Jos tuot matkalta tuliaisina lapsillesi karkkeja, Maijalle ja Pekalle pussillisen hedelmäkarkkeja ja Liisalle yhden hedelmäkarkin, miltä luulet, että se tuntuu Liisasta? Ilahtuuko hän karkistaan vai olisiko hän ehkä ollut onnellisempi, jos et olisi tuonut karkkia lainkaan?
Olen sattuneesta syystä tutustunut Heikki Pursiaisen kirjaan Paska Suomi. Pidän Pursiaista lahjakkaana ajattelijana vaikka vähän kärjistävänä väittelijänä, joka vääntää rautalangasta, miksi laiska ajattelu johtaa vääriin lopputuloksiin. Must Readissa hänen kirjoituksensa kuuluvat kirjoituksiin, jotka ovat minulle kirjaimellisesti must read .
Paska Suomi on minusta riemastuttava kirja, mutta ymmärrän hyvin, että tosikotosikoille ille se on kauhistus. Olin Pursiaisen kärjistyksistä monesta aivan eri mieltä, mutta nautin tavasta, jolla hän ne esitti. Eikä niin suurta valetta, ettei totta toinen puoli.
Antaisin silti neuvon, että jos haluaa vaikuttaa maailmaan, voisi muotoilla sanomisensa vähän kohtuullisemmin. Pursiaisen tyyli karkottaa monia, ellei jopa selvää enemmistöä lukijoista. Vaikka minä riemastuin, enemmistö varmaankin torjui fiksutkin ajatukset.
Pursiaisen kirja tarjoaisi hedelmällisen pohjan monellekin periaatteelliselle pohdinnalle. Tässä puutun niissä vain yhteen, siihen, että ei pitäisi torjua eriarvoisuutta vaan pelkästään köyhyyttä. Ties vaikka joulun pyhinä innostuisin käymään läpi muitakin argumentteja.
Jos rikkaat rikastuvat, mutta köyhät eivät köyhdy, onko siitä köyhille mitään haittaa? On, viidestä syystä.
Ensimmäistä noista käsittelin jo avauksessani. Eriarvoisuuden tunne on myrkkyä, jota ei yhdellä hedelmäkarkilla pysty korvaamaan. Jos Liisan kohtelu jatkuisi noin vuosia, ties vaikka se johtaisi jopa sairastumiseen.
Ihminen on yhteisöllinen eläin. Keskinäinen solidaarisuus on yhteisön liimaa ja eriarvoisuudesta kumpuava katkeruus myrkkyä. Se tuo keltaliivit kaduille polttamaan autoja.
Toinen johtuu siitä, että jos muut rikastuvat ja itse ei lainkaan, putoaa joukosta. 1950-luvulla ei ollut niin kauheata, jos lapsi tuli kauhtuneissa vaatteissa kouluun, koska muutkin tulivat. Nyt joutuisi silmätikuksi. Silloin ei juuri kenelläkään ollut autoa, mutta toisaalta bussilla pääsi kaikkialle. Nyt ei pääse. Kukaan ei harmitellut, sitä, ettei omistanut älypuhelinta. Nyt ilman älypuhelinta sulkeutuu kanssakäymisen ulkopuolelle, eikä pysty kohta ostamaan edes junalippua. Köyhyys on paitsi absoluuttista myös suhteellista ja suhteellista köyhyyttä eriarvoisuuden kasvu
Kolmas johtuu siitä, että kun kansakunta rikastuu, sille tulee käyttöön lisää massakulutustuotteita, koska vain niitä voidaan tuottaa lisää. On olemassa myös etuoikeutettua kulutusta, hyödykkeitä, joita ei voi valmistaa lisää. Asunto keskustorin varrella nyt esimerkiksi, tai eturivin paikka teatterissa. Eriarvoisuuden kasvu tarkoittaa, että nämä tuotteet menevät yhä tarkemmin vain hyväosaisille.
Neljäs johtuu siitä, että ihmisyhteisöjen sisällä vauraus tarkoittaa myös tiettyä paremmuusjärjestystä. Sillä on vaikutusta jopa parisuhdemarkkinoilla. Viime aikoina on havaittu, että huono-osaiset miehet eivät löydä parisuhdetta. 🙁 Tämä on vähän sama asia kuin se, että urheilija kyllä kärsii siitä, että hänen kilpailijansa käyttävät dopingia, vaikka se ei heikennäkään hänen tulostaan vaan ainoastaan sijoitustaan.
Viides johtuu siitä, että maapallo on rajallinen ja kestää vain tietyn määrän kulutusta. Näiden niukkojen resurssien käyttö alkaa olla yhä enemmän nollasummapeliä. (Tämän argumentin voi tosin pukea myös siihen muotoon, että köyhät oikeasti köyhtyvät.)
Silti Pursiainen on oikeassa siinä, että julkisessa keskustelussa käytetään liian usein sanaa eriarvoisuus, kun pitäisi käyttää sanaa köyhyys. Se on vähän sama asia kuin se, että jos on sitä mieltä, että joku asia on huonosti, sanoo herkästi, että se huononee, vaikka pysyisi vain yhtä huonona. Juuri nyt olemme kuulleet, että tuloerot kasvavat koko ajan, vaikka niillä ei ole ollut mitään trendiä vuoden 2000 jälkeen. Sitä ennen ne kyllä kasvoivat.
Iso osa eriarvoisuuden kasvusta tulee pääoman arvonnoususta. Tällä on globaalin (laskennallisen) varallisuuden jakauman suhteen varsin radikaali merkitys. Suomessa tilanne on toki erilainen, mutta näiltä osin käsittääkseni on saman suuntainen. Korjaa jos olen väärässä, mutta vaikka tuloerot eivät hirveästi ole kasvaneet, varallisuuserot ovat. Pakkohan niiden on kasvaa jos omistusasunnot Helsingissä jatkavat arvonnnousuaan, ja keskimäärinen asunto Helsingissä on paljon arvokkaampi kuin keskimääräisen ruokakunnan varallisuus.
Hyvin kiteytetty… eriarvoisuuden tunne on voimaksa tunne, jonka kanssa tulisi olla huolissaan.
ja sitä edesauttaa lopun maininta tuloerojen trendistä (ei ole ollut), joka on sitten taas ekonomistien pelkän Ginikertoimen tuijotusta… Juuri sitä ymmärtämättömyyttä talousajattelusta, josta nämä eriarvoisuustunteet syntyy. Eroista eri tuloluokkien kehityksen välillä.
Julkistalouden professori Matti Tuomala kirjotti tän paradoksin auki havainnollisesti:
***
“Suhteellisessa Gini-kertoimessa kaikkien tuloparien vertailut suhteutetaan keskimääräiseen tuloon. Mutta ovatko tuloerot suhteellisia vai absoluuttisia? Suhteellisen näkemyksen mukaan tuloerot eivät muutu, jos kaikkien tulonsaajien tulot esimerkiksi kaksinkertaistuvat. Oletetaan, että henkilön A tulot ovat 1000 euroa ja henkilön B tulot ovat 10 000 euroa. Molempien tulojen kaksinkertaistuessa tulojen suhde pysyisi samana eli kymmenkertaisena. Sen sijaan absoluuttinen ero muuttuu 9000 eurosta 18000 euroon. Olemmeko edelleen sitä mieltä, että tuloerot ovat pysyneet muuttumattomina?”
***
Ja jos tuloero laskettaisiin Zimbabwen dollareina, niin saataisiin vielä isompia numeroita. Tämä kertoo siitä, että pelkästään inflaation laukkaus tarkoittaisi tuloerojen kasvua, jos käytettäisiin absoluuttista mittaria, missä taas ei ole mitään tolkkua.
Minusta siis suhteellinen ajattelu on ainoa perusteltu. Jos absoluuttisessa erossa olisi jotain järkeä, niin sitten tuon 1000–10000 parin kanssa samanlaisessa tuloerotilanteessa eläisi pari, joilla tulot ovat 1 001 000 ja 1 010 000 euroa. Tuskin kukaan kuitenkaan pitäisi lähellekään samanlaisena tuloerona sitä, että kahden miljonäärin tulot eroaisivat toisistaan 9000 euroa kuin alkuperäisen esimerkin tuloeroa.
No enpä tietenkään koko Tuomalan kirjotusta tohon postannut, vain sen oleellisen..
