Taloussanomat, 5.3.2003

Hyvinvointiyhteiskunnan viimeinen vuosikymmen?

Julkisuudessa on esitetty monia perusteltuja vaatimuksia verojen alentamiseksi. Pitäisi alentaa suuripalkkaisten tuloveroja, etteivät asiantuntijat karkaisi maasta, pienituloisten verotusta rakenteellisen työttömyyden voittamiseksi ja keskituloisten verotusta että kaikki hyötyisivät veronalennuksista. Pitäisi alentaa yhtiöverotusta, etteivät pääkonttorit karkaa ulkomaille,  bensiiniverotusta, kun bensiini on niin kallista, ruuan arvonlisäveroa, koska sitä on muuallakin alennettu, palvelujen arvolisäveroa yleisesti ja ravintoloiden erityisesti, että palvelualalle saataisiin lisää työpaikkoja, työnantajamaksuja ainakin matalapalkkaisessa työssä ja syrjäseuduilla, jotta työttömyys helpottaisi, merenkulun veroja, jottei aluksia liputettaisi ulos, kiinteistöveroja, kun niitä on niin ikävä maksaa, alkoholi- ja tupakkaveroja, ettei tuonti Virosta paisuisi. Moottoriajoneuvoveroa alennettiinkin jo.

Lästimaksuja ei kukaan ole esittänyt alennettavaksi - ehkä siksi, että niin harva tietää, mitä ne ovat.

Toisaalta verotuloille olisi käyttöä. Suomen terveydenhuolto on teollisuusmaiden halvimpia, mutta uusiin ihmesuorituksiin se ei enää pysty. Rahaa tarvitaan lisää ja paljon. Lapsiperheiden kasvava köyhyys pakottaa lisäämään perhepoliittisia tulonsiirtoja, eikä lasten syrjäytymistäkään voi kauaa katsoa mitään tekemättä. Jos toivomme Suomen menestyvän vielä 2020-luvullakin, koululaitos on pelastettava rappioitumiskehitykseltä, mikä edellyttää lisää liksaa opettajille ja pienempiä opetusryhmiä niihin kouluihin, joissa järjestyshäiriöt haittaavat opetuksen kulkua. Iltapäivähoitoon saa uppoamaan satoja miljoonia euroja. Vanhusten huolto pitäisi saada pohjoismaiselle tasolle. Poliiseja pitäisi saada lisää, että aremmatkin uskaltaisivat vielä kulkea kaduilla.

Rautatiet ovat rapistumassa niin, että nopeuksia ja vaunujen maksimipainoja on alennettava, ellei lisää rahaa ratojen kunnossapitoon heltiä. Maataloustukeen vaaditaan lisää rahaa, samoin aluepolitiikan tehostamiseen ja työttömyyden hoitoon. EU:n laajeneminen vie lisää rahaa väistämättä. Jotkut vielä haaveilevat Nato-luokan puolustusbudjetistakin.

 

Näitä toiveita vasten Raimo Sailaksen laskelmat ovat kuin eri maailmasta. Jos kaikki jatkuu ennallaan, nykyiset verot eivät tule riittämään nykyisten menojen katteeksi, kun väestö vanhenee ja työikäisten määrä vähenee.

Hyvinvointiyhteiskunta korkeine veroineen on ollut taloudellinen menestys. Kun on huolehdittu koko kansan koulutuksesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta, on saatu koko kansan henkinen kapasiteetti myönteisesti mukaan. Argentiina oli 30-luvulla rikkaampi kuin useimmat Euroopan maat ja paljon Suomea rikkaampi, mutta onnettomuudekseen ei valinnut hyvinvointiyhteiskunnan tietä.

Suomalainen hyvinvointimalli on seuraavien kymmenen vuoden aikana dramaattisten haasteiden edessä. Jos mitään ei tehdä, edessä on niin rajuja julkisten menojen supistuksia, että Harry Bogomoloffiakin alkaa hirvittää, eikä niiden vastapainoksi tulla alentamaan veroja.

Yhtälö voidaan ratkaista vain työllisyyttä parantamalla, eikä silloin riitä työttömyyden nujertaminen, vaan on myös saatava työvoimaan niitä, jotka nyt ovat sen ulkopuolella. Siis aikaisemmin työelämään ja myöhemmin eläkkeelle eikä siinä välissä pitäisi olla työttömänä. Helppo sanoa, mutta toteuttaminen voi olla vaikeampaa.

Eläkkeelle siirtymisiän nostamiseen ei vasta sovittu eläkepaketti riitä. Työelämässä on tehtävä sisällöllisiä muutoksia. Ei enää henkilöstösupistuksia, jotka on toteutettu eläkejärjestelyin!

Opiskelun pitäisi sujua nopeammin. Heti lukiosta korkeakouluun; nyt siinä solahtaa keskimäärin yli kolme vuotta. Tenttiin lukeminen sujuisi paremmin, jos olisi kirjoja ja jos ei tarvitsisi olla töissä opintojen ohessa. Opintotuen pitäisi olla paljon kannustavampi. Pitääkö koko miespuolisen ikäluokan haaskata puolesta vuodesta vuoteen asepalveluksessa, vaikka aika on kulkenut ohi suuresta tykinruoka-armeijasta?

Nyt työmarkkinoilta ulos hinnoiteltu huonotuottoinen työ on saatava käyttöön vaikka vähän subventoituna.

 

Suomessa on meneillään vaalikampanja, jossa luulisi puhuttavan yhteiskunnan edessä olevista perusvalinnoista. Jos kysymys työllisyysasteen nostamisesta jää ratkaisematta, kaikki vaalilupaukset voidaan unohtaa.

Katsokaa vaalikeskusteluja ja ihmetelkää! Sen ehkä ymmärtää, etteivät poliitikot halua puhua ikävistä asioista, mutta mitä nynnyjä ovat haastattelijat? Miksi Sailaksen työryhmä antaa raporttinsa vasta vaalien jälkeen?


<<paluu etusivulle