Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 10.9.2019

PÖYDÄLTÄ

Meri-Rastilan länsiosan asemakaava

Merkittävä kaava, joka tuo Vuosaareen 2 400 asukasta lisää eli lähes kaksinkertaistaa Meri-Rastilan asukasmäärän. Uuden tieltä joudutaan purkamaan vanhaa liian väljää rakentamista noin 25 000 k-m2:n edestä. Purettavat rakennukset on rakennettu 1990-luvulla.

UUDET ASIAT

Hotelli Katajanokan laajennus ”puistoon”

Panin tuon ”puiston” lainausmerkkeihin, koska tietääkseen, että hotellin piha vankilan muurien sisällä on kaikille avoita puistoa, pitää tutustua kaavaan. Ei juuri näy puiston käyttäjiä. Kaupunkikuvallisesti tuo laajennus vähän mietityttää. Uusia hotellihuoneita tulee 50. Hotellitarjontaa laajennetaan nyt vauhdilla.

Leppäsuonkatu 7 tontille opiskelija-asuntoja

Opiskelija-asuntolan pihalla olevat parkkipaikat otetaan hyötykäyttöön rakentamalla niiden tilalle asuntola 40 opiskelijalle.

Dagmarinkatu 6:n kiinteistön myyminen

Kaupunki ei tarvitse enää rakennusta ja myy sen mielellään pois, jotta ei tarvitsisi itse peruskorjata. Kassaan kilahtaa 5,6 M€. Talon aikoo asettua Azenon Games, joten peliteollisuus laajenee taas Helsingissä.

Postipuiston Pysäköinti Oy:n perustaminen

En pidä tästä, mutta autopaikkanormi on jo hyväksytty kaavassa. Helsinki kokeilee markkinaehtoista pysäköintiä, mutta ei vielä täällä. Kiinteistöt velvoitetaan liittymään pysäköintiyhtiön osakkaiksi ja merkitsemään 31 000 euron hintainen osake jokaista kaavan velvoittamaa autopaikkaa kohden. Jos liittyminen olisi vapaaehtoista niin, että jokainen asukas ostaisi osakkeen, jos katsoo tarvitsevansa, kyllä niitä menisi kaupaksi, mutta ei näin paljon. Toisin sanoen kaupallisesti toteutettuna riittäisi pienempi määrä autopaikkoja.
Asuinneliön kustannusperusteista hintaa autopaikat nostavat noin 300 eurolla.

8 thoughts on “Kaupunkiympäristölautakunnan lista 10.9.2019

  1. ”Helsinki kokeilee markkinaehtoista pysäköintiä, mutta ei vielä täällä.” Kuulostaa tutulle. Autopuolue jyrää ja saavutetut edut pysyvät, olivat ne miten järjenvastaisia tahansa. 50 m2 neliön hinnassa autopaikkoja pakkotuetaan siis 15 000 eurolla. Paljonko tuetaan vastaavasti kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä?

    Meri-Rastilassa puretaan jonkin verran yli 20v vanhoja rakennuksia uusien tieltä. Hurjaa touhua. Käyköhän nyt pakkorakennettaville autovarastoille ja kauppakeskuksille pian samalla tavoin. Toki lähes jokaisella raskaan raideliikenteen (paikallisjuna, metro) asemalla voi todeta, että lyhin etäisyys asemalle on yleensä pysäköidyillä autoilla, matalilla teollisuuskiinteistöillä tai harvaan rakennetuilla matalilla asuintaloilla, korkeammat kerrostalot ovat kauempana. Ehkä jalona tarkoituksena on huolehtia niiden asukkaiden riittävästä päivittäisestä liikunnasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Koti-isä:
      Meri-Rastilassa puretaan jonkin verran yli 20v vanhoja rakennuksia uusien tieltä. Hurjaa touhua.

