Ilmastopolitiikka on sadan vuoden urakka
Hoitotakuu tulee toteuttaa
Tammikuun työllisyysluvut ovat hirveitä. Tällä hallituskaudella työllisyyden pitäisi nousta sadalla tuhannella, mutta se on alentunut 28 000:lla. Meidän ei ole syytä iloita hallituksen epäonnistumisesta - sen hinta kaatuu meidän kaikkien päälle. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on nyt vakavasti uhattuna.
Näissä oloissa on perusteltua elvyttää taloutta velaksi. Vihreät tarjoavat verojen alennusten tilalle palveluelvytystä, sitä, että valtio antaa vielä tällä budjettikaudella kunnille ylimääräistä rahaa, jonka turvin kunnat voivat palkata lisää väkeä vaikkapa kouluihin, sairaaloihin ja vanhainkoteihin - sinne missä vain paikallisesti suurimmat puutteet nähdään.
Yksi palveluelvytysten kohteista voisi olla sairaanhoito. Kuntaliitto on ilmoittanut, että kunnilla ei ole taloudellisia edellytyksiä toteuttaa ns. hoitotakuuta, eli taata potilaille hoitoon pääsy määräajassa.
Hoitotakuusta ei tule rahapulassakaan tinkiä, sillä hoitotakuu ei julkiselle taloudelle kokonaisuudessaan maksa mitään, vaan säästää rahaa. Kansaneläkelaitos maksaa leikkausta odottavalle usein paljon enemmän sairauspäivärahaa kuin mitä itse toimenpide maksaa kunnalle. Mitä pitempään on sairauslomalla, sitä epätodennäköisempää on myös töihin palaaminen.
Tätä hölmöläisten hommaa ei pidä jatkaa. Hallituksen on saatettava hoitotakuu voimaan määräajassa ja autettava kuntia ja sairaanhoitopiirejä jonojen purussa. Toki hoitotakuuseen voidaan liittää ja on liitettäväkin siirtymäsäädöksiä.
Ääni vihreille on tehokkaampi
Terveisiä Roomasta, jossa perustettiin Euroopan laajuinen vihreä puolue. Jotta politiikka voisi ohjata markkinavoimia, politiikan on laajennuttava kansainväliseksi. Taloushan on jo laajentunut. Meidän on syytä olla ylpeitä siitä, että vihreät ovat poliittisista liikkeistä ensimmäinen, joka on perustanut Euroopan laajuisen puolueen.
Yhteinen puolue merkitsee, että suomalaisten antama ääni vihreille on kansallisesti tehokkaampi kuin ääni muille puolueille. Yksittäinen suomalainen meppi suuressa demareiden tai konservatiivien varpusparvessa ei merkitse juuri mitään, mutta tehokas ja osaava vihreä suomalainen meppi saa tarvittaessa taakseen koko ryhmän.
Suomalaisten vihreiden asema Euroopan vihreissä on vahva. Onhan Pekka Haavisto Euroopan vihreän puolueen puheenjohtaja ja onhan Heidin Hautala ollut ainoana suomalaisena oman europarlamenttiryhmänsä puheenjohtaja.
Euroopan vihreiden eräs tavoite on toimia nationalismia vastaan yhteisten eurooppalaisten päämäärien hyväksi. Miten siis Suomen kansallisia etuja voidaan ajaa vihreässä ryhmässä, jos kansallisten etujen ajamiseen suhtaudutaan ryhmässä ylipäänsä nyreästi?
Suomi ei tavoittele, eikä Suomen ole realistista tavoitella kansallisia etuoikeuksia. Meille riittää, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Siksi vihreiden kansallisia etuoikeuksia vastaan suunnattu ohjelma on myös Suomen etu.
Rauhamarsseista turvallisuuspolitiikan salonkeihin
Roomassa esitettiin myös Italian vihreiden eurovaaleja varten valmistettu vaalivideo. Tuossa videossa oli paljon kuvia rauhanmarsseista. Sopivasti tämän valtuuskunnan tärkeimpiä aiheita on vihreiden turvallisuuspoliittisen ohjelman lähetekeskustelu.
