Suomen Kuvalehti 20/2001

Tasa-arvo ja synnynnäinen erilaisuus

Yrjö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasen kirja ”Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin” on raivostuttava kirja. Kysymys henkisten ominaisuuksien perinnöllisyydestä saa monella otsasuonet pullottamaan ja niin kävi minullekin kirjaa lukiessani. Silti kirjaa ei voi sivuuttaa leimakirvestä heiluttamalla.  Kysymys älykkyydestä ylipäänsä ja sen periytymisestä erityisesti on pitkään jakanut tutkijoita pehmoihin ja koviksiin. Kovikset tahtovat uskoa lahjakkuuden periytymiseen ja pehmot eivät tahdo. Kovikset käyttävät tutkimustuloksia syrjinnän perustelemiseen ja juuri siksi pehmot kieltävät sekä älykkyyden geneettisen periytymisen että koko älykkyyskäsitteen järkevyyden. Jäljet kieltämättä pelottavat. Henkisten ominaisuuksien periytymistä on käytetty perustana rodunjalostusoppeihin, mielisairaiden steriloimiseen ja kokonaisiin kansoihin kohdistuneisiin vainoihin. Luen itsenikin pehmoihin. Silti pehmojen edustamaa tieteellistä kantaa on toivoton puolustaa – siis että ihmiset syntyvät kyvyiltään samanlaisina ja erot ovat vain opittuja. Niin arkiset havainnot kuin huolelliset tutkimuksetkin osoittavat vakuuttavasti muuta, pidimme siitä tai emme.

Lahjakkuuden periytymistä tutkivilla on halu syventää ennakkoluuloja ryntäämällä tutkimaan älykkyyseroja etnisten ryhmien välillä. Ihmisyhteisöissä tapahtuu jatkuvasti valikoitumista sekä muuttoliikkeen että syntyvyyden perusteella. Siksi keskimääräisessä älykkyydessä on varmasti eroja melkein minkä populaatioiden välillä hyvänsä, esimerkiksi eri paikkakunnilla asuvien tai eri uskontoa tunnustavien kesken. On vaikea kuvitella, että lahjakkuutta säätelevät geenit olisivat samoja, jotka määräävät ihon pigmentistä. Erityisesti Yhdysvalloissa löytyy varmasti huomattavia keskiarvoeroja eri maista muuttaneiden välillä, koska muuttajiksi on valikoiduttu eri maissa eri tavalla. Myös elinoloilla on suuri vaikutus älykkyyteen, vaikka kovikset tätä vähättelevätkin: keskimääräinen älykkyys nousee elintason noustessa. Teollisuusmaissa keskimääräisen älykäs on nyt yhtä älykäs kuin vain 16% älykkäimmistä 1930-luvulla. Selitystä kannattaa etsiä nuoruuden virikkeisyydestä, terveydestä ja etenkin ravinnosta. Samasta syystä ainakin osa etnisten ryhmien eroista selittynee eroilla elinoloissa.

Älykkyys noudattaa normaalijakaumaa eli Gaussin kellokäyrää. Jos älykkyys olisi yhdestä geenistä kiinni, jakauma olisi kaksihuippuinen. Normaalijakauma syntyy, kun suure on usean sattuman summa. Henkisiin  ominaisuuksiin vaikuttavia geenejä löytynee sadoittain. Onko se tasa-arvon tuho, jos osoittautuu, että ihmiset syntyvätkin lähtökohdiltaan erilaisina? Minun käsitystäni tasa-arvosta se ei murra. Vanhemmat, joilla on monta lasta, antavat yhtäläisen arvon heistä kaikille, vaikka toisilla olisikin parempi lukupää kuin toisilla. Ihmisarvo on sama, vaikka ihmiset ovat erilaisia.  Juuri erilaisuudessa on populaation vahvuus. Olosuhteiden muuttuessa homogeeninen populaatio voi tuhoutua kokonaan, mutta heterogeenisesta populaatiosta löytyvät uudet selviytyjät. Viime vuosikymmenet ovat muuttaneet ihmisten elinoloja valtaisasti. Kognitiiviset kyvyt ovat syrjäyttäneet muut vahvuudet. Aiemmin tämä olisi johtanut siihen, että suuri osa väestöstä karsiutuu pois. Yksi tapa selittää syrjäytymistä on se, että vaatimusten yksipuolistuminen suosii joitakin ja syrjii toisia.

Mitä pitäisi huonosti pärjääville tehdä? Jos uskomme, että ihmiset syntyvät lähtökohdiltaan samanlaisina, on vain koulutettava kaikista pärjääjiä. Tämä on hyvä tie tasa-arvoon, jos oletus samanlaisista lähtökohdista on oikea, mutta johtaa jyrkkään eriarvoisuuteen, jos oletus kaikkien yhtäläisestä koulutettavuudesta onkin väärä.  Jos taas hyväksymme, että ihmiset syntyvät ominaisuuksiltaan erilaisina ja silti kannatamme tasa-arvoa, oikea tapa on monipuolistaa elinoloja ja antaa tilaa erilaisille ihmisille – sopeuttaa olosuhteet ihmisten mukaisiksi eikä ihmisiä olosuhteiden mukaisiksi. On murrettava kognitiivisten taitojen ylivalta. Koulussa on niidenkin voitava kehittää kykyjään, joilla ei ole taipumusta abstraktiin ajatteluun. Työelämän on tarjottava erilaisia työpaikkoja, ei vain kognitiiviselle eliitille sopivia.


<<paluu etusivulle