Vaikka on järkyttävää kuunnella äitiä, joka on menettänyt lapsensa huumeille, terveysongelmat eivät ei ole huumeongelman pahin puoli.
Jos kyse olisi vain kansanterveydestä, unohtaisimme huumeet ja keskittyisimme alkoholiongelmiin. Suomessa on liki puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa ja vuosittain alkoholisairauksiin kuolee tuhansia ihmisiä. Huumeiden kohdalla luvut ovat noin pari prosenttia tästä. Liiman haistelu tekee aivoista selvää jälkeä, mutta ei syrjäytyvien nuorten imppauksesta ole koskaan noussut samanlaista huutoa kuin "varsinaisista" huumeista.
Ongelma isolla O:lla on huumerikollisuus. Huumeista eivät kärsi vain huumeiden käyttäjät itse, vaan taskuvarkauksien, ryöstöjen, asuntomurtojen ja polkupyörävarkauksien takia koko yhteiskunta, kun narkomaanit hankkivat rahaa päivän piikkiinsä.
Huumekaupassa syntyy niin valtaisia voittoja, että niiden avulla järjestäytynyt rikollisuus pystyy tunkeutumaan syvälle hallintoon ja talouteen. Huumeraha tunkee myös talouden laillisiin osiin ja työntää markkinoilta rehellisesti rahoitettuja yrityksiä. Tämähän on meille tuttua kieltolain ajalta: "myymällä vain gallonoita osteskeltiin kartanoita..."
Huumevalvonnan lisääminen on vastavirtaan uimista, kun rajoja muuten avataan ja kansalaisvapauksia lisätään. Jos huumekauppa aiottaisiin poliisitoimin nujertaa, olisi puututtava rankasti kansalaisvapauksiin. Onhan Suomen pahin huumeongelma vankiloissa. Niissä siis kansalaisvapaudet ovat liiallisia.
Valvonnan lisäämisessä on toimenkin ongelma: se nostaa huumeiden hintoja ja kasvattaa entisestään voittoja, mikä taas lisää huumekauppaa. Nyt viranomaisten haaviin jää huumeista ehkä noin kymmenen prosenttia. Huumekauppa kannattaisi, vaikka haaviin jäisi puolet tavarasta.
Joitakin vuosia sitten The Economist ehdotti pääkirjoituksessaan huumeiden laillistamista, jotta vietäisiin markkinat huumerikollisilta. Huumeiden käyttö voisi jopa vähentyä, kun kenenkään ei enää kannata viekoitella toisia koukkuun. Huumerikollisuus ainakin loppuisi, ja sehän juuri on huumeongelman pahin puoli.
Suomessa on näyttöä The Economistin järkeilyn puolesta. Suomen luonnossa kasvaa eräs yleinen korkeatasoinen huumekasvi – enkä tarkoita tällä Mika Waltarin mainostamia kärpässieniä. Luulisi ilmaisen, kenen tahansa saatavilla olevan huumeen johtavan kansalliseen katastrofiin, mutta sen käyttö on jäänyt pienen piirin kokeiluihin. Ilmaishyödykkeen markkinoinnista ei kukaan hyödy.
The Economistin ehdotus on looginen mutta eettisesti hankala. Miltä tuntuisi myydä heroiinia terveille nuorukaisille valtion huumemyymälässä? On sitä paitsi selvää, ettei Suomen kannata huumeparatiisiksi ryhtymällä houkutella maahan huumeiden käyttäjiä muualta..
Huumeviranomaiset kiistelevät rajusti siitä, pitäisikö heroinisteille antaa korvikehuumeita, esimerkiksi metadonia tai paljon puhuttua Temgesiciä. Korvikehuume on heroiinia vaarattomampaa ja sen avulla voi päästä asteittain eroon huumeriippuvuudesta. Vaikkei riippuvuudesta eroon pääsisikään, heroinistin elämä olisi siedettävämpää ja hän pystyisi normaaliin työntekoon. Mutta korvikehuume on siis huume.
On kiistanalaista, onko korvikehuumeiden käyttö lääketieteellisesti järkevää, kun asiaa tarkastelee heroinistin itsensä kannalta, mutta ulkopuolisten kannalta sen edut ovat kiistattomat.
Barcelonan keskusta rauhoittui radikaalisti, kun kaupungissa alettiin jakaa heroinisteille metadonia. Aiemmin ihmiset eivät uskaltaneet liikkua kaduilla huumeisiinsa rahoja jahtaavien narkkarien pelossa.
Korvikehuumeet katkaisevat heroinistin rikoskierteen. Siksi se on yhteiskunnan edun mukaista, sanovat moralistit mitä hyvänsä.
Korvikehuumeet myös toteuttavat
The Economistin ehdotuksen huumemarkkinoiden tuhoamisesta. Heroinisti on
huumekauppiaalle kultakaivos, jonka koukkuun saattamiseen kannattaa investoida
mittavia markkinointiponnistuksia. Jos yhteiskunta vie huumekauppiailta
kanta-asiakkaat, ala joutuu kannattavuuskriisiin.
<<paluu
etusivulle
