Arvoisa puhemies
Suomi on maailman
kilpailukykyisin maa, meillä on paras koulujärjestelmä, vähiten korruptiota ja
ympäristönsuojelun ja talouden yhteensovitus on maailman onnistuneinta.
Kokonaistuotantomme on suurempi kuin koskaan.
Meillä siis menee hyvin, vai meneekö?
Miksi kuitenkin taloudelliset huolet vaivaavat niin monia?
Miksi työuupumus leviää ja miksi psyykkiset sairaudet työpaikoilla yleistyvät?
Miksi monella lapsella ja nuorella on niin paha olla?
Olemmeko virittäneet yhteiskunnan liian kireäksi? Onhan
talouden tarkoituksena tuottaa hyvinvointia kansalaisille eikä päinvastoin.
Ehkä kannattaisi ottaa rennommin, tyytyä rikastumaan vähän
hitaammin ja elää paljon mukavammin?
Noista kärkisijoista
huolimatta ei taloudellakaan mene kovin hyvin. Kroonistunut työttömyys luo
sosiaalista hätää ja tulee kalliiksi. Hallituksen tavoittelemia sataatuhatta
työpaikkaa tarvitaan, jotta pystyisimme turvaamaan sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden ja hyvät julkiset palvelut suurten ikäluokkien siirtyessä
veronmaksajista eläkkeen saajiksi. Valitettavasti ei ole merkkiäkään
hallituksen työllisyystavoitteen onnistumisesta.
Miten siis käy sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, miten
koulujen, sairaaloiden ja päiväkotien?
Etsitäänkö keinoja työllisyyden
parantamiseksi väärästä suunnasta?
Suomi nostettiin 1990-luvun lamasta parantamalla
vientiteollisuuden kilpailukykyä. Kansantaloutemme oli pahasti velkaantunut ja
kilpailukyvyssämme oli suuria puutteita. Vientiä oli lisättävä velkojen
maksamiseksi.
Enää emme velkaannu, vaan päinvastoin rahoitamme muiden
maiden kulutusta kymmenellä miljardilla eurolla vuodessa – siis 2 000 eurolla
jokaista suomalaista kohden.
Onko siis järkevää keskittyä aina vain kilpailukyvyn
parantamiseen ja viennin lisäämiseen?
Avaimet työllisyyden parantamiseen ovat kotimaisissa
palveluissa. Vientiteollisuutta tarvitaan tuonnin maksamiseen, mutta
työllisyyttä ei enää voida tehdasteollisuuden varaan rakentaa. Tehdassaleissa
työskentelevien määrä on vähentynyt jo neljännesvuosisadan ajan kaikissa
teollisuusmaissa. Tämä kehitys tulee kiihtymään Kiina-ilmiön johdosta.
Siksi on ryhdyttävä voimakkaisiin toimiin yksityisten
palvelujen aseman parantamiseksi, jotta ne voisivat korvata teollisuudesta
menetettävät työpaikat. Tämä edellyttää muutoksia verotuksen rakenteeseen,
työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvan rahoitukseen.
Eduskunnassa on valmisteltu Siimes-Soini -akselilla
teollisuuteen keskittyvää välikysymystä työttömyydestä. Tuossa
välikysymyksessä esitetään toimia, joilla saatettaisiin ehkä voittaa vähäksi
aikaa joitakin teollisuuden työpaikkoja, mutta menettää moninkertainen määrä
syntymättömiä työpaikkoja palvelualoilla. Vaikutukset erityisesti nuorten
työllisyyteen voisivat olla tuhoisat.
Kotimaisen kysynnän elvyttämiseksi on
esitetty roimia veronalennuksia, vaikka tämä merkitsisi valtion
velkaantumista. Jos on varaa alentaa veroja velaksi, eikö silloin ole varaa
myös parantaa kunnallisia palveluja velaksi?
Rahat, joita käytetään opettajien tai sairaanhoitajien
palkkaamiseen, lisäävät työllisyyttä varmasti ja täysimääräisesti –
veronalennukset vain ehkä ja osittain. Merkittävä osa verohelpotuksista
valuisi ulkomaisiin tuotteisiin ja etelän matkoihin. Opettajien ja
sairaanhoitajien palkkaamiseen suunnatut varat menevät kokonaisuudessaan
opettajien ja sairaanhoitajien palkkaamiseen.
Julkisiin palveluihin suunnatut rahat elvyttävät muutakin
kotimaista kysyntää, sillä toki kuntiin palkattavat jotain myös palkoillaan
ostavat. Tämä voi olla verojen alentamista tehokkaampaa. Kun nuoret
pätkätyöläiset saavat varmuuden toimeentulostaan, he uskaltavat perustaa
perheen, hankkia asunnon ja tehdä kodin perushankintoja.
Vihreät esittävät veronalennusten sijaan palveluelvytystä –
kunnille jo tällä budjettikaudella suunnattavaa ylimääräistä valtion tukea,
johon liitetään sopimus lisärahan käyttämisestä henkilökunnan lisäämiseen.
On arvovalinta, kohotetaanko työllisyyttä lisäämällä
hampurilaisten syöntiä, autoilua ja krääsän kulutusta, vai siten, että meillä
on parempia sairaaloita, hyviä kouluja ja kunnollisia päiväkoteja ja että
vanhukset saavat hyvää hoitoa.
Meidän valintamme on enemmän aikaa, vähemmän roinaa –
laadukkaampaa, oikeudenmukaisempaa ja kiireettömämpää elämää mieluummin kuin
paisuvaa tavarapaljoutta ja kiihtyvää juoksua oravanpyörässä.
<<paluu
etusivulle
