosti Yhdysvallat talouskriisistä on Euroopassa EU:n perussopimuksen vastaista. Kallis paperi. Eurooppa menettää kokonaisen vuosikymmenen ja eteläisen Euroopan maat kokonaisen sukupolven. Muu maailma ei pysähdy odottelemaan Euroopan nousemista jaloilleen, vaan viilettää vauhdilla ohi.

Kiinassa on aluehallinnon tasolla paljon pahempi velkaongelma kuin Euroopassa. En tiedä, miten se aiotaan ratkaista, mutta ainakaan toistaiseksi kiinalaiset eivät ole ottaneet mallia Euroopasta ja painaneet paniikkinappulaa pysäyttäen talouskehityksen siksi aikaa, kun velkaongelma on ratkaistu.

Erityisen haitallisia ovat sellaiset säännöt, jotka vaativat yksimielisyyttä talouspoliittisissa päätöksissä. Me tietysti turvaamme eduskunnan suvereenisuuden tällä yksimielisyydellä, mutta annamme samalla veto-oikeuden myös Maltalle, Kyprokselle ja vaikkapa Luxemburgille. Mitä eduskunnan suvereenisuutta se on, että estämme tekemästä sellaisia järkeviä päätöksiä, joita esimerkiksi meidän eduskuntamme pitäisi hyvänä?

Iso osa ongelmaa on, että myös keskuspankin kädet on sidottu. EKP on asettanut rahapolitiikan AINOAKSI tavoitteeksi hintavakauden, kun muualla rahapolitiikalla pyritään ylläpitämään hyvää työllisyyttä ja kasvua. Erkki Liikanen selittää tämän niin, että Saksan menneisyyden kauhukokemus on hyperinflaatio (joka johtui ylimitoitetuista sotakorvauksista) ja Yhdysvaltojen kauhukokemus on suuri lama. Saksa torjuu yhä inflaatiota ja Yhdysvallat lamaa.

Kun keskuspankki on vielä julkistanut rahapolitiikkansa säännöt, se tekee kovin helpoksi muille hyötymisen Euroopan kustannuksella. Ne harjoittavat äärimmäisen ekspansiivista rahapolitiikkaa devalvoidakseen valuuttansa arvoa ja saadakseen näin hyötyä vientiteollisuudelleen.

Keskuspankin toimintaa säätelevät määräykset vaikuttavat aivan kummallisilta. Täytyy olla juristi ymmärtääkseen, mitä eroa on siinä, ostaako EKP Italian uusia valtion papereita suoraan Italian valtiolta vai minuutin viiveen jälkeen jälkimarkkinoilta. Tai mitä eroa on sillä, ostaako keskuspankki valtion velkakirjoja itse, vai antaako se lainaa pankille, joka ostaa niitä paperit EKP:n rahalla ja kiikuttaa ne keskuspankkiin lainan vakuudeksi sellaisia määriä, että riski ylittää pankin riskinkantokyvyn moninkertaisesti. Kummallista, ettei ketään kiinnosta se, että tuo välikäsi tienaa tästä aika siivun rahaa: lainaa puolen prosentin korolla ja obligaatiosta korkoa kuusi prosenttia – ja riski kuitenkin keskuspankilla.

Aktiivisen keskuspankkipolitiikan esteenä on tietysti kateus. Valtion velan lainoittaminen kohtuukorolla suoraan keskuspankista voidaan tulkita tulonsiirroksi EKP:n omistajamaiden välillä. On parempi kaataa maito maahan, jos ei päästä yksimielisyyteen siitä, miten se jaetaan.

Tulonsiirtounionikaan ei toimisi

Yhdysvaltain keskushallinto tasaa huomattavasti tuloja osavaltioiden välillä. EU:ssa vahditaan visusti, ettei maiden välisiä tulonsiirtoja ole. Euroopasta tulisi paljon parempi maanosa, jos maiden välillä tuloeroja tasattaisiin. Onhan jokainen maa katsonut aiheelliseksi tasata eroja myös valtioiden sisällä.

