Ohjelman sisällysluetteloon pääsee tästä.

Ponsimaisista ohjelmakohdista on linkit alkuperäisiin artikkeleihin ja niistä käytävään keskusteluun.

Vaikka ohjelma on valmis niin keskustelu jatkukoon. Ohjelmasta kokonaisuudessaan voi keskustella tämän artikkelin alla ja yksittäisistä ohjelmakohdista kuinkin artikkelin alla.

Kiitos vielä kerran kaikille!

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä oli ennen hyvä ja halpa. Se ei vaatinut suuria rahamääriä, mutta silti se takasi tulonjaon pysymisen kohtuullisena. Samalla se ylläpiti hyvää työllisyyttä. Me käytämme sosiaaliturvaan nyt paljon enemmän rahaa, mutta tämä ei estä suhteellisen köyhyyden yleistymistä. Samalla sosiaaliturvan rakenteelliset heikkoudet aiheuttavat rakenteellista työttömyyttä ja osatyökykyisten syrjäytymistä työvoiman ulkopuolelle. Siksi järjestelmää on uudistettava rohkeasti.

Päämääränä tulee olla

a)      Ensisijaisen perusturvan nostaminen noin sadalla eurolla kuussa. Päämääränä on, että toimeentulotuen tarvitsijoiden määrä saadaan vähenemään olennaisesti. Toimeentulotuen säännöt ovat niin masentavia, ettei tämän järjestelmän tulisi olla kuin tilapäisen kriisiavun roolissa.

b)      Sen takaaminen, että työttömän ottaessa työtä vastaan tästä jää aina nettoansioiden kohoamisena riittävä määrä käteen. Tämä onnistuu hyvin perustulon avulla, mutta voi sen tehdä monimutkaisemminkin. Nyt me suljemme köyhät köyhyysloukkuun ilman mahdollisuutta kohtuuponnistuksen päästä ulos köyhyydestä. Voi olla parempi antaa nälkäiselle onki kuin kala, mutta silloin olisi kohtuullista, että hän saisi pitää onkimansa kalan.

c)       Osatyökykyisten ja niiden joiden työmarkkina-arvo jostain syystä on muuten vain alentunut, on voitava yhdistää joustavasti tulonsiirtoja ja ansiotuloja sen sijaan, että heidät pakotetaan nyt työttömiksi tai työvoiman ulkopuolelle. Me olemme tässä selvästi muita Pohjoismaita huonompia. Onhan parempi maksaa osatyökykyisen elinkuluista osa kuin maksaa ne kaikki.

d)      Työttömäksi joutuneen on voitava yrittää ansaita elantonsa yrittäjänä ja saada työttömyyspäivärahansa soviteltuna. Nyt vähäinenkin yritystoiminta johtaa koko työttömyyspäivärahan menetykseen. Minuun otti yhteyttä eläkeputkeen pantu huippujournalisti,  jolle työvoimatoimisto oli sanonut, että jos tämä yrittääkin ansaita rahaa lehtikirjoituksilla, hänet luokitellaan yrittäjäksi ja koko hyvä työttömyysturva menee.

Olen kirjoittanut asiasta kirjan SATA-komitea – miksi asioista päättäminen on niin vaikeata.

Sen voi tilata tästä.

Merkittävänä esteenä yksityisten ostopalvelujen käytölle on liian puhdasoppinen hankintalaki – tai kenties vain sen tiukkapipoinen tulkinta.  Sosiaali- ja terveyspalveluissa laadun määritteleminen on vaikeata. Usein hankintakilpailun voittaa kilpailijoista huonompi, koska sen tarjous vastaa parhaiten puutteellista tarjouspyyntöä. On ylivoimaista määritellä juristin pitävästi, millaista laatua halutaan. Moni EU-maa onkin rajannut sosiaali- ja terveyspalvelut hankintalain ulkopuolelle. Mitenkähän laatukriteerit kirjoitettaisiin tarjouspyyntöön, jos kaupunki tilaisi sinfonian vuosijuhliensa kunniaksi?

