Kehitys Suomen työmarkkinoilla on ollut viimeisen 30 vuoden aikana surkea. 1980-luvun lopulla tasapainotyöttömyys oli noin 2,5 %. Nyt sen oletetaan olevan noin 7,5 %. Erotus on 130 000 henkeä. Se vastaa kustannuksiltaan sadantuhannen ihmisen palkkaamista kuntiin.
Tämä on itse asiassa aivan hirveä asia. Paitsi, että se on inhimillisesti kallista, se on syy siihen, ettei Suomessa voida pitää yllä sellaista hyvinvointivaltiota, johon muut pohjoismaat pystyvät. Erityisesti vasemmistolaisten luulisi olevan tästä huolestunut.
Nyt muuten ollaan tasapainotyöttömyyden alapuolella. Pessimistien ennuste on, että käy samoin kuin vuosina 2007–2008. Syntyy palkkainflaatio, kun yrityksen alkavat kilpailla työvoimasta ja sisäinen revalvaatio heikentää Suomen kilpailukykyä. Palkkojen nousu päättyy, kun työttömyys on noussut kunnolla tasapainotyöttömyyden yläpuolelle. Samanaikaisesti kansainvälinen noususuhdanne päättyy. Kilpailukykynsä menetetty Suomi juuttuu uudestaan vuosia kestävään lamaan, koska ei ole keinoa palauttaa ylikuumenemisen mukaista palkkatasoa normaali-aikoja vastaavaksi. Ennen olisi devalvoitu, mutta sitä keinoa ei enää ole.
Olisi siis välttämätöntä uudistaa työmarkkinoita niin, että pääsemme alempaan tasapainotyöttömyyteen – ei vain vähän alempaan vaan selvästi alempaan. Sen mikä oli mahdollista 1980-luvulla pitäisi olla mahdollista nytkin, kun suomalaiset ovat paitsi paremmin koulutettuja, myös terveempiä.
Asian korjaaminen kuuluisi työmarkkinajärjestöille, mutta niistä ei näytä siihen olevan. Konsensukseen perustuva päätöksenteko toimi hyvin niin kauan, kun voitiin jakaa lisää hyvää kaikille, mutta nyt kun pitäisi osata valita huonon ja vielä huonomman väliltä, kaikkien osapuolten veto-oikeus kaikkeen merkitsee lukitsee tilanteen.
Hyvä on, eläkeuudistus saatiin aikaan, mutta vain koska nuoret ikäluokat eivät olleet päätöksenteossa edustettuina eikä heillä siksi ollut veto-oikeutta. Niinpä leikattiin sopuisasti nuorten eläkkeitä ja jätettiin minun ikäisten eläkkeet koskematta.
Työmarkkinajärjestöjen päätöksentekokykyä vaikeissa asioissa heikentää lisäksi niiden sisäinen valtataistelu. Jos joku nostaa päänsä jouksuhaudasta, häntä ammataan selkään – omat ampuvat takaapäin.
Kysymys maahanmuuttajien työllistämisestä on monitahoinen asia, mutta onko todella erovaatimuksen paikka, jos joku uskaltaa olla asiasta samaa mieltä talousnobelistin kanssa?
On kai selvää, että olematon suomenkielen taito on haitta työelämässä. Jos tätä ei voi kompensoida mitenkään – esimerkiksi palkalla – maahanmuuttajan on vaikea päästä töihin.
Kun kielletään maahanmuuttajaa myymästä työtään kantasuomalaista halvemmalla, kumpia siinä suojellaan, maahanmuuttajia vai kantasuomalaisia?
Masentavinta on, ettei keskustelussa esitetty mitään ratkaisua siihen, miten sitten humanitaarisin perustein maahan tulleet voisivat päästä töihin. Persuhenkisesti julistettiin, että menkööt ensin koulunpenkille opiskelemaan suomea ja palatkoon työn hakuun vasta, kun puhuvat kieltä sujuvasti. Ei suoraan sanoakseni kuulosta kovin suvaitsevaiselta. Sitä paitsi kielitaito karttuu paremmin töissä kuin kotona löhötessä.
Vähän jeesustelua on sanoa, ettei keilitaidon puuttuminen voi olla peruste maksaa alempaa palkkaa. Kuitenkin ihan virallisesti ruotsin kielen osaamattomuus on peruste maksaa huonompaa palkkaa. ( kts. kielilisä)
Nuoria kuitenkin saa ottaa töihin harjoittelijapalkoilla.
Käytännössä ulkomaalaistaustaisille kuitenkin maksetaan huonompaa palkkaa. Tämän tekee mahdolliseksi se, että joillakin aloilla –esimerkiksi rakennuksilla – käytännön palkat ovat selvästi TESin taulukkopalkkoja korkeammat. Niinpä maahanmuuttajia on runsaasti töissä, joilla kielitaidon puutteesta koituvan haitan saa laillisesti kompensoida pienemmällä palkalla, esimerkiksi talonrakentamisessa, taksikuskeina ja siivoojina. Lisäksi maahanmuuttajissa on paljon yrittäjiä, koska yrittäjä tuloa ei mikään säätele.
Persuhenkisille tämä tietysti sopii: maahanmuuttajat ovat tervetulleita työvoimapula-aloille, mutta muilla aloilla vallitkoon periaate ”Suomalaiset ensin!” Ehkä juuri siksi keilitaidon kompensoimista palkkatuella ei tuotu esille, vaikka se olisi ratkaisuna aika luonteva. Silloinhan ei suojeltaisi kantasuomalaisia maahanmuuttajien kilpailulta.
Kukaan tuskin haluaa maahan maahanmuuttajista muodostuvan työssä käyvien köyhien alaluokkaa. Sivistynyt ratkaisu ongelmaan ei kuitenkaan ole se, että eristetään maahanmuuttajat työttömien alaluokaksi, vaan se, että tuetaan heidän työllistymistään palkkatuella, joka kompensoi puuttuvaa kielitaitoa. Sitä käytetäänkin, mutta se on keinona kovin kankea ja sitä paitsi nykyisellään aivan liian suuri. Ei se kielitaidon puute sentään niin iso haitta ole. Tuettakoon maahanmuuttajien työllistymistä automaattisella pienellä palkkatuella, jota ei tarvitsisi erikseen hakea.
Sivuhuomautus: kannatan automaattista palkkatukea vain humanitaarisin perustein maahan tulleille, joiden työllistämisestä meillä on vastuu ja joiden työllistämättä jättäminen tulee meille kalliiksi. Kannatta myös ovien avaamista työperäiselle maahanmuutolle, mutta en halua, että tätä ryhdyttäisiin subventoimaan automaattisella palkkatuella.
Keskustelu pienyritysten irtisanomislaista oli yhtä masentavaa. Vastaanpanijoita ei tuntunut kiinnostavan alkuperäinen ongelma, jonka mukaan pienyritykset välttelevät työntekijöiden palkkaamista pelätessään virherekrytoinnin kalliita kustannuksia tai heidät pakotetaan rekrytoinneissaan hyvin valikoiviksi (=syrjiviksi). Siitä tuntui olevan taloustieteilijöidenkin keskuudessa erimielisyyttä, parantaisiko tämä keino työllisyyttä. Tuottavuutta sen sinänsä uskottiin nostavan, kun saataisiin paremmin yhdistetyksi oikeat henkilöt oikeisiin työpaikkoihin.
Antti Rinne kuitenkin yritti esittää edes jotain positiivista: valtion – tietysti valtion! – palkkaamia juridisia neuvonantajia pienyrityksille irtisanomistilanteissa, koska nämä kaupunkitarinat katastrofaalisista tapauksista johtuivat usein siitä, että täysin perusteltu irtisanominen oli vain tehty virheellisesti. Itse esitin tällä blogilla vaatimattomammin, että Suomen yrittäjät avaisivat neuvontapalvelun.
Olennaista näissä molemmissa asioissa on se, ettei hyvää kompromissia edes yritetty etsiä. Jos vastakkain on työsuhteen turvallisuus ja työllisyys, pitäisi etsiä kompromisseja, jossa pienellä uhrauksella turvallisuudesta saavutaan suuri lisäys työllisyydessä – tai vielä paremmin niin, että pieni uhraus turvallisuudessa kompensoidaan toisella uudistuksella, joka parantaa turvallisuutta vaarantamatta työllisyyttä. Näin työllisyys paranisi ilman turvallisuuden heikkenemistä.
Näiden kahden pienen asian käsittely ei oikein luo uskoa siihen, että työmarkkinajärjestöt osaisivat käsitellä isompia haasteita. Niitä kuitenkin riittää.
Työpaikkoja pitäisi vaihtaa enemmän
Aloitetaan helpommasta päästä.
Työntekijät eivät jakaudu yksiulotteisesti hyviin ja huonoihin vaan yksi on hyvä yhdessä tehtävässä ja toinen toisessa. Siksi olisi tärkeätä sekä tuottavuuden että työviihtyvyyden kannalta, että ihmiset päätyisivät tehtäviin, joissa juuri he ovat hyviä.
Niinpä olisi hyvä, jos meillä huonoksi osoittautuneita työsuhteita purettaisiin herkemmin eli että olisi enemmän irtisanomisia ja irtisanoutumisia ja vastaavasti työttömyysjaksot olisivat lyhyempiä – siis vähän niin kuin Tanskassa.
Jos henkilö havaitaan olevan varsin soveltumaton työhönsä, olisi hyvä, että hän vaihtaisi johonkin toiseen työhön ja joku toinen tulisi tekemään hänen työtään. Ison yrityksen sisällä tämä voi tapahtuakin, mutta usein se oikea työpaikka olisi toisessa yrityksessä ja se oikea työntekijä hänen nykyiseen työhönsä ei olisi vielä yrityksen palveluksessa.
Laki ei suosi tämän kaltaista työpaikan vaihtamista. Tapahtuu se kumman aloitteesta hyvänsä, irtisanomisena tai irtisanoutumisena, seurauksena on pitkä karenssi. Tämä jäykistää työmarkkinoita. Ei hyvä. Ei ihme, että helpompaa irtisanomista pelätään. Koko karenssipolitiikan käytäntöjä pitäisi pohtia – tietysti osana isompaa muutosta.
Nyt saimme lukea, että vaikka SAK:n mielestä olisi syrjintää, jos yrityksen koko vaikuttaisi oikeuteen irtisanoa henkilöitä, työntekijän ikä olisi hyvä ja syrjimätön peruste. Muodollisesti ei kuitenkaan ikä vaan työsuhteen pituus, mutta 25-vuotiaalla ei kuitenkaan voi olla takanaan 30 vuoden työsuhdetta, joten iästä siinä on kysymys. Esityksen sitominen iän sijasta työsuhteen pituuteen tekee siitä vain entistä haitallisemman. Ei pidä vaihtaa työpaikkaa! Lisää haitallisia jäykkyyksiä!
Ruotsissa tällainen last in first out ‑periaate kuitenkin on, mutta Ruotsissa moni muukin asia on työmarkkinoilla toisin. Esitys olisi harkinnan arvoinen osana kokonaisuutta, jossa nuorisotyöttömyyttä vastaavasti alennettaisiin, mutta ei irrallisena, nuorten asemaa entisestään heikentävänä.
SAK:n esittämä uudistus alentaisi syntyvyyttä edelleen, koska monet hankkivat lapsia vasta, kun perheen taloudellinen tilanne on turvattu. Silloin se on kuitenkin biologisista syistä myöhäistä.
Huonotuottoinen työvoima
Se iso ja hankala kysymys työmarkkinoilla on kysymys matalatuottoisesta työvoimasta. Kehitys työelämässä on ollut ikävän eriarvoistavaa niin, että joidenkin työpanoksen markkina-arvo on laskenut aika alas – tai oikeammin sanottuna se ei ole noussut yhtä paljon kuin toisten.
Tasapainotyöttömyyden osalta asiat olivat aika hyvin vielä 1980-luvun lopulla. Sen jälkeen reaaliansiot ovat nousseet keskimäärin 50 %. Sosiaalisesti iloinen uutinen on, että tämä nousu on koitunut myös pienipakkaisimpien hyväksi. Heidänkin ansionsa ovat nousseet noin puolella.
Ikävä uutinen on se, että samalla minimituottovaatimus työlle on noussut samat 50 %. Raja sille, kuinka huonosti tuottavaa työtä kannattaa ylipäänsä teettää on noussut siis merkittävbästi. Tällä lienee jotain tekemistä sen kanssa, että tasapainotyöttömyys on noussut kolminkertaiseksi. Pelkän peruskoulun suorittaneiden keskuudessa työllisyys on karmaisevat 43 %.
Asiaan voi suhtautua eri tavoin:
- Kielletään koko kysymys eikä tehdä sille mitään. Samalla hyväksytään passiivisesti se, että osa työvoimasta rajautuu pysyväistyöttömiksi ja heidän tulotasonsa romahtaa todella huonoksi.
- Hyväksytään pienimpien palkkojen aleneminen, jolloin kyllä aiempaa useampi pääsee töihin, mutta hintana on köyhyys. Jotta näitä huonopalkkaisia töitä kannattaisi ottaa vastaan, alennetaan perusturvaa.
