Jos tekisimme katugallupin väkivaltarikollisuuden kasvusta, varmaankin moni sanoisi, että väkivaltarikosten määrä on lisääntynyt, vaikka se on vähentynyt ja jopa aika paljon. Kun jotain on mielestämme liikaa, sanomme herkästi, että sitä on enemmän kuin aikaisemmin, vaikka nämä ovat kaksi eri asiaa.
Minäkin toivoisin, että maassa olisi vähemmän eriarvoisuutta. Olisi silti kiva kuulla demareilta, mitä he tarkoittavat sillä, että eriarvoisuus on maassa lisääntynyt. Heillä on varmaan käytettävissään tästä jokin tilastoluku.
Jos katsomme yleisintä tulonjakomittaria, gini-kerrointa, ei siinä ole mitään varsinaista trendiä. Vuonna 2017 mittari kääntyi ylöspäin niin kuin aina nousukauden aikana, koska nousukausi nostaa pääomatuloja välittömästi ja palkkatuloja viipeellä.
Voi tietysti olla, että ginikertoimen sisällä on tapahtunut muutosta ryhmien välillä. Tiedämme, että eläkeläisköyhyys on vähentynyt, koska suurimmalla osalla eläkeläisistä alkaa olla täysi työeläke. Raja kulkee jossain 79 vuotiaissa. Eläkeläisköyhyyden väheneminen tietysti alentaa gini-kerrointa, joten muiden väestöryhmien sisällä tuloerot ovat voineet kasvaakin. Tämä pitäisi saada eläkeläisistä puhdistettuna, niin tietäisimme.
Jos tämä on se selitys demarien esittämälle eriarvoisuuden kasvulle, se olisi hyvä kertoa, jotta minäkin ymmärtäisin. Samalla pitäisi kertoa, miten tätä ongelmaa korjataan siirtämällä 700 miljoonaa euroa noilta muilta väestöryhmiltä eläkeläisille.
Tietysti on niin, että koko ajan tapahtuu muutoksia, joissa joidenkin hyväosaisten asema heikkenee ja heistä tulee huono-osaisia ja toisten huono-osaisten asema paranee. Häviävästä osapuolesta tämä tuntuu ikävältä, mutta kokonaisuutta ajatellen silloin ei ole kyse eriarvoisuuden kasvusta, vaan pikemminkin vuorottelusta. Häviävällä puolella on demarien ydinkannattajajoukkoa, ammattiduunareita, joilta automaatio ja globalisaatio on vienyt työt. Heidän lapsensa taas kuuluvat voittavaan joukkoon, joiden ansiotasoa globalisaatio nostaa.
Jos huono-osaisuuden kasvua aletaan etsiä, helpoiten sitä löytyy nuorista vähän koulutetuista miehistä. Pienituloisuus on noussut selvimmin miesten ikäluokassa 25–34 vuotta.
Toinen ryhmä ovat lapset. Lapsiköyhyys tai tarkkaan ottaen lapsiperheiden pienituloisuus (alle 60 % mediaanituloista) on kasvanut. Tosin tässäkin tärkein tekijä on mediaanitulojen kasvu eikä lapsiperheiden tulojen alentuminen.
Alueiden välinen eriarvoisuus on myös kasvanut, mutta en usko demareiden tätä tarkoittavan.
Eriarvoistuminen on kuulemma tapahtunut tilastojen takana. Siis vähän niin kuin se väkivaltarikollisuuden kasvukin? Jos sillä tarkoitetaankin elämänuskoa, jota toisilla on ja joka on toisilta mennyt, voidaan olla totuuden äärellä, mutta silloin puhutaan ihan muusta asiasta.
Yllä olevan vuoksi minulle ei riitä tavoitteeksi eriarvoisuuden kasvun pysäyttäminen. Minä haluan vähentää eriarvoisuutta.
Taitaa olla niin, että on tutkittu mistä ihmiset ovat huolissaan ja mainostoimisto on suunnitellut siihen sopivat sloganit. Faktoilla ei ole niin merkitystä, jos tunteisiin vetoaminen onnistuu. Eikä Oden hyviin kysymyksiin ole tulossa asiapohjaisia vastauksia ainakaan ennen vaaleja.
Köyhyys ja osattomuus ovat todellisia ongelmia. Vaikka ne kaikilla mittareilla koskettaisivat harvempia ihmisiä kuin ennen, se ei niitä harvoja ymmärrettävästi lohduta. Surkeita yksittäisistä ihmisistä kertovia tarinoita on aina löytynyt ja tulee löytymään myös jatkossa, oli vallassa mikä puolue tahansa. Hyvä asia on, että niitä on tutkitusti vähemmän.
Ongelma on paljon yksinkertaisempi kuin esittämäsi näkökulmat. Eriarvoistumisen kriisi on siinä, että köyhyys periytyy. Eli että sosiaalista nousua tapahtuu vähemmän kuin ennen ja siis että sossuperheiden lapsista kasvaa sossuperheiden vanhempia. Se synnyttää polarisaatiokehityksen, joka näkyy erilaisissa satistiikoissa eri tavoin. Esim PISA-laskun ydin on siinä, että ne lapset, jotka hyötyisivät lukutaidosta eniten, osaavat huonoiten ja saavat liian vähän tukitoimia oppimiseen ja heillä on perheolosuhteiden takia vielä takamatkaa toisiin lapsiin verrattuna. Ongelma on kaksinkertainen.
Siitäkään ei oikein ole näyttöä, että sosiaalinen liikkuvuus olisi hidastunut. Se on joka tapauksessa maailman nopeimpia Suomessa. Köyhyys periytyy, muttta ei enempää kuin ennen.
THL:n pitkään jatkunut tutkimus 1987-ikäluokasta on mun mielestä uskottava näyttö sosiaalisen liikkuvuuden hidastumisesta lyhyen tikun vetäneiden osalta:
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/129426-tutkimus-suomalaisperheiden-koyhyys-periytyy
Oliko tuo todistus liikkuvuuden hiedastumisesta vai köyhyyden periytyvyydestä. Minusta tuo vaikutti poikkileikkauskuvalta, jolloin se ei voinut mitata muutosta.
Niin, tämä on hankala aihe, en ole varma, jos jutussa varsinaisesti viitattiin tähän THL:n julkaisuun:
https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/suomi_nuorten_kasvuymparistona.pdf
mutta muutakaan en löytänyt. Edellinen vastaava oli vuodelta 2012.
Ongelma on, että kumpikaan raportti tai edes ne yhdessä ei pysty valaisemaan kysymystä onko jokin muuttunut yleisesti. Ne kertovat tuon ikäkohortin tilannetta, mutta se ei kerro mitään miten eri ikäkohorttien keskinäinen suhde menee, paraneeko tilanne vuosikertojen myötä vaiko eikö.
Se on eri asia kuin että paraneeko tai huononeeko jonkun ikäkohortin sisäinen tilanne. Siihen kun vaikuttaa niin monet asiat.
Emme voi arvioida lukutaidon yleistä kehitystä maassa sen perusteella että jokin ikäkohortti oppii vuosien myötä lukemaan yhä paremmin.
En tiedä, menikä tämän ihna näin, mutta näin sen itse nyt ymmärsin… tai sitten en löytänyt sitä oikeaa raporttia.