Aina on riski, että kilpailun hävinnyt valittaa markkinatuomioistuimeen ja tämä panee hankinnan jäihin odottamaan juristien kannanottoa, vaikka viivästyksestä aiheutuvat kustannukset ylittäisivät riidan arvon moninkertaisesti. Kunnat pelkäävät kilpailutuksen seurauksia ja välttävät sen takia ostamista eikä syyttä.

Tavanomainen vastaus hankintalain kritiikkiin on, ettei kilpailuttamista ole vielä opittu. Voidaanko oppiakaan? Ongelmana on laadun määrittely järkevästi. Sen tekeminen aukottomasti olisi kohtuuttoman työlästä ja kallista, jos ylipäänsä mahdollista lainkaan. Ainakin Helsingissä hankintalakia tulkitaan niin, että ostajan aiempaa mainetta ei saa käyttää kriteerinä, koska se vaikeuttaisi alalle pääsyä. Tämä on tuiki järjetöntä. Nyt kannustetaan tekemään hyvä hakemus. Jos mainetta saisi käyttää, se kannustaisi pitämään maineesta huolta ja toimimaan hyvin.

Hankintalaista vastuussa olevat vastaavat esimerkkitapauksiin, että kunnat tulkitsevat lakia väärin eivätkä tunne kaikkia sen antamia mahdollisuuksia. Laki, jota ei ymmärrä sitä läpi lukemalla on lakina huono. Väite liian tiukasta tulkinnasta voi sinänsä pitää paikkansa. Kun kunnan lakimieheltä kysyy, saako näin tehdä, hän vastaa varmuuden vuoksi että ei saa, jotta ei tekisi virkavirhettä. Todennäköisesti myös tuo kielto käyttää vanhoja meriittejä on kaupunkilegenda, mutta sellainena hyvin vahingollinen.

Oli miten oli, puhdasoppinen hankintalaki nostaa ostopalveluihin liittyviä riskejä ja transaktiokustannuksia usein kohtuuttomasti verrattuna kilpailutuksen tuomiin hyötyihin.

Jos tarjoajien tasapuolinen kohtelu ja potilaiden etu joutuvat ristiriitaan, potilaan edun on voitettava. Kunnalliset palvelut ovat olemassa kuntalaisia, eivät palveluntarjoajia varten. Uusi alalle tuleva yrittäjä voi pitää epäreiluna sitä, että annetaan pisteitä hoitosuhteen pysyvyydestä, mutta hoitosuhteen pysyvyys on tärkeä laatukriteeri. Tärkeä laatukriteeri on myös vanhusten palvelutalon sijainti, vaikka se antaakin etulyöntiaseman sille, jonka palvelutalo on hyvällä paikalla. Ei tämä ole sen kummallisempaa kuin se, että Stockmannin tavaratalolle on etua sijainnista Helsingin Kolmen sepän patsaan vieressä.

Hankintalain määräyksiä ja tulkintaa on väljennettävä huomattavasti sosiaali- ja terveyspalveluja ostettaessa tai jos mahdollista, ne on kumottava kokonaan, kuten jotkut EU-maat ovat tehneet.

Tilanteesta tulee uhkaa tulla labiili niin, että odottamaton ulkoinen häiriö ajaa syyttömiäkin maita tuhon tielle.  Jotta maa toisensa jälkeen ei ajautuisi tähän ansaan, tarvitaan jättimäinen vakausrahasto, joka koollaan häivyttää kaikki epäilyt. Koska järjestelyyn tullaan liittämään myös sijoittajan vastuu, ylivelkaantuminen tulee valtiolle hyvin kalliiksi. Siksi Suomen velkaantuminen on pysäytettävä niin pian kuin mahdollista.