- Hyväksytään pienimpien palkkojen aleneminen, mutta torjutaan köyhyyttä täydentävillä tulonsiirroilla, esimerkiksi perustulolla.
- Maksetaan työnantajille palkkatukea ja työnantaja maksaa sen turvin taulukkopalkkaa työntekijälle.
- Palkataan kunnalle töihin ne, jotka eivät pääse töihin yksityisille työmarkkinoille.
Niissä maissa, jotka ovat onnistuneet painamaan työttömyyden alas on käytetty jotain keinoista 2–5.
Yhdysvallat on turvautunut keinoihin 2 ja 3. Työttömän sosiaaliturva on heikko, mutta pieniä ansiotuloja subventoidaan automaattisella tulotuella, joka on perheellisellä varsin iso. Tämän seurauksena jopa lukutaidottomat pääsevät töihin. Mutta työssä käyvien köyhien määrä on iso.
Saksa käyttää tapaa 3 mutta on tyylilleen uskollisena tehnyt minijobeista myös pakollisia.
Ruotsissa käytetään palkkatukea hyvin laajasti minkä lisäksi kunnat palkkaavat työttömiksi jääviä nuoria lähes automaattisesti, jos työttömyys uhkaa pitkittyä. Työpaikka on käytännössäkin pakko ottaa vastaan.
Ammattiyhdistysliike hyväksyy palkkatuen, mutta ei sitä, että pieniä palkkoja tuetaan täydentävillä tulonsiirroilla. Päällisin puolin ei tuntuisi olevan eroa sillä, mitä kautta täydentävä tulonsiirto maksetaan, työnantajan kautta palkkatukena vai suoraan työntekijälle, mutta se näyttää paremmalta työnantajan kautta maksettuna.
Työntekijän kannalta palkkatuessa on se huono puoli, ettei työntekijä voi vaihtaa työpaikkaa, koska tuki ei seuraa mukana. Minun on vaikea ymmärtää, että työntekijäjärjestöt pitävät tällaisia orjuuttavia työsuhteita parempana vaihtoehtona kuin täydentäviä tulonsiirtoja, jolloin työntekijän vapaus vaihtaa työpaikkaa säilyy.
Meidän pitäisi tehdä asialle jotain, koska matala työllisyys tulee kalliiksi meille kaikille. Olennaista on hyväksyä tosiasiaksi se, että joukossamme on ihmisiä, joiden työpanoksen arvo ei riitä markkinaehtoiseen palkkaamiseen.
Kokoomus on ollut kiitettävän aktiivinen tuomaan esille sitä, että työttömyys olisi maassa paljon alempi, jos täällä saisi maksaa huonompia palkkoja. Yksi heitä kuitenkin puuttuu ja sen mukana kaikki. Jos hyväksymme alemmat palkat, meidän on hyväksyttävä se, että pienipalkkaisten ostovoiman korottamiseen on käytettävä paljon enemmän rahaa. Kaikki verot pois pienipalkkaisilta ja lisäksi automaattisia täydentäviä tulonsiirtoja. Tarvitsisimme ison (ja kalliin) uudistuksen, joka kohentaa pienipalkkaisten asemaa. Näin saisimme paremman työllisyyden samalla kun säilyttäisimme tulonjaon kelvollisen tasaisena.
Kokoomuksen ajama yleistukimalli toimii toisin päin. Sen halpuus perustuu jyrkempään tuloharkintaan. Työttömyyskorvaus ja asumistuki pienenisivät tulon karttuessa nopeammin kuin nyt, jolloin pienet ansiotulot tuottaisivat entistä pienemmän ostovoiman. Aika huono neuvottelutarjous!
Asiantuntija-ammatit
Vertasin yrityksen väärän rekrytoinnin ongelmaa jääkiekkovalmentajaan – kuinka hankalaa olisi, jos valmentajaa ei voisi vaihtaa, kun menestys peleissä alittaa odotukset. Minulle vastattiin, että tämä on aivan eri asia, koska valmentajat pestataan määräaikaisiin työsuhteisiin. Sitä kukaan ei kertonut, mikä tämän määräaikaisuuden peruste on. Pelkääkö Tappara, ettei se tarvitse valmentajaa ensi vuonna?
Esimerkki oli tarkoitettu kuvaamaan sitä, että henkilökohtaisten ominaisuuksien merkitys on asiantuntija-ammateissa erilainen kuin suorittavan työn ammateissa. Asiantuntija palkataan yritykseen tuomaan osaamista, jota yrityksessä ei ole. Siksi ei voida myöskään vaatia, että työnantaja perehdyttää huonoksi osoittautuneen asiantuntija työhönsä.
Pitäisi olla kokonaan eri lainsäädäntö asiantuntijatehtäviin. Huonompi irtisanomissuoja ja korkeampi irtisanomiskorvaus.
Sisäinen devalvaatio
Jokin menettely pitäisi kehittää senkin varalta, että suhdanteiden ylikuumeneminen nostaa kustannustasoa niin, että Suomi menettää kilpailukykynsä ja sukeltaa taas kymmenen vuoden taantumaan. Pitäisi olla mahdollisuus sopia myös palkkojen alentamisesta sen sijaan, että se tehdään työajan pidentämisen muodossa niin kuin nyt tehtiin. Kun ei voida enää devalvoida, pitäisi olla mentelmät sisäiseen devalvointiin.
Yritysten pitäisi maksaa hyvien aikojen korotettu palkka bonuksina, jotka sulavat pois korkea suhdanteen sulaessa, vaikka omat myötäsyklisyysongelmansa tähänkin ratkaisuun liittyvät.
Olipa hyvä kirjoitus. Kaikkien kansaedustajien ja ‑ehdokkaiden tulisi lukea tuo teksti.
“että täysin perusteltu irtisanominen oli vain tehty virheellisesti.” Tämä “väärin sammutettu” ei mene minulle jakeluun. Laki on ilmeisesti kirjoitettu niin vaikeasti, että tulee tuollaisia virheitä.
Yksi tapa olisi se, että yleiskorotus ei tulisi kaikille automaattisesti ja jos yritys on antanut palkkaliukumia yli TES:n alarajan, niin se voisi myös taantumassa alentaan palkkoja aina TES:n alarajaan asti.
Irtisanoutumistilanteessa karenssi pitäisi poistaa, mutta se vaatisi kuitenkin tietyn aktiivisuuden osoittamista työnhaussa.
Nykyisin yleiskorotukset hyvin usein jakautuvat kahteen osaan: 1) kaikille tuleva osa ja 2) yrityskohtainen osa josta neuvotellaan, ja viime kädessä työnantaja päättää sen jakamisesta.
Työnantajalla on myös mahdollisuus (taantumassa) alentaa palkkoja tes-rajaan saakka. Se käy niin, että 1) käynnistetään yt-menettely (jos yritys on yt-lain soveltamisen piirissä), ja kun se on lusittu läpi, 2) työnantaja tuotannollisin ja taloudellisin perustein tarjoaa vaihtoehtona a) työsuhteen päättämistä tai b) palkan alentamista.
Voi vaikuttaa byrokraattiselta, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole.
Pahaa plkään, että ns. villeissä yrityksissä ei voi sopia tuosta yrityskohtaisesta osasta, vaan kaikille tulee sama.
‑90 luvun lamassa sovimme työnantajan kanssa laskevamme palkkoja, sillon piti tehdä kokonaan uusi työsopimus, muuten ei palkan alentaminen onnistunut.
Voisiko yleiskorotus joskus olla negatiivinen?
Uusi työsopimus? — kyllä, sitähän tuo minun 2)-kohta käytännössä tarkoittaa. Työnantaja tarjoaa alkuperäisen työsopimuksen päättämisen vaihtoehtona uutta työsopimusta, erilaisin (heikommin) ehdoin.
Negatiivinen yleiskorotus? — eiköhän Kilpailukykysopimus ollut reippaasti negatiivinen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kilpailukykysopimus
Palkan alentaminen vaikuttaa työmotivaatioon, joten on paljon parempi vaikka heittää 25% työvoimasta ulos kuin tiputtaa työntekijöiden palkkoja 25%.
Pitääkö taantuman olla maapallon laajuinen, maanlaajuinen vai riittääkö yrityskohtainen taantuma?
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä:
Ei tarvita taantumaa, riittää kun yrityksen oma työtilanne on olennaisesti heikentynyt. Lomauttaa saa, kun kysyntä tipahtaa niin, ettei kaikkia työntekijöitä tarvita. Irtisanoa saa, jos tipahtaminen on pysyväisluonteista eli pykälän vaativampi ehto. Se, mitä tuo tarkoittaa, onkin jo toinen juttu ja selviää oikeuskäytännöstä. Itselle ei ole kovinkaan selvää milloin työmäärän voidaan olettaa alentuneen pysyvästi (mikäli ei puhuta töiden uudelleenjärjestelystä, jolloin kokonaisia tehtäviä tai osastoja voidaan lakkauttaa).
Eihän nousukausikaan takaa muuta kuin sen, että yleisesti ottaen kysyntää on. Jos yritys myy ompelee vaikkapa t‑paitoja niin kysyntähän voi sakata nousukaudesta huolimatta, jos joku alkaa tuomaan Kiinasta niitä murto-osan hinnalla. Näinhän kävi Suomen vaatetusteollisuudelle keskellä 80-luvun nousukautta.
Karenssin poisto ei ole täysin ongelmatonta ainakaan silloin, kun ansiosidonnaisen korvauksen kesto on pitkä. Syntyisi kiusaus ansiosidonnaisen edun shoppailuun.
Nythän Suomessa kunnat “palkkaavat” paljon väkeä kuntouttavaan työtoimintaan. Olisiko yksi keino lisätä tästä maksettavaa korvausta kohtuullisen reilusti. Näin nämä henkilöt pääsisivät myös taloudellisesti mukaan yhteiskuntaan.
Lisäksi lisäisin mahdollisuuden saada automaattisesti opiskeluun vähintään työmarkkinatuen suuruisen tuen jos opiskeluja edeltänyt tilanne on selkeästi syrjäytymiseen vaarantavat. Työttömän opinnoiksi pitäisi myös hyväksyä korkeakoulu opinnot, ei vain lyhyet puutteellista osaamista tarjoavat koulutukset.
Palkankorotusten sijaan jonkinlainen “Suhdannebonus” voisi olla parempi, tässä kenties valtio voisi olla aktiivinen toimija kolmikanta neuvotteluissa.
Karenssin harvoin mainittu sivuvaikutus on erityisesti hieman epävarmempien työllistyjien merkittävä pelote työllistyä. Pidempään jatkuneen matalan tulon jälkeen jos lyhyeksi jäävä työsuhde puretaan ja karenssi iskee. Tämä voi olla hyvin tuhoisaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Lisäksi erityisesti mielenterveys kuntoutujilla on usein vaikeuksia selvitä toimeentulotuki byrokratiasta.
Hienoa ja perusteltua tekstiä jossa uskalletaan ajatella asioita laatikon ja juoksuhautojen ulkopuolelta. Tuo hieman luottamusta tulevaan, jotain on mahdollista tehdä.
Eniten vaan harmittaa että vaihtoehdot ovat vähissä ja Suomessa juuri kukaan muu ei ole huomannut näitä asioita. Ei ainakaan kukaan poliitikko jota voisin itse äänestää ensi keväänä…
Suunnilleen puolet tuosta 130 000 ihmisen lisätyöttömyydestä selittyy sillä, että naisten osallistumisaste on noussut 5%-yksikköä, eli 80-luvun lopun luvuilla noin 65 000 ihmistä, nykyluvuilla työvoimassa on yli 100 000 naista enemmän kuin 80-luvun lopulla.
Naisten työllisyysaste on nykyisin 2,3%-yksikköä parempi kuin miesten, kun vastaava luku 80-luvun lopulla oli jopa yli 4%-yksikköä miesten hyväksi. Kyse ei ole siis siitä, että naiset olisivat tulleet työvoiman ulkopuolelta kortistoon, vaan että naisten työllisyysaste on saavuttanut 80-luvun lopun lukemat, mutta miehet ovat jäänet siitä jopa 8,6%-yksikköä jälkeen.
Mitä tästä pitäisi päätellä? En yhtään tiedä. Ainakaan en kannata sitä vaihtoehtoa, että naiset työnnettäisiin takaisin työvoiman ulkopuolelle tilastojen parantamiseksi.
On ihan turha väitellä työttömyysluvuista, kun oikeamman kuvan saa työllisyysasteesta. Siinä Suomi jää pahasti jälkeen muista pophjoismaista ja työllisyysaste on laskenut vuodesta 1989 yli neljällä prosenttiyksiköllä.
Näin todella on, mutta itseäni yllätti se, että työllisyyden lasku on käytännössä kokonaan miesten kontolla. Naiset ovat ajaneet miehet kiinni nostamalla osallistumisastettaan, ja finanssikriisin jälkeen ovat pyyhältäneet ohi.
Nyt naiset ovat työllisyysasteessa 80-luvun lopun tasolla (mutta osallistumisasteen nousun vuoksi työttömyysaste on tietysti isompi). Miehillä työllisyysaste on sen sijaan hurjan paljon alempi kuin parhaina aikoina — melkein 9%-yksikköä.
