Muuttovoitosta valtaosa kohdistuu Helsingin ja Tampereen väliselle akselille. Tämä on paljolti pääradan ansiota., mutta asutus ei keskity kunnolla radanvarteen. Ei keskity, koska sitä ei sinne tietoisesti ohjata.
Hyvä keino hillitä
Helsingin seudun kasvua ja tästä helsinkiläisille koituvia hankaluuksia, olisi
edistää pitkin päärataa muodostuvaa pikkukaupunkien helminauhaa. Tikkurila,
Kerava, Järvenpää Hyvinkää, Riihimäki ja Hämeenlinna ovat jokseenkin valmiita,
eikä niitä kannata juuri lihottaa. Keravan ja Järvenpään väliin voisi rakentaa
uuden kaupungin Ristinummelle ja Järvenpää pohjoispuolelle toisen Jokelaan.
Hyvinkään ja Hämeenlinnan välille mahtuisi pari–kolme uutta kaupunkia.
Kaupunkinauha voisi ulottua katkeamattomana Tampereelle asti.
Kaupunkinauha sidottaisiin yhteen metromaisen tiheästi
kulkevilla taajamajunilla. Pikkukaupungeista koostuva nauhassa yhdistyisivät
pienen kaupungin kotoisuus, luonnonläheisyys ja helppo hallittavuus suuren
kaupungin suuriin työmarkkinoihin ja palvelutasoon. Jos työpaikkaa tai jotain
palvelua ei omasta kaupungista löydykään, junalla pääsee vaivattomasti
johonkin nauhan toiseen helmeen. Kaupungit olisivat selvärajaisia ja niitä
ympäröisi vapaa maaseutu.
Kerava ja Järvenpää ovat mitä ovat, mutta uudet kaupungit
tulisi rakentaa tiukan puutarhakaupunkiperiaatteen mukaan aseman ympärille
tiiviiksi pientalovaltaisiksi yhdyskunniksi niin, että kaikki on kävelymatkan
päässä asemasta eikä kaupungin sisällä tarvita autoa.
Entä muut suunnat, Turkuun
ja Lahteen esimerkiksi? Helsinki–Turku -akseli olisi luonnollinen kasvualue,
mutta tämä mahdollisuus murhattiin linjaamalla rantarata Lohjan sijasta
jolkuttelemaan Karjaan kautta. Kun tie kulkee Lohjan kautta, ei synny
tehokasta logistista käytävää, jonka moottoritien ja radan yhdistelmä
Tampereen suuntaan tarjoaa. Rantaradan linjaus oli jättimäinen moka, mutta ei
sellaisista kukaan joudu vastuuseen.
Oikorata tekee mahdolliseksi nauhakaupungin Keravalta
Lahteen. Se avaa kokonaan uuden kasvusuunnan. Hyvä niin, mutta jotain myös
menetetään nauhakaupungin muovautuessa kaksihaaraiseksi. Jos asuu Mäntsälässä
ja on töissä Hyvinkäällä, ei mene junalla Keravan kautta, vaan suoraan
autolla.
Kaupunkinauha Helsingistä Tampereelle olisi kaikin tavoin
paljon parempaa kaupungistumista kuin edessä oleva ahtautuminen viidelle
kaupunkiseudulle, mihin kehitys ohjaamattomana näyttää johtavan. Joku voi
keksiä paremman, mutta nykyinen kehitys ainakin johtaa huonompaan.
<<paluu etusivulle