Valtion menojen leikkaaminen ja verojen korottaminen eivät huonon suhdannetilanteen oloissa vakauta valtion taloutta, vaan aiheuttavat pelkästään lamaa ja työttömyyttä ja sen myötä voivat suista valtiontalouden yhä pahempaan ahdinkoon. Näin kävi, kun hermot pettivät 1990-luvun laman aikana. Koska emme tiedä tulevaa suhdannekehitystä, kestävyysvajeen umpeen kuromisesta ja toimien ajoituksesta ei kannata päättää yksityiskohtaisesti hallitusneuvotteluissa. Vaalikauden aikana on kuitenkin varauduttava sekä verojen korotuksiin että menojen leikkauksiin.

Kestävyysvajeen suuruudesta on suuria näkemyseroja. Kukaan ei voi tietää oikeata summaa, koska tulevaa talouskehitystä on vaikea ennustaa. Tämä ei vaikuta päätelmääni, että kestävyysvajetta on supistettava niin paljon kuin se suhdannekehitystä vaarantamatta on mahdollista. Jos suhdanteet elpyvät nopeammin kuin on kuviteltu, vaje jää pienemmäksi, mutta silloin toisaalta on perusteita pyrkiä jopa ylijäämäiseen valtiontalouteen, sillä ei tämä tule olemaan viimeinen taloutta kohtaava kriisi.

Menoleikkauksia olisin ehdottamassa puolustusvoimiin, omistusasumisen tukimuotoihin (jotka vain nostavat asuntojen hintoja), yritystukiin ja varovasti maatalouden kansallisiin tukiin, jos ruuan maailmanmarkkinahinnat pysyvät korkeina. Leikkauksissa ei kuitenkaan voida säästää kuntia, koska julkinen sektori on melkein saama asiat kuin kunnat. Tilanne on hankala, koska eduskunta ei voi päättää mitä kunnissa tehdään. Tuottavuuserot kuntien välillä ovat erittäin suuria – joidenkin väitteiden mukaan parhaimpien ja huonoimpien välinen ero on peräti 30 %. Sieltä on säästettävissä, mutta miten se pannaan toimeen?

Veroja on tämän hetkisen tiedon mukaan korotettava noin kahdella miljardilla. Tämä tieto voi myöhemmin muuttua paljonkin.

Olisin valmis

a)      Korottamaan pääomatulojen veroprosentin 30 prosenttiin. (Tästä on maassa suuri yksimielisyys)

b)      Nostamaan yleistä arvonlisäveroa 23 prosentista 24 prosenttiin. Tässä yhteydessä kannattaisi harkita sitä, pitäisikö joitakin henkilökohtaisia palveluja siirtää alempaan arvonlisäveroluokkaan, koska arvonlisävero tuottaa työttömyyttä palvelualoilla.

c)       Nostamaan energia- ja ympäristöveroja noin miljardilla eurolla. Huomattakoon, että kun päästöoikeuksien ilmaisjako loppuu vuonna vaiheittain alkaen vuonna 2013, tästä koituu valtioille huomattavat tulot.

d)      Välillisten verojen regressiivisen luonteen vuoksi alentamaan pieniin ansiotuloihin kohdistuvia tuloveroja.

e)      Kiristämään sääntöjä, jotka koskevat ansiotulojen naamioimista pääomatuloiksi ja tämän kompensaationa alentamaan ansiotulojen ylintä marginaaliveroa eräänlaisena suurituloisten välisenä tulontasauksena.

Verojen osalta tämä ohjelma vastaa vihreiden vaaliohjelmaa lukuun ottamatta tuota kohtaa e). Olen tässä suunnilleen Hetemäen verotyöryhmän linjoilla (jotta edes joku olisi).

