anekdootteja elämäni varrelta

Anekdootteja: MYK:n yhteiskunnallinen kerho, Karjalainen ja Vennamo

Kävin 1960-luvulla Munkkiniemen yhteiskoulua. Lukiovuosinani olin yhteiskunnallisen kerhon puheenjohtaja. Meitä kokoontui kymmenkunta kerholaista keskustelemaan milloin mistäkin yhteiskunnallisesta aiheesta historian opettajamme ja sittemmin rehtorimme Jorma Rytkösen kaitsemina ”kerhohuoneessa”, joka toimi lounasaikaan opettajien ruokalana.

Päätimme kutsua neljän suurimman puolueen edustajia vuorollaan kertomaan puolueestaan. Minä otin tehtäväkseni kutsua kokoomuksen, demarien ja SKDL:n edustajat. Muistelen, että SKDL:ää olisi edustanut Pekka Saarnio, mutta en ole aivan varma.

Havaitsin pian olevani kolmen poliittisen nuorisojärjestön jäsen. Tuohon aikaan ne saivat valtion avustuksia jäsenmääränsä suhteessa, minkä vuoksi ne liittivät enempää kyselemättä kaikki, joiden nimen ja osoitteen saivat selville. TPSL:n nuorisojärjestöllä ei ollut tässä mitään pidikkeitä. Niinpä sillä oli jossain vaiheessa liki satatuhatta jäsentä.

Jäsenmaksuja en tietenkään maksanut, mutta en tehnyt mitään erotakseni noista järjestöistä, sillä olihan se mielenkiintoista seurata, mitä jäsenposteissa kerrottiin. Kun taistolaiset valtasivat Haagan nuoret demokraatit, sen huomasi jäsenkirjeestä heti sitä lukematta. Ulkoasu ja retoriikka vaihtuivat tyystin toiseksi.

Keskustapuolueen edustajaa en kutsunut, vaan sanoin Kukka-Maria Karjalaiselle, että hän voisi hankkia puhujan sieltä. Niinpä meille sitten eräänä iltana tuli kokoukseemme ulkoministeri Ahti Karjalainen kertomaan puolueestaan. Karjalaista tuli kuulemaan kaksinkertainen määrä oppilaita, mutta hyvin vielä opettajien ruokalaan mahduimme.

Karjalainen oli älykäs, huumorintajuinen ja aurinkoisesti hymyilevä. Aivan eri mies kuin se jurottaja, joka Moskovan junasta noustessaan mumisi, että vierailulla keskusteltiin molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä ja laadittiin yhteinen kommunikea.

Seuraavana päivänä Meri Vennamo tuli lokeroilla [1] sanomaan, että hänestä on epistä, että on kutsuttu vain neljän suurimman puolueen edustajat. Kyllä viisi suurinta pitäisi kutsua. Sanoin, että jos haluat, voit toki kutsua faijasi.

Veikko Vennamo houkutteli paikalle puolet lukiomme oppilaista. Tilaisuuden piti alkaa klo 19, mutta varttia vaille tajusin, ettemme mahdu mitenkään meille varattuun tilaan. Piti soittaa vahtimestarin ovikelloa (asui koululla) ja pyytää juhlasalin avaamista. Sinne me toki mahduimme hyvin.

En muista mitä Vennamo meille sanoi, mutta muistan tyylin, hänen innostumisensa, ellei suorastaan kiihtymyksensä. Kun joku oppilas esitti kysymyksen, kysymyksen aikana hän kirjaimellisesti hyppi tuolillaan innokkaana päästä taas sivaltamaan. Minua tuo itsensä kiihottaminen oudoksutti. Ei näyttänyt minusta hyvältä.

[1] Meillä ei ollut nimikkoluokkia, vaan opettajilla oli ja me kiersimme opettajalta toiselle. Koulun pohjakerroksessa oli lokerot kirjojen ja muun sellaisen säilyttämiseen.

2 thoughts on “Anekdootteja: MYK:n yhteiskunnallinen kerho, Karjalainen ja Vennamo

  1. Olen käynyt saman koulun parikymmentä vuotta myöhemmin ja tämä kirjoitus, sekä kirjoituksesi hyvistä ja huonoista asuinalueista pisti miettimään, miten Munkkiniemen sosiaalinen muutos on heijastunut paikalliseen kouluun. Asuessani itse Munkkiniemessä 80-luvulla oli se muuttunut jo melko vahvasti kahden kerroksen väen asuinalueeksi, siellä oli vielä vuokrataloja, joissa asui työväestöä, mutta muuten se oli yläluokan kansoittamaa. Lapsena porukka vietti aikaa yhdessä, mutta yläasteella ihmisten jakautuminen alkoi olla melko totaalista eikä duunarien lapsia paljon rikkaiden kotibileissä näkynyt. Ikävämpi muutos oli tapahtunut koulussa, joka oli koulukiusaamisen suhteen kamalin paikka mitä olen ikinä nähnyt, jotkut joutuivat suorastaan sadistisen rääkkäyksen kohteeksi, joka on varmasti jättänyt syviä vammoja. Dynamiikka toimi siten, että rikkaiden lapset saivat olla rauhassa, ja isokokoiset/häikäilemättömät/sosiopaattiset duunariperheiden lapset yrittivät saada heiltä hyväksyntää järjestämällä kaikenlaista hauskaa ohjelmaa, joka useimmiten koostui heikompien alistamisesta tai laittomuuksien tekemisestä.
    Itselleni Munkkiniemi oli kamala paikka, johon en ikinä ole sen jälkeen halunnut palata.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. ”[1] Meillä ei ollut nimikkoluokkia, vaan opettajilla oli ja me kiersimme opettajalta toiselle. Koulun pohjakerroksessa oli lokerot kirjojen ja muun sellaisen säilyttämiseen.”

    Näin on tänäkin päivänä, tosin oppilasmäärästä johtuen lokeroita on sullottu sinne tänne minne mahtuu.

    Hieno koulu.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.