Vanhasen esitys jäsentymättömän hajarakentamisen korvaamisella toimivilla puutarhakaupungeilla on erittäin kannatettava. Se tarkoittaa pientalorakentamisen selkeätä keskittämistä toimiviksi yhdyskunniksi, joilla on oma keskustansa. Puutarhakaupunki on riittävän suuri ylläpitämään hyviä paikallisia palveluja, mutta riittävän pieni, jotta sen sisäiset matkat sujuisivat pääasiassa kävellen. Puutarhakaupunkiin kuuluu myös riittävä määrä työpaikkoja.
Jotta kyse olisi viehättävästä pientaloidyllistä eikä liikenteen vaivaamasta pientalotihentymästä, puutarhakaupunkien välisen liikenteen tulisi perustua joukkoliikenteeseen. Ilman jäsentynyttä puutarha-kaupunkimallia myös työpaikkojen siirtäminen kehyskuntiin lisäisi eikä vähentäisi työmatkaliikennettä, koska hajautuneisiin työpaikkoihin ei pääse joukkoliikenteellä.
Miksi kehitys vie kohti jäsentymätöntä hajarakentamista terveen puutarhakaupunkimallin sijasta? Seudun kunnilta puuttuu paitsi näkemystä, ennen kaikkea välineitä hyvään kaavoitukseen. Puutarhakaupunkia varten kunnan pitäisi voida joko lunastaa usean neliökilometrin suuruinen maa-ala tai monimutkaisin maanvaihdoin voida toteuttaa rakenteeltaan hyvä kaava maanomistusrajoista välittämättä. Lisäksi tarvitaan voimakkaita panostuksia seudulliseen raideliikenteeseen, jota ilman puutarhakaupunkimalli ei toimi.
Tällaista välineistöä kunnilla ei ole käytössään. Siksi pääministerin toive jää toiveeksi, ellei valtiovalta puute kehitykseen voimakkaasti. Siksi olisi toki toivottavaa, että pääministeri tekisi puutarhakaupunkien hyväksi muutakin kuin toivoisi.
