Etelä-Suomen Sanomat, kolumni 15.06.2003

Taaksepäin katsova hallitus

Sanoin vihreiden puoluekokouksessa, että molemmat päähallituspuolueet saavat vankimman kannatuksensa työvoimaansa vähentäviltä elinkeinonaloilta. Totesin vaarana olevan, että talouspolitiikasta tulee taaksepäin katsovaa sen sijaan, että se olisi uutta rakentavaa. Tämä voi ennen pitkää muodostua ansaksi muuttotappioalueille.
Puhe työvoimaa luovuttavista aloista sai monen viljelijän ja teollisuusduunarin vetämään niin sanotusti herneet nenäänsä. Onko jollekin uutta, että maatiloja lakkautetaan yhä kymmenen tilan päivävauhdilla, tai että teollisuusautomaatio uhkaa tuhansia työpaikkoja tehdassaleissa? Ei näiden tosiasioiden tunnustaminen tietenkään merkitse, ettei pidä ruuan tuotantoa tarpeellisena. Varmasti myös kaikki ymmärtävät, että tuontitavaroista riippuvan Suomen kansantalous tarvitsee vielä kiihkeämmin tehdasteollisuuden tuomia vientituloja kuin monen keskieurooppalaisen maan talous.

Jarruttaa vai ohjata?
Työpaikkojen vähenemiseen jollakin alalla voi reagoida kahdella tavalla: voi yrittää jarruttaa kehitystä tai voi etsiä uutta työtä menetettävän tilalle. Jarruttaminen sinänsä on joskus sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti perusteltua. Suomessa on oltu kovin innokkaasti rationalisointiaallon kärjessä, jolloin taloudellisen tehokkuuden nimissä työttömyyteen on sysätty tuhansia työntekijöitä. Tämä ei ole ollut tahokasta kansantaloudellisesti, koska mitään kansantaloudellista säästöä ei synny työvoiman saattamisesta toimettomaksi – yritys voi kyllä säästää siirtämällä kulut valtion maksettaviksi työttömyyskorvausten muodossa.
Jarruttaminen on kuitenkin vain lykkää sitä, mikä vääjäämättä on ennen pitkää edessä. Siksi on myös suunniteltava tulevaa. Ennen pitkään väistämättä menetettävien työpaikkojen tilalle on saatava toisenlaista tuotantoa. Jos näin ei tehdä, muuttotappioalueiden tilanne vain pahenee.
Esimerkin epäonnistuneesta jarrutuksesta tarjoaa Suomen 80-luvun maatalouspolitiikka. Ei edistetty siirtymistä tuotantomuotoihin, joissa Suomella olisi edes auttavaa kilpailukykyä. Maataloudella on nyt suuria ongelmia sopeutumisessa eurooppalaiseen työnjakoon. Tarrauduttiin menneeseen, ei rakennettu tulevaa.
Kaksi päähallituspuoluetta saa suurimmat kannatuksensa työvoimaansa menettävästä maataloudesta ja teollisuudesta, kun taas uusien elinkeinojen edustajien on tapana äänestää kokoomusta ja vihreitä. Vaalitilastoissa tämä näkyy siitä, että Keskusta saa korkeimman kannatuksensa maatalousmaisista muuttotappiokunnista ja demarit muuttotappion vaivaamista kaupungeista, kun taas kokoomus ja ennen kaikkea vihreät ovat vahvimmillaan muuttovoittoalueilla. Kun hallitus muodostuu muuttotappioalueilta pääkannatuksensa saavista puolueista, eikö silloin voida ainakin luottaa, että taantuvien alueiden ongelmiin kiinnitetään huomiota? Valitettavasti ei voida. Jos hallituspuolueilla on poliittiset yhteydet uhanalaisten työpaikkojen pääluottamusmiehiin, mutta ei juurikaan tuntumaa uusiin, nouseviin elinkeinoihin, uuden luominen voi vaarantua kun keskitytäänkin vain jarruttamiseen. Tästä on lukuisia esimerkkejä.

