Suomen Kuvalehti 14/2003
Jos olisin kylmäverinen huumerikollinen, joka haluaa tienata huumekaupalla mahdollisimman paljon, miten toimisin ja miten toivoisin viranomaisten toimivan?
Pääartikkelini olisi heroiini, sillä kevyillä huumeilla ei saa kunnon voittoja. Keskeistä olisi aiheuttaa orjuuttava huumeriippuvuus. Kun asiakas on pumpattu kuiviin omista rahoistaan, myisin velaksi alistaakseni hänet orjakseni. Osan asiakkaistani värväisin myymään huumeita, osan panisin hankkimaan rahaa omaisuusrikoksilla. Tähän tarvitsisin varastetun tavaran myyntiketjun. Tälläkin alalla monialayritykset ovat rautaa! Kauneimmat naisasiakkaani saisivat hankkia rahaa prostituutiolla niin kauan kuin ovat kauniita.
Kannattaisin huumeiden ostamisesta rankaisemista. Ehkä se veisi minulta joitakin rangaistuksia pelkääviä asiakkaita, mutta tärkeintä olisi, että asiakkaistani tulisi kanssarikollisiani, joiden lojaalisuuteen voisin luottaa. Minun olisi paljon helpompi värvätä heidät huumekauppiaiksi tai hankkimaan huumerahoja ullakkomurtojen avulla. Hehän olisivat jo astuneet yli laillisuuden rajan minun puolelleni.
Onnittelisin itseäni siitä, ettei Suomen rikoslaki tee eroa kannabiksen ja heroiinin välillä. Kun poliisi hankkii helppoja suoritteita käräyttämällä amatöörimäisiä kannabiskauppiaita, saisin haltuuni myös laajasti käytetyn aineen kaupan. Se ei paljon tuottaisi, koska aine on halpaa eikä siitä ole alistamaan asiakkaita orjikseni, mutta saisin yhteyden suureen asiakaskenttään. Voisinhan tehdä kuten Turussa tehtiin. Vetäisin äkisti kannabiksen pois markkinoilta ja tarjoaisin tilalle poltettavaa heroiinia. Kouluissahan opetetaan, että kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia.
Iloitsisin joka kerta, kun poliisi saa kiinni kilpailijani. Jääväthän pahimmat tumpelot kiinni jopa poliisin puhelinkuuntelussa, vaikka kaikki tietävät, että poliisi kuuntelee puhelimia. Kun hempeämieliset amatöörit saadaan pois alalta, kaltaiseni kovat ammattilaiset saavat markkinat haltuunsa kuin lahjaksi. Tämä pitää voitot suurina ja helpottaa asiakkaiden orjuuttamista. Joskus joku minunkin myyjistäni jäisi kiinni, mutta minulla olisi siihen varaa. Vankilassa vietetyn kuntoutuskauden jälkeen he palaisivat parempikuntoisina palvelukseeni. Deekiksellä olevalta ei myyntityö oikein suju.
Vihaisin huumehoitoja. Jos joku sika auttaa asiakkaani pois riippuvuudesta, se veisi liiketoimiltani kannattavuutta. Onneksi on näitä moralisteja, joille korvaushoito on antautumista huumeriippuvuuden edessä. Heistä minä pitäisin! Käskisin asiakkaitteni valehdella poliisille, että aloittivat Subutexilla.
Suomessa huumeita käytetään muihin maihin verrattuna vähän, mutta kovien huumeiden ongelmakäyttö on perin yleistä. Tämä on saanut monet pohtimaan, onko valittu strategia oikea, mutta tätä kysymystä ei Suomessa saa esittää. Jos et kannata ankaraa kurilinjaa, olet huumemyönteinen, vaikka kokemukset kurilinjan tuloksista ovat kaikkialla maailmassa masentavia.
Kannattaisi katsoa, miltä pelilauta näyttää vastustan puolelta ja ottaa huumeiden vastaisessa taistelussa oppia maista, joilla on pidemmät kokemukset vakavasta huumeongelmasta.
Suomessa huumeiden käyttö ei ole niin yleistä, että meidän kannattaisi pienempänä pahana laillistaa kannabis, kuten jotkut EU-maat ovat tosiasiassa tehneet. Kannattaisi kuitenkin ottaa vakavasti kokeneempien maiden neuvo, että kannabiksen ja kovien huumeiden markkinat on hyvä erottaa toisistaan. Lainsäädännössä pitäisi heroiinin myynnistä määrätä selvästi ankarammat rangaistukset kuin kannabiksen myynnistä. Emme pysty estämään sitä, että nuorisomme tutustuu ulkomailla matkustaessaan laajalle levinneeseen kannabiksen käyttöön.
Suomessa on vielä edellytyksiä jatkaa linjaa, jossa myös käytöstä rangaistaan, vaikka useimmat Euroopan maat ovatkin siitä luopuneet. Ei tämä kuitenkaan niin yksinkertaista ole kuin jotkut väittävät.
Huumeriippuvuuden hoitoa
pitäisi laajentaa nopeasti niin, että jokainen huumehelvetistä eroon haluava
pääsisi hoitoon heti. Tässä ei ole kyse vain inhimillisyydestä narkomaaneja
kohtaan. Nopea hoitoon pääsy veisi koko huumekaupan kannattavuuskriisiin,
estäisi asiakkaiden orjuuttamisen ja saisi aikaan sen, että kovan luokan
rikolliset siirtäisivät katseensa muihin maihin.
<<paluu
etusivulle