1980-luvulla vihreiden turvallisuuspoliittista linjaa vedettiin katumielenosoituksissa. Nyt Joscha Fischer, joka oli itsekin aikanaan hyvin aktiivinen noissa mielenosoituksissa, on ainoa vakavasti otettava ehdokas EU:n ulkoministeriksi. Vihreä valtuuskunta käsittelee turvallisuuspoliittista ohjelmaa, joka on paras ja asiantuntevin kaikista Suomen puolueiden turvallisuuspoliittisista ohjelmista. Mitä tässä välissä on tapahtunut?
Se uhkakuva, jota vastaan 80-luvulla protestoitiin, on poistunut. Silloin osoitettiin mieltä ydinkärjin varustettuja euro-ohjuksia vastaan, jotka oli suunnattu Varsovan liiton panssarivoimien nujertamiseksi. Eurooppa varustautui vakavissaan tuhoisaa sotaa varten.
Idän ja lännen suurkonfliktin vaara Euroopassa on muuttunut teoreettiseksi. Sen kamppailun rauhanliike on voittanut, mutta nyt ollaan uusien haasteiden edessä. Turvallisuutta vaarantavat uhat ovat kovin toisenlaisia kuin ennen ja siksi myös turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat kovin erilaisia. Vanhoilla 80-luvun termeillä keskustelua ei kannata enää käydä.
EU:n turvallisuuspolitiikasta
Perinteinen sotilaallinen hyökkäys johonkin EU-maahan on jokseenkin teoreettinen mahdollisuus. Jos sellainen kuitenkin tapahtuisi, on selvää, että EU-maat puolustaisivat toisiaan. Tällainen keskinäinen turvatakuu on hyvä senkin takia, että se poistaa lopullisesti tällaisen hyökkäyksen uhan.
Maailmassa on paljon raakuutta ja pahuutta, jota ulkopuolisten ei ole oikeutettua katsoa passiivisesti vierestä. Viattomien ihmisten tappamiseen on voitava puuttua joskus myös aseellisesti, niin vastenmielistä kuin sellainen jo ajatuksenakin on.
Se, että Balkanin ja Itä-Timorin tilanteisiin puututtiin niin myöhään ja Ruandan kansanmurhaan ei lainkaan, osoittaa, että Euroopan on voitava toimia humanitaarisissa interventioissa myös ilman Yhdysvaltoja. Näin tärkeät asiat eivät saa olla riippuvaisia niin ailahtelevasta seikasta kuin USA:n sisäpolitiikasta.
Euroopalla on oltava itsenäistä kykyä humanitaarisiin interventioihin ja tähän kaikilla jäsenmailla on moraalinen velvollisuus jollakin tavoin osallistua - jokaisen tietysti itselleen luontevimmalla tavalla.
Kaikessa ei sentään pidä olla mukana. Suomen on varottava sellaisia sitoumuksia EU:n puitteissa, jotka sotkisivat meidät vaikkapa joihinkin Ranskan intresseihin sen entisissä siirtomaissa tai osallistumaan sotilaallisesti baskiterrorismin nujertamiseen tai Pohjois-Irlannin levottomuuksiin. Sanomattakin on selvää, ettei mitään sellaisia sitoumuksia pidä tehdä, jotka esimerkiksi nyt voimassa ollessaan velvoittaisivat edes teoriassa Suomea auttamaan USA:ta sen jouduttua pulaan Irakissa. Missään sellaisessa ei pidä olla mukana, jonka joku toinen maa voi kokea uhkaavan omaa turvallisuuttaan.
EU perustettiin rauhanprojektiksi ja sellaisena sen tulee pysyä. Euroopasta ei koskaan saa tulla aggressiivista sotilasmahtia.
Ilmastonmuutos aiheuttaa pahimman sodan uhan
Entä se vanha vainooja? Paras vastaus Venäjän muodostamaan uhkaan on integroida Venäjä taloudellisesti EU:n kanssa. Tätä Suomen kannattaa edistää jo oman turvallisuutensa nimissä.
Sen, joka haluaa ajaa rauhan asiaa, kannattaa yleensäkin katsoa, mistä tulevat sodanuhat syntyvät. Ne näyttävän syntyvän vesivaroista ja ilmaston muutoksesta.
