PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET

Suomen Kuvalehti 7/2004

Kateuden logiikka

    Tulonjako on Suomessa Tanskan jälkeen maailman toiseksi tasaisin. Silti mielipidetiedusteluissa suomalaiset vastaavat ylivoimaisella enemmistöllä, että tuloja pitäisi tasata enemmän.

    Vaikka tulonjako on tasaista, Suomessa huono-osaiset ovat monella mittarilla mitattuina huono-osaisempia kuin kohtalotoverinsa tulonjaoltaan epätasaisemmissa maissa. Raha ei ratkaise kaikkea.

    Suomessa ei surkutella vain köyhien köyhyyttä vaan myös paheksutaan rikkaiden rikkautta. Ei riitä, että köyhät saavat enemmän. Halutaan myös, että rikkaat saavat vähemmän.

    Jos valtionverotuksessa ylin tuloluokka yhdistettäisiin toiseksi ylimpään, jolloin ylimmät marginaaliverot alenisivat seitsemällä prosenttiyksiköllä, valtio menettäisi teoriassa 200 miljoonaa euroa, mutta todellisuudessa paljon vähemmän. Ei olisi niin houkuttelevaa naamioida ansiotuloja pääomatuloiksi tai tulouttaa suuria tuloja ulkomaille. Suurten palkkatulojen korkealla verotuksella ei ole suurta merkitystä köyhyyden voittamisessa mutta kylläkin rikkauden nujertamisessa. Silti sen poistamista ei ole esittänyt edes Kokoomus, enkä ehdota minäkään.

    Suurten tulojen vastustamisessa ei olla järin johdonmukaisia. Yritysjohtajien suuret tulot herättävät laajaa paheksuntaa, mutta loton miljoonavoitot hyväksytään. Viihdetaiteilijoiden ja urheilijoiden suuria tuloja jopa ihaillaan. Kun verottaja vuoden kuluttua haluaa omansa, sympatiat ovat rahansa tuhlanneen artistin puolella.

    Sitäkään ei paheksuta, että Kimi Räikkönen vie 20 miljoonan euron vuositulonsa verottajaa pakoon Monacoon. Miksi Räikkönen on ansainnut miljoonansa paremmin kuin Jorma Ollila, joka sentään maksaa niistä verot Suomeen? Onhan Nokia pelastanut koko Suomen talouden.

 

    Korkeista palkkatuloista menee veroihin yli puolet, mutta suurestakin perinnöstä rintaperillinen maksaa enimmillään veroa vain 16 prosenttia. Miksi ihminen on vähemmän oikeutettu työllään ansaitsemiinsa rahoihin kuin perintönä saamiinsa? Sosiaalisesta oikeudenmukaisuuden perusteella on vaikea ymmärtää sitäkään, että pääomatuloja ja keinotteluvoittoja verotetaan kevyemmin kuin työtuloja.

    Sekä perintöjen että pääomatulojen kevyttä verotusta voi toki perustella käytännön syillä, sillä etteivät pääomat karkaisi ulkomaille verotettaviksi eikä perittävää omaisuutta haaskattaisi. 

 

    Onko järkeä vastustaa joidenkin rikastumista, jos tuo rikastuminen ei tee muista köyhempiä?

    Monia tavoiteltavia asioita on rajallisesti tarjolla. Jos rikkaat varaavat itselleen upeimmat rantatontit, lapsensa parhaisiin kouluihin ja paikat katsomon eturivissä, köyhemmät joutuvat tyytymään vähempään ja huonompaan, vaikka heidän tulonsa eivät laskisikaan.

    Millaiseksi ihminen kokee elintasonsa, riippuu muiden elintasosta. Teoriassa suomalainen köyhä on varakas verrattuna 50-luvun keskituloiseen, mutta nyt koetaan välttämättömyydeksi se, mikä 50-luvulla oli luksusta. Kun muut rikastuvat samalla kun oma tulotaso pysyy ennallaan, kokee köyhtyvänsä.

    Tämä herättää hankalan kysymyksen: voiko köyhyydestä nousseen kansakunnan elintaso ylipäänsä enää nousta, jos elintason nousua on enää vain se, että rikastuu suhteessa kanssaihmisiin?
 

    Jos toisten rikkautta onkin järkevää vastustaa, jäljelle jää kysymys, miksi yrityselämässä menestyneiden suuret palkat ovat pahempi asia kuin peritty varallisuus, lottovoitto tai viihdetaiteilijoiden jättitulot?

    Ehkä taustalla on pelko kansan jakautumisesta sortavaan yläluokkaan ja alistettuun alaluokkaan. Suurituloisissa ei pelätä vain heidän suuria tulojaan vaan mahtiasemaa, jonka kyvykkyys, valta ja suuret tulot yhdessä saavat aikaan.

    Maatalousyhteiskunnassa valta oli sillä, joka omisti maan, varhaiskapitalismissa sillä, joka omisti pääoman. Meritokraattisessa yhteiskunnassa osaamiseen perustuva valta menee muun vallan yli. Sen yhdistyminen taloudellisiin etuoikeuksiin saattaa synnyttää luokkajaon, joka on raaempi kuin aiemmat luokkajaot, kun johtavalla yläluokalla on hallussaan kaikki resurssit.

    Lottovoittoon kaikilla on samat mahdollisuudet, eikä lottovoittajista muutenkaan uhkaa tulla sortavaa yläluokkaa, koska valta ja ylivertainen kyvykkyys puuttuvat. Tuskin menestyvistä kilpa-autoilijoista tai viihdetaiteilijoistakaan muita sortavaa yläluokkaa tulee. Omaisuuden periminenkään ei enää merkitse samanlaista yhteiskunnallisen aseman periytymistä kuin ennen.

    Raha ei ratkaise kaikkea huono-osaisuudessa. Ratkaiseeko se hyväosaisuudessakaan? Olisiko meritokraattisen yhteiskunnan tasa-arvoon löydettävissä osuvampiakin keinoja?


<<paluu etusivulle