anekdootteja elämäni varrelta, _

Anekdootteja: Tallinnaan 1965

En ole ajatellut julkaista muistelmiani, koska muistini ei ole kronologinen ja koska päiväkirjoissani on katastrofaalisia aukkoja. Siksi olen ajatellut muistella anekdootteja elämäni varrelta. Näitä tulee noin viikon välein.

Tallinnaan 1965

Teknologinen kehitys saavutti huippunsa ja vuonna 1965 Suomenlahden yli pääsi laivalla Tallinnaan. Ennen se oli ollut mahdollista. Olin silloin 13-vuotias.

Neuvostoliittolainen ja suomalainen osapuoli päättivät jakaa laivaliikenteen lipputulot tasan ja tämä tehtiin niin, että oli yhden päivän ja kolmen päivän matkoja. Jos meni Tallinnaan suomalaisella aluksella, piti tulla takaisin neuvostoliittolaisella ja päinvastoin.

Isäni oli saanut työnsä vuoksi itselleen ja minulle vapaaliput suomalaiselle alukselle. (Siihen aikaan tuollaisia oli tapana ottaa vastaan, ilman, että mikään hälytyskello soi.) Meidän matkamme oli tämän takia kahden päivän matka, joten erotumme joukosta.

Kun laiva oli Suomenlahden puolivälissä, virolainen luotsivene kiinnittyi laivamme ja sieltä nousi laivaan Neuvostoliiton rajatarkistus. Siihen aikaan rajamuodollisuuksiin ei haluttu käyttää aikaa, vaan ne tapahtuivat laivalla kuten nyt Pietarin junassa.

Ensimmäiseksi kutsuttiin meidät kaksi näyttämään passimme ja viisumimme. Jotenkin tuntui, että tästähän tulee jännittävää.

Matkalla keski-ikäinen, vähän jo laitamyötäisessä oleva mies esitteli kaikille kommunistisen puolueen jäsenkirjaansa ja kertoi, että hän on menossa tapaamaan pikkusiskoaan, joka asuu virolaisessa ihanneyhteiskunnassa mutta jota hän ei ole nähnyt kymmeniin vuosiin. Ilmeisesti hänkään ei olut maksanut itse matkaansa, koska tuli takaisin kahden päivän kulutta niin kuin mekin.

Satamassa oli laivaa vastassa paljon nuoria naisia, jotka hokivat sanaa ”morsian”. Minä olin ennen ymmärtänyt, että morsian on menossa elämänikuiseen avioliittoon, mutta näiden aikatähtäin oli lyhyempi. Aika häkellyttävä kokemus.

Meitäkin oltiin vastassa. Pyytämättä ja kysymättä meille ilmaantui opas, josta emme myöskään mitään maksaneet. Hän kuljetti meitä erilaisiin nähtävyyksiin, joita pidin vähän ikävystyttävinä. Minä olisi halunnut nähdä arkipäivän Tallinnaa enkä sankarihautoja.

Sitten koitti vapaus. Yhden aamupäivän saimme mennä, minne halusimme. Isäni halusi käydä katsomassa museoita, mutta minusta nykypäivä oli kiinnostavampi.

Otin raitiovaunun ja katsoin, minne se menee. En edelleenkään tiedä, mihin silloin päädyin, mutta ihan hirveää betonislummia se oli. Mustamäe?

Ratikassa joku nuori mies yritti ottaa minuun yhteyttä, mutta emme löytäneet yhteistä kieltä, joten se jäi siihen. Harmittaa jälkikäteen, koska ihmisillä on kädet kommunikointi varten, jos ei yhteistä puhuttua kieltä muuten löydy.

Iltapäivällä tapasimme oppaan uudestaan ja hän tietysti kysyi, missä kävimme. Isäni kertoi, missä museoissa olin käynyt. Minä sanoin, että menin ratikalla – siis hetkinen, mikä sen paikan nimi olikaan – ja hän kertoi minulle, missä olin käynyt. Tämän mokan jälkeen hän oli vähän nolona.

Minä taas päättelin, että järjestelmällä, joka käyttää rahansa panemalla vakoojan 13-vuotiaan pojan perään, ei ole sanottavaa tulevaisuutta. Enkä sitä analyysiä koskaan hylännyt.

Laivan lähtiessä tuo rehvakas kommunisti, joka oli jo kunnolla kännissä, ei ilmeisesti ollut tavannut pikkusiskoaan, koska vanha koukkuselkäinen nainen tuli satamaan ja kysyi häntä. Kun mies hänet näki, järkytys oli suuri. Mies selvisi välittömästi: MITÄ NE OVAT TEHNEET SINULLE!.

En tiedä, mitä sisarukset sen jälkeen keskustelivat, mutta laivalla, kaikkien nähden, mies repi teatraalisesti kommunistisen puoleen jäsenkirjansa.

