Kaupunkisuunnitelulautakunnan lista 11.4.2017

11.4.2017 · Aihe: Kaupunkisuunnittelu, _ 

Esityslistaan pääsee tästä.

Merirastilan tiivistyskaavaluonnos

(Pöydältä)

Kaavaluonnos on epävirallinen asiakirja. Tässä kokouksessa ohjeistamme varsinaisen kaavan tekemistä. On paineita vähän rajata rakentamisaloja. Selvitetään, voisiko sen tehdä menettämättä kovin paljon kerrosalaa.

Periaatteet toimistojen muuttamisesta asunnoiksi

Pöydältä.

Ehkä me annamme tämän mennä kehotuksin seurata tilannetta. Uudet päättäjät päättävät tästä uudestaan puolen vuoden kuluttua.

Kanavakatu 14 huoltoasema korvataan hotellilla

Kaava liittyy Katajanokan valtavaan pysäköintihalliin ja sen sisäänajoon. Kaupungin omistama tontti, joten rahaa tulee taas.

Aromikujan asemakaavaehdotus

Pauligin aika kolossaalinen kaavahanke, jossa Vuosaareen tulee korkeita tornirakennuksia.

Kontulan keskus, tarkistettu tiivistämiskaava

Tämä oli lausunnoilla ja tulee nyt takaisin päätettäväksi. Suuria muutoksia ei esitetä. Kontulan metroaseman äärelle kohtalaisen tehokasta rakentamista. Kaavaa jouduttiin kustannussyistä vähän huonontamaan, mutta minkäs teet.

Lausunto Uudenmaan vaihemaakuntakaavan Östersundomin alueen kaavaehdotuksesta

Östersundomia on suunniteltu yleiskaava edellä niin, että maakuntakaava peesaa yleiskaavaa. Nyt yleiskaavan osalta on tehty uusia tarkennuksia ja maakuntakaava on esimerkiksi metrolinjauksen osalta vähän jäljessä

Raide-Jokerin liikennesuunnitelmat Viilarintiellä ja Itä-Keskuksessa

Aika teknisiä ratkaisuja, jotka vaikuttavat ongelmattomilta.

Pääskylänkadun liikenteellinen selvitys

On tutkittu, voitaisiinko Pääskylän kadulta ja Itäväylältä tuleva liikenne päästää samassa valovaiheessa Sörnäisten rantatielle ja päädytty siihen, että ei voi. Näissä asioissa luottamusmies ei voi kuin luottaa, koskqa tämä edellyttää simulointiohjelman käyttöä, eikä sitä ole kuin virkamiehillä.

Asukaspysäköinnin hinnan korottaminen ja alueen laajentaminen

Tarkoitus on, että hinta joka on nyt 22€/kk, nousisi vuosittain kahdella eurolla ja olisi vuonna 2021 30 €/kk. Etelä-Haagassa. Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä hinta olisi puolet tästä.

Töölössä kannattaisi nostaa enemmänkin, koska lupia on nyt paljon enemmän kuin paikkoja ja hinta vaikuttaa lupien määrään selvästi. Osissa Helsinkiä ollaan jo nyt tasapainotilanteessa, jolloin painetta maksun korottamiseen ei ole. Hinta pitäisi siis eriyttää kaupunginosittain.

Asukaspysäköintiä esitetään myös laajennettavaksi Munkkivuoreen, Niemenmäkeen, Etelä-Haagaan ja Kivihakaan.

Poikkeamishakemus Ratakatu 9

Aallon arkkitehtitoimiston vanha ja tulipalossa vähän siipeensa saanut toimistorakennus muutetaan asuinkäyttöön.

 

 

 

Kommentit

14 Vastausta artikkeliin “Kaupunkisuunnitelulautakunnan lista 11.4.2017”

  1. Jani kirjoitti 11.4.2017 kello 12:47

    Kiitoksia taas yhteenvedosta. Suorat linkit käsiteltävien asioiden liitetiedostoihin olisi kiva lisä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Seppo Honkanen kirjoitti 11.4.2017 kello 13:14

    Kaavassa esitetty täydentämisrakentaminen on todellakin massiivista ja vaarantaa monta herkkää luontokohdetta, kallioita, niittyjä ja vanhaa metsää.