Siis jos asiaa ajattelee epäoikeudenmukaisuudentunteen kautta, kuten nyt vähän trumppien ja brekxittien kannatuksessa on taustalla, niin puhteet tuloerojen suhteellisesta kasvamattomuudesta saa aikaan epäoikeudenmukaisuudentunnetta niissä, joiden kohdalla se absoluuttinen ero on kasvanut ja näin omakohtaisesti kokee, että “eliitti” valehtelee. Ja näin myös se ei niin asioista perillä oleva hyvätuloinen asennoituu köyhtyvään osaan “itkijöinä ja valittajina”.
Eli kyllä sillä on vaikutusta miten puhutaan ja mitä termejä ja mittareita käytettään puhuttaessa.
no tässä se laajempi bloggaus
https://alusta.uta.fi/2017/11/07/miten-talouspolitiikan-tulonjakovaikutuksia-pitaisi-arvioida/
Kyseisessä kirjoituksessa ei perusteltu asiaa lainkaan. Siinä vain todettiin sama asia, jonka sinä kopioit tuonne ylle ja jätettiin kysymys auki. Mitään argumentteja sen puolesta, että tuloerot olisivat muuttuneet, ei esitetty.
Loppuosa blogikirjoituksesta liittyi dynaamisiin vaikutuksiin, jotka ovat toki tärkeitä, mutta joilla ei ole suoraan mitään tekemistä tuon esittämäsi kysymyksen kanssa.
Sen lisäksi sieltä löytyy lause:“Mikään ei estä laskemasta absoluuttisia Gini-kertoimia, jotka ottavat huomioon vain absoluuttiset erot tuloissa.”. No, ei tietenkään “estä”, mutta siinä joudutaan täysin absurdeihin tilanteisiin, kuten yllä esittämäni esimerkki asian osoitti.
Ainoa perustelu absoluuttisista eroista puhumiseen olisi minusta se, että otetaan ajattelun pohjaksi se, että kaikilla on jokin tietty kulutustaso, johon uppoaa pakosta jokin kiinteä määrä rahaa ja sen päälle tuleva kulutus on sitten “vapaata kulutusta” (englanniksi käytetään usein termiä disposable income). Jos se pakkokulutus on vaikka ensitilanteessa 1000 euroa ja sitten nousee 2000:en ja samalla siis köyhän tulot nousevat 1000:sta 2000:en ja rikkaan 9000:sta 18000:en, niin köyhän käytettävissä olevat tulot eivät ole lisääntyneet lainkaan, kun taas rikkaalla ne ovat lisääntyneet 8000:lla.
Tai vielä pahempi tilanne on, jos pakollisten menojen inflaatio on nopeampi kuin tulojen kasvu. Jos ensi tilanteessa pakolliset menot ovat olleet 800, ja jälkimmäisessä 2000, niin köyhän vapaat tulot ovat menneet kokonaan nollaan, kun taas rikkaalla ne ovat lisääntyneet (eivät tosin inflaatiokorjattuna). Tässä tilanteessa ymmärtäisin, jos köyhästä tuntuu, että tuloerot ovat kasvaneet.
Niin tai näin, oleellinen pointti tässä on siis se, miten kulutusmahdollisuudet kokonaisuutena ovat muuttuneet, eivät raa’at tuloerot.
Tästä eriarvoisuuden tunteesta on oiva näyte youtubessa:
https://www.youtube.com/watch?v=meiU6TxysCg
Siitä huolimatta Pursiainen on oikeassa puhuessaan köyhyydestä. Köyhyys on ongelma ei tuloerot sinänsä. Ei ainakaan sellaiset kuin Suomessa. Käydyt Gini-kerroin keskustelut ovat olleet epä-älyllisiä. Jos mitään, niin tulojen kehittyminen kaikissa tuloluokissa viime vuonna on ollut positiivista.
Ymmärrän Osmon esimerkin tuliaisina tuoduista karkeista. Se ei kuitenkaan ihan osu maaliin. Ihmisten tulot kun eivät ole “tuliaisia”. Ne on ihan oikeita työllä ansaittuja rahoja. Esimerkiksi Supercellin työntekijät käyvät joka vuosi hakemassa maailmalta kaksi isoa säkkiä rahaa. Toisen he antavat verottajalle ja toisen jakavat keskenään. Vaikea nähdä etteivät he olisi sitä ansainneet.
Huono päätös Virhreiltä jättää Pursiainen valitsematta eduskuntavaali ehdokkaaksi. Liberaaleille bro market vihreille olisi tarvetta. Sinäkin Osmo voisit asettua ehdolle!
Kohdat 1 ja 2 ovat suht hyvin perusteltuja, joten en puutu niiden perusteluihin. Ykköskohdasta sanoisin vain sen, että jostain syystä (oikeistolaisessa retoriikassa) aina halveksutaan sitä, että ihmiset ovat kateellisia toisten varallisuudelle ja että siis eriarvoisuudesta tuleva ihmisten subjektiivisen hyvinvoinnin lasku on vain niiden omasta kateudesta johtuvaa ja siis niiden omaa syytä. Minusta kateellisuus on ihan yhtä perustavaa laatua oleva ihmisen tunne kuin mikä muu tahansa, eikä siksi siitä seuraavia negatiivisia vaikutuksia voi pyyhkiä sivuun yhtään sen paremmin kuin vaikkapa neloskohtaan liittyvää rakkauden tunteen täyttymättömyydestä johtuvaa negatiivista vaikutusta voisi pyyhkiä sivuun sillä, että sanotaan vain, että sen kun vaan olet onnellinen ilman, että tunnet rakkautta.
Kolmoskohdan pointtia sen sijaan en ymmärrä. Tuotanto vastaa aina kulutuksen tuottamaan kysyntään. Jos henkilö on köyhä, hänelle on aika lailla yhdentekevää, onko 90%:lla muita älypuhelin, vai onko se määrä kulutusta käytetty yksityislentokoneen ostamiseen 0.1%:lle. Jos varallisuus jaetaan tasaisemmin, niin sitten niillä köyhillä on enemmän kulutusmahdollisuuksia ihan pelkästään sen takia, että heillä on enemmän rahaa. Joku käyttää sen älypuhelimen ostamiseen, toinen menee teatterin ensimmäiselle riville.
Neloskohta on ehkä kaikkein huonoiten perusteltu. Jos ihmispopulaatiot jakautuvat aina paremmuusjärjestykseen, niin sitten ne jakautuvat. Jos jakajana ei ole varallisuus, niin sitten joku muu. Jos varallisuus jakautuu meritokratian ja ahkeruuden perusteella, niin se on ainakin jotenkin paremmin oikeudenmukaisesti perusteltu kuin jos paremmuus järjestyisi vaikkapa synnynnäisen kauneuden perusteella.
En muutenkaan täysin ymmärrä tätä kohtaa:“Viime aikoina on havaittu, että huono-osaiset miehet eivät löydä parisuhdetta”. Missä ovat ne naiset, jotka ovat jääneet menemättä parisuhteeseen näiden miesten kanssa. Kaiken järjen mukaan myös he ovat ilman parisuhdetta. Jos näin (ja parisuhteettomuus on molemmille ryhmille ongelma), niin mikä on se voima, joka saa nämä parisuhteettomat ihmiset olemaan hakeutumatta yhteen? Ja jos miehet aina jakaantuvat johonkin paremmuusjärjestykseen, niin miksi tämä olisi juuri nykyajan ongelma? Joku mieshän on siinä viimeisessä dekadissa, vaikka varallisuus jakaantuisi nykyistä tasaisemminkin.
Doping-vertailu ei toimi, koska olympiakullan voi voittaa vain yksi urheilija. Riippumatta siitä, käyttikö joku dopingia vai ei, kaikki muut jäävät joka tapauksessa ilman kultamitalia ja ovat oletettavasti tyytymättömiä. Urheiluvertailu toimii siksikin huonsti, että hopealle jäänyt on ihan yhtä tyytymätön silloin, kun hän häviää sadasosasekunnilla kuin jos hän häviää minuutilla.
