Kirjoitukseni “populismin pelko korvaa kommunismin pelon herätti oikeutetun keskustelun sanan populismi käytöstä. Eikö Paavo Arhinmäkikin ole populisti (on, todellakin)? Myönnän, että termi on epätarkka.
Kyse on siis ilmiöstä, jonka seurauksena on ollut Brexit, Trump, Le Penin nousu, Itävallan Vapauspuolue ja se osa perussuomalaisista, joka ei ole palannut demareihin tai kohta palaa. Moni niputtaa tähän vielä Putinin.
Ulkomaisissa lähteissä tämä on niin helppoa. Poliittisesti puhutaan äärioikeistosta ja vähän tieteellisemmässä tekstissä taantumuksellisista (reactionary) , sillä eiväthän brexitin puolesta pelkästään äärikoikeistolaiset äänestäneet, mutta historian kulkua he halusivat kuitenkin tuupata taaksepäin. Suomessa taantumus ‑sanan konnotaatio on kyllä kovin kielteinen.
Sitäkään ei tietenkään saa sanoa, että historia toistaa itseään. Nämä liikkeet ovat kovin tuttuja 30-luvulta ja peronismin muodossa vielä 50-luvultakin.
Tähän ilmiöön ryvästyy eliitin vastustus ja synkkä arvokonservastismi ja usein kaiken uuden vieroksunta ja vahva kansallismielisyys.
Sanat taantumuksellinen ja äärioikeisto pahoittaisivat kovin monen mieltä, mutta keksiikö joku parempaa?
Oikeistopopulisti?
Oikeisto-? Trumpin kruunajaisissa YLEn toimittaja kommentoi puhetta ‘lähes sosialistiseksi’ ja YLEn aamulähetyksessä turkulainen tutkija Ranskan Kansallisen Rintaman talousohjelmaa ‘vasemmistolaiseksi’. Tietenkin ohjelmassa SDP:n Thomas Wallgren hätääntyi ja alkoi huolellisesti puhua ‘oikeistopopulisteista’ kaikissa yhteyksissä.
ELI: miten olisi ‘vasemmistopopulisti’?
Siis niin kuin kansallissosialistit?
Heitä kuitenkin kutsutaan nykyisin äärioikeistolaisiksi.
Liikkeen oma retoriikka huomioiden tämä ei äkkiseltään tunnu kovin relevantilta huolenaiheelta.
Edustan tuota taantumuksellisten joukkoa. Kuulisin itsestäni mielelläni käytettävän esimerkiksi käsitettä pienen maailman ihminen.
Se tarkoittaa sitä, että tahdon eristäytymistä ja heimoajattelua, taloudellisesta kasvusta luopumista ja palaamista rehelliseen työhön, joka perustuu todellisten tarpeiden tyydyttämiseen eikä mielikuvien ja tarpeiden luomiseen.
Nyt suuri osa kansalaisista toteuttaa pienen maailman ihmisyyttä netissä. Verkkotodellisuus on voimakkaasti heimoutunut. Ryhmät taistelevat toisiaan vastaan.
Koska tällainen heimoutuminen on nettikäytöksenkin perusteella ihmiselle ominaista, tahtoisin siirtää nettitodellisuuden myös fyysiseen maailmaan. Ihminen ei kestä suurta maailmaa, vaan etsii aina oman pienen porukkansa, johon pystyy identifioitumaan.
Persut on selkeästi kepusta vasemmalle, äärivasemmisto on ihan hyvä termi.
Konservatiivipopulisti? Konservatiivisuus kun ei ole vasen-oikeaakselin ominaisuus niin se on hyvä
Käyttäisin pitkää termiä nationaalikonservatiivi.
Kansallispopulismi?
Kansallispopulismi? Halutaan suojella omaa perhettä, sukua ja yhteisöä. Viime kädessä omaa maata ja kieltä. Eikä haluta ulkomaalaisia muista maista hajoittamaan yhteisöä.
