Demareiden maailma on valmis, meidän työmme on vielä tekemättä. Juoksuhautoihin kaivautuminen ei ole kyllä ole demareilta järkevää puolustustaktiikkaa, sillä maailma muuttuu ympärillä. Jos hyvinvointivaltiota ei uudista, se lahoaa paikalleen.

1970-luvulla puolueet jakautuivat porvareihin ja sosialisteihin. Sosialistit halusivat ottaa tuotantovälineet yhteiskunnan omistukseen, ja porvarit vastustivat sitä. Vasemmistopuolueissa sosialismi on sittemmin korvautunut korporativismilla, ammattijärjestöjen vallan tukemisella. Samalla niistä on tullut arvokonservatiivisia. Kari Rajamäki ministerinä tuntui ensin vitsiltä, mutta ei naurata enää. Eero Heinäluoma ja Martti Korhonen vahvistavat puoluejohtajina korporativistista suuntausta.

Yleisesti käytetyillä arvomittareilla vihreät sijoittuvat enemmän vasemmistoon kuin oikeistoon asettaessaan asettavat yleisen edun yksityisen edun edelle ja kannattaessaan tasa-arvoista yhteiskuntaa, mutta arvokonservatiiveja vihreistä ei saa mitenkään. Jos biologian opettaja ja metallin luottamusmies joutuvat kapakassa sanaharkkaan, vihreä on luultavimmin opettajan puolella.

Poliittisesta käsitteistöstämme puuttuu porvarillinen vasemmisto, samanaikaisesti sekä perinteisiä liberalismin arvoja että yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta kannattava aatesuunta.

Suvi-Anne Siimes kuuluu mielestäni selvästi porvarilliseen vasemmistoon. Niinpä yhteentörmäys ay-siiven kanssa oli raju.

Ruotsin vaalit osoittivat, että yhteiskunnalliset haasteet tulevat porvareilta - ei vielä Suomessa, mutta Kokoomuksen alennustilan pysyvyyteen ei voi luottaa.

Jotta vasemmiston pysähtyneisyys ei nostaisi meilläkin oikeistolaisia arvoja, porvarillisen vasemmiston on ryhdistäydyttävä toisaalta puolustamaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, suvaitsevaisuutta ja ihmisoikeuksia ja toisaalta haastamaan demareiden ja vasemmistoliiton vanhoillisuus.