Viides kohta ei selvästikään pidä paikkaansa. Suurin osa BKT:n kasvua ei ole sitä, että resursseja käytetään enemmän, vaan sitä, että niitä käytetään tehokkaammin. Esimerkkinä vaikkapa Suomen primäärienergian kulutus. Se on suunnilleen samassa nyt kuin oli 1995. BKT sen sijaan on reippaasti korkeampi. Jos katsotaan vain saastuttavia uusiutumattomia energiamuotoja (=fossiiliset, eli öljy, kaasu ja kivihiili), niin niiden kokonaiskulutus on tasolla, jolla se oli viimeksi 1970.
https://www.motiva.fi/ratkaisut/energiankaytto_suomessa/energian_kokonaiskulutus
Sulta jää Samuli pari juttua huomioimatta. Ihmiset jakautuvat aina lopulta johonkin järjestykseen mutta onhan sillä tietysti väliä missä vaiheessa elämää se järjestys lukitaan ja pysyykö järjestys samana syntymästä lähtien vai elääkö se. Jos olettaa taloudellisille seikoille merkittävän painon paremmuusjärjestyksen muodostumisessa, niin eriarvoisuuden kasvu yhdistettynä vapaaseen perinnön jättämiseen luo tilanteen jossa hierarkia lukitaan jo syntymän kohdalla. Tällainen tuottaa hyvin erilaiset insentiivit ja yhteiskunnan kuin tilanne jossa yksilöt lähtevät rakentamaan nokkimisjärjestystään samalta viivalta.
“Missä ovat ne naiset, jotka ovat jääneet menemättä parisuhteeseen näiden miesten kanssa. Kaiken järjen mukaan myös he ovat ilman parisuhdetta. Jos näin (ja parisuhteettomuus on molemmille ryhmille ongelma”
Tuossa taas et huomioi sitä että monet “ylemmän tason miehet” ovat ns. sarjapariutujia. Naisista taas osa mieluummin odottelee vuoroaan kuin pudottaa rimaa liikaa. Tästä seuraa että miehistä suurempi osa kuin naisista jää kokonaan yksin, vaikka kulloisellakin ajanhetkellä vailla parisuhdetta olisi yhtä monta naista ja miestä. Tästä jonkinlaisena proxyna voi ajatella esimerkiksi lisääntyneiden lukumäärää. Miehistä huomattavasti harvempi lisääntyy kuin naisista.
Urheilukohdassa sivuutat taas täysin sen että millaiseksi maailma ja insentiivit muodostuvat, riippuu siitä lähdetäänkö liikkeelle kuinka läheltä samaa viivaa.
Ensinnäkin onko tästä mitään empiirisiä todisteita? Eli siis siitä, että miesten avioliitot koostuisivat entistä enemmän useista peräkkäisistä avioliitoista, mutta naisten ei?
Toiseksi, tällaisen touhun seuraus ei ole vain se, että miehet jäävät ilman paria, vaan myös se, että naiset viettävät pidemmän aikaa ilman paria.
Onko tämän lisääntymisestä sitten empiiristä todistetta?
Ja onko tämä sitten sellaista, mitä korkean statuksen miehet edes haluavat? Eli siis kiinteän koko elämän läpi kestävän parisuhteen sijaan vaihtuva puoliso ja lapsia useassa eri huushollisssa (mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että niiden kanssa ei voi viettää samalla tavoin aikaa kuin jos olisivat saman katon alla).
Jos jälkeläisten maksimointi olisi rikkaille miehille jokin tavoite, niin tähän luulisi helpoiten pääsevän vain tekemällä enemmän lapsia sen saman puolison kanssa. Nykyiset hedelmällisyysluvut (jotain 2 lasta per nainen) ovat reippaasti alle sen, mitä naiset pystyisivät synnyttämään, jos vain jatkaisivat pidempään. Yksi tärkeä syy, miksi eivät nyky-yhteiskunnassa jatka, on se, että taloudelliset rajat tulevat vastaan (lasten kasvattaminen on kallista touhua). Jos kuitenkin puhutaan miehistä, joilla on paljon rahaa, niin tämän ei pitäisi olla mikään ongelma. Sarja-avioliitot eivät siis tuo miehille tässä mitään lisää. Heille rinnakkaiset suhteet olisivat se tehokkain tapa tuottaa lapsia.
En oikeen hahmota miksi haluat mitata pariutumisdynamiikkaa nykymaailmassa avioliitoilla, kun suurin osa pariutumisesta tapahtuu avioliittojen ulkopuolella. Okei, avioliitoista on tietty olemassa luotettavin data mutta juuri kyseinen data kertonee vähiten miesten ja naisten pariutumisen eroista.
Jos lyhyet suhteet lasketaan mukaan niin on aivan selvää että miesten hierarkian yläpäässä on suurehko joukko “sarjapariutujia”, joilla kumppaneita kertyy elämän aikana satoja tai ääritapauksissa jopa tuhansia. Vaikka monet näistä suhteista jäävät lyhyiksi, se että nämä halutut miehet ovat jatkuvasti näennäisesti “saatavilla”, tavallaan imee suurehkoa joukkoa naisia pois markkinoilta muiden ulottuvilta. Ts. jatkuvasti on olemassa joukko naisia odottelemassa viestiä, puhelua, treffikutsua tms. signaalia jatkosta joltain tällaiselta halutulta mieheltä, johon ovat olleet kontakstissa. Usein jutuista ei tule mitään, joskus tulee sitten kun haluttu mies eroaa edellisestä suhteestaan. Tällainen säätäminen ei välttämättä juurikaan heijastu avioliittodataan.
En jaksa kaivaa lähdettä tai tiedä edes onko luotettavaa sellaista olemassa, mutta voisin laittaa kaikki oravannahkani vetoa ettei vastaavia naisia, jotka haalivat satoja tai tuhansia kumppaneita ole olemassa lainkaan samassa määrin.
Data lisääntyneiden miesten ja naisten osuuksista on olemassa ja olen sen jokin aika sitten nähnyt muistaakseni ihan hesarissa. Ero miesten ja naisten välillä oli muistaakseni noin 10 prosenttiyksikköä naisten hyväksi.
En väittänyt etteikö sekin voisi olla joillekin ongelma jos on välillä suhteessa mutta enimmäkseen yksin. Väitän kuitenkin että on sosiaalisesti ja mielenterveydellisesti paljon suurempi ongelma viettää koko elämänsä pysyvästi yksin. Tätä kutsutaan monissa tapauksissa syrjäytymiseksi ja erityisesti miesten syrjäytymisellä näyttäisi olevan melko voimakkaita ja haitallisia “ulkoisvaikutuksia”.
Jos joku haalii satoja tai tuhansia seksi/parisuhdekumppaneita, niin lähden defaulttina liikkeelle siitä että se tykkää seksistä/suhteista lukuisten kumppaneiden kanssa sen sijaan että rupean arvuuttelemaan motiiveja. En väittänyt myöskään mitään sellaista että tasokkailla miehillä olisi pyrkimyksenä maksimoida jälkeläisten määrää.
Voisin ajatella, että yhteiskunnallisella statuksella ja rahalla olisi merkitystä eniten pysyvien suhteiden solmimisessa. Yhden illan sekstailuissa luulisi taas fyysisten ominaisuuksien olevan paljon merkittävämmässä asemassa. Jos siis puhutaan siitä, mihin yhteiskunnallinen (taloudellinen) eriarvoistuminen johtaa parimarkkinoilla, niin tämän vaikutuksen luulisi eniten vaikuttavan pysyviin suhteisiin, ei niinkään lyhyisiin ihastumisiin.
Jos puhutaan lyhyistä suhteista (ja siten seksistä ehkäisyvälineitä käyttäen), niin sitten miesten ja naisten erilaisilla lisääntymisstrategioilla ei pitäisi edes olla vaikutusta asiaan.
Mitä niihin satojen eri naisten kanssa suhteita harrastaviin tulee, niin en todellakaan usko heidän olevan yhteiskunnan huipulla olevia. Lähes aina sieltä löytyy sen sijaan perheellisiä, joilla voi mahdollisesti olla toinen puoliso, mutta missään tapauksessa ei puhuta sadoista. Väittäisin, että nämä satoja naisia vetävät miehet (jos heitä edes on olemassa) ovat jotain ihan eri tyyppiä kuin taloudelliseen menestykseen satsaavat.
Jos pätee se, että useammalla naisella kuin miehellä on jälkeläisiä, niin elleivät yksinäisten naisten keinohedelmöityksellä tuottamat lapset ole mitenkään tilastollisesti merkittävä joukko, niin tämä tarkoittaa sitten sitä, että niillä miehillä, joilla jälkeläisiä on, on pakko olla niitä enemmän kuin keskimäärin muilla yhteiskunnan ryhmillä (muut miehet ja naiset, joilla on jälkeläisiä). En tiedä, onko siis jälkeläisten maksimointi tarkoituksellista, mutta se joka tapauksessa on tulos.