Tähän kohtaa perustelut löytyvät artikkelista “Verotyöryhmän kommentointia 5 – rikkaiden välinen tulontasaus”

Julkisen sektorintuottavuudesta olen kirjoittanut raportin “Julkisen sektorin tuottavuus – samalla rahalla enemmän”

Lopuksi haluan huomauttaa siitä, että verotuksen uudistus ei saa vaarantaa perheyritysten omistuksen säilymistä Suomessa. Hetemäen verotyöryhmän esitysten toteuttaminen sellaisenaan tekisi erittäin houkuttelevaksi niiden siirtämisen ulkomaille rekisteröidyn holding-yhtiön nimiin. Se olisi Suomelle taas askel kohti periferiataloutta. Tämä näkökohta jäi Hetemäen verotyöryhmältä tyystin huomioimatta. Veroperusteita tulisi harmonisoida EU:ssa.

Tämän esityksen mukaan palattaisiin siihen tilanteeseen, joka vallitsi 60-luvulla. Ruotsi oli pakollinen oppikoulussa, mutta ei kansakoulussa. (Kansakoulussa sitä ei edes voinut opiskella) Silti maan kaksikielisyys ei tuhoutunut. Nyt lukioon menee suunnilleen yhtä suuri osa ikäluokasta kuin meni oppikouluun 60-luvulla.

Ruotsi on kuitenkin eri asemassa kuin muut kielet. Muista minioppilasmäärävaatimuksista poiketen jokaisella on oltava oikeus opiskella ruotsia peruskoulussa ja jokaisella tulee olla oikeus aloittaa se lukiossa.

Niinpä:

Toisen kotimaisen kielen on oltava pakollinen lukiossa mutta vapaaehtoinen peruskouluissa.

Ensi vaalikaudella päästään korottamaan veroja sen lisäksi, että karsitaan menoja. Verot yleensä vääristävät käyttäytymistä; ne vähentävät sitä toimintaa, johon ne kohdistuvat. Joskus kauan sitten Ruotsin vallan aikana säädettiin ikkunavero. Ajateltiin, että ison talon pitää maksaa paljon veroja ja pienen vähän veroja, ja hyvä tapa mitata talon koko on laskea montako ikkunaa siinä on. Vero johti siihen, että isoonkin taloon laitettiin vähän ikkunoita. Pohjamaalla ei kuitenkaan haluttu näyttää köyhiltä. Siksi vähäikkunaisiin ökytaloihin maalattiin valeikkunoita. Tämä tapa elää edelleen vanhassa rakennuskannassa.

Koska verotus vähentää sitä toimintaa, mihin se kohdistuu, verot kannattaa suunnata siihen, mitä halutaan vähentää.  Siksi kannattaa lisätä haittaveroja, verottaa ympäristöpäästöjä, niukkojen luonnonvarojen käyttöä, epäterveellistä suuhun pantavaa, tupakkaa ja niin edelleen.

Haittojen verottaminen on yleensä järkevämpää kuin haittojen torjunta normiohjauksella. Tästä haja-asetusalueiden jätevesiasetuksesta olisi selvitty jätevesimaksulla, jonka olisi välttänyt asentamalla puhdistuslaitteet. Puhdistuslaitteista olisi laitettu sinne, missä se on kohtuuhintaan tehtävissä, kun nyt niitä pitää laittaa sinnekin, missä se tulee kohtuuttoman kalliiksi.

Haittaverot ovat usein regressiivisiä; köyhät maksavat niitä suhteessa tuloihinsa enemmän kuin rikkaat, tupakkaveroa jopa absoluuttisesti enemmän. Tämä kannattaa pitää mielessä, mutta se ei ole syy hylätä haittaveroja. Se on vain otettava huomioon muussa verotuksessa tai tulonsiirroissa.

Kun Alankomaat uudisti verotustaan haittaverojen suuntaan, tämä kompensoitiin leipomalla verojärjestelmään pieni kansalaispalkka, jolla haittaverojen tulonjakovaikutus enemmän kuin neutralisoitiin. Tämä on kätevin tapa tehdä se, mutta jos perustuloa vierastetaan, voi saman asian toki tehdä monimutkaisemminkin, kunhan se tehdään.