Käsittääkseni taantumuksellinen käsitellään suomeksi pikemmin kuin ‘backwardish’ ja lisäksi vielä kuin ‘reactionary’. Seurauksena ajatellaan helpostti että ‘reactionary’ on luonteeltaan myös (automaatisesti) ‘backwardish’. Englanniksi yhteis ei ole niin vahva (eikä esim. hollanniksi (reactionair vs. achterlijk)
Hitlerhän katui myöhemin, että ei ollut tiputtanut “sosialismia” pois puolueen nimestä, koska ei pitänyt puoluetta sosialistisena vaikkakin sosiaalivallankumouksellisena.
Näitä uusia populisteja yhdistää mielestäni voimakkaimmin antiestablimenttisuus (jos tuollaista sanaa nyt suomessa on).
Se myös erottaa vasemmistopopulisteista, jotka kuitenkin ovat olleet pitkään vallan kahvassa ja joiden harrastama puhetapa ja poliittinen korrketius määrittää vahvasti hyväksyttävän puheen rajat. Rakenteetkin näyttää aika vasemmistolaiselta ainakin Suomessa.
Anti-establihment kuitenkin tarkoittaa — ainakin englanniksi — asennetta tai ajattelua, joka vastustaa sitä establismenttia, joka piti tiukasti valtaa aikoja sitten, joskus sotien jälkeen. Ei sillä varmaan voi kutsua näitä uusia populisteja vaikka hyvin kuvaakin ilmiötä.
Vallanpitäjien vastustajat voisi olla suomalainen käännös — tai tarkemmin, porvarilliset eli oikeistolaiset vallanpitäjien vastustajat. Ja aika osuva käännös se olisikin, kun ajattelee esim. perusujen kannatuksen laskua sen jälkeen kun puolue alkoi vallanpitäjäksi. Näin on käynyt aimminkin ja tulee käymään esimerkiksi Trumpillekin. Valtaa pitävä vallanpitäjien vastustaja ei toimi — jos ei sitten rupea diktaattoriksi niin kuin Hitler tai Mussolini.
Niin tai näin, populisteilla maailma usein jakautuu meihin tai muihin juuri sen perusteeella, vastustaako establismenttia (vihervasemmistoa ja omaa etua ajavaa eliittiä näiden porvarillisten populistien kannalta) vai pelaako “muiden” eli vihollisen peliä.
Vaihtoehto-oikeisto?
Vasemmistopopulisti haluaa kuuden tunnin työstä kahdeksan tunnin palkan. Demaripopulisti antaa rahaa kuluttajille, jotta kulutusvetoinen yhteiskunta pyörisi. Ärkopepopulisti on liberaali, paitsi ruotsinkielessä. Viherpopulisti ajaa palveluyhteiskuntaa tonnin kuukausipalkalla, joka koskee myös Helsingin tulevaa pormestaria, eikö totta? Persupopulisti rajoittaa maahanmuuttoa. Keskustapopulisti ajaa elävää maaseutua, valtion rahoilla. Kokoomuspopulisti haluaa valinnanvapautta ikään kuin se ratkaisisi jotain. Oikeuspopulisti vie vihapuhetta raastupaan: ”Kuu-ukot on karkotettava”, on tuomittavaa vihapuhetta. Mutta: ”Rötöstelevät kuu-ukot on karkotettava”, on poliittinen mielipide.
Kun kansa on jotain mieltä, niin poliitikot ovat valmiita vaihtamaan kansan. Eräs kokoomusmeppi ilmoitti halunsa estää EUta hajottavien voimien (Venäjän tuella) esiinmarssin. Kuinka iso malka omassa silmässä tarvitaan ennen kuin syitä nähdään muuallakin? On turha keksiä (oikeisto)populistille uutta nimeä, idiotismi tulee esille muutenkin.
Suomen oikeiston populistinen kenttä pitää jakaa useaan haaraan koska yhtenäistä linjaa ei ole. Itse siis määrittelen “populisimia” yhden tai suppeampien asiakokonaisuuksien korostamien liikkeiksi.