Täsä on luvut:
Vuonna 2012:
49 vuotiaista miehistä lapsettomia on noin 26%, naisista 18%. Jokunen yli 49-vuotias mies voi tulla vielä ensimmäistä kertaa isäksi, mutta ei siinä määrin että se näkyisi noissa luvuissa.
1992 vastaavat luvut 49-vuotiaille olivat miehet 19%, naiset 14%.
Luvuista näkee että suhteellisesti entistä useampi mies kuin nainen jää kokonaan lapsettomaksi.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/syntyvyys/lapsettomuus/
Martti Hetemäki oli näköjään värkkäillyt aihetta sivuavan raportin. (Odeakin saattaisi kiinnostaa se)
“Miten vakava ongelma syntyvyyden lasku on ja mitä sille voitaisiin tehdä?”
“Nuorten miesten työllisyysasteen nousu vähentää heidän syrjäytymistään, ja köyhyyttä. Samalla sillä on ilmeisen merkittävä vaikutus perheen perustamiseen ja syntyvyyteen. ”
Rportin sivulla viisi on kuviot lapsettomien 45-vuotiaiden miesten ja naisten osuuksista ja niiden kehityksestä noin 30v ajalta.
“Kokonaisuutena Suomen aineistolla tehdyt tarkastelut viittaavat seuraavaan:
-
Miesten lapsettomuus on yleisempää kuin naisten.
-
Miesten lapsettomuus on selvästi yleisempää, mitä matalampi koulutustaso.
-
Sen sijaan naisten lapsettomuus ei näyttäisi vaihtelevan merkittävästi koulutustason mukaan.
-
Isien työllisyysaste on korkeampi kui
n lapsettomien miesten työllisyysaste. Naisten työllisyysasteen
ja lapsettomuuden yleisyydellä ei näyttäisi olevan merkittävää yhteyttä. ”
https://vm.fi/documents/10623/11724809/Syntyvyyden+laskun+syys/0314d8fa-6538-fba7-33d3-280747165e9e/Syntyvyyden+laskun+syys.pdf
https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/miten-vakava-ongelma-syntyvyyden-lasku-on-ja-mita-sille-voitaisiin-tehda-
https://jakeseliger.com/2014/05/30/the-inequality-that-matters-ii-why-does-dating-in-seattle-get-left-out/
Nonetheless, Romano’s article should be required reading for anyone who writes about or inveighs against inequality in purely financial terms. In the U.S. there are many different status ladders and finance is only one. For many, like Romano, it’s not even the most important one.
If those guys Romano dated imbibed the messages that a) their earnings matter tremendously to women and that b) being at the top of the financial heap matters most, then they’ve presumably misallocated resources. They’d be better off with less time working at Amazon and more time reading Starting Strength and hitting the gym.
Heteronormatiivinen pitkäaikainen parisuhde on tosiaan varsin sukupuolineutraali. (nyt irtosi hyvä lause).
Mutta vain varsin. Koska kyllä pitkäaikaisia liittoja voi elämään mahtua useampia kuin yksi: teoriassa voi olla tilanne että XY-liitoissa kaikki X‑sukupuoliset ovat elämänsä aikana vähintään kerran pitkäaikaisessa liitossa mutta Y‑sukupuolisista vaikka kolmannes ei koskaan.
Ja jos ei käytetäkään sanaa parisuhde, vaan sanaa seksi — tai jos määritellään parisuhde lyhimmillään yhden yön avoliitoksi (kuten senaattori Alatalo aikanaan) — niin voi aivan hyvin olla että kokonaan osattomaksi jäävä osa sukupuolipopulaatioista on hyvinkin vinosti jakautunut.
Tarpeelliset hyväksytyksi tulemisen, mielihyvän ja tyydytyksen tunteet ovat tässä kontekstissa erittäin merkityksellisiä. Ja samalla ne ovat varsin kaukana lisääntymisestä, mutta kyllä biologiakin taustalla jyllää. Ja se sanoo että vaikka 100% synnytysikäisistä naisista tulisi kuukauden sisään raskaaksi, ei operaatioon tarvittaisi luonnonmenetelmällä kuin noin 3% miespopulaatiosta. Koeputken kautta kiertäen varmaan prosentin murto-osia.
Hyväksyn, että tuossa systeemissä osa Y‑sukupuolisia kärsii, mutta eikö tuo ole ongelma myös X‑sukupuolisille, jotka viettävät sitten suurimman osan elämästään ilman parisuhdetta? Eli siis haluavatko X‑sukupuoliset sitten elää koko lopun elämäänsä ilman parisuhdetta sen sijaan, että hakeutuisivat yhteen niiden ilman parisuhdetta olevien Y‑sukupuolisten kanssa?
On se, mutta yleisen elämänkokemuksen mukaan toivotun parisuhdevuorokauden marginaalihyöty minäkuvalle ja yhteiskunnallisen osallisuuden kokemukselle on selvästi suurin nollan ja ykkösen välillä ja sen jälkeen selvästi laskeva.
Väitän, että köyhyyden kovin ydin on se, jossa henkilö ei elämänsä aikana kertaakaan ole ollut pitkäaikaisessa työsuhteessa. Ja väitän että sosiaalisen osattomuuden kovin ydin on se, jossa henkilö ei (toiveistaan huolimatta) ole kertaakaan ollut pitkäaikaisessa parisuhteessa.
Ja huono-osaisuuden kovin ydin on se, jossa henkilö kuuluu molempiin ryhmiin. Ryhmä on onneksi pieni mutta pitäisi kantaa suurempaa huolta siitä ettei se kasva.
Tarkoittanee sitä, että nämä hyödykkeet hinnoitellaan eliitin ulkopuolelle jäävien ulottumattamiin. Jos se keskustorin viereinen kämppä maksaa 200000, voi keskiverto kuluttajallakin olla siihen varaa. Jos se maksaa 2 miljoonaa, harvemmalla löytyy pätäkkää. Englantilaisille futisfanille ei ole yhdentekevää, maksaako lippu Manchester Unitedin otteluun 15 puntaa vai 150 puntaa.
Naisilla on parisuhdemerkkinoilla tapana valita mies oman “tasonsa” yläpuolelta. Ilman parisuhdetta olevat naiset ovat siis painottuneet sinne asteikon yläpäähän. Jos tulonjako olisi tasaisempi, naiset valitsisivat enemmän luonne edellä…
Toiseksi tullutta voi tosin hieman harmittaa, jos voittaja huijaa. Sinua voisi ottaa päähän, jos joku mulkku vie sinun naisesi vain siksi, että se rikkaampi…
Näin se ei välttämättä menisi. Nainen arvostaa miehessä sosiaalista statusta, siis eräänlaista korkeaa asemaa; kaikki eivät määritelmällisesti voi olla korkeassa asemassa. Vaikka tulo- ja varallisuuserot olisivat vähäisiä, ne siltikin riittäisivät järjestämään miehet paremmuusjärjestykseen — toki muutkin tekijät vaikuttavat statukseen. Siksi tasaisempi tulonjako ei välttämättä merkitsisi toisenlaista parinvalintaa.
Sen sijaan parinvalintaan vaikuttavat pariutumisen ja perhe-elämän sosiaaliset normit, kuten esim. se, kuinka pontevasti suositaan yksiavioisuutta (koskien sekä sarjallisia että rinnakkaisia suhteita).
Tämä on huono esimerkki, jos tuo 15 puntaa ei ole markkinahinta (eli kaikki liput saisi myytyä 50:llä punnalla, mutta imagosyistä seura pitää myynnissä 15:n punnan lippuja, joiden saamiseen on sitten luonnollisesti hyvin pitkä jono). Oli hinta mikä tahansa alle sen markkinahinnan, aina joku halukas ostaja jää ilman. Futisfanille, jolla ei ole suvussa kulkevaa kausikorttia, jolla markkinahintaa reippaasti halvemman lipunsaannin saa varmistettua, voi olla jopa kurjempaa se, ettei mitään lippuja tulee myyntiin, kun alihintaiset liput menevät tiskin alta niille kausikorttilaisille.
Ja sama juttu sen keskustorin varressa olevan kämpän kanssa. Jos ne ovat tosi haluttuja, niin reiluin tapa jakaa ne on vapailla markkinoilla. Oli tulojakauma sitten mikä tahanssa, ne menevät joka tapauksessa rikkaimmille.