Hienoa , että tilastojen mukaan ihmisillä menee paremmin. Sillähän ei ole väliä miltä ihmisestä tai ihmisistä tuntuu. Jos tilastot sanovat, että sinulla menee hyvin niin sitten sinulla tai heillä on mentävä hyvin, koska tilastot niin sanoo. Jännä, että aika iso ryhmä ei osaa tai ymmärrä lukea tilastoja ja olla onnellinen. Oliko Juhana Vartiainen mahdollisesti opiskelutovereitasi, koska hänkin pohjaa politiikkansa tilastoihin, sitä ymmärtääkseni myös opiskelleena, ja viis veisaa asian inhimilistä puolta.
Kiva, että vihreiden “inhimillinen” politiikka on löytämässä kodin Kokoomuksen luota.
Aika kauas olet tullut siitä, mistä lähdit.
Täyttä asiaa Osmo! Itseäni on muutenkin aina hämännyt eriarvoisuus-termin viljely suomalaisessa politiikassa. Meillä jokainen kun on ihmisarvoltaan tasa-arvoinen toisin kuin esim. kastijakoa ylläpitävässä Intiassa. Jokaisella on mahdollisuus julkisesti maksettuun koulutukseen ja terveydenhuoltoon kenties pientä omavastuuosuutta lukuunottamatta. Pienipalkkaiset tai palkattomat saavat tulonsiirtoja, joilla heille turvataan kohtuullinen elämä perustarpeineen. Kukaan ei myöskään ole pysyvästi “eriarvoinen”, vaan taustoista riippumatta yksilön omilla valinnoilla on mahdollisuus parantaa omaa tilannettaan. Parempituloiset tai jopa rikkaat ovat aina voineet hankkia enemmän palveluita ja materiaa kuin keskimääräistä köyhemmät, ja näin tulee aina olemaankin. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni eriarvoisuutta vaan normaalia elämää.
Ennenkuin edes pohditaan eriarvoisuuden kasvua, pitäisi määritellä itse eriarvoisuus. Pelkästään se, että on tulo- ja varallisuuseroja, ei ole eriarvoisuutta: kyllä ison pörssiyhtiön pääjohtajalle yleensä kannattaa maksaa enemmän palkkaa kuin kaupan kassalle. Suomessa on lisäksi viime vuosikymmenet koko ajan lisätty tulonsiirtoja, joilla on pyritty vähentämään eriarvoisuutta, mutta silti se kokoajan kasvaa. Jokin tässä nyt ei täsmää.
Mikä tuossa ei täsmää? Jos samaan aikaan erot bruttotuloissa ovat kasvaneet nopeammin kuin tulonsiirrot, niin eriarvoisuus on voinut silti kasvaa.
En tiedä, mitä luvut ovat Suomessa, mutta USA:ssa karkeasti ottaen muutos on ollut se, että 1970-luvulla toimitusjohtajan palkka oli 30-kertainen duunarin palkkaan verrattuna ja nyt se on 300-kertainen. Tämä lisää eriarvoisuutta keski- ja yläluokan välillä, vaikka tulonsiirrot olisivat kasvaneet ja nostaneet alaluokkaa lähemmäs keskiluokkaa. Näin on käsittääkseni tapahtunut myös globaalisti. Viime vuosikymmeninä maailman köyhimmät ja rikkaimmat ovat rikastuneet ja länsimaiden keskiluokka on ollut häviäjänä. Tällainen muutos ei todennäköisesti näy gini-kertoimessa. Lopputulos on kuitenkin se, että yläluokka repii huikean kaulan kaikkiin muihin, jotka sitten ovat yhdessä kasassa suht tasaisine tuloineen.
Jaan Osmon näkemyksen. Ensinnäkin kokonaisuudessa tilanne on Suomessa koko ajan mennyt parempaan päin. Toiseksi korkeasuhdanne antaa hieman vinon kuvan tilanteesta. No entäpä esitetty yksi lääke: oppivelvollisuuden jatkaminen? Minun on vaikea nähdä, että kaatamalla rahaa koko ikäluokkaan onnistuisimme tämän ongelman ratkaisussa yhtä hyvin kuin pyrkiessämme etsimään vaarassa olevat lapset/nuoret ja kohdistamalla toimet heihin.
Oppivelvollisuutta voisi pidentää valikoivasti lisäämällä 10-luokkia ja käyttämällä luokalle jättämistä sekä määrittelemällä, että peruskoulu on läpäistävä, ennen kuin velvollisuus on suoritettu. Näin se koskisi vain niitä, joita noilla uudistuksilla tavoitellaan.
Samaa mieltä. Osalla nuorista, varsinkin pojilla, on vaikeuksia nykyisenkin oppivelvollisuuden täyttämisessä. Miten 2…3 vuoden pakko-opiskelu heidän opiskelumotivaatiotaan lisäisi?
Tätä voisi ajatella myös luovasti… Jos olisi oppivelvollisuus vaikka 25 vuotiaaksi asti, niin sen voisi toteuttaa myös esim. laajana oppisopimusjärjestelmänä. Porukoiden olisi pakko mennä joko kouluun tai töihin oppimaan. Pelkkä yksipuolinen koulunpenkin kuluttaminen ei tietenkään auta mitään. En tiedä, miksi tämä ei toimi Suomessa jo nyt, ilman pakkoa, kun se toimii eri puolilla maailmaa..
Keskeinen ongelma on juurikin syrjäytyminen. Ennen syrjäytyminen estyi sillä kun kaikkien oli pakko tehdä töitä, jotta edes pysyi hengissä ja tarjolla oli paljon töitä, joihin ryhtyminen oli matalan kynnyksen takana. Nyt ei ole pakko ja kynnys on usein tarpeettoman korkea. Molempiin pitäisi löytää lääkkeitä.
On esitetty panostamista varhaiskasvatukseen (Juhana Vartiainen), koska silloin oppimiskyvyt ovat maksimissaan ja oppivelvollisuuden pidentämiseen (demarit), koska siten saadaan enemmän kunnanvirkoja laitoksiin, mutta syrjäytyvä hajonta kasvaa alakoulun jälkeen ennen lukiota, mikä näkyy lukion sukupuolijakaumassa. Koulu tuskin suosii tyttöjä, mutta kylläkin käyttäytymistä, mikä on tyypillisempää tytöille. Tämä on ollut pitkään tiedossa kuni vanhusten vajaaravitsemus.
Oletan, että koulun opetusmenetelmissä ja olosuhteissa on syy, miksi oppiminen ja osallistuminen eriytyvät alakoulun jälkeen. Peruskoulu siis eriarvoistaa aktiivisesti päinvastoin kuin ehkä aiemmin. Opetuksessa on tapahtunut muutoksia, joita en tunne, mutta vastauksen tulisi löytyä niistä sadoista graduista, joita vuosittain valmistuu opettajanvalmistuslaitoksista kopioimattakin hiljan koulunsa käyneiden toimesta.
Päästämmekö murrosikäiset lapset liian helpolla verkosta silloin kun saalis on juuri kypsymässä? Nuori tarvitsee mielekkäitä haasteita ja onnistumisia ja lievää ohjaavaa pakkoa. Panostukset kohdistettava ala- ja yläkoulun taitteeseen siten että varmistetaan alakoulussa opittavien taitojen perillemeno ja uudistetaan murrosikäisen kohtaaminen. On myös kestettävä opetustulosten seuraaminen mittaamalla.