Tässä muutama esimerkki ja suluissa mikä heidän ideologiansa pääsanoma on:
- Libertaarit (raha ja globaalit markkinat ratkaisee)
— Autoritäärit (Vahvan johtamisen korostaminen, demokratian kaventaminen)
— Kansalliskiihkoilijat (Suomi ja suomalaiset maailman keskipisteessä, muiden kansojen ihannointi paheksuttavaa)
— Russofobit (Venäläiset tahtovat Suomelle vain pahaa)
— Fennomaanit (Ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset tahtovat suomalaisille vain pahaa)
— Svekomaanit (suomalaiset tahtovat suomenruotsalaisille vain pahaa)
— Etnosentriset (suomalaiset valikoitu kansa, muut hyviä kanssa, mutta eivät oikeastaan kuulu Suomeen)
— Rasistit (valkoihoiset suomalaiset ja “arjalaiset” parempia, muut vähempiarvoisia)
— Suomettajat (Suomen ja Venäjän suhteet menee muiden ulkomaansuhteiden edelle)
— Transatlanttiset (Suomen ja USA:n/Naton suhteet menee muiden ulkomaansuhteiden edelle)
— Unionistit (EU-asiat menee sisäpolitiikan edelle, ihannoivat eurooppalaista liittovaltiota)
— Militaristit (asevarustelun kannattajia, konfliktit ratkaistaan taistelukentillä)
— Fundamentalistit (Kristinuskon ihannointi, Raamattu antaa ainoan oikean tulkinnan)
— Patriarkaistit (miesten ja varsinkin isien pitäminen muita arvokkaampia, naisten, lasten ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien rajoittaminen)
— Matriarkaistit (äitiyden ihannointi, naiset ja lapset ylipäänsä tasa-arvoisempia kuin miehet)
— Teknokraatit (keksintöjen, tieteen ja teollisen massatuotannon ihannointi)
— Ruralistit (maatalouden, luonnonvaraisen perustuotannon ja haja-asutuksen ihannointi)
— Urbanistit (kaupunkielämän, kaupunkirakentamisen ja jälkiteollisen ajan elinkeinojen korostaminen)
— Automobilistit (henkilöautolla liikkumisen ihannointi)
Oikeistopopulismin ulkopuolelle jää kuitenkin iso joukko “ismejä” joita voi pitää lähinnä perinteiselle vasemmistolle kuuluvia tai ovat niin radikaaleja että oikeisto ei ole vielä omaksunut niitä täysin. Sellaisia kuten feminismi, pasifismi, erilaiset utopiat,
Tuollaista “keskiaikaista” elämäntapaa voi kukin vapaasti noudattaa jo nyt. En ymmärrä, miksi sitä pitää ajaa puolueena ja yrittää saada muutkin köyhäilemaan. Ja vain siksi, että itsellä on romanttinen ja epärelistinen käsitys maailmasta ja siitä, mitä on hyvä elämä.
Harvapa sinua on estämässä impivaaraan muuttamasta ja perustamasta heimoa kaltaistesi kanssa. Ja ainakin minä suostun helposti käyttämään käsitettä pienen maailman ihminen ihmisistä jotka näin tekevät. Ja ilman ironian häivääkään voin todeta arvostavani ihmisiä, jotka tuollaisen valinnan omalta kohdaltaan parhaaksi näkevät. (Kyllähän näitä heimokommuuneja suomessakin muistaakseni on, taitavat tosin tyypillisemmin identifioitua aivan jonnekin muualle kuin perussuomalaisten kannattajiksi.) Sen sijaan ne, jotka vaativat eristäytymistä ja heimoutumista muilta, ovat vastenmielistä ihmiskunnan pohjasakkaa, ja näistä “taantumuksellinen” on positiivisimpia termejä joita suostun käyttämään.
Kapina.
Kysehän on taloudellisen asemansa menettämistä ja arvojensa polkemista vastustavan keskiluokan kapina. Porukkaa on joka laidalta vasemmisto-oikeisto-akselia ja siksi esim. kaikista suomalaisista puolueista löytyy populistikapinoitsijoita. Siksi tämä onkin niin pelottavaa perinteisille puolueille kun vanhat ideologiat ja dogmit eivät toimi.
