Indeksejä
Sosiaaliturva on sidottu jokseenkin kokonaisuudessaan indeksiin, tosin sen eri osat eri tavoin ja eri indekseihin. Kannattaa katsoa, mitä nuo indeksit ovat syöneet jotta ymmärtäisi, miten indeksisidonnaisuudet toimivat. Tärkeimmät perusindeksit ovat kuluttajahintaindeksi ja ansiotasoindeksi, joista muut indeksit on johdettu. Lisäksi joissakin maksuissa sovelletaan palvelujen tuotantokustannuksiin vaikuttavia kustannushintaindeksejä, mutta niihin en tässä puutu. Lue lisää
Tulojen vakuuttaminen
Suomen sosiaaliturva jakautuu tulotasosta riippuvaan ansioturvaan ja perusturvaan, jonka jokainen tulotonkin saa hengenpitimeksi. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan tarkoituksena on vakuuttaa tulot vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden tai vanhemmuuden varalta. Aivan samoin kuin palovakuutuksessa, joka talon palaessa korvaa isosta talosta paljon ja pienestä talosta vähän, isojen tulojen menetyksestä saa ison korvauksen ja pienten tulojen menetyksestä pienen korvauksen. Jos taloa ei ole koskaan ollutkaan, on pakkasöinä oikeutettu asuntolapaikkaan. Ellei pakollista sosiaalivakuutusta olisi, tulot voisi vakuuttaa yksityisen vakuutuksen kautta, mutta tällainen vakuutus ei voisi olla solidaarinen, koska vakuutusyhtiö ottaisi ja joutuisi ottamaan huomioon riskin suuruuden. Onhan työttömyyden riski esimerkiksi joillakin lähes olematon ja toisilla ilmeinen. Samoin vapaaehtoisesta sairausvakuut6uksesta terveydeltään heiveröinen joutuisi maksamaan isomman vakuutusmaksun kuin perusterve, jos ylipäänsä saa koko vakuutusta. Lue lisää
Päämääriä matalatuottoisen työvoiman työllistämistoimille
Suomessa on käytössä kymmeniä keinoja tukea huonosti työllistyvää työvoimaa työmarkkinoilla. Ennen kuin ryhdyn perkaamaan tukitoimien viidakkoa, yritän määritellä, millaiset ominaisuudet hyvillä tukitoimilla tulisi olla. Koska SATA-komitea pyrki nostamaan työllisyyttä parantaakseen julkisen talouden rahoitusasemaa, tarkastelen toimia lähinnä tältä kannalta.
1) Taloudellinen tehokkuus
Jos työllistymistä tarkastellaan taloudellisen tehokkuuden kannalta, painopiste tulisi kohdistaa niihin, joilla työkykyä on jäljellä mahdollisimman paljon. Kansantaloudelle työttömyys tuottaa sitä suuremmat menetyksen, mitä tuottavammasta työvoimasta potentiaalisesti on kyse. Käytännössä kuitenkin toimitaan usein aivan päinvastoin. Suurimmat työllistämisponnistelut kohdistetaan niihin, joiden työllistyminen on epätodennäköistä ja joiden työpanoksen arvo jäisi joka tapauksessa matalaksi.
Työllistäminen ei ole kansantaloudellisesti perusteltua, jos työpanoksen odotettavissa oleva tuotto alittaa työllistämistoimien hinnan. Tällainen työllistäminen on investointina kansantalouden ja julkisen talouden kannalta kannattamatonta. Kovin myöhään aloitettu kuntouttava työtoiminta näyttää seurantatutkimusten valossa olevan tässä mielessä investointina kannattamatonta – tai on siis tähän asti ollut. Tilanne voi muuttua, jos syrjäytymiskehitykseen aletaan puuttua varhaisemmassa vaiheessa. Lue lisää
Valtion on otettava suurempi vastuu vanhustenhoidon menoista
Helsingin Sanomien mukaan Suomen rikkain kunta Espoo kohtelee hoidon tarpeessa olevia vanhuksia niin huonosti, että vanhuspalvelujen Johtaja Jaakko Valvanne erosi, koska piti toimintaa lääkärin etiikan vastaisena. Kyse on Espoon tapauksessa tietysti primaarista verotulojen alentumisesta, mutta kiusallista on, että säästöjen kohdistaminen vanhustenhuoltoon on kunnan kannalta edullista. Vika on valtionosuusjärjestelmässä, joka yllyttää toimimaan näin. Espoo ei ole ainoa, joka on tämän huomannut. Valtion on vihellettävä peli poikki muuttamalla valtionosuuskäytäntöjään vähemmän epäsosiaalisuutta suosiviksi.