Miksi miehet eivät työllisty? Vertailu 80-luvun loppuun on todella karu.
Epäilen että se miesten alhaisempi työllisyysluku johtuu meidän hyvin kököstä ammatillisesta koulutuksesta. En tiedä tarkkaan lukuja mutta heitän mutulla että miehet/pojat käyvät ammatillisen koulutuksen (varsinkin teknisen) enemmän kuin naiset/tytöt. Siinä on melkein pakko käydä ylempi insinöörikoulutus että pääsisi töihin…mutta kaikista ei todellakaan ole insinööriksi.
Itse kävin ammattikoulun ja…se oli (anteeksi kielenkäyttöni) persiistä. Meille annettiin tehtäväksi ensimmäisenä vuonna eräs metallityö jossa kesti ehkä 6–8 tuntia tehdä se…mitäs me loppuvuosi tehdään? Opettaja vaan kohautti olkapäitään ja sanoi että tehkää se uudestaan jos haluatte tekemistä. Harmi vaan että luokassa oli 15 henkilöä ja vaan 3 sorvia jota kanssa käytti toinen ja kolmas luokka (eli 3 sorvia piti jakaa ~36 henkilön kanssa) Toisena vuonna meillä oli peräti 3 työtä joissa kesti 15 tuntia yhteensä. Kolmantena 2 työtä. Ja samalla opettajan avun saaminen pajalla piti kysellä melkein kynsillä ja hampailla. Istuivat vaan kopissa, joivat kahvia ja katsoivat uusia moottoripyöriä netistä.
Ja opetuksen taso oli mitä nyt oli. Ensimmäisen vuoden opetus oli todella hyvä ja jopa innostuin siitä! Opettaja sai minut ensimmäistä kertaa innostumaan matematiikasta, mitä en tajunnut peruskoulussa ollenkaan (pääsin säälillä läpi koko peruskoulusysteemistä ja se on oma tarinansa) Vasta kolmannella oli hyvin huono opettaja. Välillä vaan sanoi että lukekaa kirjasta ja lähti kahveelle…muutamaksi tunniksi. Haluttiin opetella uusi kone/työmenetelmä tietylle materiaalille, opettajan vastaus: ”kattotaan sitä sitten parin kuukauden päästä, eiks je?”. Pari kuukautta vierähti mutta sama lause taas. Ei koskaan katsottu miten se työkone toimii. Se viimeinen vuosi oli täysin turha ja koko koulutus olisi saanut olla kaksivuotinen. Minkä takia meillä on 3 vuotisia koulutuksia kun ehtii unohtamaan perusjutut ensimmäisestä vuodesta kolmannella vuodella?
Minkä takia kerron tämän tarinan? Koska työnantajat tietävät tämän tarinan. Kyllä työnantajat tietävät että meillä on ammatillinen koulutus romuttunut täysin. Enää ei voi katsoa todistuksesta että osaako tämä tyyppi edes alkeita.
Tietysti voi olla muitakin syitä miksi miehillä on niin korkea työttömyysprosentti, mutta koulutus ainakin on osasyyllinen siitä prosentista! Mitä heikompi koulutustaso sitä heikommat tulevaisuuden näkymät.
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta vastaavia tarinoita olen kuullut omilta entisiltä luokkatovereilta, jotka lähtivät ammattikouluun. Jos tilanne on tämä, ei ongelmien taustalla ole resurssien puute vaan erittäin huonosti järjestetty ja johdettu koulutus. Kyllähän ammattikoulun rehtorin pitäisi puuttua siihen, jos hänen opettajansa vaan lähtevät omille teilleen kesken oppituntien tai jättävät oppilaat yksin ongelmiensa kanssa, koska katsovat mieluummin paloja moottoripyöriinsä. Kai meillä jonkinlaista ulkopuolisten tekemää laaduntarkistusta ammattikouluissakin harrastetaan, vai luotetaanko meillä “itsesääntelyyn”?
Hyvä kirjoitus.
Yksi merkki talouden huonosta tuotantokapasiteetista on se miten jo nykyisellä rakentamisen tahdilla, joka on kaukana vaikkapa 60–70 lukujen tahdista ollaan rakennusteollisuuden kapasiteettirajoilla, kustannukset nousevat ja rakennusyhtiöt tekevät huonoa tulosta vaikka ollaan suhdannehuipulla. Suomessa toteutetut säästökuurit 90- ja 2010-luvulla ovat johtaneet aivan oppikirjamaiseen lopputulokseen, jossa pitkä kysyntälama ajaa tuotantokyvyn alas, ja talouden uusi tasapaino on pysyvästi aiempaa alemmalla tulotasolla.
Paul Krugmanin taannoisessa kolumnissa (https://www.nytimes.com/2018/10/27/opinion/are-the-danes-melancholy-are-the-swedes-sad.html) oli ikävän näköinen taulukko, jossa oli vertailtu Tanskan, Suomen ja Ruotsin talouksia USA:n. Suomalainen on 26% USA:ta köyhempi ja suurin syy tähän on 19% alempi tuottavuus, kun taas Tanskassa eron (-16%) syy on pääasiallisesti suuremassa vapaa-ajan määrässä.
Pähkinänkuoressa: Harvat Suomalaiset työskentelevät, mutta ne jotka ovat töissä tekevät paljon työtä huonolla tuottavuudella.
Jotain tarttis tehdä.
Mielenkiintoinen artikkeli! Tuo huono tuottavuus on kuitenkin kaksijakoinen juttu. Yksi tapa kuvata tuottavuutta BKT:n tasolla on kertoa määrällinen (yksikkö/h) ja laadullinen (€/yksikkö) tuottavuus keskenään. Suomen ongelma on, että suuri osa tuotannostamme on matalahintaista bulkkia, perusmetallia ja metsäteollisuutta. Bulkin tuottaminen on kannattavaa, koska määrällinen tuottavuus on kilpailijoihin verrattuna riittävä (ja hankintakustannus alhainen), mutta laadullinen tuottavuus matala.
Jotain tarttis tehdä, mutta kohteena eivät ole ne, jotka tekevät nyt paljon töitä huonolla tuottavuudella. Pitäisi saada aikaan sellaista palvelu- ja tavaratuotantoa, josta asiakkaat ovat valmiit maksamaan enemmän kuin nyt.
Hyvää pohdiskelua. Kiitos.
Tuntuu vaan siltä, että useimmiten ratkaisuehdotukset sisältävät julkisten menojen kasvattamisen kun pitäisi juuri kulkea toiseen suuntaan. Julkinen taloutemme on pahasti alijäämäinen suhdannehuipulla ja siitä ei hyvä seuraa.
Elefantti huoneessa on ay-liike. Jos ei muu auta niin elefantti on poistettava yhtälöstä. Hallituksen taktiikkana on ollut yrittää pieni muru kerrallaan nakertaa ay-liikkeen asemia. Hakaniemessä tajuttiin tämä taktiikka ja laitettiin hallitus polvilleen irtisanomislain uudistuksessa. Ikävä kyllä Sipilän hallituskin on niin heikko, että pudotti housunsa ja kumartui. Kolmikanta joo joo. Kikykin oli sisällöltään lähinnä naurettava uudistustarpeiden suuruuteen verrattuna.
Eli pahalta näyttää, kun seuraavan todennäköisimmän pääministeripuolueenkin johto on ay:n miehittämä. Rinteestä ei kuoriudu uutta lipposta joka saisi tai edes haluaisi saada muutoksia aikaiseksi.
Muutama ratkaisu tulee mieleen:
1. Pahimmillaan jopa väkivaltaiseksi yltyvä konfrontaatio ay-liikkeen kanssa. Tähän tulisi valmistautua yhteiskunnan kriittisten osien toiminta varmistamalla mukaan luettuna mm. liikenteen, satamien ja ruokahuollon toiminta. Välttämättömien toimintojen sujuminen varmistettava jopa asevoimin. Luulen, että ay-liikkeen jäsenistö on täyspäisempää kuin johto, jonka täytyy muhkean palkkansa eteen pullistella. Eli ay-johto vaihtoon ja järkihenkilöt tilalle.
2. EU-integraation merkittävä syventäminen (liittovaltio?) ja siinä yhteydessä harmonisoidaan mm. työlainsäädäntö päästen eroon esim. yleissitovuudesta, poliittiista lakoista ja ay-jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuudesta.
3. EU:n hajoaminen ja valuuttaunionin romuttaminen. Paluu oman valuuttaan ja siinä kaaoksessa työelämäuudistukset. Tai mieluummin siirtyminen yhteispohjoismaiseen valuuttaan, ja lopulta Pohjoismaiden valtioliittoon tai liittovaltioon. Ja siitä seuraava työlainsäädännön harmonisointi (ei suomalaismalliseen).
Nro 1 on tietysti pahimmillaan aivan hirvittävä ja sen kortin pelaaminen sisältää suuret riskit. Todennäköistä kyllä on, että ay-pomojen bluffi paljastuisi ja järki voittaisi.
Nro 2:sta eli integraation syventämistä olen vastustanut, mutta jos sen yhteydessä onnistuttaisiin vanhan kuonan pudottamisessa rattailta niin tätä täytynee pohtia enemmän.
Nro 3 on suosikkini. Suomelle sopisi paljon paremmin Pohjoismainen integraatio kuin yhteiselo halvaantuneessa EU:ssa Etelä- ja Itä-Euroopan kanssa.
EU:n ja euron hajoaminen on näistä tällä hetkellä todennäköisin.
Tämä on paras. Mutta ei sentään liittovaltiota. Ja Suomen uudistaminen ulkomailta haettavan painostuksen keinoin on väärä tie; uudistusten tulee saada laaja suomalaisten hyväksyntä.
Blogisti vertaa työllisyysastettamme 80-lukuun ja muihin Pohjoismaihin. Häneltä kuitenkin unohtuu oleellisin ero: 80-luvulla emme olleet eurossa eikä yksikään toinen Pohjoismaa käytä euroa.
Epäilen myös palkkojen halpuutamisen autuutta: Rakennusliitto kokeili työehtosopimuksessa kuuden euron tuntipalkan mahdollisuutta alaa ennestään alaa tuntemattomille. Yksikään yritys ei halunnut palkata ainuttakaan työntekijää ja kokeilu epäonnistui surkeasti. Eiköhän tämä tie ole nähty.
Väite Suomen jäykistä työmarkkinoista on myös kummallinen. Ei ole kauaakaan kun OECD totesi Suomen työmarkkinat yhdeksi Euroopan joustavimmista.
Olisi paljon kommentoitavaa mutta keskityn yleiseen näkökulmaongelmaan. Suomen kaltaisen kansantalouden, missä suuri osa palkoista on julkisia ja palkat säädeltyjä, kustannuskilpailukykyä on syytä tarkastella integroimalla yli koko palkkarakenteen. Tässä summassa pienipalkkaisten osuus on häviävän pieni kuten ennalta voi arvatakin. Siksi on Nobel- ynnä muiden superaivojen hukkakäyttöä keskittyä pienituloisten palkkojen kuurnimiseen: Vaikka ilman tekisivät, ei kilpailukyky siitä paranisi.
Toisaalta suurituloisia on meillä niin vähän, että sinänsä epäoikeudenmukainen suurituloisten eläkeläisten 7 %-yksikön ylimääräinen raippaverokaan ei valtionkassaa lihota, kun maksajia on vain muutama tuhat.
Kiky-sopimus toimi, koska siinä alennettiin kaikkien palkkoja, jolloin koko talouden palkkakustannus aleni kerralla. Toimi piti vain naamioida työttömyysvakuutusmaksun siirroksi, ettei tarvinnut lausua sanaa “palkanalennus”.
Talouden kilpailukyky on siis kiinni keskituloisten palkkakehityksestä. Perinteisesti meillä on ajateltu, että ollaan yhdessä veneessä, mikä toteutetaan yleissitovin sopimuksin ja yleiskorotuksin. Kuitenkin yleiskorotukset ovat olleet juuri sen verran liian korkeita, että talous on joutunut toistuvasti epätasapainoon. Antaisinkin yleiskorotuksesta päättämisen Roope Uusitalolle jolloin järjestöille jäisi palkkarakenteen muutostarpeen arviointi.
Mutta ellei ay-väki saa “päättää” palkankorotuksista (taloushan sen lopulta päättää) se kokee itsensä kuni maakuntapoliitikoksi, joka vaatii verotusoikeutta, kun ei verottamatta osaa jakaa resursseja eli yhteisiä voimavarojamme.
Alimmilla palkoilla ei todellakaan ole mainittavaa merkitystä maamme kilpailukyvylle jo senkin vuoksi, ettei niitä juuri maksea vientiteollisuudessa. Niillä on merkitystä sille, pääsevätkö vähän koulutetut tai muuten matalatuottoiset henkilöt töihin vai jäävätkö työttömiksi.
On sillä merkitystä. Jos vähemmän koulutetut voisivat ja haluaisiva päästä tavallisiin töihin, tavallisiin töihin kykenevien korkeasti koulutettujen ei tarvitsisi tehdä kaikkea itse.