Niinpä:

Verotuksessa on lisättävä ohjaavien haittaverojen osuutta. Tämän tulonjakovaikutukset on korvattava tuloveroasteikossa ja/tai tulonsiirroin.

Katso myös: Vero on parempi kuin normi

Maaseutuelämällä tarkoitan, että asuu ja tekee töitä maaseudulla, en sitä, että elää kaupungissa ja matkustaa yöksi maaseudulle nukkumaan.

Sitran tekemän tutkimuksen mukaan vihreät suhtautuvat muita myönteisemmin maaseutuelämään. Vihreiden kuva maalaiselämästä on hyvin romanttinen, sellainen jota parhaiten kuvaa Mikko Alatalon laulu ”Katson maalaismaisemaa”. Minäkin jaan tämän romanttisen käsityksen elämästä maaseudulla. Kysymys on enää siitä, miten siitä tehdään realistinen.

Kun ajoin neljä vuotta sitten fillarilla Nizzaan, sai tutustua monipuolisesti eurooppalaiseen maaseutuun ja ymmärsin, mikä meidän maaseudussamme on vikana. Eurooppalainen maaseutuasukas asuu tiiviissä kylässä, jonka ympärillä ovat pellot, suomalainen sadan hehtaarin yksinäisyydessä peltojensa keskellä.

Toiseksi Euroopassa arvostetaan lähiruokaa. Tutun viljelijän porkkanat ovat aivan eri asia kuin anonyymit muovipussiin pakatut S-marketin porkkanat. Lähiruoka on tuoreempaa ja muutenkin parempaa, kun sitä on pahoinpidelty vähemmän kuljetuksen aikana. Meillä ei saa lähiruokaa, sillä S-marketin vieressä viljellyn tomaatin matka S-markettiin on ajallisesti yhtä pitkä kuin matka Espanjasta S-markettiin. Siksi tomaatti pitää poimia raakana ja lähiruuan etu menetetään. Suomalaisen maatalouden pahin vihollinen on S-osuuskuntaliike norsumaisine logistiikkoineen. Kesko tulee vasta toisena, koska K-kauppiaalta ei lähiruuan ostaminen ole yhtä jyrkästi kiellettyä.

Maaseutu on pulassa. Siksi sen tulisi keskittyä vahvuuksiinsa eikä heikkouksiinsa. Meillä on paljon tulevia entisiä maalaiskuntia, joissa väestön mediaani-ikä lähestyy 60 vuotta. Sellaista ei pelasta enää mikään. Maaseudun tuki keskittyy aivan liikaa pelastamaan sitä, mikä ei ole pelastettavissa kuin pitäisi keskittyä siihen, missä on mahdollisuuksia.

Suomessa siirretään maataloutta – ennen kaikkea karjataloutta – pois sieltä, missä asiakkaat olisivat lähellä ja luonnonolot siedettävät kauas asiakkaista ja tuottavista pelloista. Tämä ei ole EU:n vika vaan ihan oma vikamme. Maksamme härkäpäisesti siirtymäkaudelle tarkoitettua kansallista tukea, jota EU yrittää lakkauttaa. Tällä kaivetaan maata menestyvän maatalouden alta.

Maatalous menestyy parhaiten siellä, missä se menestyi 1600-luvullakin. Suomalainen maatalous tulisi ohjata hyvien luonnonolojen alueille eikä itsetarkoituksellisesti sinne, missä olosuhteet maatalouden harjoittamiselle ovat epäedullisimmat.

Takaisin kaupunkien hajoamiseen ja pendelöintiin.  Luonnollisista syistä kaupungit ovat kaikkialla syntyneet sinne, missä maatalouden edellytykset ovat parhaita. Suomessa onneton maapolitiikka johtaa siihen, että puolikaupunkimainen asutus leviää kuin syöpä pitkin parasta maanviljelysaluetta. Maanviljelyksen edellytykset olisivat paljon paremmat, jos kaupungit pysyisivät kaupunkeina ja maaseutu maaseutuna.

