PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Viikon 37/2006 miete:


Rajamäen on pyydettävä anteeksi Suomen Kuvalehdeltä

 
Tunnen syvää vastenmielisyyttä anarkistisia rettelöitsijöitä kohtaan, jotka milloin minkäkin hyvän asian varjolla käyvät hulinoimassa aina siellä, missä valtionpäämiehet kokoontuvat. Olen aina tuntenut sympatiaa poliiseja kohtaan, joiden ikävä velvollisuus on pitää tappelijat kurissa.

    Poliisin alkuperäinen suunnitelma Kiasman kahakassa oli nerokas: piirittää rettelöitsijät paikkaan, jossa ei kivenheiton päässä ole mitään särkyvää. Pidin myös hyväksyttävänä sitä, että poliisi esti marssin ennen kuin mitään laitonta oli tapahtunut, koska aikeiden laittomuus oli niin ilmiselvää.

    Paikalle tuli vain noin 50 rettelöitsijää, kun poliisitiedustelun mukaan tulijoita piti olla jopa tuhansia. Oli taidettu sekoittaa kaksi mielenosoitusta keskenään niin, että klo 15 alkaneeseen rauhalliseen mielenosoitukseen tulijat oli sotkettu Kiasman rettelöön. Tässä vaiheessa operaatio olisi pitänyt suhteuttaa tilanteen mukaiseksi sen sijaan, että anarkistien puuttuessa voimaa käytettiin viattomiin sivullisiin. Poliisin piiritysrenkaaseen jäi runsaasti viattomia ohikulkijoita sekä uteliaita, jotka olivat tulleet paikalle vain katsomaan. Katsomaan saa tulla.
 

Ilmiselvä moka oli Suomen Kuvalehden valokuvaajan kiinniottaminen. Ainoa peruste valokuvaajan 15 tunnin putkareissulle oli, ettei tämä ollut lopettanut työtään ja poistunut paikalta, kun poliisi kehotti mielenosoittajia hajaantumaan. Lehdistöllä on länsimaissa oikeus seurata tapahtumia.

    Luulin aluksi, että kyse oli tottumattoman konstaapelin pahasta mokasta ja että sisäministeri varmaankin kiiruhtaa pyytämään tapahtunutta anteeksi. Anteeksipyyntöä ei ole tullut vieläkään, vaan Rajamäki sanoo tukevansa poliisin toimia täydellisesti.

    Rajamäen olisi hyvä pyytää nopeasti anteeksi kuvaajan putkareissua. Jos anteeksipyyntöä ei tule, Rajamäki antaa ymmärtää olevansa sillä kannalla, että poliisi voi Suomessa halutessaan häätää lehdistön pois seuraamasta tapahtumia. Vaikka kyse olikin Asem-kokouksesta, tällaiseen poliittiseen kulttuurivaihtoon Aasian maiden kanssa ei pidä ryhtyä.



<<paluu etusivulle