Lasten välisenä eriarvoisuutena
hän piti sitä, että lapsilisä lasta kohti nousee lasten
määrän kasvaessa. Nyt ensimmäisestä lapsesta maksetaan
kuussa 90 euroa, toisesta 110,50, kolmannesta 131 ja neljännestä
151,50. Viidennestä lapsesta alkaen lapsilisä on kaikilla 172
euroa kuussa.
En nyt puutu siihen, mistä
rahaa nyt yhtäkkiä lapsilisiin ilmaantui, kun kahdeksan vuotta
on pidetty lapsilisät ennallaan inflaation syötävänä.
Olisi nimittäin mielestäni ihan oikein, jos lopultakin olisi
lapsiperheiden vuoro.
Paljonko niille kahdelle ensimmäiselle lapselle riittäisi lapsilisää enemmän, jos muut jätettäisiin ilman korotusta? Olettakaamme, että jostakin ilmaantuisi 126 miljoonaa euroa, jolla lapsilisiä voitaisiin korottaa kymmenellä eurolla lasta kohden kuukaudessa. Keskittämällä tämä raha vain kahdelle ensimmäiselle lapselle, voitaisiin näiden lapsilisää korottaa 11,50 eurolla. Kahden ensimmäisen lapsen lasten saama hyöty siitä, että muut jäävät ilman, on niin pieni, että tuntuu kuin ajatus olisi suunnattu enemmin monilapsisia perheitä vastaan kuin pienperheiden tueksi.
Miksi lapsilisä nousee lasten lukumäärän mukana? Eikö ensimmäinen lapsi ole perheen kannalta kallein ja seuraavat halvempia - tusinoittain halvemmalla? Onhan tietyt perusasiat jouduttu hankkimaan jo ensimmäisen lapsen syntyessä. Tähän myös peruspalveluministeri Eva Biaudet on puuttunut ja esittänyt porrastuksen kääntämistä toisin päin.
Lapsilisä ei korvaa kaikkia lapsista aiheutuvia kuluja, vaan enin osa kuluista jää perheen maksettavaksi. Jokainen lapsi, se viideskin, köyhdyttää perhettä, siis vie enemmän rahaa kuin mitä lapsilisä korvaa. Ensimmäisestä lapsesta maksetaan vähemmän, koska yhteen lapseen perheellä katsotaan vielä olevan varaa. Mitä enemmän lapsia on, sitä tiukemmalle perhe joutuu. Siksi yhteiskunnan osuus kustannuksista kasvaa, kun lasten määrä kasvaa.
Ranskassa ei kahdesta ensimmäisestä lapsesta makseta lapsilisää lainkaan, koska ajatellaan perheen selviävän niistä itsekin. Vasta kolmannen kohdalla yhteiskunta tulee apuun.
Ei siis tee lapsista eriarvoista
se, että lapsilisä kasvaa lapsiluvun mukana. Jos eriarvoisuutta
lasten välillä esiintyy, se on pikemminkin niin päin, että
mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä tiukemmissa
taloudellisissa oloissa lapset elävät.
Viimeaikoina kolmi- ja nelilapsisten
perheiden määrä on kasvanut. Tämä on pelastanut
syntyvyyden, sillä myös kokonaan lapsettomien naisten määrä
on kasvussa. Jos Suomessa olisi vain ”normaaleja” yksi- ja kaksilapsisia
perheitä, maamme väkiluku kääntyisi jyrkkään
laskuun.
Ehkäpä norminvastaista
onkin suurperheiden äänestyskäyttäytyminen. Taloustutkimus
Oy:n tietojen mukaan enemmistö niistä äänestää
Keskustaa.
Tuetaan pienten lasten vanhempia
Raha ei lisäänny tulonsiirroissa. Kun yhdelle väestönosalle annetaan, on otettava muilta. Jos tuetaan kaikkia, ei tueta ketään. ”Normaalinen lapsiperheiden” – isä ja äiti töissä ja kaksi lasta koulussa – tilanne ei koskaan ole ollut niin hyvä kuin nyt, vaikka lapsilisät ovat heikentyneet inflaation mukana.
Lapsiperheistä tiukoilla ovat
yksinhuoltajaperheet ja perheet, joissa on alle kouluikäisiä
lapsia.
Yksinhuoltajien asema on 90-luvulla
selvästi heikentynyt, mutta heidänkin kohdallaan ongelmana on
korkea työttömyys. Ilmeisesti työelämän koventuneet
vaatimukset ja työnantajien pelko lastenhoidosta työnantajille
koituvista kustannuksista ovat nousseet esteeksi yksinhuoltajien töihin
pääsylle. Jos vanhemmuuden kustannukset jaettaisiin kaikkien
työnantajien kesken, nuoriin naisiin ja yksinhuoltajiin kohdistuva
syrjintä työmarkkinoilla hellittäisi.
Perheet ovat taloudellisesti ahtaalla,
kun lapset ovat pieniä. Päivähoito on maksullista ja koulu
on maksuton. Työuran alussa palkkataso on matala Nuorten naisten työt
ovat epävarmoja pätkätöitä. Asumisen kalleus iskee
pahiten nuoriin erheisiin ja kodin perushankinnat rasittavat taloutta.
Jos lapsilisien rakenteeseen halutaan
puuttua, eikö kannattaisi keskittää korotus alle kuusivuotiaiden
lapsilisiin? Kuusivuotiaathan pääsevät ilmaiseen esikouluun,
jolloin päivähoitomaksu puolittuu. Samalla rahalla, jolla korotettaisiin
kaikkien lapsilisää kympillä, voitaisiin korottaa alle kuusivuotiaiden
lapsilisää kolmella kympillä.
Mutta eivätkö teini-ikäiset
kuluta rahaa paljon enemmän kuin nuoremmat?
Kulujen vai tuen tarpeen mukaan?
Pitäisikö lapsilisiä maksaa kulukorvauksena eniten niistä lapsista, jotka kuluttavat eniten, vai eniten niille perheille, jotka ovat suurimman tuen tarpeessa? Itse kannatan jälkimmäistä periaatetta.
Teini-ikäiset käyttävät
rahaa muotivaatteisiin, slalomsuksiin, ulkomaanmatkoihin ja vaikka mihin.
Eivät käyttäisi, ellei sitä rahaa olisi. Teini-ikäisten
keskimäärin korkea kulutustaso kertoo siitä, että tuonikäisten
perheillä yleensä menee jo aika hyvin. Rikkaiden perheiden lapset
kuluttavat enemmän kuin köyhien perheiden, mutta ei kai kukaan
ehdota, että tämä pitäisi hyvittää rikkaille
korkeampana lapsilisänä.
Miksi sitten lapsilisiä maksetaan
ylipäänsä rikkaillekin? Mihin he sitä tarvitsevat?
Lapsilisien muuttaminen tulosidonnaisiksi pulpahtaa keskusteluun aina silloin
tällöin. Jos lapsilisät pienenisivät kun tulot nousevat,
olisi se sama kuin jos lapsiperheillä olisi korkeampi marginaalivero
kun lapsettomilla perheillä. Nyt jo päivähoitomaksut nostavat
lapsiperheiden tosiasiallista rahaveroa huomattavasti. Jos halutaan kiristää
verotuksen progressiivisuutta, miksi tämä koskisi vain lapsiperheitä?