Itsenäiset
Talous- ja yhteiskuntapoliittisesti voisi kutsua esim Vanha-sulkeutuneisuus liikkeeksi.
Populismi-sanaa on käytetty nähdäkseni tavalliseen tapaan sen vanhassa tietosanakirjamerkityksessä. Uutta sanaa ei tarvita. Sanat oikeisto ja vasemmisto niiden yhteydessä ovat tarkentavia määreitä keskustelujen erityisiin tilanteisiin. Euroopassa vasemmistopopulismi (täsmällisesti ottaen Hugo Chávez, Evo Morales, Podemos) on ollut harvinaisempaa. Lisäksi voidaan puhua vielä konservatismista (ja autoritaarisuudesta) ja kansallismielisyydestä ilman uusia yhdyssanoja.
Viime aikoina levinneelle aatesuunnalle on perinteinen termi olemassa, se on fasismi.
Toki fasismi-ideologialla on 1930-luvulta vähän huono kaiku, mutta käytännössä esimerkiksi Trumpin poliittinen agenda muistuttaa aika lailla Mussolinin poliittista ideologiaa, toki nykyaikaan sovellettuna.
Brexit on vaikea, siinä uskotaan asioiden hoitamiseen ja hallintaan ja hoitamiseen enempi paikallisesti. Siis vaikkapa Suomen taloutta kehitetään Suomessa, eikä Brysselissä. Onko tuo nyt sitten taantumuksellisuutta, en tiedä. Entä määrittely vastakohdan avulla. Onko populismin vastakohta elitismi. Vai ehkä utopismi.
Kuinka olisi “siilipopulisti”, joka on siilipuolustuksessa peläten koko maailmaa.
Fasismi on kuitenkin eri asia, useimmat näistä liikkeistä eivät toistaiseksi ole väkivaltaan taipuvia (ainakaan liikkeen johdon tasolla). Myöskään vasemmistopopulisteja ei eivät millään tavalla ole.
Konservatiivis-populiset liikkeet on aika osuva, mutta hankala ilmaisu. Heidän tarkoituksensahan on nimenomaan kääntää ajan pyörää taaksepäin.
Minusta tämä on huomattavasti vähemmän ongelmallista kuin se, että meillä ja maailmassa on paljon ihmisiä, jotka saavat (korkeintaan) kahdeksan tunnin työstä ties kuinka monen tunnin, päivän tai jopa kuukauden palkan, ja näitä sitten kuunnellaan profeettoina sen suhteen, kuinka talous tulee järjestää.
Miten olisi GRUMPIT — jatkuvasti valittavat luuserit, jotka ovat sitä mieltä, että paha maailma kohtelee erittäin epäoikeudenmukaisesti juuri heitä.
Tällaiset ihmiset ovat oivallisia saaliita juuri Hitlerin ja Trumpin kaltaisille narsisti-kansanvillitsijöille…
Uusfasismi?
https://en.wikipedia.org/wiki/Neo-fascism
“Neo-fascism usually includes ultranationalism, populism, anti-immigration policies or, where relevant, nativism, anti-communism, anti-socialism, anti-Marxism, anti-anarchism and opposition to the parliamentary system and liberal democracy.”
Sinänsä oikeistopopulismin alle luetaan yleensä ainakin kahdenlaisia, toisistaan poikkeavia liikkeitä — toisissa ei näytä olevan selkeää talouspoliittista ideaa, toivotaan lähinnä, että “wanhat hywät ajat” vain jotekin palaisivat — toisissa taas näytäisi olevan vahva etatistinen, jopa sosialistinen linja (esim. Ranskan FN). Tässä mielessä voi olla vaikea keksiä mitään yhteistä nimikettä.
Kansalliskonservatiivit.
Sopii myös perinteisiä arvoja korostavaan Putiniin.
Kaivataan menneisyyttä, jota todellisuudessa ei ole ollut.