Maalaututin äskettäin vajaan 100 m² kerrostaloasunnon seinät. Oli taulujen ripustuksen jälkiä jne., mutta ei mitään isompaa. Pyysin tarjouksia useilta maalausliikkeiltä. Lopputuloksena oli, että halvin käypä tarjous oli nuoren DI:n kuukauden nettopalkka.
Itsekin mietin, että teenkö homman itse, takavuosina nuorena DI:nä sellaisia tein, mutta laiskuus ja nykyinen kömpelyteni johtivat tilaukseen.
Työtunteja tuo yhden henkilön firma käytti maksimissaan 25 tuntia. Jälki oli erinomaisen hyvää ja olen siihen tyytyväinen.
Nuoren DI:n kuukauden nettopalkalla voi siis ostaa vain hyvälaatuisen ammattitaitoisen maalarin 25… 40 tunnin työn.
Työttömyyden hinta on korkea sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Olen kuitenkin vastustanut ajatusta matalapalkkamarkkinoiden luomisesta, sillä silloin teetetään turhia töitä ja joudutaan kumminkin turvautumaan tukiin. Päinvastoin, minimipalkkojen tulisi olla sen verran korkeita, että työ synnyttää imua. Tästä oli hiljan Talouselämä-lehdessä juttu, missä siivousyrittäjä kertoi päässeensä työvoimapulasta maksamalla 12 euron tuntipalkkaa alalla, missä PAMin herkeämättömistä taistelutoimista huolimatta alimmat palkat ovat jossain 9 euron tietämillä ja urakat tiukkoja. Aiemmin paperitehtaiden siivoojat ansaitsivat Paperiliiton palkkoja. Ei siinäkään järkeä ole: työstä työn mukaan. — Työrajoitteisille ja harjoittelijoille sopii maksaa alempia palkkoja kunhan ei synny pysyvää järjestelmän hyväksikäyttöä. — Itse nautin aikoinaan muistaakseni 80 %:n valtion A1 opiskelijan kesäharjoittelupalkkaa ja tuloksena olikin palkan lisäksi opintosuoritus: 80-sivuinen katsaus ihminen-tietokone ‑suhteeseen vaikka jouduinkin kirjoittamaan sen IBM:n pallokoneella (korjausnauhaa kului). — Tapio tuossa ohessa kertoo, ettei nettopalkalla pysty kustantamaan maalarin bruttopalkkaa sivukuluineen. Ehkä Tapion tulisi olla huolissaan, miten hänen työnantajallaan on mahdollisuus kustantaa hänen DI-palkkansa sivukuluineen, kykeneehän DI aiheuttamaan paljon suuremman vahingon kuin maalari, vaikkapa suunnittelemaan liian lyhyitä metrolaitureita tai liian korkeita lipputankoja.
Tämä kirjoitus on muutenkin korkeatasoisen blogin helmiä. Kommentoin muutamia Soininvaaran tarkoista havainnoista.
80-luvun ja 2010-luvun lopun yhteiskuntien “luonnollisen” työttömyysasteen vertaaminen ei ole aivan ongelmatonta. Neljässäkymmenessä vuodessa Euroopan integraatio ja työtehtävien muuttuminen vaativammiksi ovat muuttaneet yhteiskuntaa. Monet low income ‑työt päätyvät alihankintaketjujen seurauksena ulkomaisille yrityksille: suomenkielisiä telinemiehiä ei Etelä-Suomen rakennustyömailta enää löydä. Tyypillinen työtehtävä pankkialalla ei ole enää sihteeri tai konttoristi, vaan ohjelmistokehittäjä tai analyytikko. Toimelias nuori mies ei voi enää ryhtyä talkkariksi, vaan on käytävä ammattikoulu ja pestauduttava huoltoyhtiöön. Yksilöiden valmiudet suoriutua erilaisista työtehtävistä eivät kuitenkaan ole juuri muuttuneet. Tämä on omiaan kasvattamaan luonnollista työttömyysastetta. Soininvaaran huomio on oikea: joukossamme on yhä enemmän ihmisiä, joiden työpanoksen arvo ei riitä markkinaehtoiseen palkkaamiseen.
Kun ihmiset siirtyvät toimeentulotuelta matalapalkkatyöhön, säästää valtio mittavan summan rahaa, vaikkei verokertymä juuri kasva. Rakennusteollisuuden tuoreen “6e / h” ‑kokeilun huonojen tulosten perusteella suora palkka-ale ei välttämättä ole ratkaisu. Ilmaistyötä, työharjoitteluja ja tukityöllistämistä tunnutaan käyttävän laajalti väärin “orjafirmoissa”. Vaikuttaa siltä, että ilmaistyö voi vähentää matalapalkkatyön tarjontaa: miksi maksaa jollekin pientä palkkaa, jos tuetun työntekijän saa ilmaiseksi? Listan kohta 5) — heikosti tuottavan työvoiman ajaminen julkiselle sektorille — voisi entisestään pahentaa tilannetta. Ajautuisiko paisuva julkinen sektori syrjäyttämään yksityisiä yrityksiä in-house ‑työllään?
Olisiko lopulta toimivin ratkaisu muokata tukijärjestelmää siten, että matalan tuottavuuden työntekijöille syntyisi vahva insentiivi kasvattaa tai uudelleensuunnata osaamistaan kouluttautumisella? Perustulokokeilu näyttäisi toimivan tähän suuntaan. Työtä olisi myös ammattikoulutuksen parissa: pitäisikö 8–16 luokkahuoneopetus sittenkin palauttaa ammattikouluihin? Tai luoda yrityksille insentiivejä hyödyntää oppisopimusmallia?
Asiantuntijoiden huonompaan irtisanomissuojaan en oikein usko. Globaaleissa taloustaantumissa heikko irtisanomissuoja voisi kääntyä Suomea vastaan. Oletetaan tilanne, jossa korkean teknologian yrityksellä on asiantuntijoita toimipisteissä Suomessa ja Saksassa. Suomalaisen saa irtisanottua helposti ja saksalaisen ankarat korvaukset maksamalla. Kun taantuma iskee ja väkeä on vähennettävä, kumman toimiston Yhdysvaltain pääkonttori päättää sulkea? Työvoiman liikkuvuus ehkä lisääntyisi, mutta taantumat syvenisivät, kun asiantuntijoille jouduttaisiin maksamaan korkeita työttömyyskorvauksia. Ongelmaa aggregoi se, että osalla irtisanotuista työttömyys pitkittyy. Pitkittyvä työttömyys taas alentaa todennäköisyyttä palata enää työelämään — työttömyyttä edeltäneen työuran pituudesta huolimatta.
Suomessa on hyvin höveli irtisanomislainsäädäntö, kun puhutaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomisista, mutta hyvin ankara, kun halutaan päästä eroon työntekijästä, joka ei sovellu työhönsä. Niinpä se tehdas kyllä lakkautetaan Suomesta, mutta yrityksen on vaikea päästä eroon työntekijästä, jonka työpanos ei vastaa siitä maksettua palkkaa. Olemme valinneet erityisen huonon kombinaation.
Minä en taida oikein uskoa tämän asian merkityksellisyyteen isossa mittakaavassa. Yksittäisen työntekijän irtisanomisen hankaluus on ongelma lähinnä pienille yrityksille. Onhan nekin toki tärkeitä jo senkin takia että niistä voi kasvaa isoja ja tuottavia yrityksiä, mutta ne tapaukset joissa yritykselle tulee ongelma työntekijästä josta ei päästä eroon ovat luultavasti todella harvinaisia. En millään usko että tällaisia tapauksia on todellisuudessa koko maassa muutamaa kymmentä enempää vuositasolla.
Muutenkin on harmillista miten työllisyyskeskustelu pyörii aina sen ympärillä miten tänne saataisiin lisää matalan tuottavuuden työpaikkoja. Ei kehittyneet taloudet nouse kasvu-uralle niiden avulla. Korkean tuottavuuden työpaikat ovat ne jotka ratkaisevat miten maa makaa, ja tulevaisuus niiden suhteen näyttää erityisen masentavalta.
Pelkän pertuskoulujn suorittaneiodcen työllisyysaste on 43 % ja korkeakoulututkinnon sujorittaneiden työllisyysaste lähes 90 %. Tästä kumpuaa ajatus, että tarvittaisiin myös työpaikkoja, jotka eivät edellytä korkeaa osaamista.
Samaan aikaan korkeasti koulutetut miettivät mistä saisivat esimerkiksi luotettavia ja hyviä remonttimiehiä tekemään kotiinsa remonttia. Ja moni päätyy vääntämään remontin omilla käsin, kun ei löydä sellaista johon luottaisi.
Tulee sellainen fiilis, että kaikki kynnelle kykenevät kyllä saavat halutessaan korkean koulutuksen, mutta kädentaitoja vaativiin töihin ei löydy riittävän motivoituneita kandidaatteja.
Ja tulee tässä mieleen sekin, että onko peruskoulu-koulutukselle jääneet tapaukset lopullisesti menetettyjä yhteiskuntamielessä.
Kylläkyllä, olen samaa mieltä. Mutta ei niillä hyvinvointivaltiota rahoiteta koska näiden töiden tuottavuus on niin huono että on “siinä kinthaala” kannattaako niitä tehdä ollenkaan. Hyvinvointivaltio on rakennettu korkean tuottavuuden työpaikkojen varaan. On parempi että ojankaivuussa on yksi kaivurikuski kuin 100 tukityöllistettyä lapiomiestä.
Noiden töiden ”tarkoitus” ei olekaan tuottaa paljoa veroja, vaan vähentää kuluja. Työttömyysturva, toimeentumotuki, terveyspalvelut ja muut sote-palvelut rikosseuraamusvirastosta alkaen ovat kalliita järjestelmiä siitä ilosta, että voidaan pitää osa porukasta tarkoituksellisesti työttömänä.
Lisäksi tulee tietenkin syrjäytymisestä ja työttömyysestä aiheutuvat sosiaaliset kustannukset. Päihderiippuvaisen tai muuten vaan toivottoman ihmisen elämä ei ole kivaa, paljon ikävämpää kuin matalapalkkaisen elämä, vaikka sekään ei ehkä ihan ylemmän keskiluokan tasolle pääse.
Se että ruvetaan maksamaan palkkatukea että lapiomiehet saadaan kilpailukykyiseksi konekaivuun kanssa ei takuuvarmasti vähennä kuluja, tai luo hyvinvointia. On paljon fiksumpaa vain saada verotulot sen konekaivurin tuotosta, ja sitten katsoa mitä keinoja olisi saada mielekästä työtä entisille lapiomiehille.
Pohjois-Koreassa hammastikut vuollaan käsin. Käyhän se niinkin ja varmasti lisää työllisyyttä. Ei ole kuitenkaan kehittyneen talouden merkki se.
Hyvinvointivaltion rahoittavat korkean tuottavuuden työpaikat. Ne mahdollistavat myös sen että matalan tuottavuuden työtehtävissä voidaan maksaa korkeampaa palkkaa kuin mitä olisi mahdollista pelkän tuottavuusvertailun perusteella. Amerikkalainen siivooja saa luultavasti noin 100 kertaa parempaa palkkaa kuin kongolainen siivooja vaikkei varmasti siivoa 100 kertaa enemmän.
Siivoustyön arvo on se, kuinka paljon siitä joku suostuu maksamaan. Jos supersiivoaja siivoaa kahden edestä, hänelle kuuluisi jotakuinkin kaksinkertainen palkka, niin Amerikassa kuin Kongossakin. Tuottavuutta eli arvoa enempää ei mielestäni pitäisi maksaa kummassakaan; tulonsiirrot on parempi toteuttaa muuta kautta.
Mutta pointti onkin siinä että maksamalla siivojille niin isoa palkkaa kuin suostut maksamaan toteutat jo tavallaan tulonsiirtoa tuottavasta ammatista tuottamattomalle. Miksi Suomessa ei makseta siivoojille kongolaista palkkaa? No kukaan suomalainen ei lähde sillä hinnalla töihin koska elintaso olisi Kongo-tasoa. Miksi Suomeen ei tuoda kongolaisia siivoojia tekemään töitä kongolaisella palkalla? Koska niin ei saa tehdä. Jos saisi niin varmasti joku niin tekisi ja saisi siitä melkoisen kilpailuedun.
Maailmassa on kyllä maita joissa tehdään em. kuvatulla tavalla. Ne eivät ole hyvinvointivaltiota.
Sopii miettiä, käytäisiinkö tätä keskustelua ollenkaan jos Nokian puhelintuotanto ei olisi romahtanut ja Suomen talouskasvu olisi jatkunut isommitta keskeytyksittä tähän päivään asti?
Jos nuo 100 lapiomiestä istuu päivät lähikuppilassa juomassa työttömyyskorvauksensa ja tuhoamassa terveytensä (valitettavan yleistä) tai edes kotona sohvalla makaamassa niin olen tuosta asiasta totaalisen eri mieltä
Niinhän se on, että korkean tuottavuuden työpaikat ovat ne jotka ratkaisevat. Vaikkei se olekaan tämän postauksen aihe, kannattaa palauttaa mieliin viime päivien uutisista, että tällä hetkellä lienee jäljellä vain kaksi Suomessa talouskasvua selvästi ylläpitävää firmaa: Äänekosken sellutehdas ja Uudenkaupungin autotehdas. Joka tapauksessa on ilmeistä, että aina perin harvat yritykset tuottavat sen varallisuuden, jonka varassa yhteiskuntamme makaa.