No, onko ongelma sitten vain se, että asteikon alapään miehet jäävät ilman naispuolisoa? Eikö tuossa kärsi myös ne naiset?
En ymmärrä, miksi se harmittaisi yhtään enempää jos hän vie naiseni jonkun muun ominaisuutensa ansiosta.
Pointtini oli se, että jos pätee se, että riippumatta tilanteesta, miehet menevät johonkin paremmuusjärjestykseen, joka sitten määrää, kuka pariutuu kenenkin naisen kanssa, niin tämä pätee ihan riippumatta siitä, mikä on se kriteeri, jolla paremmuusjärjestys määräytyy. Joka tapauksessa ne pohjalle jäävät ovat tyytymättömiä osaansa. Vai tarkoitatko, että jos naisesi viekin kunnon sixpäkin omaava bodaaja, niin se ei sinua enää harmitakaan?
En ymmärrä itsekään tätä huolta keskustakämpistä. Niitä ei ininä riitä kaikille halukkaille, eivätkä ne ole elintörkeitä. Miksi niiden omistusta pitäisi sitten suurin kustannuksin tasoitella ja samalla luoda suuri nippu kaikenlaisia ongelmia (niitä on tässäkin blogissa käyty läpi, en toista argumentteja)?
Mitä tulee miehiin ja naisiin, niin onhan se kurjempaa olla koko elämä täysin ilman puolisoa, kuin olla edes osa elämästä parisuhteessa. Tilastojen mukaan suurempi osa miehistä kuin naisista jää lapsettomiksi, samaten suurempi osa miehistä kuin naisista ei mene koskaan naimisiin tai elä parisuhteessa. Tämä on todellisuus, nyt voidaan miettiä, tarviiko sille tehdä jotain ja jos tarvitsee, mitä.
Miehillä puoliso vähentää typerää käytöstä ja rauhoittaa. Lisäksi yksinhuoltajaperheiden köyhyysriski on moninkertainen kahden aikuisen perheeseen verrattuna. Kaksi taloutta tarvitsee enemmän asuintilaa kuin yksi.
Parisuhteista on siis selvää hyötyä sekä yksilölle että ympäröivälle yhteiskunnalle.
Jostain syystä osa miehistä ei tunnu pärjäävän työmarkkinoilla ja syrjäytyvät. Ei syrjäytynyttä ja tai päihdeongelmaista kukaan huoli. Siksi olisia hyvä, jos tulot, tarkemmin sanottuna nimenomaan työtulot, kasvaisivat asteikon alapäässä. En usko että mikään korotus toimeentulotukeen tms. auttaisi vähävaraisia miehiä naismarkkinoilla, kun ongelma on enemminkin ne asiat, jotka johtavat tulojen puutteeseen kuin ne itse tulot.
Jos miesten vähiten haluttu kymmenys pystyisi nostamaan omaa haluttavuuttaan esimerkiksi työssäkäynnillä ja siitä seuraavalla elämänhallinnalla, niin olisihan se useimpien kannalta hyvä tilanne. Nimittäin en usko siihen, että naisten jakautumiseen eri menestyjäryhmien välillä ei vaikuttaisi miesten laatu eli ryhmien keskinäiset erot. Jos huonoin ryhmä on spurguja, niin ne jäävät aina ilman vaimoa, olipa sen ryhmän kono 5 10 tai 20% miehistä. Naiset ovat mielellään kokonaan ilman sellaista miestä, kuin hyväksyvät ”oman tasonsa mukaisen” puolison.
Eli kumppanin täytyy ylittää jokin kynnystaso, ennen kuin hänet hyväksytään, pelkkä kilpailijoiden voittaminen ei riitä.
Sama toimii tietenkin toisinkin päin. Jos kaikki Suomen naiset olisivat kassi-almoja, taitaisin olla naimaton poikamies itsekin.
Hmm, onko tämä itsestäänselvää? Käsittääkseni avioero ja puolison kuolema ovat oman lapsen kuolemisen jälkeen pahimpia stressitekijöitä, joita ihminen voi elämässään kokea. En siis pitäisi itsestäänselvänä, että jokainen avioeron läpikäynyt on sitä mieltä, että oli hyvä, että ainakin oli jonkin aikaa avioliitossa, vaikka se sitten päättyikin onnettomasti. Heiltä pitäisi siis kysyä, että jos heillä olisi tilaisuus jälkiviisauteen, niin olisivatko solmineet liiton, jos olisivat tienneet sen hajoavan. Voi olla, että on, mutta näkisin tästä mielelläni jotain tutkimustietoa ennen kuin uskon sen.
Nämäkin tilastot olisi mukava nähdä oikeasti. Etenkin siis se, kuinka suuri ero on ja se, onko siinä tapahtunut muutoksia vuosikymmenien aikana. Jos kyse on pysyvästä asiantilasta, niin sitten ainakaan mikään tuloerojen kasvu viime vuosina ei ole siihen syynä.
Yksi syy tähän voi olla se, että sodat ovat käytännössä kadonneet kokonaan. Muutenkin yleinen väkivalta on vähentynyt samoin itsemurhat (jotka nekin tappavat enemmän miehiä kuin naisia). Näiden seurauksena nuoria miehiä jää eloon enemmän kuin joskus kauan sitten. Tämä lienee kaikin puolin positiivinen asia, vaikka se sitten johtaisikin sitten siihen, että useampi mies elää parisuhteen ulkopuolella kuin ennen.
Suoria työtuloja on aika vaikea mitenkään poliittisin päätöksin painaa ylöspäin. Vaikka tietenkin voisi säätää jotain minimipalkkalakeja, niin niiden vaikutus voisi olla hyvinkin se, että suurempi osa jää sitten kokonaan ilman työpaikkaa. Perustulo voisi auttaa tässä, eli vaikka kohonneet käteenjääneet tulot eivät suoraan johtuisikaan siitä, että työn arvo kasvaisi markkinoilla, joka tapauksessa pienipalkkaisilla olisi enemmän rahaa taskussaan ja työnteko olisi taloudellisesti kannattavaa.
Englannissa on valiteltu, että todellisilla futisfaneilla ei ole varaa lippuihin. Niillä jotka rakastavat jalkapalloa ja kokevat kannattamansa joukkueen itselleen merkitykselliseksi. Katsomoissa istuskelevat bisnesmiehet ja mutustelevat katkarapuvoileipiä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Prawn_sandwich_brigade
Vastaavasti keskustorin kämppä voisi olla tarpeellisempi tai merkityksellisempi jollekin muulle kuin sille kaikkein rikkaimmalle. Tai teatterilippu jollekin joka aidosti tykkää teatterista eikä vain koe tarpeelliseksi käydä siellä näyttäytymässä.
Jos tulonjako olisi tasaisempi, usemmalla olisi mahdollisuus kilpailla näistä rajallisista hyödykkeistä. Keskustorin kämpästä se eniten kiinnostunut voisi ehkä pystyä ylittämään rikkaamman henkilön tarjouksen, jos tämä ei ole valmis panostamaan siihen yhtä suurta osuutta varallisuudestaan.
Raha on tietenkin sangen hieno tapa jakaa nämä ja muut hyödykkeet. Mutta jotta se olisi myös oikeudenmukainen tapa, rahan tulisi jakautua ihmisille oikeudenmukaisesti. Vaatimattomana mielipiteenäni esittäisin, että tämä ei ole tilanne nyt.
Jonkinlaisena romantikkona toivoisin, että toisilleen sopivat ihmiset löytäisivät toisensa. Olkoon heidän taloudellinen tai sosiaalinen rangkinginsa mikä hyvänsä.
MSL: Englannissa on valiteltu, että todellisilla futisfaneilla ei ole varaa lippuihin. Niillä jotka rakastavat jalkapalloa ja kokevat kannattamansa joukkueen itselleen merkitykselliseksi.
Niin, mikä on oikein? Jos stadion on loppuunmyyty, niin joku jää ilman. Onko jokin objektiivisesti oikea tapa päättää se, kenellä on oikeus saada lippunsa? Onko joillain faneilla jokin erityisoikeus saada lippunsa alle markkinahinnan?
Muuten, useilla seuroilla on ns. lojaliteettipisteitä, joita keräämällä saa todennäköisemmin ostettua lipun muita ennen.