Kesämökillämme Sipoossa ostimme perunamme vanhalta pienviljelijältä, Olgalta. Kerroin, että olimme käyneet Tallinnassa ja hän heti kysymää, millaista siellä li. Sanoin, että aika ankeata ja hän ihmettelemään, että kaikkihan sanovat, että siellä on kaikki niin hyvin. Etelä-Sipoon pienviljelijät äänestivät SKDL:ää ja kuuntelivat Tallinnan radiota.

18 thoughts on “Anekdootteja: Tallinnaan 1965

  1. Postmees -lehti keräsi lukijoiltaan muistoja neuvostoajalta ja koosti siitä paksun kirjan. Löytyy suomennettuna nimellä ”Neuvosto-Viron arkipäivää”.

    Suosittelen lämpimästi, siinä on paljon ihan tavallisia tarinoita minkälaista arkielämä miehitetyssä sosialistimaassa oli.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. ”Otin raitiovaunun ja katsoin, minne se menee. En edelleenkään tiedä, mihin silloin päädyin, mutta ihan hirveää betonislummia se oli. Mustamäe?”

    Tallinnan raitioverkko on sen verran yksinkertainen, että tuon voisi yrittää muistaa karttaa katsomalla. Suurimpiin elementtilähiöihin, Mustamäkeen ja Lasnamäkeen, ei mene raitiolinjaa perille asti. Vai olisiko ollut kyseessä johdinauto?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Linja 2 ajaa Koplin ja Lasnamäen väliä, tosin ei mene kovin syvälle Lasnamäelle. Sopivasti päättäri on pizzeria Attimon kohdalla.

      Nelonenkin menee vain Tondiin, joten kyllä on pitänyt olla trolli kyseessä, ne ajavat Mustamäelle ja Öismäelle.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Olavi:
        Linja 2 ajaa Koplin ja Lasnamäen väliä, tosin ei mene kovin syvälle Lasnamäelle. Sopivasti päättäri on pizzeria Attimon kohdalla.

        Nelonenkin menee vain Tondiin, joten kyllä on pitänyt olla trolli kyseessä, ne ajavat Mustamäelle ja Öismäelle.

        Onko tuolla nyt niin hirveästi merkitystä?

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. jokseenkin vähemmän poliittinen tarina, tosin sitäkin oli.

    huvittavaa oli tuo ns. pesunkestävä kommunisti, joka julkisesti kehuskelee ideologiallaan ja sitten myös julkisesti myös toiseen suuntaan. ei voi ainakaan introvertiksi sanoa.

    varsinainen pointti joka pisti miettimään on lopussa. eli tuo tallinnan radio ja skdl. itse seurannut tuota usa:n mediaa vuosia ja on tultu todettua että vapaa media on yksi toimivan yhteyskunnan peruspalikoista. mutta on yksi toinenkin. yksilöt ei saisi liikaa nojata ns. yhden lähteen mediaan, joka alkaa olla paha ongelma usa:n oikeistossa. yleisesti voisi sanoa että mediat mitä käyttää ei saisi olla liian kapeita näkemyksiltään ja ne pitäisi kyseenalaistaa välillä ja niitten taustat.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. quasiminus:
      jokseenkin vähemmän poliittinen tarina, tosin sitäkin oli.

      huvittavaa oli tuo ns. pesunkestävä kommunisti, joka julkisesti kehuskelee ideologiallaan ja sitten myös julkisesti myös toiseen suuntaan. ei voi ainakaan introvertiksi sanoa.

      varsinainen pointti joka pisti miettimään on lopussa. eli tuo tallinnan radio ja skdl. itse seurannut tuota usa:n mediaa vuosia ja on tultu todettua että vapaa media on yksi toimivan yhteyskunnan peruspalikoista. mutta on yksi toinenkin. yksilöt ei saisi liikaa nojata ns. yhden lähteen mediaan, joka alkaa olla paha ongelma usa:n oikeistossa. yleisesti voisi sanoa että mediat mitä käyttää ei saisi olla liian kapeita näkemyksiltään ja ne pitäisi kyseenalaistaa välillä ja niitten taustat.

      Sinänsä mielenkiintoisaa että sipoolainen (ruotsinkielinen?) pienviljelijä äänesti SKDL:ää, mutta voin vahvistaa että sellaisiakin on ollut. Kaikki Uudenmaan rannikon maajussit eivöt ole porhoja RKP:läisiä, eivät varsinkaan sodan jälkeisinä vuosina. Moni polveutui torppareista tai kartanoiden maatyöläisistä ja elivät taloudellisesti hyvin niukasti ja alkeellisissa oloissa aina 70-luvulle asti.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Kävin Tallinnassa ensimmäisen kerran 1998, joka paikka keskustassa oli huonossa kunnossa, vinoja puutaloja, rähjäisiä betonitaloja ja reikäisiä katuja.

