Suomen Kuvalehti 21/2003

Vuoden iloisin uutinen

Ihmisen ei kannata vääjäämätöntä kohtaloaan murehtia, vaan elää tätä päivää siitä välittämättä, ettei huomista kenties tule. Tämä on yksilötasolla viisas ohje, mutta voiko koko ihmiskunta ottaa saman asenteen? Maailman tulevaisuutta uhkaa kaksi vääjäämättä lähestyvää katastrofia, väestöräjähdys ja ilmastonmuutos. Väestöräjähdys on näistä ensisijainen, koska se tekee tyhjiksi myös ilmastonmuutoksen torjumisen. Voisimme vielä jotenkin kuvitella, miten kuusi miljardia ihmistä elää maapallolla sen ilmastoa pilaamatta, mutta miten kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentä miljardia ihmistä voisivat tehdä sen, sadasta miljardista puhumattakaan?

Väestöräjähdys on jo parin vuosisadan ajan ollut ihmiskunnan tulevaisuuden yllä leijunut uhka, joka on ollut lopulta tekevä tyhjiksi kaikki yritykset pysyvästi onnelliseen ja oikeudenmukaiseen tulevaisuuteen. Tehostamalla maataloutta ja luopumalla lihan syönnistä saamme ruokaa tuotetuksi 20 miljardille ihmiselle, ehkä enemmällekin, mutta jossakin tulee raja kuitenkin vastaan. Kun maa-pallon kokonaisväestö kasvaa korkoa korolle, se ylittää tulevaisuudessa minkä tahansa absoluuttisen ylärajan, joka maapallolle mahtuvalle ihmismäärälle voidaan asettaa. Jos väestönkasvu hidastuu, yläraja saavutetaan joitakin vuosia myöhemmin, mutta saavutetaan. Tai tässä käsityksessä ainakin oltiin vielä joitakin vuosia sitten. Viime vuosina syntyvyys on lähes kaikkialla maailmassa alentunut huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on osattu ennustaa. YK on korjannut vuoden 2050 väestöennustetta suurin piirtein Euroopan asukaslukua vastaavalla määrällä alaspäin. Vuonna 2050 viisivuotias tyttäreni on samanikäinen kuin minä nyt.

Olennaisinta kuitenkin on, että nyt ennustetaan maailman väkiluvun kääntyvän laskuun joskus tämän vuosisadan jälkipuoliskolla, ehkä aiemminkin. Enää ei olekaan kysymys siitä, koska joku kriittinen väkimäärä saavutetaan, vaan kuinka korkealle väkiluku kasvaa, ennen kuin se kääntyy laskuun. Muutos on ollut suurinta maailman väkirikkaissa maissa, Kiinassa, Intiassa, Indonesiassa, Latinalaisessa Amerikassa, joissa väestönkasvun ennustetaan käytännössä pysähtyvän vuoteen 2050 mennessä. Tämä on vuoden merkittävin ja iloisin uutinen. Maailmaa vääjäämättä uhannut tuho onkin vältettävissä! Miksi tämä on kerrottu niin pienin otsikoin?

Ei siis syytä huoleen? Voimmeko nyt jättää huolen väestöräjähdyksestä syrjään ja keskittyä muihin asioihin? Päinvastoin: kun väestöräjähdys ei olekaan vääjäämätön jyrä, joka lopulta pilaa kuitenkin kaiken, vaan sille onkin tehtävissä jotain, nyt on aika tiivistää toimia väestönkasvun rajoittamiseksi eikä hellittää. Samoin toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi käyvät nyt realistisemmiksi ja siksi niitä kannattaa tehostaa. Ensiksikin kyse on vasta ennusteesta. Ennusteet osoittavat vasta, että väestönkasvu on taitettavissa. Ne eivät osoita, että se myös taittuu. Valtaosa vuoden 2050 väestöstä on vielä syntymättä. Kyse on vaikeasti hallittavista kulttuurisista muutoksista, uskonnollisista virtauksista ja jopa muotiseikoista. Toiseksi, kehitys ei ole näin hyvä kaikkialla. Afrikan väkimäärän ennustetaan yhä kolminkertaistuvan vuosisadan puoliväliin mennessä. AIDSin leviäminen muodostaa siellä epävarmuustekijän kaikkiin ennusteisiin. Toisaalta AIDS voi leikata väestönkasvua hyvinkin ikävällä tavalla ja toisaalta kuolleisuuden kasvu voi provosoida syntyvyyttä kasvamaan, kun vanhemmat haluavat varmistaa, että ainakin yksi lapsista jää henkiin. Afrikan väestöräjähdys on ratkaistava Afrikassa, sillä sen hoitaminen siirtolaisuudella edellyttäisi epärealistisen massiivisia väestönsiirtoja. Väestönkasvun nopea ja epätasapainoinen pysäytys voi tuoda mukanaan myös ongelmia. Ikäihmisten suhteellisen osuuden moninkertaistuminen monessa nyt hyvin lapsivaltaisessa maassa edellyttää eläkejärjestelmien ja vanhustenhuollon kehittämistä.

Väestönkasvun nopea pysähtyminen yhtäällä ja jatkuminen hallitsemattomana toisaalla luo paineita ”elintilavaatimuksiin”, joita ilmastonmuutos voi voimistaa. Kansat, joiden viljelysmaan ilmastonmuutos pilaa, voivat oikeutetusti väittää, ettei se yksin heidän vikansa ollut.


<<paluu etusivulle