Espoo on paitsi rikas, erittäin nuorekas kunta. Yli 75-vuotiaiden osuus koko maassa on 7,8 % väestöstä, mutta Espoossa vain 4,2 %. Helsingissä mainittu osuus on 6,7 %. Luulisi Espoon siis selviävän taakastaan. Ikäjakauman muutos uhkaa Espootakin ja vanhusväestön määrä on kääntymässä nopeaan nousuun. Espoo torjuu uhkaa vähentämällä vanhuspalveluihin ohjattavia määrärahoja. Lue lisää
Matalatuottoisen työn kannattavuus
Pyrkimys pieniin tuloeroihin hyvinvointiyhteiskunnassa uhkaa muodostua esteeksi huono-osaisen työvoiman työllistymiselle. Tässä luvussa tarkastelen työn vastaanottamisen kannattavuutta sekä kokoaikaisen työn että osa-aikaisen tai keikkatyön osalta. Pohdin matalapalkkaisen työn tukemiseen liittyviä ongelmia ja sitä, onko työvoimapulan oloissa ylipäänsä syytä tukea osa-aikaista työntekoa.
Kokoaikaiseen työhön työllistymisen kannattavuus
Mitä anteliaampi on sosiaaliturva, sitä kannattamattomampaa on matalapalkkaisen työn tekeminen. Voisi olettaa pienimpien palkkojen kilpailukyvyn suhteessa perusturvaan kasvaneen, koska perusturva ei ole noussut liki kahteenkymmeneen vuoteen reaalisesti lainkaan. Tuona aikana se on jäänyt noin 30 prosenttia jälkeen yleisestä ansiotasosta. Tähän on ehkä pyrittykin. Matalapalkkaisen työn kannattavuus ei ole kuitenkaan parantunut korkeiden asumiskustannusten alueilla, sillä toimeentulotuki kattaa asumiskulut kokonaan, kun pienipalkkainen joutuu yleensä maksamaan vuokransa kokonaan itse. Kaksikymmentä vuotta sitten matalapalkkaiset saivat asumistukea, ja vuokrasäännöstely piti vuokrat matalina niille, jotka vuokra-asunnon onnistuivat saamaan. Asumisen tuen muuttuminen tulottomien osalta aiempaa hölläkätisemmäksi ja pienipalkkaisten osalta aiempaa niukemmaksi, on heikentänyt pienipalkkaisen työn houkuttelevuutta suhteessa sosiaaliturvaan. Tämä koskee maantieteellisesti vain pientä osaa Suomesta. Määrällisesti ongelma on kuitenkin iso, sillä kasvukeskuksissa asuu puolet suomalaista ja niissä on valtaosa potentiaalisista työtilaisuuksista. Lue lisää
Rakenteellinen työttömyys
Normaalissa suhdannetilanteessa kansantalous pystyy työllistämään jokseenkin kokonaan kasvukeskuksissa asuvat ahkerat, kauniit, lahjakkaat, hyvin koulutetut ja terveet. Naisten vaihtelevan työmarkkina-aseman ohella erot eri maiden välisissä työllistymisasteissa vaihtelevat sen mukaan, miten pystytään työllistämään osaamiseltaan puutteelliset, huonosti koulutetut, liian nuoret, liian vanhat, terveydeltään tai mielenterveydeltään horjuvat tai ne, jotka jostain muusta syystä kuuluvat matalan tuottavuuden työvoimaan. Rakenteellisen työttömyyden ongelmassa on kyse matalan tuottavuuden työvoiman työllistymisestä. Erot ”kurantin” ja ”epäkurantin” työvoiman osalta korostuvat työttömyyden osuessa kohdalle. Suurin osa työttömistä työllistyy nopeasti uudestaan, mutta matalatuottoinen työvoima ajautuu herkästi pitkäaikais- tai toistuvaistyöttömyyteen menetettyään pysyvän työsuhteen, jos sellaisen on joskus saanut. Lue lisää
Mistä veroja pitäisi kerätä
Verotus ei ole tämän kirjan aiheena kuin huonotuottoisen työn verokiilan osalta, mutta sivuan kuitenkin vähän sitä, miten veroja pitäisi kerätä.
Verotus pitää yhteiskunnan tasapainoa yllä tasaamalla tuloja. Rikkaat maksavat veroja paitsi absoluuttisesti, myös suhteessa tuloihinsa enemmän kuin köyhät; tai niin ainakin pitäisi olla. Tällä tasoitetaan hyvä- ja huono-osaisuutta. Meritokraattisessa yhteiskunnassa hyväosaisuus on joko lahjakkuutta, onnekasta opintoalan valintaa tai perittyä varallisuutta. Hyväosaisuutta mitataan tuloilla ja aiemmin myös omaisuudella.
