Osmo Soininvaara Helsingin uutisissa 26.10.2005:
Kehätunneli – hyvä, paha vai ruma?
Näinä
viikkoina ratkaistaan, pitääkö Töölönlahden aluetta rakennettaessa jättää
tilaa kehätunnelille ja jos pitää, millaiselle.
Vapaudenkatu ja
Keskustan kehäväylä ovat vuosikymmeniä kummitelleet Helsingin
liikennesuunnitelmissa. Vapaudenkadun oli määrä tuoda liikenne keskustaan
pohjoisesta ja Kehäväylän idästä ja lännestä. Finlandia-talon pääjulkisivu
esimerkiksi on käännetty Vapaudenkatuun päin.
Vapaudenkadusta ei enää puhuta. Keskustan Kehäväylä on
suunnitelmissa painettu tunneliin. Sen linjaus pitäisi lyödä lukkoon nyt, jos
se aiotaan koskaan rakentaa.
Jalankulkua ja joukkoliikennettä kannattava "enemmistöläinen"
liikennepolitiikka on aina torjunut Vapaudenkadun, mutta Keskustan kehäväylä
on jakanut mielipiteitä. "Vapaudenkatu vie jalankulkijan vapauden mutta
keskustan Kehäväylä ei sitä välttämättä tee" kirjoitti enemmistö-aktiivi Harri
Halme jo 1970-luvulla. On houkutteleva ajatus painaa autoliikenne maan alle ja
vapauttaa katutaso ihmisille. Autot asematunneliin! vaadittiin
tuon ajan mielenosoituskyltissä
Haaveilen yhä kunnollisesta kävelykeskustasta, jossa autoton alue ulottuisi
Mannerheimintieltä Unioninkadulle. Aseman edessä olisi kaista suuntaansa
busseille. Kaisaniemenkatu heräisi taas eloon ravintola- ja ostoskatuna.
Pohjois-Espa vapautettaisiin jalankulkijoille ja terassiravintoloille.
Etelä-Espa olisi kaksisuuntainen.
Jotta kävelykeskusta ei tappaisi keskustan kauppoja, alueen
pysäköintilaitoksiin on autolla päästävä. Ei pidä suosia kehäteiden
ostosslummeja, noita kaupunkielämän syöpäkasvaimia. Elävä kaupunki tarvitsee
vireän keskustan jossa ovat parhaat kaupat, ravintolat elokuvat ja
taidelaitokset. Keskelle peltoa rakennetut hypermarketit korvaavat elävää
keskustaa suunnilleen yhtä hyvin kuin huoltoasemien videovuokraamot
Akateemista kirjakauppaa.
Pysäköinti on jo siirretty suurelta osin maan alle ja sinne
on menossa myös keskustakorttelien huoltoliikenne. Voisiko tunneliyhteyden
keskustaan suunnitella olevien maanalaisten pysäköintiluolien ja niiden
ajoyhteyksien varaan? Emme tarvitse Kehäväylää, jota pitkin voi kätevästi
oikaista Kivenlahdesta Sipooseen kolmoselle vaihtamatta – läpiajoliikenteen
liikenteen ohjaaminen maan alta keskustan kautta on aivan liian kallista.
Voitaisiinko ajorampit keskustan pysäköintiluoliin vetää vain pidemmälle,
jotta pintaliikenne keskustan tuntumassa vähenisi. Tulisi halvemmaksi.
Itä-länsi-suuntainen tunneliyhteys ei ole sellaisenaan hyvä eikä huono asia.
Siitä saa hyvän, jos sitä käyttää jalankulun radikaaliin parantamiseen ja
huonon, jos sitä käyttää autokaupungin rakentamiseen.
Kehäväylä maksaa liki 300 miljoonaa euroa. Ei tule
kysymykseenkään, että Helsingin veronmaksajat sen maksaisivat. Kehäväylä
yhdistettynä radikaaliin kävelykeskustaan lisäisi kauppojen ja ravintoloiden
myyntiä keskustassa. Kiinteistöjen omistajien pitäisi tunneli maksaa.
Toinen vaihtoehto olisi rahoittaa tunneli tietulleilla. Parin
kolmen euron maksu käyttökertaa kohden voisi riittää. Sen verranhan
pysäköintikin maksaa.
Ei käy vai?
Jos sen paremmin
autoilijoiden kuin liike-elämänkään ei kannata tunnelista maksaa, eikö se
osoita, ettei investointi ole järkevä?
<<paluu etusivulle