Jos tulonjakomittarin pohjatiedoista puuttuu yli 10 miljadin pääomatulot (verovapaat myyntivoitot, osakehuoneistojen myyntivoitot, liikeosakkeiden myyntivoitot, oman asunnon myyntivoitot, verokikkailulla tilastoista poisjätetyt pääomatulot). Vero.fi-tilaston tarkan tiedon mukaan työttömät saivat vuoden 2017 aikana 51m€:n myyntivoitot, saajia 9432.
Eriarvoisuus on huono termi, liian abstrakti. Pitäisi puhua siitä, tulevatko ihmiset arjessa toimeen. Köyhyystutkija Maria Ohisalo on puhunut siitä, että sellaisten ihmisten määrä kasvaa, joita tuet eivät tavoita tai jotka eivät pärjää tuillaan. Esimerkiksi mielenterveystyön taso on nykyään holtiton. Apua ei yksinkertaisesti saa, ei edes ihminen, joka menee päivystykseen ja uhkaa tappaa itsensä.
Tilastollinen tarkastelu on huono tapa tavoittaa ihmiset, joilla on todellinen hätä.
Liki 400 tuhannella suomalaisella on maksuhäiriömerkintä.
Myöskään kaikilla nuorilla ei mene hyvin. Kurjuus periytyy.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisnuorista-jattitutkimus-vuonna-1997-syntyneista-pojista-lahes-joka-viidennella-on-rikostuomio-tai-rangaistusmaarays-nama-ovat-yleisimmat-syyt/7160810
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nuorten-mielenterveysongelmat-yleistyneet-tytoilla-mielialahairioita-pojilla-oppimisvaikeuksia/7160414
https://yle.fi/uutiset/3–10496132
Tärkeää olisi löytää tilastokohinan joukosta oikeasti hädänalaiset. Mielenterveysongelmiin pitäisi satsata valtavasti lisää. Vaikka yleinen kehitys ei erityisen huono olisikaan, niin sen varjolla ei saa hylätä todellisessa hädässä olevia.
Mistä ihmeestä Ohisalo voi tietää, onko hädässä olevien määrä kasvanut vai laskenut, jos tilastoihin ei voi luottaa? Mutulla?
Kun kyselyiden mukaan heikosti toimeentulevien taloudelliset puskurit ovat kasvaneet, toisin sanoen aikaisempaa useampi köyhä kykenee selviytymään yllättävistä menoista eli taloudellisesti on nenä pinnan yläpuolella.
Hatustako lukuja sitten pitäisi vetää?
Tilastokeskuksen mukaan kaikki käyrät osoittavat alaspäin:
Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien määrä on vähentynyt. Pienituloisten määrä on vähentynyt, vajaatyöllisten määrä on vähentynyt ovat vähentynyt, vakavaa aineellista puutetta kärsivien määrä on vähentynyt.
Linkki:
https://www.stat.fi/til/tjt/2016/04/tjt_2016_04_2018-05–24_kat_001_fi.html
Nyt kun nousukausi on parantanut työllisyyttä, niin voi kyläl olla totta, että kun katsotaan köyhiä, todetaan että hehän ovat vaikkapa sairaampia kuin kaksi vuotta sitten. Mutta työttömien joukko ei ole sama kuin kuin pari vuotta sitten, vaan jäljellä on ne, jotka eivät syystä tai toisesta oikein pääse työelämään eli käytännössä sairaimmat ja onnettomimmat ja syrjäytyneimmät. Pari vuotta sitten joukossa oli vielä paljon ihmisiä, joilla oli kaikki muut asiat hyvin mutta ei töitä. Nyt he ovat työllistyneet.
Jos Suomen työttömyys olisi tipahtanut yhteen henkilöön ja hän olisi koditon, vasemmistossa todettaisiin vain että “porvarihallituksen aikana suomalaisten työttömien asema on romahtanut sillä kaikki työttömät ovat kodittomia”
Hyvä kirjoitus Osmolta, mutta komppaan myös kritiikkiä: avainsana on polarisoituminen — niillä, joilla menee huonosti, menee entistä huonommin. Samaan aikaan suurella osalla asiat on kunnossa ja näistä osalla jopa erittäin hyvin. Keskiarvoisesti asiat siis pysyvät ennallaan, mutta polarisoituminen näkyy esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten huostaanottojen lisääntymisenä 15 prosentilla vuonna 2017 (linkki).
Kuinka pitkälle yhteiskunnan on tuettava ihmisiä, jotka eivät osaa, pysty tai viitsi ottaa vastuuta omasta elämästään?
Suomessa tulonsiirrot ja verotus tasaavat ennätyksellisesti tuloeroja, erilaiset tulonsiirrot muodostavat suurimman osan alempien tuloluokkien tuloista ja juuri uutisoitiin miten meillä ainoana länsimaana asunnottomuus vähenee. Kaikesta huolimatta osalla menee — ainakin mielikuvien mukaan — entistä huonommin.
Jotenkin tuntuu, että pelkkien kainalosauvojen tarjoaminen (lisää tukia ja palveluita) ei olisi oikea ratkaisu vaan että se tie olisi kuljettu loppuun. Jos ihmisiä ei haluta sysätä omanonnensa nojaan, niin mitä sitten — pitääkö “ressukoille” määrätä henkilökohtainen virkaholhooja vai koota kaikki uudelleenkoulutusleireille riittävän pitkälle elämänhallintakurssille?
Ehkä tässä suhteessa on menetetty jo useampi sukupolvi, mutta nyt alkaisi olemaan hyvä aika opettaa kansalaisia esikoulusta alkaen omatoimisuuteen — eikä flegmaattiseen passiivisuuteen, jossa vika on aina jossain muussa — yleensä yhteiskunnassa. Tietysti koko yhteiskunta aina sosiaaliturvasta pitäisi uudistaa kannustavaksi holhouksen sijaan.
Kuvaavana anekdoottina joku on todennut, että samalla kun muualla yhteiskuntatiedon tunneilla opetetaan talouden toimintaa ja sijoittamista, meillä oppilaat väsäävä banderolleja miekkareihin…
Katsoin uuden Brexit-elokuvan. Hieno kuvaus siitä, miten vaalit voitetaan mielikuvilla, ei faktoilla. Hans Rosling puolestaan anlysoi kirjassaan “Faktojen maailma”, miksi mielikuvat ovat uskottavampia kuin tosiasiat.
Odotan mielenkiinnolla, mitä mielikuvia muut puolueet keksivät “tilastojen takaa”.
Vasemmisto on ongelmissa kun Suomessa 99%:lla menee noin kansainvälisesti vertaillen taloudellisesti hyvin. Ei Suomessa ole oikeasti köyhiä kuin ihan mitätön määrä. Tulonsiirrot ilmaisine asuntoineen ja koulutuksineen on hävittänyt oikean köyhyyden. Niinpä vasemmisto on keksinyt
suhteellisen köyhyyden eriarvoisuuden mittariksi ja valitettavasti Osmokin alustuksessaan tuohon sortuu. Ihan typerä mittari. Jos kaikille suomalaisille annattaisiin vaikka 5000 euroa/kk niin suhteellinen köyhyys ei pienentyisi lainkaan. Joka ikinen suomalainen köyhä on maailman köyhiin verrattuna hyväosainen. Luulenpa että Hans Rosling olisi tästä samaa mieltä.
Köyhyyden osalta pitää puhua vain absoluuttisesta köyhyydestä. Sille lienee hyviä kansainvälisiä mittareita.