Vastustetaan muutoksia ja kaikkea ulkomaalaista, oma maaetusijalle menetyksistä välittämättä.
Mieskeskeinen ajattelu, tasa-arvon kammoksuminen.
Ongelmille syntipukkina kekdimonen
Italian historiasta on tarttunut että Mussolini haki poliittista pohjaa valtatoiveilleen pitkään. Ja päätyi sosialismiin , mutta irti NL Internatsionaalista, oikeastaan sitä eli kommunisteja vastaan. Ja kun sai kannatusta, muut puolueet turvasivat häneen. Kansallismielisyydellä yritettiin yhdistää kansaa, antiikkista nimeä myöden. Niinpä fasisti oli heti kirosana kansainvälisen kommunismin piirissä: samaa aate, muttei NL kontrollissa. Oudosti inho periytyi nykyvenäjään: kaikkea liikkuvaa kutsutaan fasismiksi.
Todellakin, Trump on omaksunut Italiasta paljon. Vaikkapa toiminta suuryritysten kanssa muistuttaa korporatismia.
Harmillisesti Mussolini ryhtyi sotaan Afrikassa kansallishenkeä kohottaakseen. Saas nähdä Trumpista.
Ja suuren osan tästä ihaileva Hitler kopioi…
Jos fasismin ja natsismin historia olisi pysähtynyt vuoteen 1938 emme epäröisi kutsua oikeistopopulisteja heidän perillisikseen. Niin he tekisivät itsekin. Tapahtumat sen jälkeen muovaavat kuitenkin kuvaa niin voimakkaasti, että olisi vähän epäreilua kutsua populisteja fasisteiksi tai natseiksi.
Toiveitani voi tietenkin nimittää impivaaralaisuudeksi, mutta minusta ne voi yhtä hyvin nimetä kohtuuden tavoitteluksi.
Nykyteknologia ja ‑tiede mahdollistavat perusturvallisen elämän ilman kiihkeää kilpailua, keinotekoista tarpeiden luomista ja taistelua kulutusyhteiskunnan osallisuudesta, jos siihen löydetään poliittinen tahto.
Koska olen pienen maailman ihminen ja siksi ymmärtämätön, ei järkeeni mahdu, kuinka alle linkatun videon kertomalla tavalla kasvava väestö ja jatkuva kulutus saadaan sovitettua yhteen.
Vaikka väestönkasvu lakkaisi, niin kulutusta pyritään silti lisäämään. Pienelle ihmiselle tulee mieleen, että kun länsimaisen materialla kerskailevan elämäntavan piiriin vedetään miljardeja ihmisiä lisää, niin siitä ei voi hyvää seurata.
Mennyttä janaa on ihmiskunnalla noin 200 000 vuotta. Kuinka paljon sitä on nykymallilla edessä?
Usein tuntuu, että pitkän tähtäimen tulevaisuuden suunnittelusta on poliittisesti luovuttu kokonaan. Tällä hetkellä kysymys näyttää lähinnä olevan sortumassa olevan järjestelmän tekohengityksestä. Kun järjestelmän mielekkyyttä ja kestävyyttä epäilee, saa kuulla olevansa impivaaralainen.
https://www.youtube.com/watch?v=PUwmA3Q0_OE
Sen verran on fasismia nykyaikaan päivitetty, että mussolinilaisen diktatuurin sijasta haaveillaan maasta, jossa jonkin verran harrastellaan demokratiaa, mutta äänioikeus varataan lähinnä valkoiselle väestönosalle.
Jos perussuomalaistet oikeasti pääsisivät aivan yksin päättämään asioista, Suomesta tulisi jonkinasteinen kekkoslovakialaisen ohjatun demokratian ja pehmeän apartheidin sekasikiö satunnaisilla markkinapainotuksilla.
Kutsun heitä postmoderneiksi taantumuksellisiksi artikkelissani ( https://liljat.fi/2017/01/on-aika-herata-uuteen-vuosisataan/ ), koska takaisin kelaaminen on heidän vilpitön tavoitteensa.
