Osmo Soininvaara Helsingin uutisissa 5.6.2005:


Vanhukset pidempään kotona


Eräs hyvinvointiyhteiskunnan uhista on vanhustenhoidon kustannusten kasvu. Kalliiksi käy, jos suuret ikäluokat tarvitsevat vanhuusiässä yhtä paljon hoitoa kuin edelliset vanhusikäluokat, samalla kun elävät vanhemmiksi. Laskulle on vähän maksajia alhaisen työllisyyden vuoksi.

    Helsingissä vanhustenhuollon menot vanhusta kohden ovat korkeat, vaikkei hoito mitenkään loistokasta ole.

    Helsingissä vanhuksia on paljon laitoshoidossa. Tilastojen valossa laitospaikkoja pitäisi lakkauttaa ja siirtää rahat kevyempään hoitoon, mutta laitospaikkaa jonottaa nytkin moni hyvin huonokuntoinen. Miksi helsinkiläiset vanhukset tarvitsevat muita enemmän laitoshoitoa?


Kerrostalovaltaisessa Helsingissä hissin puute pakottaa monet varhain pois kotoaan. Hissin rakentaisi rahalla, jolla vanhusta hoidetaan vuosi tai pari vanhainkodissa.

    Asun perheineni viidennessä kerroksessa ilman hissiä. Hissi tekisi minulle mahdolliseksi kutsua Kalle Könkkölän pyörätuoleineen kylään, mutta auttaisiko se minua asumaan kotona pidempään? Hissin avulla pärjäisin raihnaisempanakin, mutta portaiden kiipeäminen taas torjuu raihnaisuutta. Ehkä Välimeren rannalla asuvien terveyden salaisuus onkin korkeissa mäissä eikä ruokavaliossa.

    Hissejä tarvitaan, koska portaat syrjivät vammaisia. Sen sijaan en ole varma, että hisseistä pitkän päälle on hyötyä vanhusten kotona asumiselle. Tätä voisi tutkia: vertaamalla hissittömissä ja hissillisissä taloissa asuvia nähtäisiin, mitä arkiliikunta merkitsee terveydelle.

    Tärkein arkiliikunta on kävely. Ihminen kävelee luonnostaan, jos on mihin kävellä. Jos kaupat ovat lähellä, tulee kävellyksi enemmän kun jos kauppa on automatkan päässä. Erityisesti ikääntyvät naiset kaataa sänkyyn lihaskunnon heikkeneminen. Lihaskuntoa voi pitää yllä hyvin yksinkertaisin keinoin.


Länsirannikon kaupungeissa ruotsinkielinen väestö on terveempää kuin suomenkielinen. Ruotsinkieliset ovat alueelle juurtunutta kantaväestöä, suomenkieliset muualta muuttaneita. Kauan sitten kuulin tutkimuksesta, jonka mukaan Helsingin vanhoilla omakotialueilla tarvitaan vähemmän sosiaalipalveluja kuin uusilla.

    Vastaavia tuloksia saadaan ympäri maailmaa. Kyse on yhteisöllisyydestä, toimivista sosiaalisista verkostoista, joita raju muuttoliike raatelee. Arkkitehti voi haavoja parsia tai jättää parsimatta. Erot kunnan järjestämän hoivan tarpeessa erityyppisillä asuinalueilla – sosiaalinen status vakioituna – ovat niin suuret, että luulisi rahakirstun vartioita kiinnostavan. Näitä asioita kannattaisi tutkiakin aika suurella rahalla.


Isovanhemmat ja lapsenlapset ovat hyviä hoitamaan toisiaan. Isovanhemmat ovat usein verraton apu lastenhoidossa ja toisaalta merkittävä on lastenlasten osa elämänilon ja motivaation antajina isovanhemmille – jos siis asuvat samalla paikkakunnalla.

    Monen helsinkiläisen lapsen isovanhemmat asuvat kaukana, mutta useimpien helsinkiläisvanhusten lapsenlapset asuvat lähellä. Syntyperäiset helsinkiläiset muuttavat harvoin muualle Suomeen.

    Yksi asuntopolitiikan mahdollisia epäonnistumisia on, että sukulaiset joutuvat kaupungin sisällä kauas toisistaan. Jos sosiaalisia kustannuksia ajateltaisiin, autettaisiin sukuja ja ystäviä löytämään asunnot samoilta alueilta.


<<paluu etusivulle