      Tuttu huoltomies on kertonut, millä tavoin asukkaat samantyyppisen sosioekonomisen (vast.) aseman kaupunginosassa muualla pk-seudulla asunnoistaan huolehtivat. Kyllä ne menevät viimeistään 20 vuodessa purkukuntoon.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    2. Oletettavasti liityn keskusteluun jälkijunassa… tässä täytyy olla jokin monimutkainen juju, koska nyt en ihan oikeasti ymmärtänyt miksi tämä pysäköintiyhtiömalli on niin kamala – eikö taloyhtiö sitten voi myydä autopaikkaosaketta eteenpäin, ensisijaisesti halukkaille oman yhtiön osakkaille mutta myös ulkopuolisille, 31000€+x hintaan (+sopiva kuukausittainen vastike)? Hintahan on kova mutta luulisi että ainakin sähkölatauspaikoille riittää sitä kysyntääkin lähivuosina.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Osakkeita ei ymmärtääkseni voi myydä eteenpäin, koska kaavassa on määrätty jokaiselle kiinteistölle, montako autopaikkaa sen velvoitteeseen kuuluu, vaikka taloyhtiössä ei asuisi yhtään ajokortin omistajaa. Tämä yhtiömalli ei ole kamala vaan se, että noita 31 000 euroa maksavia autopaikkoja määrätään rakennettavaksi paljon enemmän kuin autopaikkoja menisi tuolla hinnalla kaupaksi vapaaehtoisesti. Erotus on hyvinvointitappiota.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    3. Ainakin tuossa mallissa autopaikka-normin kustannus tulee täysimääräisesti näkyville ja luulisi taloyhtiöllä olevan motiivia vuokrata autopaikat mahdollisimman hyvällä hinnalla, että yhtiö saa edes jonkinlaisen takaisinmaksuajan. Jos asukkaiden pieni enemmistö on autopaikan hinkuajia, saattaa yhtiö tietenkin korvamerkitä autopaikat osakkaille alihintaisesti.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Pistäkääs nyt ihmeessä se Eiranrannan veneiden säilytysplatta myös asuntokaavoitukseen, koska sinne tulee ratikka. Aikas epistä jos jokerilinjan takia pistetään metsät nurin ja kerrostaloa täyteen, mutta sitten herrasväkeä ei kiusata keskustassa, vaikka ratikoiden ilmoitettu tarkoitus on mahdollistaa asuntokaavoitus. Täytyy olla miljoonien arvoista tuhlaamista pitää tuollaista turhaa asfalttia, ja tuskin veneilijät siitä paljoa maksavat suhteessa sen arvoon rakennusmaana. Miljoonakämppiä vaan ranta täyteen. Tuo arkkitehdit sitten taas Saksasta, tai muista kulttuurimaista joissa pystytään ottamaan vanha huomioon. Jos suomalaiset päästää sotkemaan, niin kopioivat vain Norjan lähetystöä rannan mitalta, kun eivät muusta tykkää Eirassa,

    Katajanokka nyt tuolla kohtaa jo halvan näköisten elementtitalojen pilaama, joten mitäs tuollainen hotellipömpeli sitä enää pilaa. Eihän siellä haluttu suojella historiallisia rakennuksia tässä 2000-luvulla, joten aika posketonta alkaa nyt ihmettelemään jonkin modernin pömpelin ulkonäköä. Vanha puoli Katajanokasta pitää suojella moderneilta arkkitehdeilta, mutta ei oikeasti mitään väliä mitä elementtilaatikoiden viereen tehdään korkean muurin taakse. Pitää kunnioittaa kädentaitoa ja arkkitehdin luovuutta, ja selvää on että elementtitalot eivät edusta kumpaakaan, ja siten eivät ansaitse mitään kunnioitusta ja siten kaikenlainen rakentaminen niiden sekaan on hyväksyttävää, koska kyllähän roskat yleensäkin kasaantuvat.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Saunakirves:
      Pistäkääs nyt ihmeessä se Eiranrannan veneiden säilytysplatta myös asuntokaavoitukseen, koska sinne tulee ratikka. Aikas epistä jos jokerilinjan takia pistetään metsät nurin ja kerrostaloa täyteen, mutta sitten herrasväkeä ei kiusata keskustassa, vaikka ratikoiden ilmoitettu tarkoitus on mahdollistaa asuntokaavoitus. Täytyy olla miljoonien arvoista tuhlaamista pitää tuollaista turhaa asfalttia, ja tuskin veneilijät siitä paljoa maksavat suhteessa sen arvoon rakennusmaana. Miljoonakämppiä vaan ranta täyteen. Tuo arkkitehdit sitten taas Saksasta, tai muista kulttuurimaista joissa pystytään ottamaan vanha huomioon. Jos suomalaiset päästää sotkemaan, niin kopioivat vain Norjan lähetystöä rannan mitalta, kun eivät muusta tykkää Eirassa,

      Katajanokka nyt tuolla kohtaa jo halvan näköisten elementtitalojen pilaama, joten mitäs tuollainen hotellipömpeli sitä enää pilaa. Eihän siellä haluttu suojella historiallisia rakennuksia tässä 2000-luvulla, joten aika posketonta alkaa nyt ihmettelemään jonkin modernin pömpelin ulkonäköä. Vanha puoli Katajanokasta pitää suojella moderneilta arkkitehdeilta, mutta ei oikeasti mitään väliä mitä elementtilaatikoiden viereen tehdään korkean muurin taakse. Pitää kunnioittaa kädentaitoa ja arkkitehdin luovuutta, ja selvää on että elementtitalot eivät edusta kumpaakaan, ja siten eivät ansaitse mitään kunnioitusta ja siten kaikenlainen rakentaminen niiden sekaan on hyväksyttävää, koska kyllähän roskat yleensäkin kasaantuvat.

      Mikä eliitti? Monacossa käyneet voivat päätellä, että veneilijät ovat eliittiä. Suomessa normiveneen arvo on jossain kymppitonnin nurkilla, ja hienoimmatkin korkeintaan yksiön hintaisia. Lisäksi Helsingin veneilijöistä hyvin suurella osalla ei ole autoa. Polje sitten Kirkkonummelle laittamaan vene kuntoon kesää tai talvea varten.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.