Miten tämä määritellään? Valitaanko joku komitea, joka päättää, miten paljon kukin tarvitsee keskustorin kämppää? Tätä koitettiin sosialismissa ja mönkään meni verrattuna siihen, miten markkinatalous allokoi resursseja. On järkevämpää antaa markkinoiden allokoida resurssit ja sitten tasoitella kokonaisresurssien määrää (=tehdä tulosiirtoja), jos jakauma tuntuu epäoikeudenmukaiselta kuin koittaa määrittää jotenkin oikeudenmukaisesti sitä, miten paljon kukin tarvitsee jotain tiettyä erittäin haluttua asiaa.
Se syy siihen, että miksi osa miehistä jää ilman parisuhdetta mutta vähempi osuus naisista ei jää on ihan sarja-avioisuus. Sama pienempi osuus miehistä käy läpi suuremman osan naisista, jotka taas mieluummin ovat osan ajasta ilman parisuhdetta kuin tyytyvät järjestyksessä huonoimman puoliskon miehiin. Tilanne on siis hyvin kärjistetysti sama, kuin jos kahdella miehellä toisella olisi parisuhde kahden naisen kanssa peräjälkeen, kun toisella miehellä ei taas lainkaan parisuhdetta.
Erittäin hyvä kirjoitus. Yhden syyn lisäisin vielä listalle: eriarvoisuus periytyy ja sosiaalinen liikkuvuus on heikompi eriarvoisemmissa yhteiskunnissa.
Kaikki pointit hyviä, hassua jos joku ekonomisti ei ole näitä tullut ajatelleeksi.
Erityisesti perintöjen välityksellä yhä suurempi osa niukoista pääomahyödykkeistä sementoituu automaattisesti perijöille. Tämän pitäisi olla ongelma kenen tahansa vapaan kilpailun kannattajan silmissä. Mikäli siis kannattaa elossa olevien yksilöiden välistä vapaata kilpailua eikä sellaista sukulegacyjen kilpailua, jossa voittaja ratkeaa jo alkumetreillä.
Joskus ennen muinoin synnyttiin ja kuoltiin samassa yhteiskuntaluokassa mihin omat vanhemmat ja isovanhimmat olivat kuuluneet, jolloin jokaisella oli se oma paikkansa ja harva kyseenalaisti sen “luonnollisen” yhteiskunnan tilan.
Nyt koulussa jokainen näkee suoraan kuinka osa porukasta vetää hyviä arvosanoja ja suuntaa suoraan lääketieteelliseen, kauppakorkeaan tai DI:ksi ilman ongelmia samalla kun omat tulokset YO-kokeesta ovat ABBA-tasoa ja opinto-ohjajaa kannustaa lähihoitajakoulutukseen.
Nykyisin meillä kerrotaan tarinaa, että jokainen on oman onnensa seppä (ja vastaavasti syyllinen omaan asemaansa), mutta todellisuus on se, että jos on lusikalla annettu, niin ei modernissa maailmassa kyllä kovin todennäköisesti sinne ylimpään tulokvartaaliin päädytä.
Modernissa yhteiskunnassa pääsee hyvään elintasoon ja tuloihin jos omat kyvyt ja halut mahdollistavat yritysmaailmassa toimimisen. Vaikka et olisi huippuälykäs, niin takapuolen lihaksia kuluttamalla saa kyllä aikaiseksi ihan hyvää jälkeä ja jos osaa toimia vielä yritysmaailmaan sopivalla sosiaalisella tavalla, niin ihan hyvään menestykseen on kyllä avaimet käsissä.
Taivaanrannan maalaritkin pärjäävät suomalaisessa yhteiskunnassa ihan hyvin, koska tulojen tasaus on voimakasta ja julkinen sektori on valtava, mutta se ei silti poista sitä faktaa, että se top10% joka valtaa ne vaativimmat työpaikat repii kaulaa verrattuna lähihoitajiin. Puhumattakaan pääoman tuotoista.
Viimeisimpään sentään maapohjan kiinteistöveron rajut korotukset saattaisivat olla ihan oivallisia ratkaisuita. Varat tulisi Suomessa käyttää ensisijaisesti työn verotuksen alentamiseen ja käyttäisinkin tuotot työtulovähennysten korottamiseen.
https://www.economist.com/free-exchange/2014/06/17/housing-in-the-twenty-first-century
https://www.economist.com/finance-and-economics/2018/01/06/many-happy-returns-new-data-reveal-long-term-investment-trends
–
Kaavoitusviranomaiset ja kaupunkisuunnittelijat voisivat katsoa peiliin…
Jäi vielä yksi tuoreempi linkki tuosta maan arvosta:
https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2018–01-02/land-is-underrated-as-a-source-of-wealth
Avainsana tässä keskustelussa on “tunne”. Mulla on selvä mielikuva lapsuudesta että se mikä vitutti eniten oli se, että systeri sai 11 karkkia ja minä 10. Jos olisin saanut yhen karkin ja systeri 12, olisin tuntenut lähinnä miehistä ylemmyyttä, koska olen Jellona Jalomieli, misokyynikko.
Epäilen siis että mitä tarkemmin tuloeroja tasataan, sitä voimakkaammin ne “tunnetaan”.
Hieno kirjoitus. Pitkäaikaistyöttömyys on Suomessa verrattain uusi ilmiö ja se tosiaan periintyy. Ennen 90-luvun alun lamaa ja siihen liittyviä poliittisia päätäksiä, sitä ei voi pitää kovinkaan merkittävänä.
Voisi ehkä lisätä myös sen että eriarvoisuus tuhoaa demokratian. Taloudellisen vallan saa muutettua poliittiseksi vallaksi, median ja politiikan rahoittamisen kautta ja poliittisen vallan avulla saadaan valtion kurinpitokoneisto omalle puolelle ja sen jälkeen ei huono-osaisempia tarvitse edes teeskennellä kuuntelevansa. Poliisitkaan eivät enää samaistu mölyäviin mielenosoittajiin kun heitä ei tarvitse kohdata silmäkorkeudella, vaan panssariauton suojasta.
Ehkä pessimististä, mutta mielestäni ei ole sattumaa, että taloudellisen eriarvoisuuden kulminoituminen ja demokratian kriisi sattuvat sopivasti samaan aikaan.
Siinäpä se on briljantisti tiivistettynä. Soininvaaralla on hyvä lista, jonka jatkoksi pitää lisätä myös tuo demokratia-näkökulma. Varallisuus on aina valtaa, raha = valtaa. Tätä ei vieläkään ymmärretä. Juuri siksi varallisuuden kasautuminen harvemmille on niin vaarallista. Varakkaat kapitalistit ostavat poliitikkoja, puolueita, jopa hallitusohjelmia tai ainakin omaa varallisuutta edelleen kartuttavia päätöksiä (Sipilän hallitus on loistava esimerkki tästä). Pääoma ostaa myös mediavaltaa, ämyreitä jotka veisaavat pääoman ideologiaa, jota istutetaan kansan kollektiiviseen tajuntaan, jotta kansa äänestäisi pääoman agendaa ajavia poliitikkoja.
Taloudellinen tasa-arvo on demokratian peruspilareita. Varallisuuden tasaisesta jakautumisesta on välttämätöntä huolehtia sekä yksityisten ihmisten kesken että valtion ja yksityisen sektorin välillä.
PS. On hyvä ettei Pursiainen päässyt vihreiden ehdokkaaksi. Jotain rotia sentään. Mutta Liberan toimari pääsi. Siis henkilö , joka toimii Walhroosin agendan ja ideologian asianajajana. Noin yleisesti mietityttää, olisiko raivokkaiden markkinavapauttajien taustalla naiivin Vapaus nyt vain on niin fantsuu-ajattelun sijaan vaikka kansainvälisten sijoittajien rahaa? Kun “vapautetaan” herkulliset markkinat, ne voidaan nätisti jakaa parille ulkomaiselle jätille niin kuin Norjan apteekkimarkkinat.
Omituisia ajatuksia kapitalisteista. Nähdäkseni kapitalisti haluaa maksimoida Suomen kokonaisuuden edun eli miten koko Suomen talouden vahvuus ja henkinen hyvinvointi on 50 vuoden kuluttua paras mahdollinen.
Tuloerot voivat kasvaa jonkin verran, jos sen seurauksena köyhin viidenneskin on varakkaampi kuin nykyisellä tasapäistävällä politiikalla.
Kaksi kysymystä.