Sitä osaa maaseudusta, jossa maanviljelys ei oikein lyö leiville, ei pidä kokonaan hylätä. Metsätalouden ohella turismi – myös kesämökit – voisi toimia hyvinkin. Ongelma on yrittäjyyden puute ja yrityskulttuurin nuoruus. Mutta se onkin ihan oma tarinansa.

Katso myös:

Suomen maatalous veikkaa väärää hevosta

Terveisiä Provencesta

Maatalouden siirto pohjoiseen on virhe

Tätä ohjelmakohtaa on muutettu merkittävästi kommenttien perusteella, joten osa kommenteista kohdistuu vanhentuneeseen tekstiin.

====

Vaikka asia tuntuu pieneltä, se voittaa energiansäästökeinona monta enemmän mainostettua. Pääkaupunkiseudun liikennepolitiikassa asialla on suurehko merkitys

Vastauksena korkeaan veroasteeseen Suomessa on tullut tavaksi maksaa osa palkasta aliverotettuina luontaisetuina. Eräs tällainen on vapaa autoetu. Työnantaja antaa työntekijän käyttöön auton, jolla hän saa ajaa niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Vapaan autoedun verotusarvoa on aika-ajoin nostettu, mutta tämä ei ole poistanut sen pääongelmaa, autoilun marginaalikustannuksen jäämistä nollaan tai hyvin alas.

Vapaan autoedun ongelma ei ole veronkierrossa vaan siinä, että se kannustaa väärään liikennekäyttäytymiseen. Autoa ylikäytetään ja julkista liikennettä alikäytetään, kun autolla ajaminen on marginaalikustannusmielessä ilmaista.  Kun Suomi on sitoutunut kasvihuonepäästöjen vähentämiseen – liikenteen päästöt eivät kuulu päästökauppasektoriin vaan kansallisiin kiintiöihin – vapaa autoetu sälyttää säästämisvelvoitteen korostettuna muille.

Vapaan autoedun verotusarvo perustuu oletukseen, että autolla ajetaan 18 000 km/vuosi. Verotusarvoa korotetaan 0,18 euroa/km, jos henkilön työmatka on niin pitkä, että on syytä olettaa kilometrirajan ylittyvän. Pitkästä työmatkasta aiheutuvat ylimääräiset kilometrit maksavat siis noin 0,09 €/km. Päätettäessä yksittäisestä matkasta -  autolla, julkisilla tai ei ollenkaan – marginaalikustannus on edelleen nolla, koska verottajan arvio perustuu vain työmatkojen pituuteen ja mahdollisesti kesämökin sijaintiin mutta ei tosiasiassa ajettuihin kilometreihin. Jos ajaa omalla autollaan työnajoa, siitä maksetaan verottomana korvauksena 0,46 €/km.

Autoetua voidaan perustella silloin, kun työhön kuuluu huomattavan paljon autolla ajoa. Ei ole järkevää, että työajoja ja yksityisajoja varten pitäisi olla eri autot. Autoedusta tulisi päästä eroon, kun se on tosiasiallinen palkanmaksun muoto eikä työajoa ole merkittävästi.

Niinpä:

Palkanmaksu vapaan autoedun muodossa tulee lopettaa silloin kun kyse on pelkästä palkanmaksun muodosta, eikä järjestelyä voida perustella merkittävällä määrällä työajoa.

====

Puolueet ovat viimeiset puoli vuotta kirjoitelleet hikihatussa hallitusohjelmaluonnoksia, jotta on mitä esittää sitten hallitusneuvotteluissa neuvotteluissa.  Nämä ovat paljon tärkeämpiä papereita kuin vaaliohjelmat, mutta niitä ei äänestäjille näytetä. vaalit käydään täysin toisarvoisilla vaaliohjelmilla, jotka heitetään roskiin maanantaiaamuna vaalien jälkeen. Äänestäjän oikeuksien kannalta tämä on ongelmallista ja niin se on vaalikeskustelujen tasonkin kannalta.