Vasta ilmestyneessä Pentagonin tutkimuksessa on todettu, että terrorismia suurempi turvallisuusuhka syntyy ilmastonmuutoksesta. Se voi synnyttää nälänhätiä, aiheuttaa kansainvaelluksia, johtaa sotiin hupenevista vesivaroista ja tehdä satojen miljoonien ihmisten asuinalueista elinkelvottomia. Ilmastopolitiikka on myös rauhanpolitiikkaa.
Suomalaisia kiinnostanee se, että Pentagonin kauhuskenaarioon liittyy myös Golf-virran ehtyminen, joka laskisi Länsi-Euroopan lämpötiloja useilla asteilla. Suomen kannalta tämä merkitsisi kaiken loppua. Toistaiseksi tätä mahdollisuutta pidetään vähäisenä, mutta ei se kokonaan mahdotonta ole.
Ilmastonmuutosta torjutaan seuraavat sata vuotta
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on ihmiskunnan tärkein tehtävä ainakin seuraavat sata vuotta. Tähän eurooppalaisen vihreän liikkeen tulee nyt panostaa voimansa.
Tehtävän vaikeutta kuvaavat ne teollisuuden ja SAK:n hätähuudot jo ensimmäisten harjoitteluaskelten johdosta. Suhteettomalta tuntuu kauhistelu siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen saattaa vuonna 2010 merkitä puoli prosenttia alempaa kokonaistuotantoa kuin muuten. Eikö maapallon elinkelpoisuus ole edes sen arvoinen.
Kioton sopimus on vasta vaatimaton alku. Hiilidioksidipäästöt maailmassa pitäisi vähintään puolittaa. Maailmantaloudella on edessään erittäin syvällinen muutos. Tähtäin kannattaa asettaa nyt jonnekin vuoden 2050 paikkeille. Siihen mennessä koko nykyinen tuotantokoneisto on rakennettu uudestaan. Ilmastonpolitiikan vaatimukset on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa - nyt heti.
Vaan mitä tekee hallitus? Se toimii, kuin ilmastopolitiikka olisi muusta politiikasta irrallinen saareke. Niinpä liikennepolitiikka on yhä henkilöautopainotteista ja pääministeri lupaa helpottaa asutuksen hajautumista terveen kylä- ja taajamarakenteen ulkopuolelle.
Tuleva maailma perustuu ilmeisesti suurelta osin aurinkoenergiaan ja varmaankin aurinkoenergialla tuotettuun vetykaasuun. Tämän teknologian rakentaminen on maailmanlaajuinen jätti-investointi, joka vie vuosikymmeniä. Se kannattaa aloittaa heti.
Onko vuosi 2050 kaukana? Minun tyttäreni on silloin sen ikäinen kuin minä nyt. Millainen on tulevaisuuden energiansäästöyhteiskunta?
Pois massakulutusyhteiskunnasta
Se ei voi olla massakulutusyhteiskunta. Uusiutuvan energian lisäämiseen on suuria mahdollisuuksia, mutta rajansa silläkin on. Tulevassa yhteiskunnassa energiaa käytetään huomattavasti säästeliäämmin.
Talouden kokoa voi mitata monella mittarilla. Yksi on kaartopaikoille suuntautuva materiaalivirta. Tällä mittarilla mitattuna tulevaisuuden tuotanto pienenee ja paljon.
Tulevaisuuden yhteiskunta on kulutusrakenteeltaan erilainen yhteiskunta, mutta ei välttämättä huonompi. Nykyisenlaiseen autoiluun ei ole mahdollisuuksia, mutta korkeatasoiseen elektroniikkaan esimerkiksi on. Se maailma muistuttaa paljolti niitä utopioita, joita vihreät kehittelivät innokkaasti 1980-luvulla.
Mitä me menetämme massakulutusyhteiskunnan myötä? Emme paljon mitään. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei viimeisten kahdenkymmenen vuoden kulutustason nousu ole enää tehnyt teollisuusmaiden ihmisiä onnellisemmiksi. Kannattaako siis tällaisen kulutuksen puolesta uhrata maapallon elinkelpoisuus?
