Suomen Kuvalehti 14/2001

Miksi koulutetut naiset eivät synnytä

Suomessa syntyi viime vuonna vajaat 57000 lasta eli vähemmän kuin yli sataan vuoteen. Hätään on vaadittu mm. lapsilisien nostamista, ettei Suomen kansa kokonaan katoaisi. Syntyvyyden lasku ei johdu siitä, että synnytysikäiset naiset synnyttäisivät vähemmän, vaan siitä, että heitä on niin vähän. Todellinen syntyvyyskriisi meillä oli 70-luvun alussa, jolloin suomalaisten naisten hedelmällisyys oli nykyisistä EU-maista matalin, 1,5 lasta naista kohden. Sen jälkeen hedelmällisyys nousi hiljakseen yli 1,7:ään. Lama nosti syntyvyyttä tilapäisesti 90-luvun alussa, mutta nyt hedelmällisyys on palannut takaisin 1,7:n pintaan. Nyt synnytysvuorossa ovat nuo 70-luvun pienet ikäluokat ja siksi lapsia syntyy niin vähän. Muualla Euroopassa syntyvyys on tällä välin alentunut radikaalisti. EU:n keskiarvo on jo alle 1,5:n, Italiassa ja Espanjassa alle 1,2:n. Yhdessä sukupolvessa näiden maiden väestö putoaa siis liki puoleen.

Ruotsi ei lamavuosina karsinut perhepoliittisia etuja Suomen tahtiin, mutta kuitenkin siellä syntyvyys on romahtanut 80-luvun lopun baby-boomin jälkeen. Meillä siis asiat ovat verrattain hyvin. Suomella on tosin edessään huoltosuhteen nopea heikkeneminen vanhusten määrän kasvaessa, mutta se johtuu 40-luvun suurista ikäluokista toisaalta  ja 70-luvun pienistä ikäluokista toisaalta. Jos nyt syntyvyys nopeasti nousisi, huoltosuhde vain heikkenisi entisestään, sillä töihin uudet lapset menisivät vasta vuoden 2025 jälkeen.

Syntyvyyden kasvu näkyy kolmi- ja nelilapsisten perheiden yleistymisenä. Samalla tyystin lapsettomien osuus kasvaa. Omanlaatuista erikoistumista kai tämäkin. Näyttää myös siltä, että syntyvyys olisi alentunut hyvätuloisissa perheissä, vaikka tästä onkin vain välillistä tietoa; lapsiperheet ovat kovasti köyhtyneet 90-luvulla. Perhepoliittisten tukien leikkaus ei tätä selitä. Selitykseksi jää, etteivät hyvätuloiset tee lapsia. Tällaisia trendejä kannattaisi tilastontuottajien vähän paremmin seurata, koska tietoa tarvittaisiin perhepolitiikan suunnittelussa. Hyvin koulutetut naiset synnyttävät muita vähemmän lapsia, mutta miesten kohdalla korkea koulutaso taas lisää lasten lukumäärää. Miten miehet tämän tekevät, sillä onhan korkeasti koulutetuilla miehillä yleensä korkeasti koulutetut vaimot! Ehkä hedelmällisimpiä ovat perheet, joissa miehet ovat vaimoa koulutetumpia; mies keskittyy uraan ja vaimo perheeseen. Ehkä miehet karttavat liian fiksuja naisia puolisoinaan. Vai onko selitys menestyvien miesten toisissa avioliitoissa?

Pienenevästä syntyneiden määrästä näyttäisi ongelmana käteen jäävän tuo hyvin koulutettujen naisten ja suurituloisten perheiden alhainen syntyvyys. Suomessa on näihin vuosiin asti onnistuttu hyvin perheen ja työn yhdistämisessä. Meillä naisten työssäkäynti on yleistä samalla kun syntyvyys on Euroopan kärkipäässä. Nyt näyttää siltä, että työlle omistautumista vaativissa uuden talouden ammateissa lapsille ei jäisi tilaa. Tälle on tehtävä jotain. Eniten ylitöitä Suomessa tekevät pienten lasten isät. Työsuojelunäkökohdatkin vaativat, että työelämässä on annettava enemmän tilaa perhe-elämälle. Tämän ohella on tarkasteltava perhepoliittisia etuja. Pitäisikö tukea enemmän köyhiä perheitä vai rikkaita? Suomessa ovat käytössä kaikki mallit: lapsilisät ovat kaikille samat, äitiyspäiväraha on korkeampi suurituloiselle ja kotihoidon tuki ja päivähoito edullisempia pienituloiselle. Köyhistä lapsiperheistä on pidettävä huolta, jotta ne voisivat turvata lapsilleen hyvät kasvuedellytykset. Hyvin koulutetut naiset taas tarvitsevat palveluja. He suosivat päivähoitoa, vähän koulutetut naiset taas kotihoidon tukea. Pitäisikö meidän edistää kotiavun käyttöä? Nuoret uraperheiden kohtuutonta työtaakkaa kannattaisi jakaa. Kun huippuosaamista vaativa palkkatyö ei ole jaettavissa, jaetaan sitten kotityöt! Kotiapua ei korkean verotuksen Suomessa ole nuorella akateemisella perheellä varaa käyttää silloin, kun sitä eniten tarvitaan: kun perheessä on tai pitäisi olla pieniä lapsia.
 

<<paluu etusivulle