Eli ei Suomi ole eriarvoinen maa. Täällä tarjotaan kaikille ilmainen mahdollisuus sosiaaliseen nousuun ihan vaikka yhteiskunnan huipulle ja tämä on erittäin tärkeää. Menestyminen on kiinni omista valinnoista ja jo lapsena kannattaa katsoa missä porukoissa liikkuu ja meneekö ostarille räkimään vai tekeekö läksyt. Vasemmisto valittaa ihan turhasta, mutta jos ne sen tunnustaisivat niin samalla voisivat lopettaa toimintansa.
Miksi, kun tutkimusten mukaan juuri suhteellinen köyhyys on se, mikä rikkaissa länsimaissa on se, joka vaikuttaa ihmisten onnellisuuteen (siis siltä osin, mitä onnellisuus riippuu taloudellisesta hyvinvoinnista)? Köyhät kehitysmaat ovat toki ihan eri asia.
Vai puhummeko jostain muusta lajista kuin homo sapiensista?
Kumpaakin mittaria pitää seurata ja lisäksi pidemmällä aikavälillä, mieluiten yli elinkaaren.
(tietenkin jokaisen vuoden tulojen pitäisi ylittää hengissäpysymiskynnys)
Mutta absoluuttista pitäisi painottaa nykyistä enemmän eli jos annetaan rahaa työttömille, on älytöntä että suurin osa siitä menee parhaimmassa asemassa oleville ansiosidonnaista saaville.
Eriarvoisuudenvastainen taistelu on demareille pysyvä asiaintila (ei projekti, joka loppuu siihen, että eriarvoisuus on poistunut). Turhan tarkka eriarvoisuuden määritteleminen ei oikein sovi tähän kehykseen. Ehkä tätä voisi myös kutsua populismiksi.
Jatkuvan vastakkainasettelun ruokkiminen on tämän aatehistorian perusprinsiippejä.
Missä politiikkatoimissa tämä eriarvoisuuden vähentäminen on järkevää olla määräävä tekijä? Li Andersson esitti myös ilmastopolitiikan tavoitteena olevan eriarvoisuuden vähentäminen.
Kakun jakaminen on helpompaa kuin sekoittaa eriarvoisuuden vähentäminen kaikkiin kakun kasvattamista edistäviin toimiin.
Asumistuen saajien määrä alkaa olla niin suuri, että kokee olevansa eriarvoinen tai ainakin poikkeava jos ei saa asumistukea.
“Yllä olevan vuoksi minulle ei riitä tavoitteeksi eriarvoisuuden kasvun pysäyttäminen. Minä haluan vähentää eriarvoisuutta.”
Kertokaa nyt joku herran aika ensin, mitä se eriarvoisuus tarkoittaa, jotta voisimme tietää, milloin se on vähentynyt ja milloin kasvanut?
terv,
jukka
Eriarvoisuus tarkoittanee (kyseessä olevassa kontektissa) sitä, että ihmisen “menestyminen” riippuu osin siitä, (1) minkälaisessa ympäristössä hän kasvaa ja elää, (2) mikä on hänen geneettinen perimänsä ja (3) minkälainen tuuri hänellä käy. Eriarvoisuuden määrää tai suuruutta mitataan riippuvuuden suuruudella, kullekin menestyminen ulottuvuudelle erikseen. Ihanteellisesti mitattaisiin kausaalista riippuvuutta, mutta käytännössä voidaan joutua tyytymään tilastolliseen riippuvuuteen, korrelaatioon. Eriarvoisuutta ei ole, jos menestyminen ei riipu lainkaan tekijöistä 1–3.
Kiitos paljon!
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Koska geneettinen perimä ei ole koskaan kahdella yksilöllä täsmälleen sama, niin tästä seuraa, että mikäli yksilön geenit määrittävät millään tapaa hänen “menestykseensä”, niin eriarvoisuus on oikeastaan biologinen seikka, josta emme koskaan pääse eroon. Siitä huolimatta, tämä on kieltämättä hyvin attraktiivinen lähtökohta keskustelulle.
Jos esimerkiksi koripallossa menestyminen lasketaan menestymiseksi, ja tiedämme että koripallossa menestymisen ja pituuden välillä on korrelaatio, ja tiedämme että pituus on merkittävissä määrin geneettinen ominaisuus, niin toteamus on, että tältä osin olemme jumissa eriarvoisuudessa, kunnes muutamme koripalloa niin, että pituus ei enää korreloi koripallomenestyksen kanssa.
Esimerkin kautta haluaisin vielä yhteen asiaan täsmennyksen: koska eriarvoisuuden suuruus on riippuvainen paitsi näistä taustatekijöistä, myös menestymisen ulottuvuuksista, niin kaiketi nyt pitäisi jonkun kertoa, mitä nämä menestymisen ulottuvuudet ovat, ja millä perusteella ne on valittu?
terv,
jukka
Täsmälleen näin. Kysymys on mielikuvasta, ei numeroista. Väitettä on aivan turha lähteä faktoilla kyseenalaistamaan. Pitäisi keksiä joku tunteisiin vetoava, toisaalle johtava argumentti, jonka takana on riittävästi faktoja.
Britanniassa brexitin vastustajat yrittivät faktoilla kumota brexiteerien ydinsanoman: Take BACK control! Tulos tiedetään.
No ilmeisesti tässä sitä mitattiin gini kertoimella, joka kertoo kuinka tasaisesti tulot jakautuvat kansalaisten kesken. Mutta mikä on tavoiteltu gini kerroin ja tulojen jakautumisen tasaisuus? Täydellisessä tasajaossa gini kerroin on 0 ja kaikilla samat tulot. Onko tämä Osmon tavoite vai mikä? Mielestäni eriarvoisuus on muutenkin huono termi. Olen itse kuulunut kaikkiin tuloluokkiin elämäni aikana, ihan saman arvoinen olen koko ajan ollut.
Totta kai puoluekoneisto etsii vetävimmät teemat, ei totuutta, vaan paljon ääniä. Eriarvoisuuden poistaminen on varma ääniharava ja mitä parasta se sisältää kaiken ja ei mitään. Vaaleissa paljon ääniä, hallitusneuvottelut (ne meidän perimmäiset ajatukset), valtiovarainministeriön virkamiehet kertomassa mihin on oikeasti varaa ja sitten neljän vuoden putki: politiikka se jatkuu vaan. Merkillistä vain, että tässä kaikkien puolueiden populismissa kansan populismi nostaa päätään.
Taitava kommentaari Soininvaaralta. “Yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvu” on normatiivinen väite. Eriarvoisuutta ja sen muutosta voidaan tarkastella uskottavasti populaatiosta rajattujen osajoukkojen kesken (esim. työvoimaan kuuluvat työlliset vs. työttömät vs. eläkeläiset). Vielä uskottavammin eriarvoisuutta voidaan havainnoida binääristen ryhmien välillä (miehet ja naiset). Eriarvoisuutta vähennetään parantamalla yhden tai heikentämällä toisen asemaa.
Olisikin kiinnostavaa kuulla, keiden eriarvoisuudesta demarit ovat erityisesti huolissaan. Jos huoli kohdistuu eläkeläisiin, olisi rehellistä luvata eläkeläisten aseman parantamista kaikkien muiden kustannuksella. Jos työttömiin, pitäisi luvata työttömyysetuuksien nostamista ja palkansaajien toimeentulon heikentämistä.
Ongelmana tällaisissa lupauksissa on se, että ne tahtovat karkottaa äänestäjiä. Toivottavasti vaalikansa ymmärtää kysyä, keiden asemaa aiotaan heikentää, kun jonkin ryhmän asemaa aiotaan parantaa.