Kun erilainen roinan tuottaminen vähenee samalla kun teknologia ei huonone, välttämättömän työn määrä yhteiskunnassa vähenee. Massakulutuksen sijaan tulevan yhteiskunnan jäsenet saavat nauttia enemmän vapaa-ajasta ja kiireettömyydestä. Tätä meidän työuupumuksen ja massakulutuksen aikakauttamme tullaan vielä ihmettelemään.
Enemmän aikaa, vähemmän roinaa on hyvä periaate myös ilmastopolitiikan kannalta.
Kehitysmaiden harpattava suoraan säästävään teknologiaan
Kehitysmaiden, erityisesti Kiinan ja Intian vaurastuminen uhkaa lisätä hiilidioksidipäästöjä valtavasti - niin paljon, että se voi tehdä tyhjiksi teollisuusmaiden pyrkimykset rajoittaa päästöjä. On eettisesti mahdotonta sanoa kehitysmaiden ihmisille, ettei näillä ole oikeutta samanlaiseen elintasoon kuin teollisuusmailla. Toisaalta mahdotonta on sekin, että Kiinan ja Intian hiilidioksidipäästöt henkeä kohden nousevat teollisuusmaiden tasolle.
Muuta ratkaisua ei ole kuin että vaurastuvat kehitysmaat hyppäävät meidän tuhlaavan teknologiamme yli ja siirtyvät suoraan säästävän ja kierrättävään teknologiaan. Tähän taas ei ole muuta keinoa kuin, että teollisuusmaat tavalla tai toisella osallistuvat tämän hypyn rahoitukseen.
Maailmanlaajuinen päästökauppa ratkaisisi tämänkin ongelman. Se kannustaisi kehitysmaita investoimaan suoraan säästävään teknologiaan. Päästöoikeuksia ostavat teollisuusmaat osallistuvat näiden investointien rahoitukseen. Tämä olisi meidän korvauksemme siitä, että teollisuusmaat ovat rohmunneet yhteisestä ilmakehästä käyttöönsä niin kohtuuttoman suuren osan.
Missä ovat ilmastopolitiikan viholliset?
Jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan on vihreän liikkeen tärkein tehtävä, ketkä ovat vihollisemme?
Matti Viialaisen lausunnoista huolimatta ay-liike ei voi olla vihollisemme tässä taistelussa. Jos tavoittelisimme muutosta, joka tekisi jostain väestöryhmästä osattoman, häviäisimme varmasti. Ilmastonmuutokseen voidaan sopeutua sosiaalisesti kestävällä tavalla. Vain siten voidaan onnistua. Tarvitsemme teknologisen strategian rinnalle sosiaalisen strategian turvaamaan sen, että ilmastopolitiikan ja Kiina-ilmiön tuottama talouden rakennemuutos tapahtuu sosiaalisesti reilulla tavalla. Tähän työhön on saatava myös ay-liike mukaan.
Toisaalta myös ay-liike tekee suuren virheen, jos se ryhtyy vastustamaan ilmastonmuutoksen torjumista. Sen kamppailun ay-liike häviäisi varmasti.
Emme myöskään voi ajatella, että muutos tapahtuisi kävelemällä teollisuuden yli. Uudenlaisen tuotantokoneiston rakentaminen on valtava teollinen urakka. Siihen on teollisuus innostettava mukaan.
Toisaalta myös teollisuus tekee suuren virheen, jos se jää haikailemaan menneisyyttä eikä tartu siihen tilaisuuteen, jonka teknologinen muutos sille tarjoaa.
Vihollisemme on henkinen
lyhytnäköisyys - ajatus, että vuosi 2050 on jossakin kovin kaukana ja että
omat, välittömät edut ovat tärkeämpiä. Tilastotieteen professori Leo Törnqvist
sanoi aikanaan, että vaarallisimpia ovat hitaasti pahenevat trendit, koska
toimet niiden torjumiseksi voidaan aina lykätä myöhemmäksi.
Henkistä lyhytnäköisyyttä
meidän ei pidä etsiä vain muista, sitä voi löytyä jopa itsestämme.
<<paluu
etusivulle
