Ilmasto
Kymmenen vuotta sitten kirjoitin, että 2010-luku on viimeinen vuosikymmen pelastaa maapallo ilmastokatastrofilta. Vuosikymmen meni, eikä oikeastaan mitään tehty paitsi, että kysymys ilmastosta on julkisuudessa aivan eri tavalla kuin ennen. Vain teot puuttuvat.
Ilmastonmuutosta ei voi enää torjua, mutta sitä voi lieventää.
On erilaista vapaaehtoista toimintaa päästöjen vähentämiseksi. Ne ovat ihan sympaattisia, mutta minä uskon valitettavasti vain ankaraan talousohjaukseen. Vastuuttomasta käyttäytymisestä pitää tehdä kannattamatonta ja vastuullisesta kannattavaa.
On siis pystyttävä sopimaan taloudellisista mekanismeista. EU:ssa on valittu keinoksi päästökauppa. Ehkä se ei ollut oikea valinta, mutta sen kanssa mennään. Päästökauppa kuitenkin tekee tyhjiksi nuo vapaaehtoiset toimet, koska päästöoikeudet vain siirtyvät muualle. Tätä kutsutaan vesipatjaongelmaksi. Hiiliverossa ei olisi tätä ongelmaa.
EU:n vähennettävä liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien määrää nopeasti ja on hyväksyttävä se, että päästöoikeuksien hinta nousee korkeaksi, jonnekin sataan euroon hiilidioksiditonnilta samalla kun kaikki hiilidioksidipäästöt on saatava päästökaupan piiriin. Lievemmät toimet eivät riitä.
Kiina, Intia ja Yhdysvallat on saatava mukaan talkoisiin. Muut on pakotettava kauppasaartojen uhalla – tai siis korkeiden hiilitullien avulla. Kiinan ja EU:n päästökauppamekanismit pitäisi yhdistää ja saada myös Yhdysvallat mukaan. Tämä kaikki tuntuu aika utooppiselta, mutta yritettävä on.
Mutta on myös varauduttava sopeutumaan siihen, että ilmasto muuttuu. Suomen tapauksessa tämä ei ole kovin dramaattista elleivät etelästä leviävät metsätuholaiset ala tappaa metsiämme. Mutta emme me osattomiksi jää muun maailman ahdingosta.
Sodan uhka kasvaa, kun maapallo alkaa käydä ahtaaksi.
Sopeutumisesta on puhuttu aivan liian vähän.
Afrikan väestöräjähdys
Tiedän, että Afrikan väestöräjähdyksestä kirjoittaminen on paheksuttavaa, mutta se ei tieto tyynnytä ahdistustani.
Viime vuosikymmen oli ehkä myös viimeinen mahdollisuus pelastaa Afrikka väestökatastrofilta. Useissa Afrikan maissa kehitys onkin ollut ilahduttavaa, mutta ei sen väkirikkaimmissa maissa. Kun synnyin kauan sitten, Nigerian asukasluku oli 38 miljoonaa, Nyt se on jo ylittänyt 200 miljoonaa, kymmenen vuoden kuluttua liki 300 miljoonaa ja vuoteen 2100 sen pitäisi nousta 900 miljoonaan. Nykyisellä alueellaan Nigeria ei missään tapauksessa pysty elättämään 900 miljoonaa ihmistä, mutta väestönkasvua maan päättäjät eivät pidä minään ongelmana. SE vie maan malthusialaiseen ansaan, jossa väestönkasvu aiheuttaa kurjuutta ja kurjuus ylläpitää syntyvyyttä.
Eurooppa selvisi 1800-luvulla ”malthusialaisesta ansasta” lähettämällä liikaväestön Amerikkaan. Näin se sai aikaa demografiseen muutokseen – siihen, että elintason nousu kääntyi syntyvyyden alentumiseksi ja nopea väestönkasvu laantui. Afrikka ei voi toistaa tätä temppua, koska yhtään tyhjää maanosaa ei ole tarjolla.
Afrikan maita on autettava väestöongelman kanssa, mutta auttaa ei voi, jos ei halua tulla autetuksi eikä tunnista koko ongelmaa.
Olen kirjoittanut tästä blogillani vuonna 2015. Valitettavasti siihen kirjoitukseen ei ole viiden vuoden kuluttua muuta lisättävää kuin, että sen jälkeen Suomessa syntyvyys on romahtanut.
Kapitalismi on korjattava
Talouden ja teknologian kehityksessä on tapahtunut muutos, jossa teollisuusmaiden sisällä onnekkaat ja kyvykkäät menestyvät todella hyvin samalla, kun suuren enemmistön suhteellinen asema heikkenee, sillä tavallisen duunarin työn kysyntä heikkenee. Demokratian oloissa ei ole mahdollista, että kansan enemmistö on kehityksessä häviävällä puolella. Vaikka se ei johtaisi kapinointiin kaduilla kuten Ranskassa, se voi johtaa häiriköintiin vaaliuurnilla kuten Britanniassa.
Kapitalismin korjaamisella on kiire. Muutoin vastassa on voimakas eriarvoisuuden kasvu talouden alalla ja barbariaan vaipuminen politiikan alalla.
Tämä ongelma kärjistyy nopeasti.
Kuvittelen saavani tästä aihepiiristä aikaan kirjan vielä tänä vuonna, joten ei tästä aiheesta tällä kertaa enempää.
Alueellinen tasapaino horjuu.
Vuosikymmenen kuluessa Helsingin seudun asukasluku kasvaa 200 000 asukkaalla, muiden kasvukeskusten maltillisemmin. Kun maan väkiluku ei kasva, muun suomen asukasluku laskee neljännesmiljoonalla. Tätäkin dramaattisemmalta tilanne näyttää, kun katsotaan alueellisia ikäjakaumia. Nuori, aktiivinen ja hyvin koulutettu väki pakkautuu kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle. Se vaikeuttaa tai lopulta jopa estää toimet kehityksen suunnan muuttamiseksi muualla maassa.
Jossain vaiheessa kannattaa kysyä, vastaako aluehallinto kuntineen ja maakuntaliittoineen ja ELY-keskuksineen taantuvilla alueilla enää tätä päivää ja parantavatko maakunnat asiaa lainkaan.
Elämästä tulee helpompaa ja mielenkiintoisempaa
Yllä olevat kohdat ovat aika pessimistisiä. Entisenä poliitikkona olen tottunut etsimään korjausta vaativia asioita ja siksi kartoittamaan asioita, jotka ovat menossa vikaan. Optimismiinkin on aihetta.
Vaikka talouden kehitys ei vaikuta sosiaalisesti kovin tasapainoiselta, ihmisten elämä tulee muuttumaan helpommaksi ja mielenkiintoisemmaksi kaiken uuden ja kiehtovan vuoksi.
Vaaditaan hyvää yhteiskunnallista insinööritaitoa saada kaikki toimimaan niin, että vuosikymmenestä tulee aiempia parempi.