Pitäisi siis pyrkiä lisäämään työn tuottavuutta eli toisin sanoen vähentämään — ei lisäämään — työpaikkoja tuotetta kohden vientialoilla, jotka tuovat maahamme varallisuuden. Siksi on tosiaan harmillista, että tämä tausta unohdetaan ja pääasiaksi on noussut miten tänne saadaan työpaikkoja, huono- tai hyväpalkkaisia, jottei vaan joku saa syytä laiskotella.
Jos vientialat — muodostuu ne teollisuuden, alkutuotannon tai palvelualoilla — tuovat maahamme varallisuutta, silloin lisääntyy kysyntä, mikä työllistää pääosin palvelualojen kautta niin huippuosaajia kuin vajaasti koulutettujakin. Sitä kautta työllisyys voi parantua terveellä tavalla.
Samalla kannattaa muistaa toinen, hieman aikaisempi uutinen: Uudenkaupungin autotehtaalla arvonlisäys on suhteellisen pientä. Eli se mitä viedään, on aiemmin suureksi osin tuotu. Myös puu selluksi keitettäessä viedään vain hieman jalostettua raaka-ainetta. Näiden varassa ei paljoa makoilla.
Sen sijaan toinen mielenkiintoinen viime päivien uutinen kertoi matkailun potentiaalista. Siinä on ala, jossa maailmanlaajuiset kasvulukemat ovat omaa luokkaansa ja jonka rattaissa parhaiten tuottaa luonnontilainen metsä.
Maailman on täynnä turhaa työtä ja turhaa kulutusta. Eli karsimista riittää. Myös hyvinvointiyhteiskunnassa riittää priorisoitavaa ja karsittavaa. Tyyliin päätös kaataa 15 miljoonalla lisää suolaa autoteille.
Oletat nyt, että tehtaan tuotannolla on jatkossakin joku arvo. Näin ei välttämättä ole.
Helppo T&T‑syillä irtisanominen nopeuttaa talouden uudistumista, ei se ole mikään huono juttu kun työntekijät saadaan sujuvasti siirrettyä tuottamattomiksi tulleista töistä tuottaviin töihin.
Miettikääpä nyt jos Nokian/Microsoftin koodaritkin olisivat lainsäädännön takia vääntäneet vielä vaikka vuoden tai kaksi kuollutta käyttöjärjestelmää sen sijasta, että he siirtyivät sujuvasti kortistoon ja sieltä järkevämpiin hommiin.
Olisiko nykytilanteeseen nähden muka Suomeen syntynyt tähän mennessä enemmän lisäarvoa, jos pari tuhatta ihmistä olisi tehnyt vaikkapa sen vuoden, tai edes muutaman kuukauden, pidempään turhaa työtä?
Vaikka heko-irtisanominen olisi täysin vapaata, niin aivan varmasti T&T‑irtisanomisia tulee keskimäärin valtavasti enemmän kuin hekoja → T&T‑irtisanomisella on suurempi vaikutus kokonaisuuteen
Eli jos minu pitäisi valita “helppo heko ja vaikeat T&T” vs. “vaikea heko ja helppo T&T”, niin vaakani yrittäjänä kyllä kohdistuisi helppoon T&T:hen. Jos henkilökunnasta ei pääse eroon, se voi olla fataalia minkä tahansa kokoiselle yritykselle, kun taas heko-irtisanomisen vaikeus voi olla tappavaa vain alle 10 hengen firmalle (ja pienessä firmassa on myös helpompi kiertää heko-pykäliä käyttämällä T&T‑syita todellisuudessa heko-irtisanomiseen) .
Ehkä pitäisi lakata käyttämästä termiä työmarkkinat, sillä nehän eivät ole ainakaan hyvin pitkään aikaan olleet juuri minkäänlaiset markkinat.
Maahanmuuttajista muutama juttu:
Tutkitusti maahanmuuttajatyöntekijät arvostavat hyvää palkkaa enemmän kuin kantaväestöä edustavat. Kun ajattelee heistä monen lähtökohtia, tämä on täysin ymmärrettävää.
Alemmat palkat maahanmuuttajille ilman yhteiskunnan kompensaatiota tai sen kera? Jo nyt monet maahanmuuttajat työskentelevät pimeästi verkostonsa omistamissa pienyrityksissä nostaen samalla työttömyyskorvausta tai kompensaatiota työkyvyttömyydestä; maahanmuuttajien alemmat palkat ovat siis jo olemassa niin kuin niiden päälle saatava yhteiskunnan kompensaatiokin — mikään vain ei ole virallista. Näin saadaan kohtuullisesti rahaa, mikä on heille tärkeintä. Tärkeintä ei välttämättä ole formaali työsuhde. Tällä tavoin toimien myös maahanmuuttajien pienyritykset usein pysyvät pystyssä ja työntävät kantaväestön firmat ulos markkinoilta (esim. pizzeria-kebab-paikat ja siivousala).
Maahanmuuttajat ovat keskimäärin nuorempia kuin kantaväestö. He eivät välttämättä tunne formaalin työsuhteen etuja, kuten eläkkeen kertymistä. Tai tällaiset asiat eivät ole heille tärkeitä, vaikka he niistä tietäisivätkin.
Ylipäänsä heistä — humanitaarisista maahanmuuttajista — monet elävät diasporassa ympäri maailmaa levittäytyneiden sukulaistensa ja maanmiestensä kanssa. Näihin he pitävät jatkuvasti yhteyttä mm. somen välityksellä. He eivät välttämättä ajattele tai suunnittele asuvansa Suomessa pitkään, eivätkä siksi tunne tarvetta panostaa virallisen työsuhteen ja/tai suomen kielen taidon hankkimiseen.
Humanitaarisista syistä Suomeen otettu nuori maahanmuuttaja on monesti hyvin materialistinen ja himoitsee rahaa ja tavaraa. Esimerkiksi keskimääräinen suomalainen palkka, noin 3 500 euroa kuukaudessa, voi hänestä tuntua nettona liian matalalta. Hänellähän on tavallisesti kova paine näyttää lähtömaahan, että hän pärjää täällä lännessä. Lisäksi hänen ehkä pitää ruokkia ja rahoittaa sukuaan lähtömaassa.
Virallista dataa sattuneesta syystä ei varmaan ole, mutta onko tästä mitään asiantuntijatietoa? Oma mielikuvani on, että pimeydestään huolimatta mainitunlaisten maahanmuuttajien palkat olisivat varsin alhaiset, kun mitään TESsiä ei ole ja suhde työnantajaan voi olla suorempi ja sosiaalinen auktoriteetti kovempi.
Muuten Soininvaaran blogi oli jälleen kerran ajatuksia herättävä ja informatiivinen. Kunpa puolueen valtakunnanpolitiikan johtotähdetkin argumentoisivat samoin eivätkä tunteilla, kuten usein tapahtuu… On harmillista, jos hirttäytyminen periaatteisiin johtaa kurjiin ja niiden periaatteidenkin hengen vastaisiin tavoitteisiin, kuten tässä työasiassa tuntuu käyvän. Toisaalta olen itse sen verran kyyninen, etten jaksa uskoa ay-liikkeen perimmäisinä motiivina olevan mikään aito huoli maahanmuuttajien ansiotasosta, vaan omien saavutettujen etujen turvaaminen.
Särähti aika pahasti korvaan. 3500 euron kuukausipalkka on aika kaukana keskiverto maahanmuutajan arjesta — etenkin humanitaarisista syistä tulleiden. Omassa työssä olen tavannut paljon maahanmuuttajia, jotka tekevät fyysisesti raskasta osa-aikatyötä alle tuhannen euron palkalla. Siihen ehkä päälle vielä jotain muuta surkeasti palkattua hommaa. Monet osaavat venyttää penniä. Olen kuullut tarinoita, missä perhe asuu isomman asunnon yhdessä huoneessa, muissa huoneissa vastaavia perheitä. Tai, että pientä lähiöyksiötä asuttaa useamman henkilön “kommuuni”.
Joitain huomioita…
1. Miten estetään ettei palkkatuki tai julkisen sektorin työllistäminen ei vääristä työmarkkinoita samoilla tavoilla joita jo nyt esimerkiksi ‘kuntouttava työtoiminta’ tekee — tietysti yrityksille subventoitu työvoima kelpaa, etenkin jos sillä voi korvata täysipalkkaisen!
2. Maahanmuuttajien matalammat palkat. Riski sille että tätäkin käytetään hyväksi tuottamalla maahan halpaa työvoimaa joka syrjäyttää sekä suomalaiset että jo maassa olevat maahanmuuttajat työmarkkinoilla vaikuttaa erittäin suurelta. Ihmettelen kovasti miten Holmström ei ollenkaan huomioinut tätä ulostulossaan. Se että tämä rajoitettaisiin vain ‘humanitäärisin syihin maahan tulleisiin’ tuskin on riittävä keino.
3. “Ennen olisi devalvoitu, mutta sitä keinoa ei enää ole.” <- ratkaisu tähän melko ilmeinen?
“On ihan turha väitellä työttömyysluvuista, kun oikeamman kuvan saa työllisyysasteesta. Siinä Suomi jää pahasti jälkeen muista pophjoismaista ja työllisyysaste on laskenut vuodesta 1989 yli neljällä prosenttiyksiköllä.”
Olet itsekin todennut aikaisemmin, että työllsisyysasteen ero johtuu osa-aikaisista. Kysmys on pitkälti valinnasta eli miten työaikaa lyhennetään.Useimmat Euroopan maista ovat valinneet työajan lyhentämisen menetlmäksi osa-aikaisuuden, Suomi taas työttömyyden, oikeammin työttömyysjaksojen pidentämisen
Tämä näkyy tehdyissä työtunneissa per työllinen, se on kaikissa korkean työllisyysasteen maissa pienempi kuin Suomessa, jossa tehdään n 1600 tuntia vuodessa.Mutta Saksassa, Tanskassa, Alankomaissa ‚Norjassa vain 1400 tuntia eli lähestytään 6 tunnin päivää. Tuo ero merkitsee työllisyyteen n 300000 työllistä vähemmän
https://data.oecd.org/emp/hours-worked.htm
Kysymys on siis poliittisesta valinnasta eli lyhennetäänkä työaikaa työttömyyden vai työajan lyhentämisen kautta
“Masentavinta on, ettei keskustelussa esitetty mitään ratkaisua siihen, miten sitten humanitaarisin perustein maahan tulleet voisivat päästä töihin. Persuhenkisesti julistettiin, että menkööt ensin koulunpenkille opiskelemaan suomea ja palatkoon työn hakuun vasta, kun puhuvat kieltä sujuvasti. Ei suoraan sanoakseni kuulosta kovin suvaitsevaiselta. Sitä paitsi kielitaito karttuu paremmin töissä kuin kotona löhötessä.”
Rakennusala sopi aloittelijan 6 euron alepalkasta mutta vuoden kokeilun jälkeen ei ole palkattu yhtään alepalkkaista.
Eikä se kielitaito niin kauhean tärkeä ole, Helsingissä on jo ravintoloita, joissa ei saa palvelua suomen kielellä
“Niinpä maahanmuuttajia on runsaasti töissä, joilla kielitaidon puutteesta koituvan haitan saa laillisesti kompensoida pienemmällä palkalla, esimerkiksi talonrakentamisessa, taksikuskeina ja siivoojina. Lisäksi maahanmuuttajissa on paljon yrittäjiä, koska yrittäjä tuloa ei mikään säätele.”
Ei ole ihme jos katot tippuvat, vettä valuu kattojen läpi, tai talot homehtuvat , jos ei osata lukea piirustuksia tai ei ymmärretä ohjeita.Eikä tämä liity edes pakolaisuuteen, ei jostain Venäjältä tullut ymmärrä suomalaisia työohjeita vaikka olisikin ammattimies
Taksialalla ei ole työehtosopimusta
Siivoojat ovat yleinne huijayskohde
“Suomessa on hyvin höveli irtisanomislainsäädäntö, kun puhutaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomisista, mutta hyvin ankara, kun halutaan päästä eroon työntekijästä, joka ei sovellu työhönsä. Niinpä se tehdas kyllä lakkautetaan Suomesta, mutta yrityksen on vaikea päästä eroon työntekijästä, jonka työpanos ei vastaa siitä maksettua palkkaa. Olemme valinneet erityisen huonon kombinaation.”
Osmo liioittelee tuota irtisanomisriskiä taas, yrittäjien haastattelussa vain n 6 % piti sitä riskinä eli 94 % ei pitänyt
Minä olen kierrellyt saneeraamassa erilaisia organisaatioita ja siinä työssä olen joutunut sanomaan kymmeniä ihmisiä henkilöperustaisesti.Myös ns laiskoja. Ei siinä mitään suurta ongelmaa ole.