Ei kai tämä välttämättä ole nollasummapeli. Voihan olla, että suurempi eriarvoisuus tuottaa yhteensä suuremman kakun jaettavaksi — tai toisinpäin. Vai onko sittenkin nollasummapeli, jos tarkastellaan nimenomaan suhteellista eriarvoisuutta?
Suhteellisesta eriarvoisuudestahan tässäpääosin puhutaan. Joillakin sairailla kyllä,voi olla myös absoluuttista köyhyyttä eli pitää tinkiä vaikka lääkkeistä. Jos suhteellinen eriarvoisuus ei kiinnosta, hyvätuloisten rikastuminen ei harmita.
Vasemmalla tahdotaan käyttää verotusta nimenomaisesti suhteellisten tulo- ja varallisuuserojen tasoittamiseen ja ehkä sitten vähemmän absoluuttisesti köyhien aseman parantamiseen. Puhutaan myös siitä, että varakkailla on rahan ja vaikutusvallan takia enemmän vaikutusta politiikkaan ja tämä on huono asia. Ja sitten kun joku raharikas vaikkapa verojen takia muuttaa muualle, on milearäni omituista suuttua siitä. Verotushan on tällöin tasannut kovasti suhteellisia tuloeroja, koska rikkaan muutto ulkomaille laskee Suomen sisäisiä varallisus, ‑tulo ja ennenkaikea vaikutusvaltaeroja.
Jos suhteelliset whatever-erot ovat huono asia, rikkaiden exodus on silloin hyväksi, koska erot tasoittuvat.
SDP on muuten varmaan siirtynyt puhumaan eriarvoisuudesta yksinkertaisesti siksi, että se on sopivasti venyvä käsite ja sitä on vaikeampi mitata. Ja tietenkin koska tuloeroille ei ole tapahtumut mitään, taisi köyhin kymmenys saada enemmän kuin muut.
Suomessa on kyllä ihan oikeasti aika vajaat tilastot sekä ihmisten tuloista että varoista. Vasta nyt vuonna 2019 Suomeen tulee ensimmäistä kertaa tulorekisterin ansiosta lähde, josta tulotietoja alkaa saada selville kattavammin, kunhan huomioi mm. tulorekisterissä olevat vähennysoikeudet pois. Muun muassa kotimaisten pankkien korkotulot puuttuvat siitäkin rekisteristä, eikä se rekisteri taida kattaa kovin hyvin monikansallisesti hankittuja tulojakaan, mutta rekisteri sisältää paljon sellaista tulotietoa, jota aiemmin ei ole ollut tilastoja varten saatavilla yksilötasolla. Kun sen yhdistää Kelan niihin etuustietoihin, jotka eivät tulorekisteriin tule, ollaan jo aika pitkällä tulojen tilastoinnissa verrattuna siihen, miten tulotietoja on aiemmin tilastojen tekemistä varten arvailtu. Varallisuutta koskevia luotettavia tilastoja, jotka voitaisiin yhdistää näihin tulotietoihin yksittäisten ihmisten tasolla, ei tosin löydy jatkossakaan mistään.
Onkohan tuossa gini-kertoimen laskemisessa otettu huomioon joidenkin saamat tuet, kuten esim. suuren joukon saamat asumistuet? Mielestäni ne ovat tuloihin kun ovat jatkuvia…
Toisaalta varsinkin kovaa riskiä ottavien startuppien omistajien osinkotulot pitäisi jakaa useille vuosille…
Yleensäkin ottaen koko gini-kerroin keskustelu on populistien propagandaa; Suomessa tuloerot ovat selvästi alle EUn keskiarvon.
Talouskeskustelun pitäisi lähteä liikkeelle riskinotosta, jota ilman mitään gini-kerrointa ei edes ole olemassa.
Pitäisi siis innostaa ihmisiä rajuunkin riskinottoon ja antaa harvoille onnistujille siitä kunnon korvaus. Tästä sitten pääsevät hyötymään kaikki ja saadaan varoja vähäosaisista huolehtimiseen.
Jos näin ei tehdä, kiihtyy parhaitten osaajamme virta ulkomaille entisestään. Tällaiseen sosialistiseen politiikkaan meillä ei todellakaan ole varaa! Se tie on Venezuelan tie…
Osmo unohtaa kansaneläkettä saavat mm vammaiset, heidän eläkkeensä eivät ole nousseet, kiitos indeksijäädytyksien.
On kyseenalaista verrata keskiansioeläkettä saavia kansaneläkettä saaviin, sama virhe toistuu kun verrantaan ansiotuloja. Siinäkin suurituloiset nostavat mediaania, itse en tiedä montaa joka saisi bruttona 3000 euroa kuussa, palvelualoilla keskitulo lienee n 1800 euroa/kk.
Tilastoja voidaan vempuloida mieleiseksi, kuten käyttämällä giniä, joka on vanhentunut mittari.
Ja kaikken tärkein on oma kokemus ja tieto siitä onko köyhyys lisääntynyt, mm oma kokemus on että leipäjonoissa on yhä enemmän porukkaa, ja yhä useampi palkansaajakin joutuut turvautumaan sosiaalitukiin.
Siksi tilastot pitää hylätä ja alkaa puhumaan kokemuksista. Soininvaara edustaa elitismiä jolta puttuu tavallisen ihmisen, mm vammaisten kokokemus elämästä.
Liikut köyhissä piireissä.
Esimerkiksi omalla työpaikallani puolet tienaa enemmän kuin tuon (eli kaikki jotka eivät ole vasta-alkajia, meillä on nuorta väkeä töissä). Myös lapsuudenkavereistani suurin osa tienaa enemmän.
Itselläni ei tosiaan taida olla kuin yksi kaveri, joka ei noihin tuloihin yllä. Ja vaimo tietty, mutta minähän ne rahat pääosin kotiin kannan 😉
Ensiksi pitäisi sopia yhteisesti, mitä eriarvoisuudella tarkoitetaan.
Onko kyse vain tuloista verrattuna muihin?
Miten lasketaan meritokratian leviäminen opiskelussa ja siitä johtuvassa työpaikkojen jaossa?
Tai terveydenhuollon ja vapaa-ajan laadussa?
Asuinpaikan viihtyvyydessä?
Tuloerokeskustelu sivuuttaa kaksi seikkaa:
1. Vuosittaiset tuloerot =/= elämänmittaiset tuloerot. Onko nykyisessä alhaisessa syntyvyydessä se hyvä puoli, että 20 vuoden päästä pienituloisia opiskelijoita on varmaan nykyistä vähemmän tuloeroja kasvattamassa?
2. Miksi keskustelu keskittyy pelkkiin valtionsisäisiin eroihin, eikä esimerkiksi maailmanlaajuisiin tai paikkakunnan- tai perheensisäisiin eroihin? Onko kukaan edes väittänyt, että juuri ensimmäiseen keskittyminen on olennaisinta? Miten Saksan elämänmenoon on vaikuttanut se, että vuoden 1990 yhdistyminen taisi kasvattaa aika pahasti tuloeroja?
Eriarvoisuudella voisi ajatella olevan myös ei-rahallisia ulottuvuuksia. Työmarkkinatuki on ostovoimaltaan pienentynyt vain vähän, mutta jos nykyään monet joutuvat sen vastineeksi istumaan 08–16 alentavilla höpöhöpökursseilla tai tekemään samoja töitä, mitä toiset tekevät normaalipalkalla, mielestäni tämä on eriarvoisuuden kasvua.