1) Voisitko kirjoittaa tekstin, jossa määritellään “eriarvoisuus”? Onko eriarvoisuus puhtaasti taloudellinen ilmiö? Onko se, että joku toinen on professori* ja minä en ole, eriarvoistavaa? Jos on, eikö minustakin sitten olisi syytä tehdä professori, jotta emme olisi Markus Jäntin kanssa eriarvoistettuja.
Minusta koko eriarvoisuuskeskustelun sisällä kytee obsessiivinen fetissi nimenomaan rahaan ja materiaalisiin asioihin. Syystä tai toisesta koko keskustelu on fokusoitunut pauhaamaan siitä, miten taloudelliset asiat ovat eriarvoisesti. Onko kyseessä niin yksiuloitteinen ilmiö? Jos perustaisin blogin, ja sillä olisi vähemmän lukijoita, kuin sinun blogillasi, eikö se olisi eriarvoistavaa?
2) Jos ginikerroin olisi nolla, niin olisiko kaikilla miehillä samanlaiset pariutumismahdollisuudet, eli uskotko että mainitsemasi erot huono- ja hyväosaisten miesten välillä katoaisivat? Vai poikkeaisiko silti vaikka professorin ja työmiehen asema toisistaan?
Mielestäni esittämäsi nallekarkkiesimerkki on lähinnä savupommi ja harhautus. Rakentamalla kummallisen olkiukon välttyy joutumasta aidosti keskustelemaan siitä, että eriarvoisuudessa on pohjimmiltaan kyse hierarkioista ja siitä, kokevatko ihmiset subjektiivisesti nämä hierarkiat oikeudenmukaisiksi. Jonkun mielestä se, että sinun blogillasi on minun blogiani enemmän yleisöä, on OK koska blogisi sisältö on parempaa. Minulle sama ilmiö voi olla eriarvoistavaa “myrkkyä”.
terv,
jukka
Hyvää tekstiä. Katso nämä linkit. Siellä USAlainen professori vastaa esittämiisi kysymyksiin.
http://www.overcomingbias.com/2013/08/inequality-is-about-grabbing.html
http://www.overcomingbias.com/2007/02/unequal_inequal.html
Osmolla unohtui eräs tärkeä asia.Kuilu päättäjien ja suuren joukon köyhiä väliilä kasvaa ja tuo eliitti pitää köyhiä luusereina, laiskoina, juoppoina rikollisina eivätkä he osaa päättää mikä heille on hyvä.
Niinpä heitä on holhottava ja sitä varten on rakennettu byrokratiaviidakko , joka on uusimuotoinen keskitysleiri
Byrokratia on valtava jokaisen elämisen alueella eikä kukaan sivistynytkään selviä siitä ilman menetyksia
Kun eliitti on vieraantunut alimpiin sosiaaliryhmiin kuuluvien elämästä niin yhteiskunnan ratkaisut vain lisäävät huono-osaisuutta eivätkä vähennä sitä.
Taannoin haastateltiin yhtä Herlinin suvun jäsentä ja hän kertoi, ettei hän osaa keskustella kavereiden kanssa heidän elinoloistaan, hän elää aivan liian erilaista elämää
Tämä on vakavin eriarvoisuutta aiheuttava tekijä. me jakaannumme kahdeksi kansaksi. Ranska on hyvä esimerkki , Englanti toinen ‚Ruotsi kolmannenlainen etc
Paljastava esimerkki samasta aiheesta: Helsingissä autokaistat hoidetaan suolalla kesäkuntoon läpi vuoden. Nyt on saatu valtavan väännön jälkeen muutama pyörätien pätkä, joille tehdään sama. Mistä valitetaan? No siitä, että pyörätie noissa muutamassa tapauksessa on paremmin hoidettu kuin vieressä oleva kävelytie. Sillä ei ole mitään merkitystä, että vieressä on monta täysin sulaa autokaistaa.
Olen tästä aika lailla eri mieltä. Ihmiset hyväksyvät kyllä kohtuulliset tuloerot sillä perusteella, että joku on vain parempi työntekijä tai tekee enemmän töitä. Ongelma tulee vastaan sitten kohtuuttoman suurissa eroissa. On vaikea hyväksyä, että joku ansaitsisi 100 kertaa korkeammat tulot. Tähän kuitenkin markkinapohjainen tulonjako voi hyvinkin johtaa.
Sinun esimerkkiäsi käyttäen: Sanotaan, että olisitte saaneet karkit siitä hyvästä, että autoitte kodin siivoamisessa. Siskosi teki vähän enemmän työtä kuin sinä ja siksi äiti antoi hänelle yhden karkin enemmän. Tämä toimii hyvänä kannustimena niin, että sinä teet sitten ensi kerralla vähän kovemmin työtä. Jos sinä olisit saanut yhden ja siskosi 12, niin tämä olisi tuntunut sinusta täysin kohtuuttomalta. Näin, jopa siinä tapauksessa, että tuo jako olisi mennyt täysin sen mukaan, kuinka monta mattoa teistä kumpikin tamppasi tms.
Ihmiset ovat erilaisia. Ei minua haittaa, jos kaverini tai naapurini tienaa 1000- tai miljoonakertaisesti sen mitä minä itse. Ja jos minun siskoni olisi saanut 12 karkkia urakkapalkalla ja minä vain yhden, hän olisi kyllä antanut omastaan osan minulle. Paitsi, että en olisi halunnut, kun en syö karkkia 😉
Sinä lienet sitten poikkeus, koska tutkimusten mukaan suhteellinen köyhyys haittaa ihmisiä.
Mitä tuohon urakkapalkkaan tulee, niin tosiaan ihmiset hyväksyvät tuloerot hyvinkin silloin, jos kyse on puhtaasti työn määrästä. Jos sinä vedät 60-tuntista työviikkoa ja paiskit töitä viikonloppuisinkin, niin harva 40-tuntista tekevä sitä mitenkään pahana pitää, että saisit käteesi kuun lopussa enemmän. Epäoikeudenmukaisuuden tulee ennemminkin tuottavuuseroista johtuvista tuloeroista. Jos sinä ja naapurisi molemmat paiskitte yhtä pitkiä päiviä, mutta naapurisi työ on vain työmarkkinoilla niin paljon arvostetumpaa, että siitä maksetaan 100-kertaisesti, niin se sitten tuntuukin väärältä. Ihmisen oikeudenmukaisuuden tunne ei ole kehittynyt yhteisöissä, jotka elivät vapaassa markkinataloudessa, jossa kaiken “oikea” arvo määräytyi sen markkina-arvon mukaan, vaan sosiaalisesti toisiinsa sitoutuneissa kiinteissä yhteisöissä, joissa ihmisten arvo määräytyi ennemminkin sen mukaan, miten he noudattivat yhteisön sääntöjä.
Jos siis siskosi olisi saanut 12 mattoa tampattua sinun yhtä vastaasi vain siksi, että oli sinua pidempi ja vahvempi ja siten hänelle maton saaminen mattotelineen päälle oli paljon helpompaa kuin sinulle, niin hän todellakin olisi todennäköisesti jakanut osan karkeistaan sinulle, jos sinä teit työtä parhaasi mukaan, koska olisi pitänyt sitä reiluna. Oleellinen kysymys on, että pitäisikö tämän saman periaatteen päteä myös isommissa yhteisöissä ja jos ei, niin miksei, kun se tuntuu meistä intuitiivisesti oikealta pienissä yhteisöissä toimittaessa?
Olen elämäni aikana tuntenut sekä köyhiä että rikkaita ihmisiä mutta jotenkin eivät ole olleet onnellisia vaan heidän mielestään on aina joidenkin muiden vika jos ei mene kuin strömsössä.
Kaikkein hepointa on olla “tavis”, sellainen vaatimaton joka ei pröystäile rikkauksilla mutta varallisuutta kuitenkin että pärjää.
Suomessa todellista köyhyyttä esiintyy pääasiassa vain vakavien sairauksien, päihteiden liikakäytön, vääränlaisten ihmissuhdevalintojen, rikollisen toiminnan tai huijatuksi joutumisen takia.
Köyhyys on vakava ongelma ja sen poistamiseksi pitää tehdä kaikki mahdollien. Tuloerot ovat eri asia. Maailma ja kulttuurit olisivat köyhempiä, jos tuloeroja ei olisi. Jos kaikki maailman ihmiset saisivat säällisen toimeentulon, mutta joku tai jotkut suurituloeroiset rakentaisivat siirtokunnan Marsiin ja muuttaisivat sinne, niin so what. Oltaisiin kateellisia, ettei päästä Marsiin, joten pitäisi kieltää, ettei kukaan saa muuttaa Marsiin.