Mutta irtisanomisen helpottaminen ei tarkoita, että lopetettaisiin oikeusvaltio. Kyllä Tanskassakin voi irtisanomisen perusteen riitauttaa ja viedä kiista oikeuteen ja jos peruste ei kestä niin maksetaan korvauksia. OECDn rutkimuksessa Suomen ja Tanskan välillä ei ole suurta eroa irtisanomisen helppoudessa oli sitten kyse tt-perusteisesta tai henkilökohtaisista syistä tapahtuvasta irtisanominen
Tuntuu oudolta, että tutkimustieto ei kelpaa vaikka sitä olisi saatavissa tai sitä vääristellään
Ja aikaisemmin yrittäjät pitivät suurimpana riskinä kallista oikeudenkäyntiä ja korvauksia.
Mutta yhtäkkiä juttu onkin muuttunut ja nyt suurin ongelma onkin itse irtisanominen ???
Normaalisti juttu kulkee niin, että työntekijä riitauttaa perusteen ja sen jälkeen luottamusmies ja työnantaja neuvottelevat.Jos sopua ei synny niin riita siirtyy liittotasolle ja useimmiten täältä löytyy ratkaisu. Oikeuteen päätyy n 400 juttua ja yleensä työnantaja voittaa ja pienyrittäjät joutuvat harvoin oikeuteen.
Kun työnanataja on järjestäytynyt niin liitto hoitaa neuvottelut ja kantaa riskin oikeudenkäynnistäkin lukuunottamatta varsinaisia korvauksia työntekijälle
Mutta järjestäytymätön työnantaja on omillaan ja joutuu maksamaan ja hoitamaan kaiken itse.
Oikeuslaitoksen hidas toiminta sitoo yrittäjän riitaan 10 vuodeksi.
Yrittäjien järjestäytymisaste on matala Suomessa verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Tuolla on seurauksia kaikkeen työelämässä
.K un muissa Pohjoismaissa yrittäjien järjestäytymisaste on korkea niin työehtosopimusten kattavuus on korkea ilman yleissitovuuttakin.Samoin se mahdollistaa laajan ja järjestäytyneen paikallisen sopimisen ja kiistojen ratkaisun ammattilaisten voimin
Mutta Suomessa ajetaan laajaa isännänvaltaa ja pärstäkerroin irtisanomista
Ja halutaan lopettaa oikeusvaltio
“Vertasin yrityksen väärän rekrytoinnin ongelmaa jääkiekkovalmentajaan – kuinka hankalaa olisi, jos valmentajaa ei voisi vaihtaa, kun menestys peleissä alittaa odotukset. Minulle vastattiin, että tämä on aivan eri asia, koska valmentajat pestataan määräaikaisiin työsuhteisiin. Sitä kukaan ei kertonut, mikä tämän määräaikaisuuden peruste on. Pelkääkö Tappara, ettei se tarvitse valmentajaa ensi vuonna?”
Ei tämäkään mitään rakettitiedettä ole .Työsopimuksen voi solmia myös projektikohtaiseksi, Kun valmentajan projekti on sovittu niin työ loppuu joko ajan perusteella tai kun tehtävä on suoritettu. Ja kun palkka maksetaan sopimuksen loppuun vaikka työnantaja keskeyttää työn.
Isäni teki töitä kohdekohtaisilla soppareilla koko työelämänsä aina 90-luvun puoliväliin, jolloin nykyinen työsopimuslaki oli jo voimassa
Itselläkin oli ulkomaankomennuksilla sopimus, jossa työ voidaan päättää syytä ilmoittamatta milloin vain. Sopparissa oli sitten pykälät tällaista tapausta varten eli olisin voinut viettää lopun komennusaikaa rannalla loikoillen
Ehdon hyväksyi liiton lakimieskin .
Ehkäpä kysymys oli kohdesopparin jostain sovelluksesta. Ja kun kukaan ei ole tietääkseni ole asiaa riitauttanut niin eivät liitot tai poliisi puutu asiaan. Nämä ovat asianomistaja asioita, eivät rikoslain alaisia
Työvoiman liikkuvuutta yrityksestä toiseen voisi helpottaa muuttamalla lomakertymäsääntöä. Nythän noin ensimmäisen vuoden ajan uudessa paikassa kertyy vain 2 pv/kk lomaa, kun normaalisti kertyy se 2,5 pv/kk. Kyseessä on aika selkeästi rangaistus työpaikan vaihtamisesta, vaikka kustannus onkin uuden työnantajan maksettava asia. Hyvässä asemassa oleva työnhakija toki voi jo nyt neuvotella itselleen normaalit lomat uudessakin paikassa, mutta ei tämä aina toimi.
Vastaavasti toimii myös lomarahan maksaminen lomien pitämisen yhteydessä. Jos luovuttaisiin kokonaan lomarahasta ja nostetaan palkkaa, niin tämäkin rahallinen este vaihtaa työpaikka poistuisi.
Ja kun kysessä olevaan lakiin/työehtosopimukseen (missä se nyt onkaan määritelty) kosketaan, niin voisi samalla poistaa sen ajasta jälkeen jääneen lauantai-säännön lomien käyttämisessä. Siitä ei aiheudu kuin ylimääräistä byrokratiaa´.
LIFO-periaatteen yksi ongelma yrityksen kannalta tuli tuossa noin 15 vuotta Ruotsissa esillekin. Ericsson oli silloin pahoissa vaikeuksissa (jotka johtivat lopulta matkapuhelinliiketoiminnan kumppanuuteen ja sitten siirtymiseen Sonylle — kuulostaako tutulta?). Irtisanomiskierroksia jouduttiin käymään useita ja merkittävä osa yrityksen työntekijöistä (Wikipedian mukaan noin puolet) joutui lähtemään. LIFO-periaate vanhensi yrityksen henkilöstörakennetta dramaattisesti: voi arvata, ettei ainakaan alle 40-vuotiaita ollut paljoa jäljellä, jos lainkaan. Yksipuolinen ikärakenne oli aikamoinen haittatekijä, varsinkin kun sillä oli vaikutusta myös jäljellä olevien tekniseen osaamispohjaan. Sitä yritettiin sitten korjata tarjoamalla vapaaehtoisia irtisanomispaketteja vain vanhemmille työntekijöille (uutinen).
“Tuettakoon maahanmuuttajien työllistymistä automaattisella pienellä palkkatuella, jota ei tarvitsisi erikseen hakea.”
Pidän hyvin kyseenalaisena, jos ihmistä kohdellaan työmarkkinoilla eri tavalla riippuen siitä, onko hän maahanmuuttaja vai ei. Johdonmukaisinta olisi, että työnantaja maksaa palkan omasta pussistaan, ilman ulkopuolisten tukea, ja että palkan suuruus sovitaan työntekijän kanssa yksilöllisesti; näin palkan suuruus asettuu vastaamaan työn tuottavuutta. Tätä kohti tulisi mennä, vaikka ay-liike ei siitä kenties pitäisi.
Duunariammateissahan tuo tuottavuuden ja palkan kotaaminen on osattu hoitaa jo 4000 vuotta. Duunariammeteissa pääosa työstä tehdään urakkapalkalla eli kun muurari muuraa seinää niin hän saa palkkaa per muurattu tiili tai muurattu m2. Jos saa aikaan vain 500 muurattua tiiltä päivässä niin saa puolet palkkaa kuin 1000 tiiltä muurannut
Tuottavuudne mittaaminen koskee lähinnä akateemisia:Miten mitataan opettajan tuottavuus ?
Liian vanha levittelee taas puutaheinää.
Vaikka rakennusalalla tehdään urakkaa, niin muilla aloilla ei kyllä tehdä. Ei metallissa palkka tule valssattujen metrien taikka sorvattujen kalikoiden mukaan, ei sellu- eikä paperitehtailla tuotettujen tonnien tai kiinteistöhuollossa hiekoitetuista neliömetreistä.
“3. Hyväksytään pienimpien palkkojen aleneminen, mutta torjutaan köyhyyttä täydentävillä tulonsiirroilla, esimerkiksi perustulolla.”
Tätä kohti tulisi nyt edetä päättäväisesti. Osa tätä ratkaisua on paitsi tehdasduunaritöiden palauttaminen kaukomailta Suomeen, myös toimeliaisuuden kasvattaminen paikallisilla palvelualoilla.
Työperäiseen maahanmuuttoon tulee suhtautua kriittisesti, mutta ei toki kauttaaltaan torjuvasti. Vain riittävän korkeasti tuottaviin töihin tulevat hyödyttävät kansantalouttamme.
Suomen ongelma on nyt se että kaikki tehdään metsä- ja insinöörivetoisesti että miten saisi mahdollisiman halvalla tehtyä jotain tuotetta jonka kysyntä on melkein nollilla, paitsi korkeasuhdanteessa pikkasen plussan puolela.
Suomen tärkein vientituote on nyt sellu, kuten 1930-luvulla. Kertooko se jotain?
Toinen ongelma on että liikaa ihmisiä asuu paikoissa jonne ei mitään järkevää työtä saada heille.
Sinun täyyisi hiukan päivittää näkemyksiäsi tähän päivään.
Sellunkeitto tuo nyt rutosti rahaa ja sitä käytetään mm. pehmopaperiin. On vaikea nähdä että vessapaperin ja tai muiden pehmopapereiden (nenäliinat, talouspaperi) kysyntä painuisi koskaan nolliin, pikemminkin päinvastoin. Ilmeisesti ajattelet sanomalehtipaperia, mutta ne koneet on jo yli 10v sitten sitten ajettu lähs kaikki alas koska kysyntä hiipuu mutta vessareissusta ei voi koskaan selvitä digitaalisesti.
Jossain kulttuureissa vesisuihku korvaa vessapaperin. Ei tosin ole kokemusta.
Eihän se kysyntä painu nolliin mutta jos valmistus Suomessa + kuljetus ja muut oheiskustannukset maksaa enemmän kuin mitä asiakas suostuu maksamaan niin tappiolle menee.
Jos ja jos.
Mistään ei saada tällä vuosisadalla revittyä niin paljon sellua ja mekaanista massaa, että sillä pyyhkii koko maapallon kasvavan väestön nenät ja persiit + pakkaa verkkokaupan paketit ja siinä sivussa ajaa pohjoismaisen metsäteollisuuden konkurssiin.
Eikö muualla kuin Pohjoismaissa ole metsäteollisuutta? Siellä missä sitä ei ole niin perustetaan. Etelä-Amerikka esimerkkinä.
Japanilaistyyppiset washletit tullevat Eurooppaankin ennemmin tai myöhemmin… 🙂
Devalvaatiolla on myös se etu, että se muuttaa palkkasuhteita eri sektoreiden välillä. Jos devalvoidaan vaikka 10 %, niin kaikkien palkat ulkomaan rahassa alenevat 10%.
Kun talous elpyi, niin vientisektorilla palkat kehittyivät ainakin aluksi paremmin kuin kotimarkkinasektorilla ja julkisella sektorilla. Eli palkkasuhteet muuttuivat vientisektorin eduksi tavallaan huomaamatta. Totta kai ay-liike huomasi ja vaati kompensaatioita. Yleensä nousukauden huipulla julkinen sektori saikin suurimmat korotukset saadakseen muut kiinni. Sitten taas devalvoitiin ja korjattiin palkkasuhteita.
Jos nyt halutaan korjata palkkasuhteita, niin pitäisi sopia eri suuruisia korotuksia eri sektoreille. Kun inflaatio on hyvin alhaista, suhteiden muuttaminen on hidasta. Tämäkin heikentää talouden dynamiikkaa. Ei inflaatiolla ollut vain huonoja puolia.
Hyvä kirjoitus. Hieman, mutta vain hieman, karrikoiden voidaan sanoa että työllisyys paranee heti kun ay-liikkeen valta pienenee. Ay-liike on jämähtänyt kylmän sodan ja devalvaatioiden aikakaudelle. Nyt elämme vapaiden pääomaliikkeiden ja yhteisen valuutan aikaa, voisi ay-liikekin herätä ja päästä pois yleisen jarrumiehen roolista. Nykyisenkaltaisella, mm. kokonaan verovapaita pääomatuloja yleishyödyllisyyden varjolla nostavalla ay-liikkeellä ei ole mitään annettavaa Suomelle. Taannoinen lakkofarssi oli siitä oiva esimerkki, lait Suomessa säätää eduskunta, ei mikään ulkoparlamentaarinen erityisintressi. Edellistä kutsutaan parlamentarismiksi. Siksi poliittista lakko-oikeutta pitää voimakkaasti rajoittaa. Eihän esim. veronmaksajakaan voi mennä lakkoon jos hän omasta mielestään maksaa liikaa veroja. Poliittinen vaikuttaminen tapahtuu pääsääntöisesti vaaleissa, ei lakkoilun kautta. Koska ay-liike hyväksyy demokratian pelisäännöt ?
