PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET

Vihreä Lanka 26.11.2004

Oikealla, vasemmalla, keskellä vai edessä?

Näin minä sijoittaisin vihreät oikeisto–vasemmisto –akselille.

    Kannatamme markkinataloutta mieluummin kuin pääoman valtaan perustuvaa kapitalismia. Ero näkyy vaikkapa siinä, jakaako kaupunki rakennusmaata tarjouskilpailulla vai sopuhintaan "kavereille".

    Tässä emme eroa sivistyneistä porvareista, mutta käytännössä ero Kokoomukseen on suuri.

Markkinat eivät toimi oikein eivätkä reilusti

Markkinatalous ei toimi oikein edes kapitalismista vapaana. Kansantaloustieteilijät ovat tienneet tämän pitkään.

1) Ulkoisvaikutukset. Hintamekanismi ei ota huomioon esimerkiksi ympäristölle aiheutuvia haittoja. Ohjaamattomat markkinat johtavat ympäristön riistoon, mutta myös moneen muuhun typeryyteen. Tarvitaan normeja ja haittaveroja. Tässä eroamme sekä oikeistosta että vasemmistostakin.

2) Kohtuuttomat tuloerot. Tasaisen tulonjaon kannatus yhdistää meidät vasemmistoon.

3) Euro ja ääni. Markkinoilla "äänestetään" muustakin kuin henkilökohtaisesta kulutuskorista. Markkinoiden valta on epädemokraattista. Tässä olemme demareista vasemmalla.

4) Markkinamekanismin tylyys. Vain rahan huomioon ottaminen johtaa kulttuurittomaan ja tylyyn maailmaan. Tämä yhdistää meidät osaan vasemmistoa.

Globalisaation kritiikki

Vihreiden ei ole syytä yhtyä työväenliikkeen haluun pitää köyhät maat köyhinä, jotta ne eivät veisi työpaikkojamme. Kiina-ilmiö kohtelee joitakin Suomessa kohtuuttomasti, mutta siihen pitää vastata parantamalla sosiaalista turvallisuutta kotimaisin toimin.

Protektionismin sijaan vaadimme globalisaation hallintaa, koska liberaali talousteoria ei toimi:

1) Epäeettinen. Kun hyvin eri tulotasolla olevat maat päätyvät vapaakauppaan keskenään, markkinatalous johtaa moraalittomiin ilmiöihin: vaarallisiin työoloihin, lapsityövoiman käyttöön, seksibisnekseen jne. Tarvitaan työsuojelu- ja ympäristönormeja myös kehitysmaissa.

2) Kivinen tie. Vaikka markkinatalous lopulta johtaisi hyvään lopputulokseen, epätasapainoisesta alkutilanteesta lähdettäessä tie sinne on kivinen. Venäjän siirryttyä kapitalismiin olot ovat suurella osalla venäläisistä huonommin kuin sosialismin aikana, vaikka tulevaisuudessa (ehkä) häämöttää kaikkien vaurastuminen. Varmasti olisi helpompikin tie.

3) Kasvun rajat. Säätelemätön globalisaatio merkitsee valtavaa ekologista rasitusta, erityisesti ilmastonmuutoksen kiihtymistä. Tarvitsemme maailmantalouden ekologista sääntelyä.

Vihreä käsitys globalisaatiosta ei ole oikeistolainen eikä vasemmistolainen vaan erilainen.

Sitoutumattomuus vasemmiston etulinnakkeisiin

Moni vasemmistolainen piti vihreitä paatuneina porvareina, kun Kirsi Ojansuu vastusti Kelan hallituksen puheenjohtajuuden antamista SAK:lle. Emme ole sitoutuneet työväenliikkeen linnakkeisiin. Siksi emme myöskään katso hyvällä, kun eduskunnan valtaa siirretään kolmikannalle.

Ammattiyhdistysliike ajaa joskus työssä olevien asemaa työttömiä vastaan. Me taas olemme usein ulkopiiriläisten puolella sisäpiiriläisiä vastaan. Emme yhtyneet eduskunnassa vasemmistoliiton välikysymykseen, jossa vaadittiin parempaa työsuhdeturvaa, koska pelkäsimme sen vaikeuttavan työttömien töihin pääsyä.

Vaadimme äitiyden kustannusten jakamisesta kaikkien työnantajien kesken. Demarit vastustavat.

Jos vasemmistolaisuus on heikomman puolella olemista, ulkopiiriläisten puolustuksessa vihreät ovat työväenliikkeen vasemmalla puolella – tosin usein yhdessä porvarillisten puolueiden kanssa.


<<paluu etusivulle