Pursiaisen suurimpana saavutuksena pidän sitä, kun hän TV1:n suorassa lähetyksessä oli puolustamassa väittämää, ettei kansalaisten pitäisi joutua kärsimään siitä mahdollisen korruption vaikutelmasta, joka syntyy kun poliitikot ja julkiset virkamiehet loikkaavat vastustajien leipiin; tavan tallaajat eivät voi tietää kuinka viatonta ja hygieenista toiminta on, eikä ole missään mielessä hyvä että he joutuvat vain luottamaan. Tätä Suomen kannalta kovin osuvaa näkökantaa ei kovin usein mediassa kuule.
Olisi kiva kuulla Osmoltakin ajatuksia, jos Pursiainen käsittelee tätä aihetta kirjassaan. Olen sitä mieltä, että em. kiero toiminta ei olisi mahdollista, jos yhteinen tietoisuutemme olisi terävämpi tässä suhteessa. Jos kukaan ei tajua rikosta, rikollisen ei tarvitse hävetä.
Kaivan tontiltani 2 metrin syvyydestä oudon löydön: 10m x 10m x 10m kultakiteen eli 1000 m³=19 320 tonnia kultaa. Ohoh kun äkkirikastuin. Nykyisellä kullan hinnalla 28€/g minulla on (teoreettinen) 540 miljardin euron jättiomaisuus. Olen kenties maailman rikkain — tai varakkain.
Onko se keneltäkään pois? Köyhtyikö muu Suomi? Masentuiko se eriarvoisuudesta?
Mitä se vaikuttaisi bkt-tilastoissa ja varallisuuserotilastoissa ja semmoisissa?
Viides kohta ei täyty kullan osalta: Sanoisin että siellä pysyköön tuleville sukupolville.
Mutta silti luultavasti rikastuisin somettamalla ja julkkiksena ja kunnioitettuna/halveksittuna klikkihuorana. Se voisi lisätä kansakunnan kulutusta.
Esitän metakommentin. Itse kirjoituksen pääajatuksesta (enkä Pursiaisen tyylistä!) merkittävästi eri mieltä.
“Eriarvoisuus kasvaa” ja “arvot kovenevat” ovat osa sitä sosialidemokraattista menneisyyteen tuijottelua ja nostalgiaa, jossa tasa-arvoinen ja arvoiltaan pehmeä paratiisi sijoitetaan tarkemmin määrittelemättömään lähihistoriaan. Tätä puhetta muistan kuulleeni siitä asti kun tulin siihen ikään, että olin yleensä kykenevä tällaisia asioita noteeraamaan, siis 90-luvulta asti.
Nousukaudella eriarvoisuus kasvaa ja arvot kovenevat, koska ne joilla menee hyvin lakkaavat välittämästä niistä, joilla menee huonosti. Laskukaudella eriarvoisuus kasvaa ja arvot kovenevat, koska jaettavan hyvän väheneminen tekee ihmiset itsekkäämmiksi ja nurkkakuntaisemmiksi. Joka tapauksessa on kuitenkin aina niin, että eriarvoisuus kasvaa ja arvot kovenevat.
Itseään fiksuina pitävät ihmiset tunnistavat valheellisen nostalgian helposti silloin, kun se ei ole heidän oman ideologiansa mukaista nostalgiaa. Silti kuulijalle sopivaksi räätälöidystä Impivaarasta tarpeeksi höpisemällä voi päästä Suomessa asemaltaan jopa intellektuelliksi ja (sic) arvojohtajaksi.
Jos gini oli 1987 20% ja nyt 28%, niin tämä lienee hyvä asia?
Voisko olla, että gini ei ehkä kerrokkaan sitä olennaisinta totuutta, vaikka ollaankin yhden totuuden ja yhden numeron maassa?
Rikkaimman desiilin tulot nousivat kolminkertaisesti muihin nähden viime vuonna.
Mikä mahtaa olla pitkän ajan kehitys?
Saas nähä jatkuuko keskustelu ennen joulua (julkaistaanko kommentit), mutta toi kertoo jo aika paljon enemmän kuin gini-kerroin:
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/ChartHandler.ashx?ver=16%3a59%3a10&legendheight=20&legend=true&guidelinesvertical=false&guidelineshorizontal=true&labelorientation=Horizontal&linethickness=3&height=500&width=900&title=Kotitalouksien+tulojen+rakenne+muuttujina+Tiedot%2c+Tulokymmenys+ja+Vuosi&charttype=chartViewLine&px_tableid=statfin_tjt_pxt_008.px&px_path=StatFin__tul__tjt&px_language=fi&px_db=StatFin&rxid=49319a42-0a6d-49b9-a11d-bb3e1895cd19
Noh, toihan ei tietebkään sitten näy, kun finstatin sessio vaihtuu…
Ajatella, jos tänne sais kuvia uploadattua?
Vois kyl ihan oikeesti webbimaster polkasta jonkun halvan yksinkertaisen keskusteluforumin tän blogikommentoinnin sijasta.
Tässä kuva: https://aijaa.com/uiwDAA
Gini-kerroin ei varmaan kerro sitä, että rikkain desiili on irronnut muista, käppyrän aikana kasvua yli 100%?
Ei tosin niin pahasti kuin jossain Jenkeissä, mut jossain vaiheessa toi on epäterveellä tolalla.
Alimmalla desiilillä menee hyvin, käppyrässä n. 50% kasvu.
Desiileillä 2.–4. on hankalinta ja kattaakohan 5.–8. paljon enempää kuin inflaation?
Ihan mielenkiintoista pohdiskelua. Vaikkakin reaktiivista ja täysin turhaa. Ilmastonmuutos tulee näet järjestämään kaiken uusiksi. Paras keino torjua ilmastonmuutosta olisikin tasainen köyhyys ihmisten kesken.
…ja vielä edit edelliseen, euromäärät inflaatiokorjattu…
Karkkiesimerkki on liian yksinkertainen. Hyödyllisempi esimerkki olisi se, että Maija ja Pekka syövät karkkipussillisensa. Liisa vastaavasti säästää ainoan karkkinsa. Miten pitäisi suhtautua siihen, että Liisalla on tämän jälkeen karkkia ja toisilla ei ole mitään? Pitäisikö Liisan karkki jakaa tasan?
>“jos haluaa vaikuttaa maailmaan, voisi muotoilla sanomisensa vähän kohtuullisemmin”
Olen erimieltä. Pursiaisen kärkevät kommentit on huomattu laajasti ja ne ovat muuttaneet maailmaa kohtuullisen tehokkaasti. Muille vallasta taisteleville varmasti sopisi, että hän sanoisi hiljempaa ja hukkuisi massaan pois häiritsemästä.
Asia kannattaa myös ajatella yli sukupolven.
Monesti kirjotellaan sitä, että perijä ei perintöään ansaitse; perintö on ansaitsematonta tuloa, jota sen takia voidaan raskaasti verottaa tai ottaa vaikka kokonaan pois.
Mutta sitten tarkemmin tarkasteltaessa nuorempi polvi on voinut hoitaa vanhempaansa vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä.
Toinen juttu on sitten kokonaan se, että jos vanhempi tietäisi, ettei lapsi pääse perinnöstä hyötymään (liian korkea verotus), niin säästömotiivi voi romahtaa. Omaisuuden tuhlaaminen voi makrotaloudellisesti olla hyvinkin positiivinen asia, mutta sitten voi taas käydä niin, että Liisa muuttaa pöndelle, kun ei peri kallista asuntoa, joka mahdollistaisi hyvät opiskeluolot ja sen jälkeen hyvät tulot ammatissaan. Samaan aikaan Maija ja Pekka saivat isovanhemmiltaan asunnot ja opiskelevat tehokkaasti ja napsivat huipputyöpaikat.
Perinteisesti saduissa ankara isä jättää hyvän pojan perinnöttä, jotta poika oppii toimimaan tuottavasti ja luokin sitten itselleen hyvän elintason ilman perintöä. Vastaavasti, jos poika olisi oppinut perinnön avulla tuottamattoman elintavan, olisi poika sitten perinnön loputtua rutiköyhä.
Ehkä tästä sadusta pitäisi saada nykyaikaisempi versio, jossa mukana kansainväliset finanssisuhdanteet, asuntokuplat, ammattien vanheneminen ja kilpailukykyisen koulutuksen saamisen vaikeudet?