Suomen Kuvalehti 4/2001

Lääkkeet ja voitontavoittelu

Kymmenisen vuotta sitten lääkkeiden patentointikäytäntöä muutettiin. Aiemmin patentti myönnettiin vain valmistustavalle, nyt itse vaikuttavalle aineelle. Lääkkeen kehittänyt yritys saa siihen maailmanlaajuisen monopolin noin 20 vuodeksi, josta tosin useita vuosia kuluu lääkkeen testaamiseen ennen sen rekisteröintiä. Patentin vanhennuttua keksintö siirtyy ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Uuden lääkkeen kehittäminen kaikkine turvallisuustutkimuksineen maksaa vähintään miljardi markkaa, eivätkä kaikki aloitetut projektit suinkaan onnistu. Patenttioikeutta tarvitaan, jotta lääkkeiden kehittäminen löisi leiville. Näin se siis selitetään. Patenttioikeus on tuonut vauhtia lääkkeiden kehittelyyn, mutta siitä on seurannut myös ongelmia. Uusien lääkkeiden hinta voi ylittää valmistuskulut yli kymmenkertaisesti. Ostaessamme lääkkeitä maksamme oikeastaan tutkimuksesta eikä lääkkeen valmistuksesta. Moni asia olisi paremmin, jos rikkaiden maiden hallitukset maksaisivat lääkkeiden kehittämiskulut ja lääkkeet hinnoiteltaisiin valmistuskulujen mukaan.

1) Korkeiden hintojen takia sinänsä siunaukselliset keksinnöt jäävät vajaakäyttöisiksi, vaikka lääkkeen valmistaminen ei olisi kallista. Köyhillä mailla ei ole varaa uusiin lääkkeisiin ja rikkaissa maissakin lääkkeiden käyttöä joudutaan rajoittamaan. Tämä on kouluesimerkki monopolihinnoittelun haitoista.

2) Kun lääketehdas saa kehittämiskulut takaisin lääkkeen hinnassa, sen kannattaa edistää myyntiä kaikin mahdollisin keinoin. Lääketehtaiden markkinointibudjetit ovat nousseet tutkimusbudjettejakin nopeammin.
Tämä ei ole aivan ongelmatonta.

3) Kuluttajat eivät kalliita lääkkeitä itse maksa, vaan lasku menee muodossa tai toisessa julkiselle vallalle. Maksaja ei kuitenkaan voi kunnolla päättää, onko lääke hintansa arvoinen. Terveydenhuollossa joudutaan kaikilta muilta osin elämään suu säkkiä myöten, mutta lääkkeiden osalta veronmaksajan piikki on auki. Lääkemenojen osuus terveydenhoidon kokonaismenoista kasvaa kovin nopeasti.  Lääkeyhtiöt ovat tietysti oikeutettuja saamaan tutkimukseen uhraamansa rahat takaisin, mutta joskus ne heittäytyvät aika ahneiksi. Johtavan vatsahaavalääkkeen maailmanlaajuiseksi tuotoksi arvioidaan noin 30 miljardia markkaa vuodessa.

4) Voitontavoittelu ei aina ohjaa lääkkeiden kehittelyä oikeaan suuntaan. Tuberkuloosi ja malaria eivät kiinnosta, koska niitä eivät rikkaat sairasta.  Koska eräillä bakteereilla on ikävä taipumus kehittyä vastustuskykyiseksi antibiooteille, tarvitsisimme uusia antibiootteja, joita saisi käyttää silloin ja vain silloin kun muut antibiootit eivät enää tehoa, jottei niidenkin teho heikkenisi. Kenenkään ei kannata kehittää lääkettä, jota on tarkoitus myydä mahdollisimman vähän.

Käytäntö on osoittanut lääketeollisuutta ohjaavat pelisäännöt varsin ongelmallisiksi. Mitä siis pitäisi tehdä? Jos palaamme entiseen ja poistamme patenttisuojan, kalliiden uusien lääkkeiden ongelmasta päästäisiin kahteen kertaan. Lääkkeet eivät olisi kalliita, mutta uusia lääkkeitä ei myöskään kehitettäisi nykyiseen tahtiin. Olisi tietysti mahdollisuus kohtuullistaa monopolihinnoittelua määräämällä patentoinnin yhteydessä valmistuslisenssille maksimihinta, jolla patentti on annettava kenen tahansa käyttöön.  Voisimme tietysti antaa vastuun lääkkeiden kehittämisestä julkiselle vallalle. Se johtaisi järkevämpään lääkehinnoitteluun, mutta valtiolliset laitokset eivät ole olleet kovin hyviä uuden tiedon kehittämisessä. Rikkaiden maiden valtiot voisivat ostaa joidenkin keskeisten lääkkeiden patentit vapaiksi, sillä nehän joutuvat joka tapauksessa patentit maksamaan korkeina lääkekorvauksina. Ongelmana olisi oikeasta hinnasta sopiminen, mutta hallitusten neuvotteluasemahan olisi tässä aika hyvä. Julkinen valta voisi tietysti tukea lääketehtaiden kehitystyötä taloudellisesti sillä ehdolla, että tästä syntyvä patentti jää yhteiseksi omaisuudeksi tai että uuden lääkkeen hinnoittelussa tyydytään kohtuuteen.  On myös selvä, että sairausvakuutusta ei voi velvoittaa maksamaan mistä hyvänsä. Ennen kuin uusi lääke otetaan korvattavuuden piiriin, sen on osoittauduttava hintansa arvoiseksi. Kalliin lääkkeen käyttötarkoitusta on voitava rajata vain tapauksiin, jossa lääkkeestä on hintansa edestä hyötyä.


<<paluu etusivulle