Pidentyneet leipäjonot indikoivat kanssa jonkinnäköistä eriarvoisuuden, tai ainakin huono-osaisuuden, kasvua. Tuskin jonojen kasvu selittyy pelkästään ruoka-avun lisääntymisellä tai sosiaalisen stigman vähenemisellä.
“Jos kaikille suomalaisille annattaisiin vaikka 5000 euroa/kk niin suhteellinen köyhyys ei pienentyisi lainkaan. ” Suhteellinen köyhyys tipahtaisi tasan nollaan, olettaen että nykyinen mediaanitulo on pienempi kuin 3333,33 euroa/kk.
Höpsis. Tuo mediaanitulohan tietysti nousisi jos kaikille annetaan lisää rahaa. Mediaanin nousun seurauksena osa porukasta jäisi sen alapuolelle vaikka tulot olisivatkin kansanedustajatasoa. Näinhän itse asiassa koko ajan tapahtuu kun mediaanitulo on vaikkapa viimeisen 20 vuoden aikana noussut ja myös niiden pienituloisten tulot ovat nousseet. Suhteellinen köyhyys jo määritelmällisesti pitää sisällään sen, että aina osa porukasta on suhteellisesti köyhiä vaikka elintason (asuminen, terveydenhoito, ravinto, koulutus…) osatekijät olisivat kunnossa.
Siksi tulee tarkastella absoluuttista köyhyyttä.
Jos kaikki saavat 5000 €/kk Bill Gatesin säätiötä, mediaanitulon alla on yhtä paljon kuin aikaisemmin, mutta porukka alle 60 & mediaanitulusta katoaisi kokonaan, eikä siis kukaan olisi köyhä.
Olet oikeassa. Tuo 5000€ on överin huonosti valittu jo pelkästään täydellisen epärealistisuutensa vuoksi. Billin varatkaan eivät riittäisi kuin muutamaksi kuukaudeksi.
Muutoin pidän edelleen kiinni näkemyksestäni, että oikea mittari köyhyyden arvioinnissa on absoluuttisen tarkastelu, ei suhteellisen. Veikkaanpa, että tulossa olevassa sotu-uudistuksessa asiaan törmätään jotta rahat saadaan riittämään ja esim. kannustinongelmat poistettua.
Tiedän kokemuksesta mitä köyhyys on. Se on sitä kun pelaa ja juo kaikki tukensa. Jos sen jättää tekemättä, tuet riittävät erinomaisesti hyvätasoiseen elämään.
Demareiden lääkkeillä, eli verotuksen kiristämisellä ja tulonsiirtojen lisäämisellä ei poisteta köyhyyttä. Silloin kun join ja pelasin, olisin tuhonnut helposti samassa ajassa, eli yhdessä illassa, vaikka kymmenkertaiset tuet.
Näin se vaan menee. Köyhyyden syyt löytyvät aina peilistä. Tulotaso nostaa kenet tahansa täällä maailman ökytuloisiin. Toki tällä tosiasialla ei voita ainuttakaan vaalia, sillä ihmiselle on vaikeaa tunnustaa vikaa itsessään.
Pohdinpa vain KiKyn, aktiivimallin ja orjatyön lisääntymistä tekijänä eriarvoisuuden kasvussa.
*Jos työttömät laitetaan entistä ahtaammalle mahdottomien vaatimusten kera eivätkö he ole eriarvoisessa asemassa muihin ihmisryhmiin nähden?
* Orjatyötä teetetään 9€/pvä ja sillä korvataan palkkatöitä säästöjen ja voittojen toivossa. Tästä “työstä” kieltäytyminen tietää sanktioita mm. karenssien muodossa. Tähän “kuntouttavaan työtoimintaan” laitetaan myös ihmisiä joiden ei siihen pitäisi joutua. Osa joutuu tämän takia vuosien kurimukseen ja kilpailu vääristyy. Tämä trendi on kasvamaan päin.
Ovatko nämä ihmiset eriarvoisia muihin nähden?
Suomessa on edelleen erilaisia kuoppia ja loukkuja joihin voi tippua vaikka olisi kuinka koulutettu ja fiksu:
- Sairastumis‑, tapaturma- ja työkyvyttömyysvaara. Minkä takia parantumattomasti sairaita pidetään “työttöminä” eikä päästetä työkyvyttömyseläkkeelle? Miksi meillä on erikseen vakuutuslääkäreitä simputtamassa jotka eivät edes näe henkilöitä joiden hakemuksia käsittelevät?
— Asunto väärässä paikassa. Jos töitä ei saa syrjäkylillä, niin miten saa sitten myytyä asuntonsa että pääsisi muuttamaan työn perään? Voisiko maaseudun taloja pistää “paketiin” kuten peltoja 1960-luvulla?
— Kotihoito/hoivakoti-/vanhainkoti ‑problematiikka. Mistä vanhus joka ei pärjää kotona yksin saa asianmukaista hoitoa? Pitääkö aikuisten työelämässä olevien lasten luopua työstään että voi ryhtyä omaishoitajiksi?
— Väärä kumppanivalinta: Miten päästä eroon väkivaltaisesta tai päihteitä käyttävästä tai uhkapelejä harrastavasta tai muuten vaan epäluottettavasta elämänkumppanista turvallisesti ja ilman mittavia taloudellisia uhrautumisia?
— Rikosten tai huijauksen kohteeksi joutuminen. Ammatti- ja taparikolliset voivat aiheuttaa suurta vahinkoa ja tuhota elämäntyön. Pienyrittäjät ja kauppiaat ja yksinäisissä paikoissa asuvat riskiryhmässä.
— Luonnon oikuista johtuvat epäonnistuneet sadot ja kotieläinten eläinsairaudet maatalousyrittäjien riesana
— Työpaikalla syrjintä, pitäminen töissä huonommalla palkalla kuin mitä ansaitsisi, pelolla johtaminen
— Hometalo-loukku. Kalliilla ostettu asunto muuttuu asuinkelvottomaksi.
— Mielenterveysongelmat
jne.….
Tilastoissa ne eivät pistä silmiin niin selvästi kuten pitkäaikaistyöttömät tai pelkällä kansaneäkkeellä elävät vanhukset tai nuoret jotka eivät ole päässseet opiskelemaan tai perustamaan perhettä tai monen lapsen yksinhuoltajat, tai maahanmuuttajat joiden kotouttaminen epäonnistunut, mutta mainitsemani esimerkit ovat kuin “pommeja” , jotka voivat laueta jollekin kun taas joku säästyy nippa nappa. Niille joille se laukeaa menee elämän- ja rahanhallinta melko varmasti kuralle. Näiden ehkäisy ei ole mitenkään vain yhden puolueen asia vaan koko yhteiskunnan asia on ehkäistä eriarvoistumista tällaisten vahinkojen ja epäonnen takia.
Kommenteissa on suuri joukko hyviä huomautuksia siitä, kuinka suurta eriarvoisuus Suomessa on ja että se ei kaikki näy tilastoissa. Yksi niistä kuitenkin puuttuu ja sen mukana kaikki. Yhdessäkään ei osoiteta, että eriarvoisuus olisi aiemmin olut vähäisempää. Kyse oli siitä, onko eriarvoisuus lisääntynyt, ei siitä, onko se liian suurta.
