Asuntojen hinnat kertovat muuttohaluista enemmän kuin toteutunut muutto. Helsinkiin muuttava joutuu asunnon hinnassa maksamaan satojen tuhansien markkojen muuttotullin. Jos Helsinkiin voisi loihtia määrättömästi kohtuuhintaisia asuntoja, Helsingin asukasluku kääntyisi räjähdysmäiseen kasvuun. Markkinavoimien luulisi johtavan samaan joskin hitaammin. Asuntoja on kannattavinta rakentaa sinne, missä niistä maksetaan eniten. Miksi siis koko asuntotuotanto ei keskity Helsingin seudulle? Siksi, että seudun kunnat hidastavat kaavoitusta, jotteivät joutuisi rakentamaan palveluja muuttajille; eikä kaikkia rakennusmiehiä sitä paitsi saataisi siirretyksi Helsinkiin. Molemmat esteet voivat joskus poistua. Nykynäkymin valtaosa noista 700 000 asunnosta rakennetaan viiden yliopistokaupungin ympärille. Niiden väkiluku saattaisi nousta siis yhteensä sadoilla tuhansilla, teoriassa jopa miljoonalla. Mahdotonta ei ole sekään, että muuttovirta kääntyisi lopulta kokonaan kohti Helsinkiä. Tätähän Castells tuntuu jopa suosittelevan.
Olisi kamalaa, jos Suomi surkastuisi pelkäksi Helsingiksi. Tarvitsemme Suomeen menestyvien kaupunkien verkoston. Miksi elää kylmässä ja pimeässä Suomessa, jos vastapainoksi ei saa nauttia suomalaisesta luonnonläheisyydestä? Mutta miten pikkukaupungit poistavat pienuuden aiheuttaman vajavaisuuden? Sveitsin kaupungit yrittävät verkottua yhdeksi suureksi kaupungiksi. Etäisyydet ovat pienet ja kaupungit on yhdistetty toisiinsa nopeilla ja tiuhaan kulkevilla junilla. Yhteen verkottumalla myös suomalaiset kaupungit voivat saavuttaa urbanismin edut pienuudestaan huolimatta. Uuden tekniikan ansiosta eri kaupunkeihin sijoittuneiden osaajien yhteydenpito on nyt paljon helpompaa kuin kymmenen vuotta sitten. Myös fyysistä kanssakäymistä tarvitaan. Nopeilla junilla Suomen kaupungit saataisiin lähemmäs toisiaan. Ratainvestointeja ei pitäisikään arvioida vain liikennetaloudellisin perustein, vaan aluepoliittisina investointeina.
Kun pienten kaupunkien ongelma on vuorovaikutteisuuden puute, niiden pitäisi kaavoituksessaan huolehtia erityisesti vuorovaikutteisuuden edellytyksistä. Erillisten lähiöiden rykelmä ei ole mikään kaupunki. Kaupungilla on toimiva keskusta, jossa ihmiset kohtaavat luonnostaan ja joka kykenee ylläpitämään urbaaneja palveluja. Valitettavasti monet suomalaiset kaupungit ovat rakentuneet amerikkalaisten autokaupunkien suuntaan hengettömiksi lähiöstöiksi. Niissä ei käydä elokuvissa, vaan vuokrataan video huoltoasemalta. Tällaisia kaupunkeja on vaikea nostaa nousuun.
Kalliiksi käyvät myös
70-luvun barbarian aikana pilatut keskustat. Jotkut virheet ovat peruuttamattomia.
Imatralla ei päästy yksimielisyyteen kaupungin keskustasta, vaan
se jaettiin kolmeen osaan. Tästä munauksesta Imatra ei tokene.
Kouvola lähes murhasi itsensä rakentamalla suuren market-keskittymän
Kuusankosken rajalle. Nyt kuihtunutta keskustaa hätäelvytetään
sinänsä hyvällä kävelykeskustalla. Tarvitsisimme
pieniä kaupunkeja suosivaa aluepolitiikkaa. Vaikeinta siinä on
se, että järkevintä olisi keskittää tuki niihin,
joilla on kelvolliset menestymisen edellytykset eikä niihin, joiden
näkymät ovat toivottomia.
<<paluu
etusivulle