PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET

Suomen Kuvalehti 33/2004

Vapaus valita työaikansa

Eräillä Saksan ja Ranskan autotehtailla on sovittu työajan pidentämisestä, jotta työpaikkoja ei siirrettäisi halvempiin maihin. Kansainvälinen valuuttarahasto vaatii eurooppalaisia työskentelemään pitempään kuroakseen kiinni Yhdysvaltain taloudellisen etumatkan.
    Työttömyyden suhteen IMF on oikeassa, mutta työajan pituudesta puhuessaan se on astunut arvovalintojen alueelle, jossa sillä ei ole sen parempaa asiantuntemusta kuin tavallisilla kansalaisilla.
    Lisäisikö onnellisuuttamme, jos luopuisimme osasta vapaa-aikaamme rikastuaksemme nopeammin? Kahden viikon nipistys kesälomasta nostaisi koko-naistuotantoa korkeintaan neljä prosenttia. Sen verran talous kasvaa noin kahdessa vuodessa. Uhraamalla kaksi viikkoa vuosilomastamme olisimme jo vuonna 2005 yhtä rikkaita kuin muuten vasta vuonna 2007.
    Eikö kannattaisi ottaa päinvastoin rennommin ja tyytyä rikastumaan vähän hitaammin?
    Globalisaatio tuo sadoin miljoonin kehitysmaiden alityöllistettyjä tehokkaan työn piiriin. Eikö silloin välttämättömän työn määrä vähene kaikkialla teollisuusmaissa?

Voimmeko oikeasti valita, vai onko meidänkin uhrattava vapaa-aikaamme, jos kilpailija-maissa ollaan työhulluja?
    Kilpailukyky riippuu työtunnin hinnasta, ei työajan pituudesta. Voimme valita korkeamman ansiotason ja pitemmän vapaa-ajan välillä, kunhan emme yritä saada molempia.
    Työviikon pidennykset autotehtailla tehtiin kuukausipalkkaa nostamatta. Kyse oli siis palkan alennuksesta. Mihin pitempää työviikkoa siinä tarvittiin? Ehkä ammattijärjestöjen kasvot tai työntekijöiden talous eivät olisi kestäneet pelkkää palkan alennusta. Ehkä koneiden pitempi käyttöaika painoi vaa'assa.
    Pääsääntöisesti kilpailukyvyn määrää tehollisen työn tuntipalkka. Tästä on kuitenkin poikkeuksensa molempiin suuntiin. Työajan pidentäminen alentaa tuotantokustannuksia, jos tuotanto on pääomavaltaista, eikä vuorotyöhön ole mahdollisuutta työn luonteen vuoksi. Nämä tilanteet ovat harvinaisia, mutta niitä esiintyy.
    Useimmissa tapauksissa työteho paranee kun työaika lyhenee. Juokseehan mailerikin nopeammin kuin maratoonari. Palvelualalla ei asiakkaita aina riitä kahdeksaksi tunniksi. Siksi lyhyempi työaika on työnantajan kannalta edullinen.
    Kokonaistuotantomme on nyt yli puolet korkeampi kuin pari vuosikymmentä sitten, eivätkä asiat 1980-luvulla aivan huonosti olleet. Entä jos olisimme siirtäneet puolet tuottavuuden noususta työajan lyhentämiseen ja ottaneet vain puolet ulos tuotannon kasvuna? Vuotuinen työaikamme olisi parikymmentä prosenttia lyhyempi ja silti taloudelliset olot olisivat selvästi paremmin kuin 1980-luvulla.

Miten työajan lyhentäminen viidenneksellä olisi toteutettu: kolmen kuukauden vuosiloma, kuusituntinen työpäivä vai nelipäiväinen työviikko? Toinen arvostaa yhtä tapaa lyhentää työaikaa ja toinen toista. Elämäntilanteet ja työtehtävät ovat erilaisia.
    Erilaiselta asia näyttää myös eri työnantajien kannalta. Monella alalla pitkät vuosilomat eivät tulisi kysymykseen, koska työntekijää ei voi korvata sijaisella eikä toimintaa voi pysäyttää kolmeksi kuukaudeksi.
    On myös ihmisiä, joiden erikoisosaaminen ei ole korvattavissa. Jos hekin lyhentäisivät työaikaansa, se voisi vaurioittaa kansantaloutta.
    Monet arvostavat korkeampia tuloja enemmän kuin lisääntynyttä vapaa-aikaa, kun taas toisille vapaa-aika on tärkeämpi.

Miten työajasta löytyy kaikkia tyydyttävä ratkaisu, kun tilanteet ja mieltymykset ovat erilaisia?
    Miksi pitäisi löytyä? Ihmiset tekevät erilaisia valintoja elämässään. Miksi he eivät voisi valita eri tavalla myös työ-aikaansa, kunhan palkka maksetaan työajan mukaisena?
    Ihmiset ovat omien preferenssiensä parhaita asiantuntijoita. Jos kulttuuriimme kuuluisi kunnioittaa ihmisten oikeutta valita vapaa-ajan ja ansiotason välillä, olisi luonnollista, että tarjolla olisi viikkotyöajaltaan eripituisia työtehtäviä ja että halukkaat voisivat pitää omalla kustannuksellaan niin pitkää vuosilomaa kuin haluavat. Tällainen "karahvityöaika" ei sovi kaikkialle, mutta useimpiin töihin se sopii. Olihan liukuva työaikakin aikanaan mahdottomuus.
    Jos näin meneteltäisiin, länsimaiset yhteiskunnat voisivat oppia kohtuuden hyveen suhteessa maalliseen mammonaan ja alkaa arvostaa mahdollisuutta kiireettömyyteen, jonka töiden automatisointi meille periaatteessa suo.


<<paluu etusivulle