PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Suomen Kuvalehti 24/2006
Hinnalla on väliä
Kirjoitan tätä puolityhjässä junassa matkalla Tampereelle. Junassamme
mahtuisivat nekin, jotka ajavat Tampereelle autolla. Edestakainen junalippu
Tampereelle maksaa 52 euroa. Bensaa tuolla välillä palaa 30 euron edestä.
VR tuottaa voittoa viisi prosenttia liikevaihdosta. Tariffit
vastaavat siis osapuilleen kustannuksia. Ongelma on kustannusrakenteessa. Suurin
osa rautatieliikenteen kustannuksista syntyy kapasiteetin olemassaolosta, vaikka
yhtään matkustajaa tai rahtia ei kuljetettaisi. Tilanne on sama
teleliikenteessä, jossa kustannukset aiheutuvat yhteyksien olemassaolosta, ei
niiden käytöstä.
Kansantaloustieteen tenttikirjassani oli sitaatti 1800-luvun
taloustieteilijältä, jonka mukaan Preussin rautateiden voitollisuus on osoitus
paitsi preussilaisesta tehokkuudesta myös väärästä hinnoittelusta. Rautateiden
tulee tuottaa tappiota, koska kiinteät kustannukset ovat korkeita ja muuttuvat
matalia. Mikä oli taloustieteilijöille selvää sata vuotta sitten, ei ole
valjennut liikennepoliitikoille vieläkään.
Jos autoilijat siirtyisivät
junan tyhjille paikoille, tästä ei aiheutuisi juuri lainkaan lisäkuluja VR:lle,
kun taas jokaisesta autolla ajetusta kilometristä syntyy todellisia
kustannuksia. Olisi kansantaloudellisesti edullisempaa käyttää autoa, mutta ei
yksityistaloudellisesti.
Jos lasketaan autoilun kaikki kustannukset, ajokilometri
maksaa noin 40 senttiä, Tampereelle ja takaisin siis noin 140 euroa. Juna on
halvempi, mutta kun auto on kerran ostettu ja vakuutukset maksettu, ajamisen
marginaalikustannus on halvempi kuin VR:n lipun hinnassa perimä
kokonaiskustannus. Omien marginaalikustannusten vertaaminen VR:n
kokonaiskustannuksiin johtaa väärään valintaan.
On tolkutonta, että Loviisan satamasta kuljetetaan hiiltä
Lahteen rekoilla, vaikka laiturilta menee raiteet suoraan voimalaitoksen pihaan.
Jos pyritään järkevään liikenteen työnjakoon, VR:n tariffit
pitäisi asettaa rajahintojen mukaan. Lippu Tampereelle ja takaisin maksaisi
ehkäpä 20 euroa. Se riittäisi korvaamaan lisävaunuista ja lisäjunista koituvat
kustannukset.
VR:n tariffit pitäisi laskea
puoleen nykyisestä ja hiljaisina aikoina pitäisi oikeastaan saada matkustaa
lähes ilmaiseksi. Silkkaa huuhaata?
Valtaosa VR:n matkustajaliikenteessä toimii näin.
Junamatkoista 80 % tehdään Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä. Helsinki
subventoi lipunhintoja 50 prosentilla. Useimmilla matkustajilla on taskussaan
näyttölippulippu. Kun se on kerran maksettu, matkustaminen on ilmaista.
Talousteoria toimii: Helsingin seudulla junaliikenne on siinä
roolissa kuin sen pitääkin olla, koska hinnoittelu on osapuilleen oikein.
Kaupunkien välisessä liikenteessä ja rahtiliikenteessä rautatiet ovat räikeästi
alikäytettyjä, koska hinnoittelu on väärin.
Teleliikenteessä on siirrytty nopeasti marginaalihinnoittelu
suuntaan. Koska käytöstä ei tosiasiassa aiheudu kustannuksia, nettiyhteyksistä
ja 3 G kännyköistä maksetaan pelkkää kuukausimaksua.
Kuusamolaiset tuskin haluavat
maksaa junalipun hinnan alentamisesta Helsingin ja Tampereen välillä. Ei se
heidän maksettavakseen kuulukaan, vaan uusmaalaisten ja pirkanmaalaisten.
Ei ulkopuolisten tule tukea myöskään hiilen kuljetusta
Lahteen. Kun voimalaitos on halunnut raiteet pihaan, sen tulee maksaa yhteyden
olemassaolosta, käytti sitä tai ei. Käytöstä pitäisi maksaa aiheutuvien
´lisäkustannusten mukaan. Näin toteutuisi liikenteen tehokas työnjako – tai
ainakin kun rekat vielä pannaan maksamaan tiestölle aiheuttamansa kulumisen.
Jos raideyhteys on olemassa, sen käytöstä ei pitäisi velottaa
kiinteitä kustannuksia. Mutta milloin yhteyden olemassaolo on järkevää?
Oikea maksaja rautateiden kiinteille kustannuksille ei ole
valtio vaan kunnat ja/tai maakunnat, kuten Pääkaupunkiseudulla. Kun maksaja ja
hyötyjä ovat sama, ei vaadita järjettömiä.
Jos vastuu raideliikenteen subventiosta siirrettäisiin
maakunnille, se säästäisi karvalakkilähetystöjen matkakustannuksia. Yöjunaansa
puolustavat kemijärveläiset suuntaisivat matkansa Rovaniemelle.
<<paluu etusivulle