PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET

Vauraus ja aika (Teos, 2007)


Esipuhe

 
Kuvitelkaamme, että sata vuotta sitten elänyt yhteiskuntatieteilijä olisi saanut näynomaisena ilmoituksena tietoonsa nykyisen modernin teknologiamme, mutta ei tietäisi mitään tulevasta yhteiskunnallisesta kehityksestä. Millaiseksi hän olisi kuvitellut yhteiskunnan, jossa lihastyötä säästävät koneet ja automaatio ovat tehneet välttämättömyyshyödykkeiden valmistamisen naurettavan helpoksi verrattuna siihen, kuinka suuria ponnistuksia pelkästään ravinnon tuottaminen hänen aikanaan vaati?

    Yhteiskuntatieteilijämme olisi varmaankin olettanut, että yhteiskunnassa, joka olisi päässyt irti niukkuuden ongelmista,  taloutta ja tuotantoa koskevat kysymykset olisivat väistyneet ihmisten mielissä ja puheissa taka-alalle. Miksi yhteiskunta, jolla on tarpeeksi kaikkea, olisi edes kiinnostunut, saati huolestunut, taloudellisista kysymyksistä? Varmaankin kulttuuria, filosofiaa, leikkiä, urheilua ja puutarhanhoitoa koskevat uutiset ja pohdinnat olisivat lehtien etusivuaineistoa; taloutta ja tuotantoa koskevat artikkelit olisivat siirtyneet omiin erikoislehtiinsä.

    Hän olisi varmaan myös kuvitellut, että köyhyys ja aineellinen puute poistuvat yhteiskunnasta, joka pystyy helposti tuottamaan tarpeeksi kaikille.

    Erityisen mahdotonta yhteiskuntatieteilijällemme olisi ollut ennustaa elämän kiireisyyttä. Miten kenelläkään voi olla kiire, kun työn tuottavuus on neljätoistakertaistunut – teemme muutamassa tunnissa työt, jotka hänen aikanaan veivät koko viikon. Eikö sen pitäisi antaa mahdollisuus nautinnolliseen joutilaisuuteen?

        ***

Nousu köyhyydestä kohtuulliseen vaurauteen on tehnyt elämästä mukavampaa, mutta jossain vaiheessa pitäisi havaita, että olemme jo tarpeeksi rikkaita. Voisi luulla, että taloudellisten näkökohtien painoarvo vähenisi vaurastumisen myötä. Raha vähentäisi rahantarvetta samaan tapaan kuin vesi helpottaa janoa ja ruoka nälkää. Näin ei ole käynyt, vaan olemme antaneet vaurauden tavoittelun orjuuttaa itsemme.

    Taloudellisen vaurauden on tarkoitus tuottaa edellytyksiä hyvälle ja onnelliselle elämälle. Se ei siis ole päämäärä sinänsä, vaan keino hyvän elämän saavuttamiseksi. Ei ole järkeä pilata elämäänsä vaurastuakseen yhä vain enemmän.

    Vauraus on kuitenkin muuttunut päämääräksi, jolle perimmäinen päämäärä, hyvä elämä, on uhrattu. Terve pyrkimys parempaan muuttuu ahneudeksi, kun vaurauden himo vie suhteellisuudentajun.

    Aikamme ahneus on kollektiivista. Ahneuden myrkyttämiä on vain osa ihmisistä, mutta kansakuntana käyttäydymme kuin suhteellisuudentajun menettäneet.

    Ympäristönäkökohdat olisivat jo yksinään riittävä syy vaihtaa korkeampi kulutustaso kiireettömämpään elämään. Kulutustasomme kaventaa kasvihuoneilmiön ja muiden ympäristöongelmien vuoksi jälkeemme tulevien mahdollisuutta hyvään elämään. En kuitenkaan keskity tähän näkökohtaan, koska en halua viedä huomiota pois väitteeltäni, ettei aikamme ahneus palvele edes omia itsekkäitä etujamme.

    Kaikki uskonnot ja useimmat maalliset filosofiset opit opettavat kohtuuden viisautta ja varoittavat ahneuden orjuudesta – kukin omilla sanoillaan. Eivät kai ne kaikki voi olla väärässä?

    En silti yhdy niihin, joiden mielestä vauraus olisi paha asia sinänsä; että ihminen eläisi parempaa ja jalompaa elämää askeettisessa kamppailussa vaikeuksia vastaan. Tällaisiakin ajatuksia esiintyy niin uskonnollisten kuin maallisten ajattelijoiden esittäminä. Pidän vaurauden mukanaan tuomia mahdollisuuksia pääsääntöisesti myönteisinä. Erityisesti en jaa romanttista käsitystä, että moderni teknologia kännyköineen ja tietokoneineen olisi vastustettavaa. Olen iloinnut yhä paremmista ja fiksummista vempaimista. Tätäkin kirjaa on ollut paljon hauskempi kirjoittaa helposti mukana kannettavalla tietokoneella kuin Facit Privatilla, jolla kirjoitin ensimmäiset kirjani. Väitän ainoastaan, että maksamme nopeasta vaurastumisesta liian kovan hinnan uhraamalla sen eteen kohtuuttomasti muita tärkeitä asioita elämässämme.

