PUHEET, KANNANOTOT JA KIRJOITUKSET
Suomen Kuvalehti 12-13/2005
Nousupaineita on
Muihin maihin verrattuna Suomi käyttää
terveydenhuoltoon vähän rahaa, mutta tulevaisuudessa on varauduttava menojen
melkoiseen kasvuun. Tärkein syy tähän on väestön ikääntyminen.
Melkoista rahanmenoa on odotettavissa aikuisiän diabeteksen
ja alkoholismin yleistymisestä. Tarjolle tulee uusia tehokkaita mutta kalliita
hoitoja. Hoitohenkilökunnan palkat kohonnevat hoitajapulan kärjistyessä. Tiedon
lisääntyessä potilaat oppivat vaatimaan parempaa hoitoa.
Menolisäyksiin on varauduttava, mutta samalla
terveydenhuollon kustannustehokkuuteen on kiinnitettävä entistäkin enemmän
huomiota, sillä rahasta tulee olemaan huutava pula. Mitä järkevämmin rahat
käytämme, sitä parempaa terveydenhuoltoa saamme.
Uusi teknologia tuo myös merkittäviä säästömahdollisuuksia. Joka kolmas röntgenkuva otetaan vain siksi, että jo otetut kuvat ovat väärissä paikoissa. Jos ne olisivat tietokoneen muistissa, lääkäri saisi ne käyttöönsä mistä tahansa.
Joitakin
asioita kannattaa keskittää rajusti. Ortopedisia leikkauksia tehdään 60
sairaalassa. Määrä voitaisiin hyvin laskea kahteenkymmeneen, joidenkin mukaan
jopa kuuteen. Erikoistumisen ansiosta hinta laskisi ja laatu paranisi.
Laboratorionäytteiden analysointi kannattaa nykyteknologialla keskittää todella
suuriin yksiköihin.
Järkeistämispäätökset törmäävät usein henkilökunnan
vastustukseen. Ala on menossa kohti niin pahaa työvoimapulaa, ettei kenenkään
luulisi olevan työllisyydestään huolestunut.
Tuotantotalouden asiantuntijat
ovat iskeneet kultasuoneen, kun ovat soveltaneet oppejaan sairaaloissa ja
terveyskeskuksissa. Heidän silmissään monet terveydenhuollon piintyneet
käytännöt ovat järjettömiä. Sairaalan johtaminen on monimutkaista, eikä
lääkäreillä ole siihen osaamista.
Terveydenhuolto kannattaa säilyttää verorahoitteisena, vaikka
EU tyrkyttää meille saksalais-ranskalaista vakuutusrahoitteista hoitoa.
Vakuutusrahoitteisuus tuottaa helposti ylihoitoa, koska sairaala hyötyy
jokaisesta toimenpiteestä. Verorahoitteisessa järjestelmässä sama taho, joka
päättää hoidon laajuudesta, maksaa myös laskun. Siksi rahat käytetään
viisaammin.
Sairaalahoidossa arvioidaan hyötyjä suhteessa kustannuksiin,
mutta lääkehoidon kustannustehokkuudesta ei vastaa kukaan. Lääkärillä on
houkutus määrätä kalliita lääkkeitä vaikka halvempikin riittäisi, koska laskun
maksaa Kelalle.
Lääkemenot ovat terveydenhuollon nopeimmin kasvava menoerä.
Kalliit lääkkeet voisi siirtää sairaaloiden vastuulle, jolloin lääkehoitoa
arvioitaisiin samoin kriteerein kuin muuta hoitoa.
Monikanavainen rahoitus tuottaa muutakin haaskausta. Kunta
maksaa hoidon, mutta valtio jonotuksen päivärahoina. Leikkauksen odottaminen
saattaa maksaa Kelalle moninkertaisesti leikkauksen hinnan.
Peruspalveluministerinä pohdin pitkään, olisiko jäykän
hoitotakuun voinut korvata sillä, että sairauspäivärahat olisi pantu
sairaanhoitopiirien maksettavaksi. Sekin olisi lyhentänyt jonoja tehokkaasti.
Luulen, että jäykkä jako
perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon johtui aikanaan pitkistä
etäisyyksistä.
Tuolloin enemmistö suomalaisista asui maalla ja autoja oli
vähän. Terveyskeskuslääkäri oli lähellä, sairaala kaukana ja lääkäreitä paljon
vähemmän kuin nyt. Nyt kun selvä enemmistö asuu kaupungeissa, tähän työnjakoon
ei ole vastaava perustetta.
Itse tutkisin vaihtoehdon, jossa koko terveydenhuolto
annettaisiin sairaanhoitopiireille.
Näin muodostettavien terveydenhuoltopiirien vastuulla
olisivat sekä terveyskeskukset että aluesairaalat. Keskussairaalat voitaisiin
itsenäistää poliitikkovapaiksi tuotantolaitoksiksi. Terveydenhuoltopiirit
tilaisivat vaativan erikoissairaanhoidon keskussairaaloilta. Tilaajina ne
menestyisivät nykyisiä kuntia selvästi paremmin jo suuren kokonsa vuoksi. Tämä
voisi jopa vahvistaa perusterveydenhuollon asemaa.
Monikanavaisen rahoituksen kiroista päästäisiin, jos
terveydenhuoltopiirien vastuulle tulisi myös sairausvakuutuksen rahoitus. Hoito,
sairauspäivärahat, lääkkeet ja potilaskuljetukset maksettaisiin samasta
pussista.
<<paluu etusivulle