Jyväskylään vääriä työpaikkoja
Yksi 90-luvun alueellisia menestystarinoita on Jyväskylän kääntäminen tuhoon tuomitusta teollisuuskaupungista menestyväksi kasvukeskukseksi. Kiitos tästä lankeaa kaupunginjohtaja Pekka Kettuselle, jonka määrätietoinen, aikamoista riskinottoakin sisältänyt toiminta on ollut muutoksen takana. Taantuvan teollisuuden tilalle houkuteltiin yliopistoon nojaavia informaatioalan työpaikkoja. Kettunen on demari, mutta suurinta vastustusta hän kohtasi omasta ryhmästään. "Olet tuonut Jyväskylään vääränlaisia työpaikkoja", kuului syytös. Selkeintä tukea Kettunen on saanut toiminnalleen vihreiltä, erityisesti edesmenneeltä Jukka Kanervalta. Jos Kettunen olisi noudattanut puoluetovereidensa ohjeita ja keskittynyt vain jarruttamaan tehdasteollisuuden alasajoa, Jyväskylä olisi todella pulassa.
Hallitusohjelmassa puhutaan palvelualojen työpaikkojen puolesta, mutta konkreettiset keinot puuttuvat. Kun kuuntelee demarien ay-siiven palvelualoja vähätteleviä puheenvuoroja, alkaa pelätä, ettei palvelualojen eteen tulla tekemään mitään. Kumpujen yössä kaikuu edelleen vanha iskulause: "Emme rikastu pesemällä toistemme paitoja".

Maatalouden siilipuolustus ei voi onnistua
1980-luvun maatalouspolitiikka oli näköalatonta, mutta sanottavia visioita ei avaa Jäätteenmäen hallituksen hallitusohjelmakaan. Maatalouden puolustuksessa keskitytään kaivamaan juoksuhautoja syvemmiksi sen sijaan, että edistettäisiin siirtymistä tuotantoon, jolla EU-aikana menestymisen mahdollisuuksia. Luomutuotantoa varaudutaan lisäämään passiivisesti kysynnän kasvua seuraten. Häh? Laajenevan EU:n alueella asuu puoli miljardia ihmistä. Näiden joukosta löytyy taatusti niin paljon puhtaan ruuan kannattajia, että heille voitaisiin markkinoida kaikki Suomessa tuotettu luomuruoka, vaikka Suomen maa-talous muutettaisiin kokonaan luomupohjalle.
Suomalainen maatalous ei tule menestymään kilpailussa, jossa tuotetaan bulkkiruokaa mahdollisimman halvalla. Maataloutemme mahdollisuudet ovat erikoistumisessa korkealaatuisiin erikoistuotteisiin, erityisesti luomutuotantoon. Maaperämme on puhdasta ja talvi pitää pahimmat tuholaiset kurissa.
Vaikka viljelijöiden valtaenemmistö äänestää Keskustaa, luomun ja erikoistuotannon uranuurtajat eivät juuri Keskustan piirissä toimi. Ei heidän äänensä kuulu MTK:ssakaan. Herjasihan MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä luomutuotantoa "näyteikkunamaataloudeksi", joka keskittyy vain kapean, ostokykyisen eliitin tarpeiden tyydyttämiseen. Eikö puolen miljardin asukkaan EU:ssa suomalaisen maatalouden kannattaisikin keskittyä sen "eliitin" palvelemiseen, joka on kiinnostunut siitä, mitä suuhunsa panee?
Jo Tanskassa äitejä kehotetaan imettämään lapsiaan korkeintaan kolme kuukautta, koska äidinmaidossa on liikaa dioksiinia. Miksi emme kehota tanskalaisia äitejä syömään puhdasta suomalaista ruokaa? Vielä mojovamman mainoskampanjan saa siitä, että ruuan mukana syötävät myrkyt ovat vähentäneet Keski-Euroopan miesten siittiömääriä huolestuttavasti.

Niin paradoksaalista kuin se onkin, keskustajohtoinen hallitus näyttää näköalattomuudessaan olevan varsinainen uhka Suomen maataloudelle.

Kortensa kekoon kantaa myös RKP. Puolueen vaatimuksesta lohenkalastusta Ahvenanmerellä ja Merenkurkussa tuetaan avokätisesti sen sijaan, että lohet päästettäisiin Lapin jokiin, joissa niiden kalastus voisi ylläpitää laajamittaista kalastusmatkailua ja tuoda näin monikymmenkertaisesti tuloa.


<<paluu etusivulle