Sanan arvolatauksesta tuskin pääsee eroon, mutta se on kuvaava. Kun puhutaan heidän elinkeinopolitiikastaan, kutsun sitä retro-fordistiseksi.
Kuten kjkl jo huomauttikin, että myös selkeää vasemmistopopulismiakin on olemassa, Euroopassa muun muassa Syriza (ainakin alun perin) ja Podemos.
Ja sitten on selkeää oikeistopopulismia (kuten Wildersin Vapauspuolue).
Ja silloinhan oikeisto-/vasemmistopopulismi on ihan hyvä nimi.
Vaikeammaksi menee, kun populaa ei oikein pysty sijoittamaan vasen-oikea.janalle. Olisiko Italian Viisi tähteä tällainen?
Ehkä on toisinaan hyvä puhua ihan vain populismista, ainakin kunnes puolue näyttää karvansa.
Osmon viittaama peronismi on muuten myös hankala tapaus. Peron itse oli tuulella käyvä (ainakin puoli-)fasisti, mutta liike oli niin laaja ja hajanainen, että siitä on riittänyt kaiholla muisteltavaa varsin vasemmistolaisillekin argentiinalaisille.
Ja mihin kohtaan tällätään Brasilian getulio Vargas, joka 1930-luvulla oli selkeästi fasistinen diktaattori, vei kuitenkin maansa melko aikaisessa vaiheessa liittoutuneiden puolella sotaan, tuli sodan jälkeen (mysö laita-)vasemmiston äänillä demokraattisesti presidentiksi ja ampui lopulta itsensä korruptiosyytteiden alla, syyttömyyttään vakuuttaen. Ja jätti Brasilialle 1950-luvulla liberaalivasemmistolaisen perinnön vuosikymmeneksi.
Trumpilaiset republikaanit populismia vastaan: https://www.rawstory.com/2017/01/south-dakota-lawmakers-declare-state-of-emergency-to-force-repeal-of-voter-imposed-ethics-law/
Etelä-Dakotaan julistetaan poikkeustila, jotta saadaan torpattua kansanäänestyksessä hyväksytty korruptionvastainen laki. Ketkäs sitä olivatkaan etuoikeutetun eliitin edustajia?
Taannoin oli eduskunnassa joitain selkärankaisia, mm. Tuure Junnila, jota neuvostomyötäilijät ym. taistolainen roskaväki kutsui taantumukselliseksi. Junnnila oikeastaan oli oikea arkkitaantumuksellinen ja harvoja kokoomuslaisia joita kannattaa arvostaa.
“Taantumukselliset” ei välttämättä ole huono. Globaalilla mittakaavalla kyseessä on sellainen joukko ihmisiä, joiden elämäntapa on häviämässä. Oikeastaan edes maahanmuuton vastustaminen ei välttämättä ole keskeisin yhdistävä tekijä heille, vaan enemmänkin helppo vihan kohde. Perimmäinen syy lienee pienten kylien kaivos/tehdas/teollisuus yhteisöjen kyvyttömyys vastata globaalin kilpailun tuomiin haasteisiin ja siitä aiheutuva harmi. Haluttaisiin palata (“taantua”) takaisin siihen kivaan kyläyhteisöön, mutta teknologia hyvin harvoin kulkee taaksepäin vaikka kuinka yritettäisiin politiikalla siihen suuntaan ohjata.
Konservatiivinen ei ole osuva sana, koska eivät kyseiset “konservatiivit” halua säilyttää maailmaa sellaisena kuin se on nyt. Pikemminkin he haluavat säilyttää kaikilta menneiltä ajoilta sen, mikä on heidän mielestään toiminut hyvin. Määritelmällisesti konservatiivi vastustaa muutosta. Mutta esimerkiksi Trump nimenomaan haluaa muutosta.
Le Pennin johtama FN:n ohjelma on hyvin kansallismielinen ja aika vasemmistolainen, Trumpin populismi on kansallismielistä, mutta oikeistolaista.