Ruotsissa, jossa vaalit käydään blokkivaaleina, molemmilla blokeilla on valmis haalitusohjelma, jonka ne tarjoavat äänestäjille. Monipuoluejärjestelmässä, jossa puolueet voivat liittoutua vähän miten tahansa, tämä ei oikein käy.

Hollannissa jokainen itseään kunnioittava puolue julkaisee hyvissä ajoin ennen vaaleja vaaliohjelman, joka on niin konkreettinen, että se kävisi sellaisenaan hallitusohjelmasta. Sen jälkeen Central Planning Byro – paikallinen VATT – analysoi nämä ohjelmat ja arvioi, millaiseen budjettitalouden yli- tai alijäämäisyyteen ne johtaisivat. Ohjelmalla, joka lupaa lisää rahaa sinne sun tänne ja päälle veronalennukset kaikille, ei pärjää keskusteluissa.

Näin pitäisi tehdä Suomessakin.

Niinpä:

Suomessa tulee siirtyä seuraavissa eduskuntavaaleissa käytäntöön, jossa kukin puolue julkistaa esityksensä hallitusohjelmaksi ennen vaaleja. Nämä ohjelmat annetaan VATT:n analysoitavaksi siltä osin, mitä ne vallitsevan talouskäsityksen mukaan vaikuttavat valtion talouden tasapainoon, tulonjakoon, köyhyysasteeseen, työllisyyteen ja alueelliseen tasapainoon.

====

Yrittäjän on erittäin vaikea päästä työttömyysturvan piiriin – edes yrittäjän puoliso ei työttömäksi tullessaan ole useinkaan oikeutettu työttömyyskorvaukseen, koska epäillään hänen avustavan yrityksessä. Säännöksiä on lievennetty, mutta kunnossa ne eivät ole vieläkään. Työttömyyskorvauksen saamiseksi yritys pitää lakkauttaa ja työvälineet myydä, mikä on tietysti täysin epätarkoituksenmukaista.

Olisi luontevaa, että työtön tekisi kaikenlaisia eteen tulevia töitä. Hoitaisi naapurin lapsia vanhempien ollessa kyläilemässä, hakkaisi halkoja, haravoisi pihaa, perkaisi kasvimaata ja mitä sitä nyt keksiikin. Näin paljon tapahtuukin, mutta työ tehdään yleensä pimeänä – eikä vain siksi, että halutaan fuskata. Parin tunnin halonhakkauskeikkaa varten kukaan ei ryhdy tekemään sopimusta tapaturmavakuutuksesta ja perehtymään siihen, miten eläkemaksut ja työttömyysvakuutusmaksu oikein maksetaan. Ainoa realistinen tapa tehdä pieniä keikkatöitä laillisesti on, että työtön perustaa toiminimen ja huolehtii työnantajavelvoitteista itse, jolloin asiakkaan ei tarvitse kuin maksaa laskut. Mutta tämä on työttömältä kiellettyä.

Eräs työttömäksi jäänyt ATK-alan henkilö otti minuun joitakin vuosia sitten yhteyttä. Hän oli erinomainen luontokuvaaja ja olisi halunnut kokeilla, voisiko elättää itsensä valokuvaamalla, koska hänen ikäiselleen ei oman alan töitä järjestyisi. Työvoimatoimistosta oli ilmoitettu, että valokuvaamalla saa ansaita tuhat euroa vuodessa. Jos se menee yli, hyvä ansiosidonnainen päiväraha loppuu siihen eikä uutta tule.

