PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Suomen Kuvalehti 19/2005
Rautateiden hinnoittelu
Päijänne-tunneli rakennettiin, kun Helsingissä
vedenkulutus oli kasvamassa niin, ettei Vantaanjoen vesi kohta riittäisi.
Tunnelin pääomakustannukset sälytettiin osaksi veden hintaa. Veden hinnannousu
kuitenkin alensi veden kulutusta niin, ettei koko tunnelia olisi tarvittu.
Miksi ei
siis vain nostettu veden hintaa? Silloin olisi valitettu piiloverosta, mutta kun
rahat upotettiin turhaan tunneliin, kaikki oli kunnossa.
En tiedä, onko kuulemani tarina täysin totta, mutta se voisi
olla. Ei Päijänne-tunneli silti turha ollut. Koska veden laatu myös parani,
rakentaminen kannatti jo kansanterveyttä ajatellen. Toisinaan kuitenkin
julkisten hyödykkeiden kustannusperusteinen hinnoittelu johtaa järjettömyyksiin.
Näin on mielestäni käynyt rautateiden kohdalla.
Jo sata vuotta sitten
kansantaloustieteilijät pitivät rautateitä esimerkkinä alasta, jonka kuuluu
tuottaa tappiota. Silloin vielä ajateltiin, että julkisen talouden tehtävänä oli
edistää yhteistä hyvää.
Rautateillä kiinteät kustannukset ovat suuria ja muuttuvat
pieniä. Rataverkon olemassaolo ja ylläpito on kallista, mutta lisävaunun
liittäminen junaan ei paljon maksa. Yhteistä hyvää edistäisi parhaiten, jos
järkevästi määritellyt kiinteät kustannukset maksettaisiin yhteisestä pussista
ja vain muuttuvat kustannukset perittäisiin tariffeina.
Myös teleliikenteessä verkon rakentaminen on kallista, mutta
sen käytöstä ei synny juuri kustannuksia. Laajakaistayhteyksistä maksetaankin
pääasiassa kuukausimaksuja ja yhteyttä saa käyttää niin paljon kuin haluaa.
Nettiyhteyden käyttöä ei tarvitse turhaan pihtailla.
EU:ssa pyritään
voimaperäisesti siirtämään kuljetuksia kiskoille. Tätä vauhdittaa
ilmastosopimus, moottoriteiden ruuhkautuminen ja vuorisolien asukkaiden
tuskastuminen rekkojen jyrinään. Suomalaiset rekkayhtiöt valittavat Saksan
tiemaksujen heikentävän rekkaliikenteen kilpailukykyä. Se juuri on maksujen
tarkoitus.
Suomessa kaikki on toisin. Rautateiltä vaaditaan voittoa, kun
taas rekkaliikennettä subventoidaan perimällä veroja vähemmän kuin raskas
liikenne kuluttaa tiestöä. Joidenkin mielestä olisi aluepoliittisesti väärin,
jos teollisuuden kannattaisi sijaita rautaverkon ääressä.
Kiinteiden kustannusten vyöryttäminen tariffeihin voi tuottaa
kummallisia tuloksia: Loviisan satamasta kuljetetaan kivihiiltä rekoilla
Lahteen, vaikka laiturilta johtaa kiskot voimalaitoksen pihaan. Jos valinta
perustuisi aiheutuviin lisäkustannuksiin, juna voittaisi rekan selvästi.
Toivottavasti öljyn hinnannousu korjaa tämän järjettömyyden.
VR:llä ollaan tyytyväisiä, kun rautateiden osuus
tonnikilometreistä on suurempi kuin muualla Euroopassa. Suomen
teollisuustuotanto on niin bulkkivoittoista, että osuuden pitäisi olla paljon
suurempi.
Entä jos tariffipolitiikan
tavoitteeksi otettaisiin yhteisen hyvän edistäminen: otettaisiin rautateistä
hyöty irti alentamalla tariffeja lähemmäs muuttuvia kustannuksia ja
maksettaisiin tappio verovaroista?
Rataverkon äärellä olevat varmaan kannattaisivat, mutta muut
katsoisivat maksavansa turhasta ja tulevansa aluepoliittisesti syrjityiksi.
Voidaanhan kiinteät kustannukset toki maksattaa rautatiepaikkakunnilla.
YTV-paikkakunnat maksavat jo nyt lähiliikenteestä. Pienellä mielikuvituksella
kustannukset voitaisiin siirtää paikkakuntien yritysten maksettavaksi
suunnatulla kiinteistöverolla. Yritykset maksaisivat yhteyden olemassaolosta
eivätkä vain sen käytöstä, kuten maksavat sähkö- ja puhelinyhteyksistäkin.
Silloin radanvarsitontit siirtyisivät pikkuhiljaa yrityksille, jotka tätä etua
tarvitsevat.
Tukea ei ehkä tarvittaisi kovin paljon. Tariffien laskiessa ja liikenteen
lisääntyessä kiinteille kustannuksille tulisi enemmän maksajia.
Rautateiden kukoistuksen tiellä on toinenkin este. Rautatiet ovat organisaatioina vanhakantaisia. Toiminta on hallinnollisesti kankeata ja teknologinen kehitys alkeellista. Toivoa sopii, että EU:n pyrkimykset lisätä rautateiden käyttöä johtavat teknisiin innovaatioihin, jotka helpottavat lastin siirtoa kumipyöriltä junaan ja takaisin. Se lisäisi rautateiden käyttöä Suomessakin.
