Etelä-Suomen Sanomat, kolumni 11.1.2004

Päästökaupasta on vasta alkua

    Ilmaston lämpeneminen on vakava asia. Se voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa ihmisen elinmahdollisuudet monessa maassa. Kuivuus voi lopettaa maatalouden Pohjois-Italiassa ja Espanjassa, Golf-virta saattaa heikentyä, jolloin ennustettu lämpeneminen päätyisikin meillä radikaaliksi ilmaston kylmenemiseksi. Pyörremyrskyt voivat yleistyä Floridassa ja jotkin Tyynen valtameren saaret voivat hautua meren alle siinä missä Suomen rannikkokaupungitkin.
    Emme tiedä, ovatko viime aikojen myrskyt, tulvat ja tappavat helteet kasvihuoneilmiön seurausta, mutta sen tiedämme, että tulevat muutokset tulevat olemaan aivan toista luokkaa kuin ne, mitä nyt ehkä koemme. Vuonna 2050, kun tyttäreni on saman ikäinen kuin minä nyt, moni asia on jo vaarallisella tavalla toisin.
    Eniten ilmastoa lämmittää fossiilisten polttoaineiden polttaminen hiilidioksidiksi ilmakehään. Hiilidioksidi toimii kuin kasvihuoneen lasikatto. Se päästää auringonvalon sisään, mutta kun valonsäde muuttuu maahan törmätessään lämmöksi, hiilidioksidi estää sen säteilemisen takaisin avaruuteen.
    Sen ajan ihmiset tulevat kysymään, miksi me emme tehneet mitään, vaikka tiesimme. Tähän vastauksena kannattaa tallettaa Ilta-Sanomien pääkirjoituksia ja Matti Viialaisen tai TT:n julkilausumia, joissa vaaditaan, ettei mitään pidäkään tehdä, koska se maksaa.

EU yrittää aloittaa toimet hiilidioksidipäästöjen vähäiseksi alentamiseksi päästökaupan avulla. Jo aiemmin sovitut kansalliset hiilidioksidikiintiöt jaetaan viranomaisharkinnan mukaisesti yrityksille. Jos yritys ei näissä kiintiöissä pysy, se joutuu ostamaan päästöoikeuksia joltakin, joka ei omiaan tarvitse. Jos taas pystyy vähentämään omia päästöjään alle kiintiön – esimerkiksi siirtymällä öljyn käytöstä puuhakkeen käyttöön – voi rahoittaa investoinnin myymällä turhiksi jääneet kiintiönsä. Järjestelmän tarkoituksena on vähentää päästöjä siellä missä se tulee halvimmaksi.
    Oikeastaan teollisuus ei marmatakaan päästökaupan tuomista lisäkuluista, vaan siitä, että hiilidioksidipäästöjä on ylipäätänsä alennettava. Muut tavat alentaa päästöjä tulisivat kalliimmaksi.

Kaikki eivät ole mukana

    Liittyy päästökauppaan ongelmiakin. Syntyy epäsuhde, kun kaikki maat eivät ole mukana. On riski, että hiilidioksidipäästöt vain siirtyvät sopimuksessa mukana olevista maista sen ulkopuolella oleviin ja lopulta yhteiseen ilmakehäämme.
    Todellinen ongelma on vain USA, sillä muut ulkopuolella olevat maat ovat kehitysmaita, jotka ovat täysin riippuvaisia teollisuusmaiden kanssa tehtävistä kauppasopimuksista. Ne kyllä kuriin saadaan. Sopimuksen ulkopuolella on myös Venäjä, joka ei ole tyytyväinen osaansa maailmankaupassa.
    Päästökauppa lisää suomalaisten paperitehtaiden kustannustasoa noin puolella prosentilla. Tämän verran kilpailu vaikeutuu amerikkalaisten paperitehtaiden kanssa, se on myönnettävä. Euron arvo suhteessa dollariin on kuitenkin noussut 50 prosentilla. Tähän nähden päästökaupassa on kyse aika pienestä rasituksesta.
    Kioton sopimuksen solmimisen jälkeen puunjalostusteollisuus on kylmän rauhallisesti jatkanut investointeja energiavaltaisiin paperilaatuihin niin, ettei paperiteollisuutta enää pitäisi oikeastaan kutsua sähkönjalostusteollisuudeksi. Näillä hyvin energiavaltaisilla paperilaaduilla ei tulevassa maailmassa ole käyttöä, vaikka niiden tuotanto nyt näyttääkin taloudellisesti edulliselta..
    EU:n sisällä päästökauppa ei siirrä tuotantoa maasta toiseen, koska kiintiöitä voi ostaa maan rajojen yli. Yrityksen kannalta on tämän jälkeen sama, missä maassa se hiilidioksidia ilmaan päästää.