Veli-Pekka yllä viittasi leipäjonojen pidentymiseen. Iltalehden uutisesta joulukuulta 2016:
- Koko ajan on kasvua. Kymmenen vuotta sitten tarvitsijoita oli 300. Pari vuotta sitten heitä oli 2 600 ja nyt kolmen tuhannen paikkeilla, Hursti kertoo.
Eikö tällaista kokemusperäistä tietoa kelpuuteta? Leipäjonojen pituutta ei taideta tilastoida virallisesti.
No, Samuli Saarelma sentään esittää joitain lukuja muutoksesta: “… USA:ssa karkeasti ottaen muutos on ollut se, että 1970-luvulla toimitusjohtajan palkka oli 30-kertainen duunarin palkkaan verrattuna ja nyt se on 300-kertainen.” … ja osuu jatkossakin asian ytimeen: ” Tämä lisää eriarvoisuutta keski- ja yläluokan välillä, vaikka tulonsiirrot olisivat kasvaneet ja nostaneet alaluokkaa lähemmäs keskiluokkaa. .… Viime vuosikymmeninä maailman köyhimmät ja rikkaimmat ovat rikastuneet ja länsimaiden keskiluokka on ollut häviäjänä. ”
Eli koetussa eriarvoistumisessa on loppujen lopuksi kysymys rikkaiden rikastumisesta, ei köyhien köyhtymisestä. Eivät siinä Syltyn tai Roslingin referoimat viralliset tilastot köyhyyden vähenemisestä Suomessa ja maailmalla paljoa paina.
Mikäli eriarvoisuus , huono-osaisuus ja pahoinvointi ei ole lisääntyntyt, mikä selittää kiireellisten sijoitusten kaksinkertaistumisen kymmenessä vuodessa? Syynä eivät ainakaan ole lakimuuutokset, tilastointiperusteet tai vapaiden sijoituspaikkojen lisääntynyt tarjonta.
Väestötasolla eriarvoisuuden kasvusta ei liene selkeää näyttöä, mutta tietyissä erityisryhmissä vaikuttaa kyllä menevän entistä huonommin.
Jos eriarvoisuus ei ole lisääntynyt, niin miten se vaikuttaa mihinkään muuhun kuin demareiden haukkumiseen “väärästä todistuksesta”?
Eikö eriarvoisuuden vähentäminen ole (vihreässä) agendassa riippumatta siitä, miten se on viime vuosina heilahdellut?
Pitäisikö meidän pystyä jotenkin laskemaan, mikä on optimmalinen määrä eriarvoisuutta (=kannustavuutta) ja pyrkiä sitä kohti ja varoa, ettei eriarvoisuus vähene liikaa?
Tätähän monet täällä peräänkuuluttavat. Jos gini-indeksi on kaikenkattava numero, joka kertoo kaiken oleellisen eriarvoisuudesta Suomessa, niin mikä on semmoinen numero, johon vasemmisto olisi tyytyväinen? Suomella on yksi maailman pienimmistä gini-indekseistä, mutta siitä huolimatta vasemmalta laidalta kuuluu jatkuvaa valitusta tuloerojen kasvusta (mitä ei ainakaan kyseisen indeksin mukaan juurikaan ole tapahtunut) ja eriarvoisuuden kasvusta (mitä ilmeisesti kyseinen indeksi ei sitten mittaakaan). Mikä sitten olisi sopiva mittari, jos kerta ihmisten tuloerot eivät olekaan sopiva mittari eriarvoisuudelle?
Yksi gini-numero ei edes kerro oikein mitään kattavaa tuloeroista eri desiilien välillä.
Vielä vähemmän se kertoo siitä, että yksityinen hoivafirma laskuttaa hoivapalvelustaan vaikka 5k€/kk/muistisairas, eikä silläkään saa inhimillistä kohtelua.
Eli eriarvoisuuden lisääntyminen on sitä, että maksuista huolimatta tässä yhteiskunnassa ei saa inhimillistä kohtelua yksityisiltä yrityksiltä? Mielenkiintoinen tulkinta ja voi kyllä hyvinkin johtaa eriarvoisuuden kokemuksen lisääntymiseen. En kylläkään tiedä millä tuohon voi vaikuttaa muulla kuin sillä, että asiakkaat pystyisivät vapaammin valitsemaan palveluntarjoajansa / kaikki palvelut keskitettäisiin takaisin kunnille / kaupungeille ja jotenkin pakotettaisiin ne varmistamaan korkea palveluiden laatu. Mitä enemmän mietin niin sitä paremmalta idealta tämä kuulostaa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että demareiden puhuma eriarvoisuus ei välttämättä vastaa sinun ajatteluasi.
Eriarvoisuuden keskimääräinen väheneminen johtuu aineellisten hyödykkeiden halpenemisesta ja se taas johtuu teknologian kehittymisestä ja massatuotannosta halvan työvoiman maissa. Jotkut toiset tärkeät hyödykkeet taas ovat kallistuneet tai saatavuus huonontunut. Esim asunto hyvällä paikalla kalliimpi, koulunkäyntiä ja opiskelua ja terveydenhoitoa ovat ravistelleet poliittiset päätökset joissa aina joku tippuu verkkojen läpi. Työvoiman pitäisi olla liikkuvaa mutta se ei sitä aina ole.
Työvoima liikkuu kyllä hyvin silloin kun tarvitaan väkeä rakentamaan ydinvoimalaa tai laivoja 3€/h‑palkalla.
Kommentit, joissa vedotaan yksilön vastuuseen, ovat tieteenvastaisia, koska tiede ei ole pystynyt osoittamaan, että ihmisellä olisi tahto. Tahdon kokemus kyllä on, mutta ei tahtoa.
Tahtoon ja valintaan vetoaminen edustaa uskonnollista maailmaa. Mitä pitemmälle aivoja opitaan ymmärtämään, sitä enemmän myös pystytään osoittamaan muuttujia, jotka ohjaavat ihmisen käytöstä. Muuttujat eivät ole tahdon piirissä, koska vaikutteista irrallaan olevaa tahtoa ei ole edes olemassa.
Jos kovasti luottaa tieteeseen, voi kuvitella kaukaisen maailman, jossa ihminen manipuloidaan jo lapsesta saakka menestyjäksi. Tähän saakka keinot ovat olleet vajavaisia, mutta esimerkiksi vähänkin rauhattomien amerikkalaislasten lääkitseminen rauhallisiksi on esimerkki kehityksestä, jossa ihmisen biologiaan eli perustemperamenttiin puututaan kemiallisesti ja sitä ohjataan menestymistä tukevaan suuntaan.
Joku uskoo Jumalaan, toinen uskoo yksilön valintoihin, mutta kumpikin usko on irrationaalista ja harhaista. Kun uskoille ruvetaan penäämään rationaalisia perusteita, niitä ei löydy. Yksilön vastuuseen uskomisesta pitäisi luopua. Se ei kuulu tieteellisen ajattelun piiriin.
Koirakin tekee monenlaisia valintoja, mutta silti emme oleta, että sillä olisi varsinainen tahto. Sen koulutuksessa keskitytään ehdollistamiseen. Sille syötetään käyttäytymismalleja sen sijaan että odotettaisiin, että se määrittää käytöksensä itse.
Jussi Viitala kirjoittaa kirjassan “Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen”, että ihmisten ja eläinten käytöserot ovat määrälläisiä eivätkä laadullisia. Mekin olemme vain yksi laji muiden joukossa. Ympäristö ja biologia tekevät valintamme puolestamme aivan niin kuin muillakin eläimillä.