    Paikoitellen tuntui kuin olisi mennyt aikakoneella vuoden 1970 Suomeen. Suomituristeja ja turismin lieveilmiöitä, yökerhoja ja piraattitavaraa myyviä kirpputoreja joka paikassa.

    Nykyinen Tallinna näyttää aivan erilaiselta, paikka on kuin uudelleen rakennettu Helsingin lähiö ja joka puolella rakennetaan uutta.

    Monessa suomalaisessa sisämaan pikkukaupungissa kehitys on ollut päinvastainen. Vuodesta 1995 on menty pelkkää alamäkeä ja väestökatoa. Jos jotain uutta on rakennettu, niin lähinnä vanhuksille palveluasuntoja ja uusi koulu homekoulun tilalle.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. “Otin raitiovaunun ja katsoin, minne se menee. En edelleenkään tiedä, mihin silloin päädyin, mutta ihan hirveää betonislummia se oli. Mustamäe?”

    Kiinnostavia muistoja, mutta yritä tarkentaa. On nimittäin vaikea sanoa missä olet käynyt ja miten sinne pääsit. Faktat eivät oikein osu kohdalleen. Ratikkalinjat olivat v. 1965 lähes samat kuin nykyisin eikä niistä yksikään kulje ns. betonislummeihin.

    Mustamäe oli Tallinnan ensimmäinen ”lähiö”, betonielementeistä rakennettu yhtenäinen alue aiemman keskustan ulkopuolella. Sen rakentaminen alkoi 1962 ja päättyi 70-luvulla. Lasnamäe aloitettiin 1973 ja Väike-Öismäe 70-luvun taitteessa. Raitiovaunua ei Mustamäelle ole koskaan mennyt ja trollikka aloitti v. 1967. Näihin uusiin lähiöihin ei neukkuaikana mennyt ratikoita, koska ne oli tuomittu ”perspektiivittömiksi”. Trolley-bussit olivat ideologisesti parempia jostain syystä mutta niihinkään eivät rahat riittäneet. Kuljettiin ilmeisesti busseilla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Tarkennuksia:
      “Otin raitiovaunun ja katsoin, minne se menee. En edelleenkään tiedä, mihin silloin päädyin, mutta ihan hirveää betonislummia se oli. Mustamäe?”

      Kiinnostavia muistoja, mutta yritä tarkentaa. On nimittäin vaikea sanoa missä olet käynyt ja miten sinne pääsit. Faktat eivät oikein osu kohdalleen. Ratikkalinjat olivat v. 1965 lähes samat kuin nykyisin eikä niistä yksikään kulje ns. betonislummeihin.

      Eikö Tallinnaan rakennettu muuallekin Hruštšovkoja (ilmeisesti tyyppitalo 1-317) kuin vain näille isoille, silloin uusille lähiöalueille? Koska esimerkiksi Pelgurannan/Koplin ja Uus Maailm-kaupunginosan Hruštšovkat oli rakennettu?

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    2. Tarkennuksia:
      “Otin raitiovaunun ja katsoin, minne se menee. En edelleenkään tiedä, mihin silloin päädyin, mutta ihan hirveää betonislummia se oli. Mustamäe?”

      Kiinnostavia muistoja, mutta yritä tarkentaa. On nimittäin vaikea sanoa missä olet käynyt ja miten sinne pääsit. Faktat eivät oikein osu kohdalleen. Ratikkalinjat olivat v. 1965 lähes samat kuin nykyisin eikä niistä yksikään kulje ns. betonislummeihin.

      Mustamäe oli Tallinnan ensimmäinen “lähiö”, betonielementeistä rakennettu yhtenäinen alue aiemman keskustan ulkopuolella. Sen rakentaminen alkoi 1962 ja päättyi 70-luvulla. Lasnamäe aloitettiin 1973 ja Väike-Öismäe 70-luvun taitteessa. Raitiovaunua ei Mustamäelle ole koskaan mennyt ja trollikka aloitti v. 1967. Näihin uusiin lähiöihin ei neukkuaikana mennyt ratikoita, koska ne oli tuomittu “perspektiivittömiksi”. Trolley-bussit olivat ideologisesti parempia jostain syystä mutta niihinkään eivät rahat riittäneet. Kuljettiin ilmeisesti busseilla.

      Lasnamäkeen oli aikoinaan tarkoitus rakentaa pikaraitiotie. Kaistatkin oli varattu sille samaan malliin kuin Hervantaan, jonne se raitiotie tulee 40 vuotta myöhässä.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. En halua loukata – arvostan suuresti blogiasi ja tekemääsi ruohonjuurityötä (ja pyöräilyraportteja), mutta kiinnostaisi tietää, että kerroitko ennen Neuvostoliiton romahtamista julkisesti, että kommunismi on virhe? Jos siis jo vuonna 1965 teit analyysin, ettei se toimi? Minun mielestä meidän ajassamme on myös valloillaan kaksi megalomaanista utopista virhettä, jotka suoraselkäisimmät jo ääneen myöntävät.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.