    Kysymys on kilpailevien tavoitteiden välisestä vaihtosuhteesta. Vaurastuminen on sinänsä hauskaa, mutta arvokkaita ovat myös muut asiat elämässä. Nyt muita arvoja uhrataan vaurauden hyväksi, vaikka lisävaurastumisesta koituva hyöty ei riitä korvaamaan uhrausten arvoa. Vaihtosuhde on epäedullinen.

            ***

Minua on vaivannut pitkään, miksi me länsimaalaiset emme vähennä työntekoa ja tyydy vähän hitaampaan talouskasvuun.

    Pohdinta sata vuotta sitten eläneestä yhteiskuntatieteilijästä perustuu vuonna 1999 kirjaani
Täystyöllisyyteen ilman köyhyyttä kirjoittamaani johdantolukuun, jolla oli hyvin vähän tekemistä kirjan muun sisällön kanssa. Vasta vuoden 2004 tammikuussa päätin kirjoittaa kirjan, jossa keskityn vain tähän kysymykseen.

    Olen kirjoittanut tätä kirjaa pitkään ja monessa vaiheessa, kun muilta töiltäni olen ehtinyt. Pari vuotta sitten luulin olevani jo lähellä maalia, mutta silloin eräässä ekonomistitapaamisessa Antti Suvanto Suomen Pankista ja Timo Viherkenttä Kuntien eläkevakuutuksesta kertoivat minulle London School of Economicsin emeritusprofessorin lordi Richard Layardin kirjasta
Happiness – Lessons from a new science. Kirjan johtopäätökset olivat hyvin lähellä omiani – niin lähellä, ettei olisi ollut uskottavaa esittää niitä ominani. Senhetkinen versio tästä kirjasta perustui henkilökohtaiseen käsitykseeni, ettei vaurastuminen tee meistä enää juuri sen onnellisempia. Layard pystyi perustelemaan tämän väitteen suurella määrällä empiirisiä tutkimuksia. Layardin kirjan innoittamana tutustuin vaurauden ja onnellisuuden keskinäisestä riippuvuudesta esitettyihin tutkimuksiin, joita noihin aikoihin alettiin myös käsitellä enemmän julkisuudessa. Katsoin parhaaksi muuttaa jo melkein valmista kirjaa huomattavasti. Kiitos tästä vihjeestä molemmille.

 

Kirja jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä pyrin perustelemaan sitä, miksi meidän kannattaisi vaihtaa ainakin osa taloudellisesta kasvusta vapaa-aikaan ja kiireettömyyteen. Toisessa pyrin perustelemaan, miksi tällainen muutos olisi vastaväitteistä huolimatta taloudellisesti realistinen. Kolmannessa osassa paneudun huonoihin keskinäisiin pelisääntöihin, joiden koen ohjaavan yksilöllisiä valintoja väärään suuntaan. Neljännessä osassa hahmotan toimia, jotka voisivat edistää muutosta haluttuun suuntaan, ja pyrin hahmottelemaan, miltä tulevaisuus voisi kenties näyttää.

    Haluan kiittää käsikirjoitukseen tehdyistä arvokkaista kommenteista äitiäni Heljä Soininvaaraa, Martti Karvosta, Ari Väisästä ja Pentti Kaurasta. Vaimoani ja lapsiani kiitän pitkämielisyydestä. Kirjoittava perheenisä ei ole aina läsnä henkisesti, vaikka olisi sitä fyysisesti.

    Valtiosihteeri Raimo Sailasta haluan kiittää siitä, että hänen puheenvuoronsa ovat motivoineet minua kirjoittamaan erityisen huolellisesti luvut, joissa pohdin esitysteni taloudellista realistisuutta.

 

Helsingissä 1.1.2007

Osmo Soininvaara

 

Sisällys

esipuhe                                                                                         7

I

maksamme vauraudestamme liikaa                                                     13
tekeekö vaurastuminen onnellisemmaksi?                                            15
vaurauden kilpavarustelu                                                                 25
mitä on saatu lisää?                                                                       32
vaurauden hinta                                                                            39
vapaa-aika – vaihtoehto vaurastumiselle?                                           56
yksin vai yhdessä päättäen?                                                            72
prekariaatti – väärin lyhennetty työaika                                              84
miten kannustaa työajan lyhentämiseen?                                             89


II  

onko kiireetön tie taloudellisesti realistinen?                                         99
tuottavuus kasvaa epätasaisesti                                                      101
työaika ja kilpailukyky                                                                     104
tarvitseeko hyvinvointiyhteiskunta taloudellista kasvua?                        111
taloudellinen kasvu ja työllisyys                                                        118
työ osallisuuden vuoksi                                                                   124


III

olemmeko omien pelisääntöjemme ansassa?                                        139
vangin dilemma                                                                             141
suunnittelu ja kilpailu                                                                     148
erilaisia kilpailun muotoja                                                                 151
takaisin todellisuuteen                                                                          159

IV

mitä on tehtävä?                                                                           175
voisiko muutos tapahtua itsestään? .                                                 177
muutoksen nopeuttaminen                                                               183
mitä sitten tapahtuisi?                                                                    192


sisällys                                                                                         196
lähdeluettelo                                                                                 198



<<paluu etusivulle