Alkujako on hankala

    Miten päästöoikeudet pitäisi alun perin yrityksille jakaa? Tässä on järjestelmänsuurin heikkous. Jos ne jaetaan vanhojen päästöjen perusteella, palkitaan sitä, joka on tähän asti hoitanut asiansa huonosti ja rangaistaan sitä, joka on hoitanut ne hyvin. Jos päästökaupan sijasta olisi vain nostettu energiaveroja, hyvin asiansa hoitanutta olisi palkittu suhteessa huonosti hoitaneeseen. Teollisuuden vastustuksesta johtui, ettei Eurooppa valinnut energiaveroja.
    Jos olisi valittu energiaverojen tie, myös kuluttajat olisi saatu mukaan säästötalkoisiin ja työllisyys olisi parantunut, koska työhön kohdistuvia veroja olisi voitu vastaavasti alentaa. Paljon energiaa sisältävien tuotteiden hinnat olisivat nousseet ja vähän energiaa sisältävien laskeneet, minkä seurauksena kuluttajat olisivat muuttaneet käyttäytymistään. Päästöjen vähentäminen olisi näin entistä kustannustehokkaampaa, mutta vaikutukset elinkeinorakenteeseen suuremmat.
    Tämä ilmainen alkujako sisältää muitakin arveluttavia piirteitä. Sähkön pörssihinnan oletetaan nousevan 30 prosentilla eli noin 800 miljoonalla eurolla. Sähkölaitokset joutuvat ostamaan päästöoikeuksia enimmilläänkin vain muutaman kymmenen miljoonan euron arvosta. Pörssin pelisäännöistä johtuu, että sähkön hinta käyttäytyy ikään kuin ilmaiseksi saadutkin päästöoikeudet olisi jouduttu ostamaan. Sähköyhtiöt voittavat tämän ansiosta valtavasti. Tätä voisi jopa kutsua suureksi puhallukseksi. Kunnon energiavero tai päästöoikeuksien huutokauppaaminen olisi tuonut tämän rahan valtiolle, nyt se haihtuu ties minne. Yritysten kannattavuutta ilmainen alkujako tukee keittiön kautta oikein kunnolla, joten on vaikea ymmärtää, mistä yritykset valittavat.
    Jos päästöoikeudet huutokaupattaisiin eikä jaettaisi ilmaiseksi, edellä mainituista ongelmista päästäisiin samalla, kun saataisiin tilaa rajuille tuloveron alennuksille. Suomella olisi ollut oikeus huutokaupata osa päästöoikeuksista, mutta hallitusohjelmassa sitoudutaan kokonaan ilmaiseen alkujakoon. Tämä päätös tulee osoittautumaan hölmöksi.

Tämä on vasta alkua

Pessimistisimmät arviot päästökaupan kansantaloudellisista vaikutuksista kertovat, että kansantalouden kasvu voi viivästyä muutamalla kuukaudella siitä, mitä se olisi, jos ilmastonlämpenemiseen ei uhrattaisi mitään huomiota. Olisimme vasta toukokuussa yhtä rikkaita kuin muuten olisimme jo helmikuussa. Kun mietimme lastenlastemme hankalia kysymyksiä, uhraus ei ole suuri.

Miten tästä voi selvitä näin helpolla?
    Ei mitenkään. Ongelma on, että nuo pääkirjoituspalstoilla parjatut toimet ovat aivan liian heiveröisiä, oikeastaan vasta harjoittelua.
    Kannattaa muistaa Kiina-ilmiö. Ja Intia. Nuo jättivaltiot vaurastuvat nopeasti, mikä tarkoittaa, että niiden hiilidioksidipäästöt myös kasvavat nopeasti. Ne eivät silti pääse henkeä kohden laskettuna lähellekään meidän päästöjämme. Intia ja Kiina on saatava mukaan Kioton sopimukseen, mutta tästäkin huolimatta niiden päästöt tulevat kasvamaan maailmanmittakaavassa valtavasti. Siksi teollisuusmaiden on vähennettävä omia päästöjään entistäkin enemmän.
    Valtava teollisuuden ja kulutuksen rakennemuutos on vasta edessä. Joka aloittaa valmistautumisen ajoissa, selviää helpommalla. Päästöjen vähentäminen kannattaa, vaikka kaikki eivät vielä olisikaan siinä mukana.


<<paluu etusivulle