Tulonsiirtounioni kuitenkin edellyttäisi ylikansallista päätöksentekoa monista asioista. Muutenhan yhteisestä kuormasta syöminen olisi perin helppoa.  Tämä taas ei käy, kun halutaan pitää kiinni jokaisen maan kansallisesta suvereenisuudesta. Me omastamme ja muut omistaan.

Sääliksi käy Eurooppaa.

Vancouverissa on yhdistetyillä pyörä- ja jalankulkuteillä – ainakin osalla niistä – nopeusrajoitus 15 km/h. Tämä sai viraston liikennesuunnittelijat vähän mietteliäiksi. Nizzassa lentokentälle menevällä tiellä oli nopeusrajoitus 20 km/h ja seuraavassa kaupungissa peräti 10 km/h. Tätä jälkimmäistä ei kukaan noudattanut, mikä osoittaa, ettei ihan mitä tahansa kannata yrittää.  

On pakko myöntää, että on kohtia, joissa olisi syytä vaatia pyöräilijältä kohtuullista nopeutta. Onko kohtuullinen 15 km/h vai 20 km/h? Pihakaduilla nopeusrajoitus on 20 km/h. Jos se on oikea nopeus ajettaessa autolla potkupalloa pelaavien tenavien seassa, pitäisi se kelvata myös kevyen liikenteen väylillä.

On aivan mahdoton ajatus säätää tuollaistakaan nopeusrajoitusta kaikille yhdistetyille pyörä- ja jalankulkuväylille. Sellainen väylä kulkee esimerkiksi Uuden Porvoontien vartta 31 kilometrin päähän Helsingistä. Pelkästään Helsinkiä ajatellen sellainen määräys vastaisi kuntopyöräilijöiden kannalta samaa kuin juoksukielto kaupungin alueella hölkkääjille.

JOS meillä olisi oma merkki vapaaehtoiselle pyörätielle, kuten on muualla Euroopassa, voisi ajatella, että siellä missä liikennemerkki nyt pakottaa pyöräilijät käyttämään jalkakäytävää, se vain sallisi sen. Jalkakäytävällä voisi olla nopeusrajoitus, jos nopean pyöräilijän ei olisi pakko ajaa jalkakäytävää. Miksi nopean pyöräilijän pitäisi olla huonommassa asemassa kuin Mopon, jolla sentään on aika matala ajoneuvotyyppiin liittyvä nopeusrajoitus.

Erottajan aukio jalankulkijoiden oleskelutilaksi

Erottajan aukio, se missä on mm. bussi 20 päättäri, otetaan jalankulkualueeksi. Bussit siirtyvät muualle, ajoramppi pysäköintiluolasta poistuu, Mannerheimintien yli tulee suojatie, jolloin esimerkiksi Espan pyörätietä kulkeva pääsee yli suoraan, kun nyt pitää kiertää kolmien valojen kautta. Kerrassaan mainio asia.

Toiminta- ja taloussuunnitelma

Varsin rutiininomainen suunnitelma, jossa tavoitteet vastaavat aiempia. Asuntokaavoituksen tavoite on nostettu 5000 asunnosta 5500 asuntoon. Taisin olla minä, joka strategianeuvotteluissa sitä esitin. Voisi nostaa selvbästi enemmänkin, mutta silloin tulisi olla tapa rahoittaa tämä kasvutontinluovutustuloilla. Mihinkään investointikattoon tämä ei kyllä mahdu.

Tapulikaupungin Maatullinpuiston eteläosan asemakaavan muutosesitys.

Maltillinen tiivistyskaava tuo alueelle 44 uutta pientalotonttia. Asukkaat ovat vähän urputtaneet lisääntyvästä liikenteestä ja pienenevistä virkistysalueista.

Tapulikaupunkia tehdään nyt näin. Ennen kuin alueen rakennuksia alettiin peruskorjata, olisi voitu harkita koko alueen rakentamista uudestaan nykyaikaisen kaavan mukaan, mutta se juna meni jo.