    Kaavaluonnoksessa on lisäksi kaksi kardinaaliluokan suunnitteluvirhettä.

    Metroaseman viereen on jätetty huoltoasema. Kuinka moni on nähnyt metrossa kannettavan jerrykannulla bensiiniä, minä en ainakaan. Tuskin se on edes sallittua.

    Vuosaaressa toki voi olla huoltoasema, mutta metroaseman vieressä se on aivan väärässä paikassa. Vuotien itäiset rampitkin voisi poistaa, jolloin metroaseman ympäristöä olisi helpompi kehittää. Vuotie palvelee lähinnä keskustaan suuntautuvaa ulkoista liikennettä.

    Toinen kardinaalimunaus on parkkitalon sijoittaminen Kallahden koulua vastapäätä Meri-Rastilantiellä, ja vieläpä risteysalueelle. Ratkaisu tuottaa ihan itse aiheutetun liikennesumpun, jossa alakoululaiset ovat vaarassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Ville kirjoitti 11.4.2017 kello 14:09

    Korvaako “periaatteet toimistojen muuttamisesta asunnoiksi” -päätös kantakaupungin rakennuskiellot? Nehän alun perin tehtiin yleiskaavan laatimista varten, ja nyt yleiskaava on saatu tehtyä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. nakki kirjoitti 11.4.2017 kello 14:14

    Vuosaaressa tornisuunnitelma näyttää onnistuneelta. On muistettu kävelijän näkökulma ja tornit ovat laadukkaan näköisiä, joiden suunnittelussa näkyy arkkitehdin jälki. Väritkin ovat jopa onnistuneet, ja Vuosaari tarvitseekin lisää väriä, kun ennen 2000-lukua sinne rakennettiin vain valkoista elementtitaloa.

    Ratakatu olisi paljon parempi jos sekin saisi uuden julkisivun kuten sen kopio Hietalahdenkatu 8. Mutta tarvittaisiin jumalten hyökkäys, jotta AA-säätiö ei jatkaisi kaupunkikuvan roskaamista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Jan kirjoitti 11.4.2017 kello 15:32

    Kontulan keskus, tarkistettu tiivistämiskaava
    Tämä oli lausunnoilla ja tulee nyt takaisin päätettäväksi. Suuria muutoksia ei esitetä. Kontulan metroaseman äärelle kohtalaisen tehokasta rakentamista. Kaavaa jouduttiin kustannussyistä vähän huonontamaan, mutta minkäs teet”

    Mitä tarkoitat tällä, Ode?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. muumiovirasto kirjoitti 11.4.2017 kello 16:21

    Kontulan keskuksen materiaaleista poimittua: “Rakentamistehokkuuden lisäys edellyttäisi lisää autopaikkoja.”

    Voi kunpa jossain vaiheessa täällä päästäisiin sellaiseen tilanteeseen missä autopaikoilla ei olisi näin isoa roolia asuntorakentamisen jarruttamisessa ja hintakehityksen kiihdyttämisessä.

    Jostain syystä luulen että kokonaan autopaikkavaatimuksen ulkopuolella olevat kerrosneliöt menisi myös hyvin kaupaksi, jos sellaisten rakentaminen tällaisilla julkisen liikenteen avainpaikoilla mahdollistettaisiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Peter kirjoitti 11.4.2017 kello 16:53

    Ihmettelen asukaspysäköintitunnuksen halpaa hintaa. Muualta tuleva maksaa pysäköinnistään 4 euroa tunnissa, mutta asukkaat eivät edes euroa päivässä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Ville kirjoitti 11.4.2017 kello 17:44

    Peter:
    Ihmettelen asukaspysäköintitunnuksen halpaa hintaa. Muualta tuleva maksaa pysäköinnistään 4 euroa tunnissa, mutta asukkaat eivät edes euroa päivässä.

    Sekin on epäreilua, että asukkaat saavat matkakortin 1,8 eurolla päivässä, kun muualta tulevat joutuvat maksamaan 9 euroa vuorokausilipusta 😉

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Lundvistin Julle kirjoitti 11.4.2017 kello 18:28

    muumiovirasto:
    Kontulan keskuksen materiaaleista poimittua: “Rakentamistehokkuuden lisäys edellyttäisi lisää autopaikkoja.”

