Osmo Soininvaara Helsingin uutisissa 20.10.2004:

Miten asumisesta saisi halvempaa?

Kun vuonna 2050 julkaistaan Helsingin viisisataavuotishistoria, siinä moititaan tätä aikaa kaupunkirakenteen päästämisestä hajoamaan.

Helsingin seudulla rakentaminen valuu kauas kehyskuntiin. Tuloksena on huonosti toimivaa amerikkalaista omakotimattoa, joissa eläminen tulee kalliiksi eikä kaupunkimaisesta palvelutasosta ei ole tietoakaan. Kaikkialle on mentävä autolla: kauppaan, kouluun, lasten harrastuksiin ja töihin. Joukkoliikenne ei sellaisessa yhdyskuntarakenteessa voi toimia.

Siinä ei ole mitään vikaa, jos joku haluaa asua maalla kaupungin ulkopuolella. Moni kuitenkin haluaisi asua kaupungissa, mutta joutuu muuttamaan kauas, koska lähempänä tonttimaa on liian kallista. Se on päättäjien vika.

Maa on kallista, koska järkevästi sijaitsevia tontteja on tarjolla liian vähän.. Miksi niitä on tarjolla liian vähän ja mitä sille pitäisi tehdä?

1. Maata on vapautettava rakentamiseen

Valtion on tarjottava omistamaansa maata asuntorakentamiseen kohtuuhinnalla. En tiedä toista maata, jossa valtio yrittää hyötyä asuntopulasta rakennusmaalla keinottelemalla.

Vuosaaren satama tulee väärään paikkaan – jos se olisi rakennettu Helsingin länsipuolelle, se olisi jo valmis ja olisi tullut paljon halvemmaksi. Koska se kuitenkin rakennetaan, soisin kaiken sujuvan nopeasti ja Jätkäsaaren vapautuvan asuinkäyttöön pikaisesti.

Malmin lentokentän alueelle mahtuu 10 000 asukasta. Tämä ohittaa tärkeydessä harrasteilmailukentän ylläpitämisen keskellä kaupunkia.

Strategisesti tärkeintä olisi saada Santahamina asuinkäyttöön. Kyse on valtavasta alueesta yhden metropysäkin päässä keskustasta. Santahaminassa on paljon suojeltavia rakennuksia, jotka tulevat antamaan asuinalueelle mielenkiintoisen leiman.

2. Ei varaa uusiin asukkaisiin

Uusille asukkaille pitää rakentaa kunnallistekniikka, koulut, päiväkodit, terveysasemat ja ties mitä. Esimerkiksi Vantaa, jolla on paljon maata radan varressa, hidastelee kaavoituksessa. Valtion tulee avustaa kasvavia kaupunkeja laskennallisilla investointiavustuksilla, jotta kaupungeilla olisi varaa uusiin asukkaisiin.

3. Puuttuu raiteita

Viiden tuhannen asukkaan asuinalueen rakentaminen maksaa kaikkinensa lähes miljardi euroa. Ratikka- juna- tai metrokiskojen vetäminen sinne lisää kustannuksia vain muutamalla prosentilla, mutta parantaa alueen arvoa paljon tätä enemmän. Olisi kohtuullista, että valtio avustaisi ratojen rakentamista yhtä avokätisesti kuin se rahoittaa moottoriteitä.

4. Maanhankinta eurooppalaiseksi

Muualla Euroopassa kaupungit voivat ostaa maata paljon halvemmalla kuin Suomessa. Periaate on, että vehnäpellosta maksetaan vehnäpellon hinta. Maapohjan arvonnousulla kunta rahoittaa alueen palvelut. Näin on aikanaan myös eduskunta säätänyt, mutta korkein hallinto-oikeus on kirjoittanut lain tulkintapäätösten kautta uudestaan niin, että arvonnousu kuuluukin maanomistajalle. Suomen tulee liittyä eurooppalaisten maiden kerhoon jotta kunnat voisivat hankkia maata edullisesti.

5. Kaavoitetaan toimivia puutarhakaupunkeja

Pientaloalueiden ei tarvitse olla huonosti toimivia ja henkilöautoon perustuvia. Perinteisessä puutarhakaupunkimallissa pientalot kootaan toimiviksi kyliksi, joilla on oma keskustansa, kauppansa koulunsa – ja asemansa. Kaikki nämä kävelyetäisyydellä. Tähän tarvitaan näkemyksellistä maapolitiikkaa, jotta kunnat voivat hankkia puutarhakaupunkeihin tarvittavat satojen hehtaarien maa-alueet.


<<paluu etusivulle