Kiinassa valmistetusta Nokian viidensadan euron älypuhelimesta jää Kiinaan kymmenen euroa eli siis kaksi prosenttia. Näillä puhelimilla Nokia ei ainakaan vielä tee voittoa, joten koko tuo 500 euroa on mennyt matkan varrella kustannuksina eri puolille. Arvolla mitattuna pääosa näistä muista työvaiheista on tehty työpöydän ääressä tietokoneella panemalla bittejä järjestykseen. Valmistusta Kiinassa suomalaisten ei kannata paljon surra kuin ehkä Salossa, sillä Suomeen puhelimen arvonlisäyksestä päätyy yhä kaksikymmentä kertaa enemmän kuin Kiinaan.

Jaamme yhä työn alkutuotantoon (maa- ja metsätalous ja kaivokset), teollisuuteen ja palveluihin. Tämä jako on aivan aikansa elänyt, sillä teollisuudeksi luetaan sellaista, joka ei edes muistuta työtä tehdassaleissa. Ennen oli iso tehdas ja sen vieressä pieni konttori toimihenkilöille. Oli luonnollista kutsua kokonaisuutta teollisuudeksi. Nyt on valtavat toimistotalot, joissa tuotteita suunnitellaan ja markkinoidaan  ja sitten jokin pienempi paja jossain päin maailmaa, jossa tuotteet valmistetaan. Tämä kaikki luetaan teollisuudeksi, paitsi, jos se ostetaan alihankintana, jolloin se onkin palvelua.

Jos työ luokiteltaisiin sen mukaan, mitä työtä kukin tekee, noin 90 prosenttia kaikesta työstä olisi palvelutyötä. Maataloutta olisi vain työ pelloilla ja navetoissa, teollisuutta vain työ tehdassaleissa, mutta työ toimistoissa olisi palvelua. Ihan osuva ei tämäkään jako ole. Palvelua on esimerkiksi vanhusten hoito, mikä on aika kaukana älypuhelinten ohjelmoinnista.

Digitaalisella palvelutaloudella tarkoitetaan osapuilleen työtä näyttöpäätteen ääressä, on tämä sitten ohjelmiston kehittelyä tai vaikka logistiikan suunnittelua.

Työ tehdassaleissa on melko samanlaista kaikkialla. Halvan työvoiman maissa ei kannata työtä automatisoida yhtä paljon kuin vaikkapa Suomessa, mutta periaatteessa suomalainen tehdas voidaan viedä sellaisenaan Kiinaan. Teollisuus ei enää ole se, joka tuottaa elintasoeroja valtioiden välille vaan palvelut. Rikkaissa maissa palvelutalous on tehokasta ja tuottaa laadukasta tulosta ja saa osakseen pääosan myös teollisuuden arvonlisäyksestä.

Koska kukoistava palvelutalous tuottaa hyvän elintason, se nostaa myös teollisuustyöväen palkkoja, mikä taas ajaa teollisuuden sinne, missä työ on halpaa. Tehokas palvelutalous ja tehdasteollisuus eivät siksi oikein viihdy samoissa maissa.

Suomalainen metallityömies on hyvin ammattitaitoinen, mutta kyllä rajatun määrän kiinalaisia kouluttaa rajattuun tehtävään nopeasti, varsinkin kun halu pysyä työpaikassa on suuri. On paljon suurempi tehtävä nostaa koko kansan koulutustaso, mitä tehokas ja tuottava palvelutalous edellyttää. Opetus pitää aloittaa alakoululaisista ja sitä ennen pitää kouluttaa opettajat. Etelä-Korealta se vei noin 50 vuotta. Tämä on vahvuutemme Aasian nouseviin maihin nähden ainakin vielä pari vuosikymmentä.