Yritykset ovat ulkoistaneet paljon työntekijöitä yrittäjiksi. Parturiapulaisesta tulee yhden tuolin yrittäjä ja siivoojista siivousyrittäjiä. Usein on kyse työnantajavelvoitteista laistamisesta, joskus siitä, ettei yhdellä työnantajalla riitä esimerkiksi siivottavaa tarpeeksi. Pahinta tässä on se, että tällainen ”yrittäjä” jää työttömyysturvan ulkopuolelle.

Haluttomuus ottaa yrittäjät työttömyysturvan piiriin johtuu siitä, että yrittäjä pystyy tilinpäätösjärjestelyillä tekemään itsensä ajoittain tulottomaksi, vaikka yrityksellä menisi hyvin. Siksi tarvitsisimme itsensä työllistäville sellaisen yritysmuodon, jossa tulot olisivat tuloja ja menot menoja eikä kikkailu olisi mahdollista. Tällaista itsensä työllistävää työyrittäjää kohdeltaisiin kuin palkansaajaa.

Luovilla aloilla yrittäjyys on luonteva vaihtoehto. On vaikea kuvitella kuukausipalkkaista kuvataiteilijaa. Ansiotaso on usein surkea. Olisi oikein ja kohtuullista tarjota myös heille työttömyysturvaa, mutta se on kaatunut ilmiselviin väärinkäyttömahdollisuuksiin. Nimittäin minun kaltaiseni itsensä työllistäjä voisi järjestää itsensä kesäkuukausiksi ilman tilauksia ja lomailla yhteiskunnan piikkiin. Hyvin toimeentulevat eivät työttömyysturvaa tarvitsekaan kuukausittain vaihtelevien tulojen turvaksi.

Tarvitsemme työttömyysvakuutuksen pienituloisille itsensä työllistäville. Seuraava on vain numeerinen esimerkki, ei loppuun harkittu ehdotus. Työttömyysvakuutus voisi korvata korkeintaan 2000 euron kuukausitulot, joiden pohjalta siis myös työttömyysvakuutusmaksu maksettaisiin. Työttömyyskorvaus olisi silloin noin 1200 euroa kuussa. Tähän pääsemiseksi tulisi osoittaa, että on aiemmin päässyt vähintään tälle tulotasolle vaikkapa taidemaalarina. Jos lihavia kuukausia seuraavat laihat kuukaudet, lihavien kuukausien ylijäämällä on ensin rahoitettava laihojen kuukausien alijäämä ja vasta sen jälkeen olisi oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Jos tulot ovat tammikuussa 10 000 euroa ja vakuutettu tulotaso 2 000 euroa, tuon 10 000 euron tulee riittää toukokuun loppuun. Jos kesäkuussakaan ei ole tuloja, alkaisi saada työttömyyskorvausta sen 1200 euroa, kunnes tuloja taas tulee. Jos tuloja tulee vähän, työttömyyskorvaus maksettaisiin soviteltuna.

Työttömäksi joutuva palkansaaja voisi myös ryhtyä työyrittäjäksi. Jos tulot ovat pieniä, hän saisi soviteltua päivärahaa samojen periaatteiden mukaan kuin toisen palveluksessa oleva.

Niinpä

Itsensä työllistäville on mahdollistettava oma työyrittäjän yritysmuoto, jossa ei voi kikkailla tulojen jaksottamisella. Tällainen yrittäjä rinnastuisi palkansaajaan ja hänen tulonsa voitaisiin vakuuttaa työttömyyttä vastaan. Pienituloisia itsensä työllistäjiä varten tarvitaan kokonaan oma työttömyysvakuutuksen muoto. Se ei korvaisi normaaleja tulojen vaihteluja, vaan tulisi avuksi vasta, kun tulot laskevat pitkäksi aikaa niin alas, ettei kuoppaa pysty täyttämään hyvien kuukausien säästöillä.

P.S.

Tämä on siis luonnos. En ole seurannut yrittäjien työttömyysturvan muutoksia viime aikoina. Voi olla, että osa tekstistä on vanhentunutta. Luotan, että kommentoijat paljastavat puutteet, jonka jälkeen korjaan ne.