Tutkimusten mukaan omat valinnat vaikuttavat ainakin onnellisuuteen:
Long-running German panel survey shows that personal and economic choices, not just genes, matter for happiness
Miten tämä muuttuu, jos yksilön tahdon sijaan tulee joukon tahto ? Jos yksilöillä ei ole tahtoa, kuinka se voisi olla joukolla ? Jos yksilötasolla ei voi vedota tieteeseen, millä perusteella siihen voisi vedota joukon tasolla ? Vai olisko parempi olla kokonaan vetoamatta tieteeseen, tai mihinkään. Näin syntyy anarkia, jossa vahvemman tahto (uskoi sen olemassa oloon tai ei) tulee voittamaan.
Tässäpä lisää aiheesta:
https://www.slideshare.net/THLfi/suomalaisten-hyvinvointi-2018
Julkaisussa on merkittäviä eroja Syltyn referoimaan Tilastokeskuksen julkaisuun nähden:
https://www.stat.fi/til/tjt/2016/04/tjt_2016_04_2018-05–24_kat_001_fi.html
Todella erinomaisia esityksiä, kumpainenkin. En nähnyt kovin isoja eroja, jos ollenkaan..
Oleellista kuitenkin etenkin ensimmäisessä kelmusetissä on, että köyhyys ei ole muuttunut minnekään, kenties vähentynyt hieman. Ja että suurin syy köyhyyteen on työttömyys (En osannut lukea kuuluiko työkyvyttömyys samaan vai ei).
Toisekseen oleellista on, että köyhyyttä ja kurjuutta on kuitenkin olemassa. Sille on tehtävä jotain. Mutta silloin ei ole tarpeellista korostaa eriarvoisuutta tai etenkään eriarvoisuuden lisääntymistä, koska näin vain ohitetaan se oikea tavoite. Pitää puhua köyhyydestä työttömyydestä, osattomuudesta ja siitä miten niihin saadaan helpotusta. Pitää saada ihmiset töihin ja vähintään osallisiksi toimimaan muiden ihmisten kanssa.
Kannattaisiko eriarvoisuutta lähestyä terveyserojen kautta? Stressi, yksinäisyys ja sosiaalisten verkostojen sekä liikunnan puute ovat keskeisimpiä terveyttä uhkaavia tekijöitä, jotka liittyvät yhtä lailla eriarvoisuuteen. THL:n selvityksen perusteella yhä harvempi suomalainen kokee terveydentilansa huonoksi, mutta alin tuloviidennes ei ole päässyt mukaan tähän kehitykseen (kuvio 2): http://www.julkari.fi/handle/10024/135167. Tämä viittaa siihen että eriarvoisuus on kasvanut.
Eriarvoisuus ei varmasti ole kasvanut. Mutta ei sen vähentäminen enää tällä sosialismin tiellä onnistu. Jos pelkkä asumistuki syö 2 miljardia eli liki 500€ nokka. Jo nyt suomen verotus on järjettömän kovalla tasolla. Ja valtaosan veroja maksaa varsinpieni osa tulonsaajista ja heidänkään verotusta voi paljon uyli 100% kasvattaa.
Suomalainen tukien härdelli passivoi ihmisiä. Ja joku perustulo passivois jos mahdollista vielä enemmän
Niin, 7 köyhintä tulodesiiliä saa tulonsiirtoja enemmän kuin mitä maksaa. Kolmanneksi parhaiten ansaitseva desiili saa yhtä paljon kuin maksaa ja sitten ne 2 eniten tienaavaa maksaa enemmän kuin saa.
Tästä on vaikea päästä eroon. Pitäisikö koulutus terveydenhuolto ja sosiaaliturva maksaa niille, jotka siitä pystyisivät maksamaan? Vai että kaikille julkiset palvelut yhtä ilmaisia?
Isossa kuvassa eriarvoisuus ei ole Suomen suurin ongelma. Työtä tekevien pieni määrä on Suomen todellinen ongelma, joka taas johtuu huonosti toimivista työmarkkinoista. Hyvinvointivaltion rahoitus lepää korkean työllisyysasteen varassa. Tottahan toki sosialistit papukaijan tavoin toistavat samaa levyä eriarvoisuuden kasvusta, ilman sen kummempaa evidenssiä ja etenkin vaalien alla. Ehkä joku jopa siihen uskookin. Sillä kukahan punaisia enää äänestäisi jos kaikki olisivat vauraita ja Volvo seisoo pihassa. Huippukireällä verotuksella pidetään huoli ettei kukaan pääse rikastumaan. Kun kaikki ovat yhtä köyhiä niin tasa-arvo on toteutunut. Suomalaiset on trollattu uskomaan että talous on nollasummapeliä. Mutta jos on varaa laittaa asumistukiin suuruusluokkaa 2 miljardia vuositasolla, niin täytynee todeta että Suomi on vielä rikas maa kun varaa ylläpitää moisia tukiautomaatteja. Suoraa tulonsiirtoa julkiselta vuokranantajille.
Eriarvoisuus ei ole vain rahakysymys. Ja noissa rahakysymysissäkin on tulkinnanvaraa , eivät ne tulot vaan mys kulut vaikuttavat , samoin keinot vaikuttaa oloihina esim ennen köyhäkin asui omakotitalossa, koska rakensi sen itse ja talkoovoimin .Nykyään se ei ole mahdollista .Ja kun tontilla oli tilaa niin siitä sai peruselintarvikkeita niin köyhäkin saattoi elää parempaa elämää kuin tulot osoittivat
Yhteiskunnan suhtautuminenkin on muuttunut, keski-ja hyvätuloiset tarvisevat kannustimia , mutta köyhää on kyykytettävä , simputettava ja alistettava.Kannustinta ei tarvita , vain ruoskaa
Köyhät ovat myös syrjäytyneet päätöksenteosta , päättäjien kesiansio on moninkertainen verrattuna köyhiin eikä Eduskunnassa ole montaakaan duunaritaustaista. SAmoin virkamiehistä on karsittu kaikki alimman kastin taustaiset ja Kokoomus on vallannut valtaosan viroista piilokokoomuslaisilla
Tässä Suomen taloustilanne pähkinänkuoressa: Maassamme on miljonäärejä 50 000, yli 100 00 ansaitsevia noin 80 000 ja kansalaisen nettovarallisuus keskimäärin 25 000 euroa.
Jotta pystymme ylläpitämään hyvinvointimme, on vakava ongelma: Meillä on liian vähän rikkaita, osaajat ja firmat pakenevat hirmuverotustamme maasta, suuryhtiömme ovat jo aikoja sitten siirtyneet veroparatiiseihin. Lisäksi kansainväliset suuryhtiöt kilpailevat Suomessa hoito‑, verkkokauppa, ym. aloilla matalla veroasteella.
Nyt yritysvihamielinen ja populistinen viher-vasemmisto näyttää voittavan seuraavat vaalit vetoamalla virheellisin perustein gini-kertoimeen, vanhustenhoidon “kaameaan” yksityistämiseen ja rikkaitten riski-sijoituksista saamiin kohtuuttomiin pääomatuloihin.
Mielestäni ongelmamme voidaan ratkaista näin: Pitää oleellisesti laskea kaikkien palkkaverotusta, reformoidaan maailman jäykin työvoimalainsäädäntömme niin, että aina kannattaa ottaa työtä vastaan, sekä tehdään Suomesta yritysystävällinen maa, jossa kannattaa yrittää, ottaa riskiä, työllistää ja sitä kautta vaurastua.