No nyt et ota huomioon elinkeinoelämän vaikutuskeinoja: kun porvaripuolueen vaalikassaan avustus kilahtaa, kapitalistin ideat hallitusohjelmaan vilahtaa. Joskus jopa sellaisenaan, sanvalintoineen kaikkineen. Hallitus on kokoelma EK:n ja SY:n käsinukkeja. Virkamiehissä ja avustajissa paljon elinkeinoelämän etujärjestötaustaista väkeä. Siellä on nytkin ulkoparlamentaarinen erityisintressi saastuttamassa demokratian pyhintä! Mutta luoja paratkoon, ay-liikkeen pitäisi ottaa kiltisti vastaan kaikki työnantajapuolen iskut, joita se jakelee maan hallituksen suojista. Toivot ay-liikkeen alasajoa. Kun työntekijöiden neuvotteluvoima tuhotaan, palkkataso romahtaa, kotimainen kysyntä romahtaa, yhteiskunnan rauha järkkyy, sitten ollaankin paratiisissa? EMU ja päämien liian vapaa liikkuvuus ovatkin vaarallisia asioita. EMU pitää purkaa ja pääomaliikkeitä rajoittaa. Kunpa ihmiset tulisivat pois sieltä henkiseltä 1800-luvulta moderniin aikaan.
Ensiksi: Kolmikanta tuli sodanjälkeiseen Suomeen, ettei liuettaisi neuvostokansojen suureen perheeseen.
Toiseksi: Olisi mielenkiintoista tietää mikä on legendaarisen nettomaksajan kuukausipalkka. Ensin opiskellaan, sitten tehdään työura, jonka jälkeen päästään eläkkeelle. Oma veikkaukseni on, että työuran palkka lähenee kolmea tuhatta euroa. Jos on näin, niin suurin osa suomalaisista on saama puolella ja tähän perustuu enemmistön diktatuuri, johon työtekijäpuoli nojaa. Ei tarvitse valita Soininvaaran huonoista vaihtoehdoista, kun käyttää enemmistön ääntä. Tässä on myös syy, miksi Suomi velkaantuu lisää nousukaudella.
Kolmanneksi: Kokoomus haluaa halpatyövoimaa Euroopan ulkopuolelta, vihervasemmisto toisi maahan pakolaisia. Jos ei saada nettomaksajia, niin mistä raha otetaan järjestelmän pyörittämiseen tai tehdäänkö niin kuin nytkin eli syödään kuormasta.
Neljänneksi: Äärioikeisto on seuraus harjoitetusta politiikasta. Eniten olen huolissani todellisuuspakoisesta eurooppalaisesta liberalismista.
Eräs ekonomisti muotoili asian matemaattiseen muotoon, jonka tulkitsin seuraavasti: Tulojakauma on epäsymmetrinen siten, että keskimääräinen tulo on korkeampi kuin mediaanitulo (Pienituloisia paljon, suurituloisia vähän.) Puolueita kiinnostavat tuloiltaan mediaanin tienoilla olevat äänestäjät, sillä he ovat aktiivisia ja heitä on paljon. Seurauksena on, että kaikki puolueet tarjoilevat tulonsiirtoja jo keskituloisilta mediaanituloisille.
D‑pilleri ei ole ihmepilleri, mutta se helpottaisi oloa heti huomattavasti. Kaikki ovat toistensa kurkuissa kiinni ja palkansaajia syyllistetään. Mutta EMU estää devalvaation. EMU estää myös oman talouspolitiikan. Lisäksi EMU:n tuoma talouskuri on polttoainetta euromaiden rasistipopulisteille. EMU on kokonaisvaltaisesti hölmö hanke, se pitäisi lopettaa heti. Tämän myöntävät jo kaikki, Helsingin Praavdakin. EMU-kritiikki ei ole EU-vastaisuutta, vaan jopa päinvastoin. Jos rakastaa EU:ia, haluaa pelastaa sen ja turvata tarpeellisen yhteistyön muissa asioissa, pitäisi olla ensimmäisenä vaatimassa syöpäpesäke EMU:n poistoa.
Entäs perhevapaauudistus ja työllisyysaste? Islannissa perhevapaauudistus on nostanut äitien työssäkäynnin maailman korkeimpiin lukuihin. Islannin malli voitaisiin kopioida tänne, siinä kaikki osallistuvat kustannuksiin kohtuusummalla. Eduskunnan islantilaistaustaiset kansanedustajat voisivat keskittyä promoamaan tätä uudistusta uusliberalismihömpän sijaan.
Robotisaatiodigitalisaatio kai lopulta tappaa kaikki ihmisten työpaikat, mutta nyt eletään vielä siirtymävaihetta ja tämä siirtymävaihe on hoidettu todella typerästi. Pääoman on annettu siirtää kaikki suorittava työ halpamaihin. Taas tullaan siihen kaikkein suurimpaan ongelmaan eli päämien liian vapaaseen liikkumiseen. Meille kaikille, jotka emme ole tietotyön huippuosaajia, olisi vielä paljon tarjolla ihan tavallista suorittavaa työtä (sitä mitä ne riistetyt pikku kätöset siellä Aasiassa juuri tälläkin hetkellä tekevät). Markettien hyllykilometrejä seuratessa voi miettiä mikä valtava työllisyysvaikutus olisi jos edes 5% kaikesta ulkomailla tuoteusta tehtäisiin edelleen täällä.
Globalisaation röyhkeä hyödyntäjä pääoma on ulkoistanut kustannukset ja imuroinut voitot. Rahakasan päältä nämä roopeankat sitten (median rummuttaessa tahtia) huutelevat solvauksia ay-liikkeelle ja vaativat kahden kerroksen työmarkkinoita ja jopa orjatyömarkkinoita. Samalla kun lapioivat kasoittain euroja veronkiertoränniin ja osakkeenomistajien tileille. Pääomaliikkeet kuriin, osittainen paluu protektionismiin, tullit ekologisin ja sosiaalisin perustein, veronkierto poikki, osingonjako kohtuulliseksi, työllistäkööt ihmisiä kotimaassa. Varmasti ulvottaisiin “Suomi on pieni avoin talous, kaikki romahtaa, byäääääää”. Kyse onkin optimaalisesta kompromissistä. Nykyinen raaka puskuroimaton talouden globalisaatio ei ole hyväksi yhteiskunnille.
> … Ei inflaatiolla ollut vain huonoja puolia.
Ylempänä mainittu Krugman on kolumnissaan toisinaan pohdiskellut sitä olisiko esimerkisi 4 % järkevämpi keskuspankin inflaatiotavoite, kuin nykyinen 2 %. Tästä seuraisi juuri tuo palkkasuhteiden muuttuminen nopeammin ilman, että nimellispalkkohin tarvitsisi kajota (mikä on käytännössä osoittautunut kovin vaikeaksi). Tämä pätee myös laajemmassa mittakaavassa: esimerkiksi takavuosina Espanjassa olisi saatu sisäinen devalvaatio tuon ansiosta nopeammin läpi, eikä korkeaan työttömyysasteeseen ja talouskriisiin olisi juututtu niin pitkäksi aikaa, samalla kun Saksassa, jossa talous oli edelleen hyvällä tolalla olisi nosteltu nimellis- ja (reaali)palkkoja; tästä seuraa se, että saksalaisille tulee houkuttelevammaksi lähteä vaikkapa matkalle Espanjaan, samalla kun vaikkapa saksalaiset autot eivät mene niin hyvin kaupaksi Espanjassa, ja että esimerkiksi Volkkari-konsernin kannattaa siirtää tuotantoa Saksasta Espanjaan, eli siis talous tasapainottuu EU:n sisällä.
Eikä siinä vielä kaikki: suuri(n) hyöty olisi siitä, että keskuspankin rahapolitiikka olisi pahassakin taantumassa tehokkaampaa, kun ohjauskoron painaminen nollaan tarkoittaisi, että reaalikorko menisi reilummin nollan alapuolelle (nollan alapuolellehan nimelliskorkoa on paha saada painettua, jonkun prosentin kymmenyksen voi mennä, mutta sitten alkaa kannattaa säilöä käteistä rahaa pankkiholveihin sen sijasta, että rahat olisivat keskuspankin tilillä tai muuten negatiivisellä korolla lainassa, vaikkapa sellaisissa Saksan tai Suomen valtion velkapapereissa, joissa nimelliskorko taannoin meni lievästi pakkasen puolelle).
Sinänsä kai tuosta korkeammasta inflaatiotavoitteesta ei olisi haittaa, kun se kumminkin olisi tiedossa ja huomioon otettavissa samalla tavalla kuin nykyinenkin.
“Liian vanha levittelee taas puutaheinää.
Vaikka rakennusalalla tehdään urakkaa, niin muilla aloilla ei kyllä tehdä. Ei metallissa palkka tule valssattujen metrien taikka sorvattujen kalikoiden mukaan, ei sellu- eikä paperitehtailla tuotettujen tonnien tai kiinteistöhuollossa hiekoitetuista neliömetreistä.””
Hupijuttuja, valssaamossa kone sanelee vauhdin, samoin paperitehtaassa. Metallissakin palkkaa tulee monessa tehtävässä yksikköhintoina eli esim johtosarjoja tai välikaapeleita tekevässä tehtaassa korvaus oli euroa/per valmis kaapeli/sarja. J
Ja ainahan vauhtia voi lisätä piiskarahalla esim valokaapelijatkoksia syntyi nopsempaan kun sai piiskarahan per jatkos.
Taisi sähkäri kytkettyjen johtimien määrän mukaan.Sähköalalla oli paksu yksikköhintakirja työehtosopimuksen liitteenä. Digitoidusta kuvasta yksikköjen määrä selvisi napin painalluksella
Sama koskee muutakin toimintaa, kyllä kaikkialla suorittavassa toiminnassa pyritään urakkapalkkaan, tai siihen, että kone sanelee vauhdin
Tai asiakaspalvelussa kone laskee suoritteet esim puhelinpalvelussa kone näyttää montako puhelua asiakaspalvelija on vastaanottanut, kauanko puhelut kestivät, paljonko oli jonon välttelyä, mikä oli ratkaisu %, tuliko lisämyyntiä tai kusitaukoja etc Tämänkin toiminnan urakkahinnoittelu onnistuu aika hyvin esim myynttipalveluissa provikkapalkka, tukipuolella ratkaistut tiketit euroa per kpl etc
Tästä on myös se ikävä piirre, että resurssitarpeen muutos näkyy selvästi ja niinpä kun puhelut vähenevät niin alkaa ulko-ovi käydä. Eikä palkanalennus ole ratkaisu, sillä suuri joukko joutilaita työpaikalla aiheuttaa omat ongelmansa
Teoreetikkoja meillä on hallinnot täynnä mutta työelämän tuntijoita vähän
Liian vanha.
Kerrot yksityiskohtia. Kertoisitko, kuinka suuri osa palkansaajista on urakkapalkalla.
Niinpä, lukuja pöytiin väitteiden tueksi!
Kun minä oli leikkaamassa nurmikkoa tai tekemässä terästä, sitä tehtiin ihan aikapalkalla. No mansikoita olen sentään poiminut urakkapalkalla.
Ei se tuotannon mittaaminen ole kaikkialla ihan niin helppoa kuin luulisi tai palkan määrittely, jos hommat ovat vaihtelevia. Urakkapalkkalaisilla jää nopeasti kaikenlaiset ei-juuri-nyt-pakolliset huoltohommat tekemättä.
Näin pitkällä olemme palkattoman pakkotyön soveltamisessa
Ihmistä voidaan pitää rajattomasti “harjoittelijana”
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/569170-tuija-56-on-raatanut-yhdeksan-vuotta-9-euron-paivapalkalla-kun-palkkatyolaiset?fbclid=IwAR2A_OWC3DVHSGWchHzfVa9F9NWw87kiHIo-v59SB6UyFs0dr-s49V6XKuM
Loistava kommentti. Kuten täällä jo moni onkin todennut, niin toivoisi muidenkin poliitikkojen lukevan tämän postauksen. Itse olen äärimmäisen pettynyt vasemmistoon, eli siis sosdem, vihreät ja vassarit, koska heillä ei tunnu olevan mitään järkevää kokonaisvaltaista ehdotusta, siitä miten oikeudenmukainen yhteiskunta toteutettaisiin. Kuten Juhana Vartiainen kirjoitti jossain blogikirjoituksessaan, niin poliittinen vasemmisto on hyvin herkkä lyömään negatiivisia leimoja erimieltä oleviin ihmisiin, mikä osoittaa tavallaan sen, ettei ole esittää mitään faktapohjaista ja järkevää.
Ajattelen itse, että tämän taustalla on liian pitkään jatkunut unelmahöttöön ja reaktiiviseen mielikuvaretoriikkaan turvautuminen: kriittinen ajattelu on vaikeata ja työlästä, jos ei pidä yllä taitojaan, niin ne ruostuvat. Tästä esimerkkinä Li Anderssonin ulostulot, jotka ovat hyvin suurelta osalta älyllisesti äärimmäisen laiskaa pejoratiivista retoriikkaa, kun esim Sipilä heitti täysin ansaitun piikin vihervasemmiston saavutuksista, niin pj Andersson lähes mekaanisella tavalla alkoi heti jauhamaan äärioikeistosta. Tähän lähti HS:kin heti mukaan, mutta joutui ottamaan takaisin, koska typeryydessään juttu leikkaisi kiinni muilla lehdillä.