Suuria tuloja verotetaan tuloverolla ja kulutuksen määrään suhteutetuilla kulutusveroilla. Tässä on se vika, että se verottaa paitsi hyväosaisuutta myös ahkeruutta. Ahkeruudesta rankaiseminen on progressiiviseen verotukseen liittyvä virhe.[1]
Nostetaan ensin molemmat jalat ilmaan ja oletetaan, että mikä tahansa olisi teknisesti mahdollista. Oletetaan, että käytössämme olisi laite, jolla voisi riidattomasti mitata henkilön kyvykkyyden ja siitä seuraavan hyväosaisuuden. Jopa mittasuureeseen liittyy hankalia määrittelykysymyksiä, mutta sivuuttakaamme ne irrelevantteina. Jos tällainen laite olisi mahdollinen, optimaalinen verotus olisi tuohon henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvä päävero. Jolle on paljon annettu, siltä voidaan paljon vaatia ja päinvastoin. Jokainen joutuisi maksamaan yhteiskunnalle kiinteän, henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuvan jäsenmaksun. Ylimenevän osan tuloistaan saisi pitää kokonaan. Tuo päävero voisi olla myös negatiivinen eli yhteiskunta maksaisi kiinteän summan kuussa henkilölle, jos mittalaite osoittaisi, ettei henkilö voi kohtuuponnistuksin ansaita elantoaan. Tällainen verotus tasaisi tehokkaasti eriarvoisuutta. Marginaalivero olisi nolla, mitään toimintaa haittaavaa verokiilaa ei olisi eikä ahkeruudesta sakotettaisi. Harmi vain, ettei tätä voi käytännössä toteuttaa, koska tuollaista mittalaitetta ei ole eikä taida tullakaan. Luulen tosin myös, että vaikka tämä tekninen este poistuisi, henkilökohtaista pääveroa ei saataisi aikaan, sillä monen silmissä se saattaisi tasata hyvä- ja huono-osaisuutta liiankin tehokkaasti. Lue lisää
Ansioturva ja työmarkkinatuki
Kiista ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja työmarkkinatuen välillä oli SATA-komitean työn tuskallisimpia; saako perusturvaa nostaa ilman, että nostetaan myös ansioturvaa.
Koko sosiaaliturvamme on kaksijakoinen koostuen toisaalta kaikille pelkän kansalaisuuden perusteella maksettavasta perusturvasta ja ansioturvasta, joka ansaitaan työtä tekemällä. Ansioturva on vakuutus tulojen menetystä vastaan sairauden, äitiyden, työttömyyden tai vanhuuden varalta. Jos menettää isot tulot saa ison korvauksen ja jos menettää pienet tulot saa pienen korvauksen aivan kuten palovakuutus on isosta talosta suurempi kuin pienestä talosta.
Perusturvan ja ansioturvan suhteen tekee hankalaksi se, että työmarkkinaosapuolet, ”partit”, ovat keksineet, että osa palkkaveroista, työnantajien ja työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksut, ovat näiden omaa rahaa. Niistä päättäminen ei tämän mukaan kuulu eduskunnalle ja hallitukselle, vaan niistä tulee sopia työmarkkinajärjestöjen välisissä neuvotteluissa. Perusturva rahoitetaan yleisillä veroilla ja ansioturva partien hallinnoimilla palkkaveroilla. Lue lisää
Johdanto
Olen kirjoittamassa kirjaa SATA-komitean työstä. Ajattelin kokeilla toisenlaista työtapaa: julkaisen luonnostekstejä blogilla toivoen niihin kommentteja. Kommentit käytän korvauksetta hyväkseni; parhaat kommentoijat ehkä saavat kustantajalta kirjan muistoksi jos se joskus julkaistaan. Tässä johdantolukua.
Puhelin soi repun taskussa, kun puuskutin toukokuun 24 päivänä 2007 kuumassa auringonpaisteessa polkupyörällä ylös Karpaattien rinnettä Puolan ja Slovakian rajalla. Nousu oli ensimmäinen vuoristotaipaleeni matkalla Helsingistä Nizzaan. Hakeuduin varjoon puun alle ja vastasin. Puhelinyhteys oli surkea ja liikenteen melu haittasi kuuluvuutta. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän valtiosihteeri Terttu Savolainen kysyi suostumustani sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmistelevan SATA-komitean jäseneksi ja sen ”tärkeimmän jaoston”, perusturvajaoston puheenjohtajaksi. En ollut ehdotuksesta järin ilahtunut, koska jätettyäni pari kuukautta aiemmin eduskunnan olin suunnitellut aivan toisenlaista elämää. Mutta ei tuollaisesta voi kieltäytyäkään. Sanoin siis kyllä ja jatkoin kohti solan huippua. Lue lisää