    Nythän Helsingin uusista valtuutetuista yli 70 prosenttia kannattaa vaalikoneiden mukaan autopaikkanormin väljentämistä, joten tässä olisi paikka laittaa kaavat jäihin ja odottaa, että valtuusto toimii lupaustensa mukaisesti ja väljentää normia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. Kehittäjä kirjoitti 11.4.2017 kello 19:16

    Peter:
    Ihmettelen asukaspysäköintitunnuksen halpaa hintaa. Muualta tuleva maksaa pysäköinnistään 4 euroa tunnissa, mutta asukkaat eivät edes euroa päivässä.

    Asukkaat joilla on omistusauto maksavat alle euron päivässä. Autoa vuokraavat tai lainaavat asukkaat maksavat sen neljä euroa tunti. Viikonlopuksi saa auton satasella, mutta pysäköinnistä saakin sitten maksaa helposti viiskymppiä siihen päälle riippuen miten tulee liikuttua.

    Löytyiskö vihreiltä intoa ajaa henkilö- tai talouskohtaista pysäköintitunnusta nykyisen autokohtaisen tilalle?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Rantametsä säästyy? kirjoitti 11.4.2017 kello 20:16

    Asukkaat esittivät Rastilan täydennysrakentamista vaihtoehdoksi, kun kaupunki taannoin halusi kaavoittaa Meri-Rastilan rantametsän täyteen asuntoja. Asukkaiden vaihtoehtosuunnitelma ei kaupungille silloin kelvannut.

    Nyt kaupunki on tullut toisiin aatoksiin ja on itse suunnittelemassa Rastilaan laajaa tädennysrakentamista. Suunnitelma sisältää huomattavasti alkuperäistä suuremman määrän rakentamista.

    Nyt Rastilan rantametsä siis varmaan säästyy?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Alan Bridger kirjoitti 11.4.2017 kello 20:32

    Peter: Ihmettelet asukaspysäköinnin halpaa hintaa. Perustelunasi esität, että muualta tulevat maksaa 4 euroa/tunti. Kyllä minkäkin Punavuorelaisena maksan 8 euroa tunti esim. kun pysäköin Keskustassa ja 4 euroa/t Töölöössä. Eikös asukaspysäköinnin tarkoitus ollut helpottaa alueen asukkaiden elämää. Mielestäsi ilmiselvästi Helsingissä asuvia pitäisi rankaista siitä, että asuvat täällä jos tarvitsevat henkilöautoa liikkumiseen. Esimerkiksi lapsiperheet tarvitsevat usein omaa autoa liikkuakseen vaivatta kaupungissa paikasta toiseen. Kaikkea liikkumista kun ei voi hoitaa kävelen, polkupyörällä tai julkisilla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Kalle kirjoitti 11.4.2017 kello 20:53

    Töölössä parkkihallit ovat muussa käytössä, koska kadunvarsipaikoitus on ilmaista. Tämä taas aiheuttaa ongelmia alueen yrityksille, koska asiakkaat eivät löydä parkkipaikkaa. Toimenpiteet aikajärjestyksessä:
    1) halpaa pysäköintiä töölöläisille maan alle
    2) lyhytaikaisen kadunvarsipysäköinnin hinta alas.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. MSL kirjoitti 12.4.2017 kello 14:00

    Rantametsä säästyy?:
    Asukkaat esittivät Rastilan täydennysrakentamista vaihtoehdoksi, kun kaupunki taannoin halusi kaavoittaa Meri-Rastilan rantametsän täyteen asuntoja. Asukkaiden vaihtoehtosuunnitelma ei kaupungille silloin kelvannut.

    Nyt kaupunki on tullut toisiin aatoksiin ja on itse suunnittelemassa Rastilaan laajaa tädennysrakentamista. Suunnitelma sisältää huomattavasti alkuperäistä suuremman määrän rakentamista.

    Nyt Rastilan rantametsä siis varmaan säästyy?

    Juu, ja mikä hulluinta, asukkaiden suunnitelman tyrmäämistä perusteltiin sillä, ettei täydennysrakentaminen olisi ollut kannttavaa…

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus