Ministerikauteni viimeisiä töitä oli antaa eduskunnalle selonteko lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Koska pidän lasten vinoon menevää kehitystä yhtenä aikamme pahimmista ongelmista, yritin keskittyä tähän asiaan tavallista huolellisemmin. Ministerillä on mahdollisuus käyttää maan parasta asiantuntemusta, mutta kovin hyvää kuvaa siitä, mikä lasten pahoinvoinnin takana on, ei oikein syntynyt.
Jokaisella asiantuntijalla oli kyllä asiasta oma mielipiteensä, mutta se kertoi lähinnä vastaajan omasta maailmankuvasta. Jos oli sitä mieltä, että äidin paikka on kotona, selitti kaiken johtuvan siitä, että äidit ovat töissä. Tämä selitys ei ole ainakaan yleispätevä ellei se ole suorastaan huono: perheistä, joissa lapset oirehtivat eniten, äiti ei useinkaan ole töissä. Monen riskiperheen lapselle päiväkoti muodostaa edes väliaikaisen turvan perheen ongelmia vastaan.
Yhden mielestä kaikki johtuu lapsilisien alentamisesta, mutta miten lapset pärjäsivät 70-luvulla, kun lapsiperheiden todellinen köyhyys oli arkipäivää? Toisen mielestä vikana ovat päiväkotien liian suuret lapsiryhmät, mutta lapset selvisivät 80-luvun yksityisistä päivähoitoviritelmistä, joissa ei ollut mitään tasoa eikä laatua?
Paljon
on huomiota kiinnitetty hyväosaisiin uraperheisiin, joissa vanhemmilla
ei juuri jää aikaa lapsilleen ja jossa vanhempien avioerot ovat
yleisiä.
Hyväosaisten
perheiden työkiireet voivat kyllä oikeasti vaurioittaa lasten
kehitystä, mutta ne johtavat vain aniharvoin huostaanottoihin tai
muuten vakavaan häiriytymiseen. Varmaan olisi parempi, jos olisimme
vähemmän työhulluja ja antaisimme enemmän aikaa lapsillemme,
mutta tilastoista näkyvä lasten vakava syrjäytyminen on
aivan eri asia kuin ne lievemmät tunne-elämän häiriöt,
joita vanhempien työkiireet aiheuttavat.
Lasten vakavan häiriökäyttäytymisen taustalta löytyy useimmiten vanhempien syrjäytyneisyyttä, pitkäaikaistyöttömyyttä ja päihteiden käyttöä. Yksittäisiä vastaesimerkkejä voi kuka vaan esittää – löytyyhän jopa hyväosaisten perheiden lasten tekemiä näyttäviä murhia – mutta kun kysytään, miksi syrjäytyviä lapsia on niin paljon, tähän kysymykseen vastauksena ovat vanhempien sosiaaliset ongelmat.
Jos syyt lasten syrjäytymiseen ovat samoja vanhoja, miksi ongelma on pahentunut niin nopeasti?
Huono-osaisia aikuisia on laman jäljiltä paljon enemmän. Pitkäaikaistyöttömien määrä on moninkertaistunut. Työelämän raakuus ei koittele pahiten menestyvien perheiden lapsia vaan niitä, jotka eivät menesty.
Alamme myös kantaa hedelmää alkoholipolitiikan vapauttamisesta ja huumeongelmasta. Päihdeasioissa sukupuolten tasa-arvo ei toteudu. Juoppo isä on lapselle riski, mutta juoppo äiti painajainen. Joka kymmenes lapsi syntyy päihdeongelmaiselle äidille. Alkoholi vaurioittaa sikiöaikana ja äidin huumeiden käyttö vie perusturvallisuuden pienokaiselta.
Jotakin on tapahtunut myös yhteiskunnan tasolla. Jos lapsen lähtökohdat ovat vahvat, hän selviää melkein millaisissa oloissa hyvänsä, mutta lähtökohdiltaan heikot tarvitsevat toisaalta suojaavia tekijöitä ja toisaalta ovat herkkiä riskitekijöille.
Yksi suojaava tekijä on toimiva kansalaisyhteiskunta. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Sulkeutuneet ydinperheet ovat lapselle riski silloin kun perheessä ei kaikki ole kunnossa. Huonoja vanhempia on ollut ennenkin, mutta vielä Pikku Pietarin Pihan aikoihin lapsi saattoi etsiä aikuisseuraa naapureista ja sukulaisista, jos omista vanhemmista ei oikein ollut kasvattajiksi.
Television
ja tietokonepelien väkivaltaviihde taas on riskitekijä, joka
ei haavoita vahvoja mutta haavoittaa heikkoja. On vaikea ymmärtää,
että yltiömäinen sananvapaus on niin tärkeä asia,
että lapsille pitää saada näyttää päivittäin
raakaa tappamista.
<<paluu
etusivulle