Ammattiduunarin heikkenevä asema

Maailmantalouden investointien painopiste on vahvasti Aasiassa. Shanghain satamasta meritietä pitkin mitattuna Kemin satama taitaa olla etäisin ajateltavissa oleva paikka koko maailmassa. Suomi on nyt logistisesti täysin pussin perällä. Öljyn hinnan noustessa tämän merkitys vain lisääntyy. Vientiin suuntautuvalle tehdasteollisuudelle tämä on hyvin huono juttu.

Ennen suomalaisen teollisuusduunarin vahvin tuki oli taitava insinööri, joka suunnitteli vähän parempia tuotteita kuin kilpailijat. Nyt insinöörin panos siirtyy sekunnin murto-osassa bitteinä toiselle puolelle maailmaa – esimerkiksi Espoosta Salon sijasta Nokian tehtaalle Kiinaan.

Työmarkkinat polarisoituvat. Hyväpalkkaiset duunarihommat vähenevät, eivät vain paperitehtailta. Tilalle tulee toisaalta selvästi parempipalkkaista ja hyvää koulutusta vaativaa työtä digitaalisessa palvelutaloudessa, toisaalta matalapalkkaöitä. Tällä taitaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että demarit ovat jääneet kannatuksessa perussuomalaisten alapuolelle.   Demareiden taivaassa kaikki ovat paperityöläisiä, ja siitä unelmasta etäännytään nyt vauhdilla.

Tuloerot uhkaavat nousta tietotyön sisällä. Hyvä jääkiekkoilija tienaa valtavan paljon enemmän kuin maakunnallinen kyky, mutta tietotyössä erot voivat olla vielä paljon suurempia. Se kuuluu suurelta osin ”voittaja vie kaiken ” -alueeseen. Harva pelintekijä tienaa mitään mutta Angry Birds tienaa tähtitieteellisiä summia Mikrosoftista nyt puhumattakaan. Yhteiskunnalliselle tasa-arvolle tämä tuottaa suuria vaikeuksia.

Olemmeko pitkään hyviä?

Syrjäiselle maalle digitaalinen palvelutalous on suuri mahdollisuus, koska siinä etäisyydestä ei ole mitään haittaa. Hyvä siinä pitää kuitenkin olla. Tähän asti olemme olleet tavattoman hyviä. Nokia ei ole ainoa menestystarina. Niitä on pieneen maahamme mahtunut yllättävän paljon.

Nokian ihme kaatui paitsi joihinkin strategisiin virheisiin myös siihen, että yrityksen kyky tuottaa uutta heikkeni yrityksen koon kasvaessa innovatiivisen ympäristön muuttuessa hierarkkiseksi käskytykseksi ja nuoren henkilökunnan varttuessa.

Kovin hyvää kuvaa yhteiskuntamme innovatiivisuudesta eivät anna julkisen hallinnon, erityisesti terveydenhuollon ATK-sotkut. Virolaiset ovat ajamassa ohi nyt esimerkiksi. Kyse on työilmapiiristä, hierarkkisuudesta, myönteisestä suhtautumisesta uuteen.  Emme kai ole kangistumassa paikoillemme?

Fuskaako Kanada siis humanitaarisista velvoitteistaan? Suomeen nähden ei fuskaa, sillä noita pakolaisia ja humanitaarisin perustein maahan tulleita oli yli 32 000. Sosiaalisen vastuunsa he siis kantavat vähintään yhtä hyvin kuin Suomi elleivät paremminkin. Sen lisäksi he ottavat itsekkäästi siirtolaiskriteerein maahanmuuttajia. Heillä on tähän tarkoitukseen värväystoimistoja ympäri maailmaa. Tässä ei ole mitään vikaa. Niin Suomenkin pitäisi tehdä, mutta ongelmamme on, että emme ole kovin houkutteleva maa eliittimuuttajille.  Meidänkin kannattaisi houkutella aktiivisesti maahan sellaisia muuttajia, joilla on täällä menestymisen edellytykset. Mitä enemmän näitä koulutettuja ja menestyviä ulkomaalaisia täällä on, sitä paremmin myös humanitaarisin perustein maahan tulleet pystyvät yhteiskuntaamme integroitumaan.