PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Puheenjohtaja Osmo Soininvaara 25.3.2004

Mitä hallitus aikoo tehdä hyvinvointiyhteiskunnalle?

Vuosi sitten Suomessa oltiin yksimielisiä siitä, että hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus vaarantuu suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, ellei työllisyysastetta saada Suomessa nousemaan olennaisesti. On käynyt ilmeiseksi, ettei työllisyystavoitetta saavuteta. Kun hallituskin tämän myöntää, olisi kohtuullista vaatia, että hallitus kertoisi, mitä suunnitelmia sillä on hyvinvointiyhteiskunnan varalle?

Opintojen nopeuttaminen: keinot norsumaisia, rahoja viety korkeakouluilta ammattikorkeakouluille

Työllisyyden nosto edellyttäisi kolmea asiaa: opinnoista tulisi valmistua työelämään nopeammin, työelämästä pitäisi siirtyä eläkkeelle myöhemmin ja siinä välissä pitäisi olla töissä eikä työttömänä. Opintojen nopeuttamiseksi hallitus suunnittelee norsumaisia toimia. Hallitukselta puuttuu akateemisen maailman ymmärrystä. Sosialidemokraattiset opetusministerit ovat antaneet paljon rahaa ammattikorkeakouluille, mutta tiedekorkeakoulujen opetus kärsii rahapulasta.

Työmarkkinajärjestöt: eläkepolitiikka on pyhää

Toteutettu eläkepaketti ei selvästikään riitä myöhentämään tosiasiallista eläkkeellesiirtymisikää vaadituilla parilla kolmella vuodella. Työmarkkinajärjestöt ovat ilmoittaneet yksiselitteisesti, ettei eläkepolitiikkaan saa koskea.

Sosialidemokraatit vesittämässä Holm-Vihriälä -mallia

Suomen työttömyys on korostetusti matalan osaamisen työttömyyttä. Jotta saataisiin työttömille soveltuvia matalan osaamisen työpaikkoja, pitäisi tähän työhön kohdistuvaa verotusta alentaa suunnatusti. Holm-Vihriälä -malli on hautautunut loputtomiin selvittelyihin. Sosialidemokraatit ovat ilmeisesti päättäneet vesittää koko ajatuksen pitäen siis työttömyyttä parempana kuin matalatuottoista työtä.

Vanhala tuomitsee veroelvytyksen

Hallitus esittää veroelvytystä työllisyyden hoitoon. Suomen Pankin eroava pääjohtaja Matti Vanhala on jäähyväishaastattelussaan Aamulehdessä (12.3.) tyrmännyt ajatuksen täysin. Yleiset veronalennukset vain vaikeuttavat hyvinvointipalvelujen rahoitusta, sillä ne eivät missään tapauksessa maksa itseään takaisin. Jos veroja alennetaan, veronalennukset pitäisi hänen mielestään kohdistaa työllisyyttä tukien matalapalkkaiseen työhön tai kotitalousvähennyksiin. On harvinaista, että keskuspankin pääjohtaja arvostelee näin suorasukaisesti hallituksen talouspolitiikkaa.

Koulutus, terveydenhuolto ja päiväkodit vaarassa

Jos tai kun työllisyystavoitteessa epäonnistutaan, julkisen talouden rahoitukseen syntyy valtaisa vaje, joka on peitettävä menoja karsimalla. Vaaraan joutuvat verorahoitteiset hyvinvointipalvelut, ennen kaikkea terveydenhuolto, opetus ja päivähoito. Jos mitään ei tehdä, meillä on viidentoista vuoden kuluttua ylemmälle keskiluokalle omat koulut, sairaalat ja päiväkodit.

Hallituksen esitettävä suunnitelma B

Kun hallitus myöntää, että se ei onnistu työllisyyden nostossa, sen tulisi luoda vaihtoehto B: suunnitelma hyvinvointipalvelujen rahoituspohjan laventamisesta niin, että koulutuksen ja terveydenhuollon heikentämiseltä vältytään.


<<paluu etusivulle