Wlan-teknologia (Wireless Local Area Network) mullistaa tiedonsiirron. Sen
avulla tietokone voidaan liittää nettiin ilman piuhoja. Minulla on oma
wlan-yhteys sekä kotona että kesämökillä. Tietokoneeni tietää kertoa, että
naapurillakin on. Voin surffata läppärilläni puutarhakeinussa tai keittiön
pöydällä. On vaadittu monella suulla, että Helsingin kaupunki rakentaa
tällaisen verkon kaupunkilaisten käyttöön velotuksetta. Se ei paljon maksaisi.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on torjunut ehdotukset kaupungin rakentamasta wlan-verkosta. Hänen mielestään tällainen toiminta ei kuulu kaupungille, vaan yrityksille.
Tässä olen hänen kanssaan eri mieltä. Aivan samoin, kuin ei olisi ollut aikanaan järkevää antaa yritysten rakentaa kilpailevia ratikkakiskoja eri raideleveyksin, eivät keskenään kilpailevat wlan-verkot johda järkevään lopputulokseen.
Jos koko kaupungin kattavia kilpailevia verkkoja rakennetaan useita, kustannukset nousevat moninkertaisiksi. Jos taas yksi verkko toimii Hakaniemessä ja toinen Punavuoressa, käyttäminen ja maksaminen käyvät kovin työlääksi. Jos taas kaupunkiin rakennetaan yksi koko kaupungin kattava verkko, se voi ryhtyä monopolihinnoitteluun. Ei hyvä.
Tarvitsemme tasan yhden verkon, joka on monopoliaseman väärinkäytön estämiseksi asiakkaidensa omistama. Parhaiten helsinkiläisiä edustaa Helsingin kaupunki.
Taloudellisesti ei ole kovin keskeistä, onko tuon verkon käyttö ilmaista vai maksullista, koska omakustannusperiaatteella maksuista tulisi hyvin halvat. Kannattaako niin pieniä maksuja kerätä? Maksamisen vaiva olisi suurempi riesa kuin rahanmeno. Toki Helsinki voisi periä pari euroa kuussa verkon käytöstä, mutta ovathan katulamputkin iltakävelijälle ilmaisia.
Kysymys on siitä, halutaanko tämä teknologia tehokkaaseen käyttöön Helsingissä vai ei. Yritystoimintana kattavaa wlan-verkkoa ei synny. Esimerkiksi Oulussa, Lahdessa ja Tallinnassa kaikille avointa wlan-verkkoa rakennetaan tai on jo otettu käyttöön. Miksi Helsinki haluaa olla erikoinen näin ikävällä tavalla?
Kyse on myös tuottavuudesta ja kilpailukyvystä. Suuret toimistot tarvitsevat omat suojatut tiedonsiirtojärjestelmänsä, mutta, jokaiseen kioskiin ei kannata nettiyhteyttä vetää. Langaton verkko on pienyrittäjälle oiva asia. Olisi sääli, jos Helsinki jättäisi kustannustehokkaimman tiedonsiirtojärjestelmän käyttämättä.
Eristäytyessään wlan-teknologiasta Helsinki eristäytyy valtavirrasta. Nokialta on tulossa kännykkämalleja, joilla voi soittaa ilmaisia puheluja siellä, missä avoimet wlan-verkot ovat toiminnassa. Helsinki on kohta ainoa kaupunki, jossa nuo puhelimet eivät toimi.
Nyt seuraa uhkaus: Jos Helsinki ei rakenna avointa avaa wlan-verkkoa, tulen ehdottamaan HOK-Elannon edustajistossa, että osuuskunta rakentaa sellaisen asiakasomistajilleen. Tämä sotkisi kauppojen välisen kilpailuaseman niin perusteellisesti, että muiden kauppaketjujen on syytä painostaa kaupunginjohtajaa muuttamaan kantaansa.