Mielestäni vasemmiston kyvyttömyyys on todella surullista yhteiskunnan tulvaisuuden kannalta, koska heitäkin tarvittaisiin tasapainoisen yhteiskunnan luomiseen. Perimmäisenä ongelmana taitaa olla se, ettei vasemmisto halua nähdä älyllistä alennustilaansa ja korjata tilannetta.
Tässähän tämä ongelma on. Kun nykyiseltä vasemmistolta kysytään, että minkälainen yhteiskunnan pitäisi olla, vastaus tuppaa olemaan, että sen on oltava oikeudenmukainen, tasa-arvoinen, reilu ja kestävällä pohjalla ympäristön kannalta. Hankala minun on sanoa vastaan mihinkään näistä, mutta aivan viimeistä lukuunottamatta kaikki kolme edellistä eivät oikeastaan tarkoita yhtään mitään konkreettista. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että oikeistolla on paremmin rahoitetut think-tankit kuin vasemmalla vai mistä on kysymys, mutta minun on helpompi ymmärtää mihin suuntaan oikeistopuolueet ovat Suomea viemässä ja minkälaisia konkreettisia asioita he ehdottavat tavoitteen toteen saamiseksi, kun taas vasemmalla vaan huhuillaan, että Suomen pitäisi olla reilumpi yhteiskunta.
Otetaan esimerkiksi sote-uudistus, senhän oli tarkoitus tuoda reilummuutta yhteiskuntaan. Vaikealta vaan näyttää, vaikka hanketta valmisteluvaiheessa parlamentaarisesti konkretisoitiin.
OS sanoo ihan oikein: “Huonosti toimivat työmarkkinat tuhoavat hyvinvointiyhteiskunnan”
Tarkemmin sanottuna sen tekee Hakaniemen veroparatiisista toimiva ay-liike, jonka ylläpitämien maailman jäykimpien työmarkkinoiden johdosta satoja tuhansia suomalaisia on jäänyt työttömiksi.
On meillä toinenkin ongelma: Hyvin toimivien PK-yritysten ja huippu-ammattilaisten ei kannata jäädä maailman kolmanneksi kovimpien verojen ryöstämiksi Suomeen.
Ja sitten se kolmas ongelma: Tilanne vain huononee, kun työttömiä sortava ja yritysvihamielinen vasemmisto näyttää voittavan seuraavat eduskuntavaalit. Silloin marxilaiseksi tunnustautunut Li Andersson saa ministeripestin…
Ja neljäs ongelma: Suomen kansa on trollattu ajattelemaan niin, että jos hallitus nostaa reippaasti työllisyyttä ja saa aikaan hyvää talouskasvua, se on hoitanut asiat huonosti.
Viides ongelma: Turvallisuustilanne ympärillämme on heikentynyt rajusti ja talousnäkymät ovat heikentymässä.
Kuudes ongelma: Sellainen sana kun isänmaa näyttää kadonneen suomalaisten sanastosta.
Seppo Korppoo, joka on asunut ja tehnyt töitä 6 eri maassa. Paras niistä on Suomi: Eihän nyt hukata sitä, eihän?
Sinä kuten monet muutkin kommentattorit tunnutte ajattelevan, että AY liikkeellä on oma itsenäinen tahtonsa, joka on ristiriidassa sen jäsenien tahdon kanssa. Miksi ja miten näin voisi olla?
Ehkä onkin niin, että suomalaiset työntekijät keskimäärin ottaen eivät halua luopua saavutetuista eduistaan, vaikka se olisikin vastoin heidän pitkän tähtäimen etuaan. Ehkä onkin niin, että suomalaiset työntekijät kaihtavat riskejä ja arvostavat edes näennäistä vakautta enemmän kuin muutoksia ja uudistuksia.
Suomalaisille on ominaista varovaiset liikkeet kaikissa muutoksissa, Suomessa asuttiin savupirteissä ja kaskiviljeltiin vielä siinä vaiheessa, kun nämä olivat historiaa muualla Euroopassa. Syitä voi hakea vaikkapa kurjan ilmaston tuottamasta niukkuuden kulttuurista, jossa nälkäkuolema on koko ajan vaaninut nurkan takana ja rohkeat muutokset ovat epäonnistuessaan tarkoittaneet perheen kuolemista nälkään ja onnistuessaan vähän mukavampaa elämää.
Tämä ei ole se juju, vaan se, ettei AY-liikkeelle riitä vapailla vaaleilla saavutettu parlamentaarinen valta, siis heidän poliittisen siipensä saama valta, vaan he siirtyvät helposti erittäin voimakkaisiin ulkoparlamentaarisiin painostuskeinoihin.
Mainittakoon, että myös MTK:lla oli 50- ja 60- luvuilla taipumusta ulkoparlamentaariseen toimintaan, vaikka MTK:n poliittisella siivellä Maalaisliitolla oli silloin vahva edustus Eduskunnassa.
En muista, milloin työnantajat ovat käyttäneet työsulkua poliittisena painostuskeinona. Vuoden 2005 paperi- ja selluteollisuuden työsulku oli puhdas työmarkkinatoimenpide. Vasta se sai Paperiliiton tajuamaan, että digi muuttaa maailmaa. Kun tilanne rauhoittui, jäljelle jäänyt metsäteollisuus uskalsi lähtä hakemaan kasvua myös Suomessa, mutta ei enää paperissa. Syvän kuopan kautta on päästy nykyiseen hyvään vauhtiin.
Kielitaito on vain yksi tuhannesta työntekijän ominaisuudesta. Miksi juuri tuon ominaisuuden puute olisi peruste maksaa pienempää palkkaa. Mielestäni työmarkkinat hyötyisivät siitä, että palkanmuodostus vapautettaisi täydellisemmin työntekijän muidenkin ominaisuuksien osalta. Käytettävissäolevien tulojen lisäys on matalan tuottavuuden töihin mennessä jokatapauksessa pieni. Nimellispalkan pönkittäminen jollain tempulla (minimipalkka, vähimmäispalkka, palkkatuki, …) korkealle on jokatapauksessa pelkkää henkisen puolen hoitamista ja samalla kallista itsepetosta.
” […] kun suomalaiset ovat paitsi paremmin koulutettuja, myös terveempiä.”
Miten mahtaa tarkalleen ottaen olla terveyden osalta, jos otetaan työssäkäyvien osuus ja kansan vanheneminen huomioon? Eläkeiän kohdalla varmaan ollaankin terveempiä, mutta eläkeläisiä on suhteessa paljon enemmän, ja toisaalta tämän hetken alle 20-vuotiaat ilmeisesti eivät enää olekaan terveempiä kuin vanhempansa.
Kommentti AVlle:
Ymmärrän oikein hyvin näkökohtasi. Ay-liikkeellä on arvokas historia, kun se osallistui Suomen hyvinvoinnin rakentamiseen aina 80-luvun lopulle asti. Sodanjälkeisestä kurjuudesta Suomi nostettiin muutamassa vuosikymmenessä yhdeksi maailman johtavista hyvinvointivaltioista. Se oli upea saavutus!
90-luvulla sitten tapahtui rajuja muutoksia; kommunismin konkurssi, rajojen avautuminen, liittyminen EUhun ja euroon.
Tässä muutoksessa ay-liike jäi traagisesti telineisiin. Sen sijaan, että olisi ollut aktiivisesti mukana tässä vääjäämättömässä kehityksessä, ay-liike muuttui työssäkäyvien saavutettujen etujen puolustajaksi ja kehityksen jarruksi. Kaikenlainen riskinotto ja muutos koettiin uhkaksi.
Ay-liikkeestä tuli työttömien ja pk-yritysten sortaja. Menneitten saavutusten konservaattori.
Kannattaa muistaa, että riskinotto ja sen hallinta, sekä alati kiihtyvän kehityksen mukana pysyminen on menestyvän talouden ydin. Siitä me kaikki saamme leipämme, se takaa hyvinvointimme säilymisen ja turvallisuutemme.
On ymmärrettävää, että ihmiset haluavat kaihtaa riskiä, hakevat turvaa ja vakautta, suojaan julman maailman todellisuudelta. Ay-liikkeen valitsema ”Pako Impivaaraan” ei kuitenkaan voi olla Suomen vaihtoehto. Paasikivikin lausahti: ”Tosiasioiden tunnustamien on kaiken viisauden alku.”
Tiedon määrä kaksinkertaistuu aina kahden vuoden välein. Tämä toimii teknisen kehityksen hirmuisena moottorina rajat ylittävässä taloustaistelussa. Olemme tässä taistelussa mukana, halusimme sitä tai emme.
Suomella on kaikki edellytykset selviytyä voittajana tässä taistelussa.
Kysymys onkin siitä, että ”Onko maallamme malttia vaurastua?”, kuten Urho Kekkosen kysyi 1952.
Siispä ruvetaan joukolla ottamaan riskiä ja hypätään muutokseen mukaan. “Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa”, kuten kapteeni Kaarna sanoi Tuntemattomassa sotilaassa…
Pahoinpa pelkään, että Suomessa on suuri joukko ihmisiä, joita ei palkattaisi, vaikka palkkaa kuinka laskettaisiin.
Kilpailuyhteiskunnassa on häviäjänsä, ja mitä kovemmaksi kilpailu käy, sitä suuremmaksi kasvaa häviäjien määrä. Vain harvoilla työnantajilla on töitä häviäjille. Yhä harvemmassa ovat työtehtävät, joissa työntekijältä ei vaadita täysimittaista työkykyä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005900306.html
“Ay-liikkeestä tuli työttömien ja pk-yritysten sortaja. Menneitten saavutusten konservaattori.
Kannattaa muistaa, että riskinotto ja sen hallinta, sekä alati kiihtyvän kehityksen mukana pysyminen on menestyvän talouden ydin. Siitä me kaikki saamme leipämme, se takaa hyvinvointimme säilymisen ja turvallisuutemme.
On ymmärrettävää, että ihmiset haluavat kaihtaa riskiä, hakevat turvaa ja vakautta, suojaan julman maailman todellisuudelta. Ay-liikkeen valitsema ”Pako Impivaaraan” ei kuitenkaan voi olla Suomen vaihtoehto. Paasikivikin lausahti: ”Tosiasioiden tunnustamien on kaiken viisauden alku.””
Myöskin työttömät ovat ay-järjestöjen jäseniä ja heillä samat oikeudet kuin työssäolevillakin..Ja on harhaa, että meillä olisi kaksi staattista ryhmää , työssäolevat ja työttömät . Harva on pysyvästi työtön.
Kun työttömyysjaksoja alkaa n 800000 niin vaihtuvuus on melkoista. Ja kun yli 2 vuotta työttömänä olleita on n 30000 niin ei tuo työtön/työssäkäyvä vastakkainasettelu ole muuta kuin propaganda-ase
Ja Suomessa on aina tapahtunut luovaa tuhoa, vuodessa n 120000–150000 työpaikkaa on muuttunut teknologian muutostan vuoksi.Onneksi on saman verran syntynyt uusia
Minunkin alalla uusia teknologioita tuli 6–7 40 vuoden työuran aikana.Ja vaikka koulutus vanheni 5 vuodessa niin ei ollut suurta ongelmaa opiskella uusi
Kuuleppas Liian vanha:
Todellinen työttömyysaste on jopa 14 prosenttia: Tilastokeskuksen tekemässä työvoimatutkimuksessa työttömiä oli 261 000 henkilöä ja piilotyöttömiä 122 000 eli työttömiä oli yhteensä 383 000, mikä tarkoittaa 14 prosentin työttömyysastetta. (Heinäkuun 21, 2018)
Lisäksi Suomen maariski on nousussa ay-liikkeen ulkoparlamentaarisen toiminnan, väestön ikääntymisen, matalan syntyvyyden, riittämättömän työllisyysasteen ja vasemmiston vastuuttoman populismin vuoksi.
Ei olekaan ihme, että lapsia syntyy vähän, osaajat ja parhaat pk-yritykset lähtevät joukolla maasta.
Viime aikoina on ollut joitain julkisia puheenvuoroja siitä, kuinka poliisin olisi hyvä Suomessa olla monikulttuurisempi henkilökunnaltaan. Olen jäänyt miettimään, että mistä se johtuu, että näin ei ole tällä hetkellä, vaikka esim. Ruotsissa tilanne on toisin. Lueskeltuani yhtä tutkimusta poliisien kielitaitovaatimuksista havahduin siihen, että kaksikielisyysvaatimus käytännössä taitaa estää lukuisten maahanmuuttajien tien poliiseiksi, ja myös etenemisen sekä valtion että kuntien hallintoon virkamiehiksi. Kävi myös ilmi, että poliisien tosiasiallinen kyky viestiä kahdella kotimaisella kielellä on useimmiten heikko, mutta kun on kerran nuoruudessaan osannut sen verran toistakin kotimaista kieltä että on läpäissyt kielikokeen, on käsissä paperi, jolla pääsee virkoihin, kun taas ilman sitä ei pääse. Vastaavaa vaatimusta Ruotsissa ei ole, ja se ilmeisesti mahdollistaa Ruotsissa Suomea paremmin toimivat työmarkkinat, ja maahanmuuttajien paremman työllisyystilanteen.