Ehkä kuvaavin nimitys liikkeille, joissa kansallismielisyys nousee ylimmäksi on nationalistipopulistit eli napot, tai miksei myös kapot 🙂
Nimikilpailut ovat hauskoja, mutta auttavatko ne?
Wikipedian mukaan “natsi” — tarkoitti myös jonkinlaista pilkkanimeä, joten maalaistolloa tmv.
Yleensäkin ihmisten lokerointi on tavallaan vastenmielinen harrastus. Mikä tahansa ihmisryhmän lokerointi tavalla, joka aiheuttaa negatiivisen konnotaation on ihan yhtä huono.
Otetaan nyt vaikka “insinööri” esimerkkinä. Juha Sipilää pidetään sellaisena, koska hän ei ymmärrä politiikan ihmillistä puolta — tekee insinöörimäisä ratkaisuja.
Perusongelma on, että ihmisiltä puuttuu tällä hetkellä kykyä käsitellä tietoa luotettavasti. Siirtyminen reaalimaailmasta mielikuvien maailmaan — Sarasvuolaisittain mielikuvatalouteen — ei suju ongelmitta.
Kaikista eniten minua käy sääliksi nuoret ihmiset, jotka vaikuttavat olevan aika hukassa sen suhteen mitä elämässä pitäisi tehdä.
Jollain tavalla vastuun pakoilu kuvastaa tämän hetken poliittista tilannetta ja aikaansaa sen, että ihmiset äänestävät valtaan yhä sattumanvaraisempia tyyppejä. Oli oikein virkistävää lukea lehdestä esim. Paavo Lipposen mielipidekirjoitus koskien euroa — se oli hyvin perusteltu ja kiinnostava näkökulma vaikkapa tähän iänaikaiseen ruikutukseen siitä kuinka hyvin Ruotsilla menee euroalueen ulkopuolella.
Suomessa esim. perussuomalaiset on ihan hyvä nimi kuvaamaan tätä meidän maamme puoluetta, joka on suht maltillinen ja melko järkeviä mielipiteitä omaava puolue, en näe mitään isoa syytä keskustella muista kuin asiakysymyksistä asiallisella tavalla tämän ryhmän kanssa.
1938 mennessä Saksassa oli toteutettu valtava tulonsiirto työläisiltä suurteollisuudelle ja pääomalle yleensäkin. Palkkoja ei juuri ollut nostettu, mutta elinkustannukset olivat nousseet ~25%. Ammattiyhdistysliike, työehtosopimukset ja työtaistelut oli kielletty. Talonpojat olivat tavallaan modernin maaorjan asemassa. Suurteollisuus oli irronnut vapaista markkinoista ja taantumassa sotatarvikkeita tuottavaksi koneistoksi.
Saksan talouselämä oli oleellisesti tuhottu (valjastettu sotatuotannon tarpeisiin) jo 1938. Mistä tänä päivänä löytyy sellainen oikeistopopulistinen liike jolla olisi vastaavat tavoitteet, ja joka tunnustautuisi fasistien ja natsien aatteelliseksi perilliseksi edes vuoden 1938 merkityksessä?
Italian fasimi ja Saksan natsismi eroavat monissa asioissa toisistaan, näkyvimmin rotuopeissaan. Natseille rotuoppi oli aivan keskeisellä sijalla, fasistit puolestaan pitivät rotuasioita ainakin aluksi epäoleellisina. Esimerkiksi juutalaiset pääsivät fasistisen puolueen jäseneksi eikä heitä ylipäätänsä vainottu niin kauan kuin Mussoliini oli vallassa. Italialaisen ystäväni väitti myös, että Italian siirtomaapolitiikka oli kohtuullisen humaania. Itse en tähän asiaan pysty kantaa ottamaan.
Fasismin ja natsismin niputtaminen samaksi käsitteeksi on todellakin kv kommunismin keksintö.
Meillä on muutamia yhden asian liikkeitä puolueina. Vain kaksi niistä pärjää jotenkuten, koska ruotsinkielisyys tai kristillisyys ovat riittävän monelle se ratkaiseva tekijä äänestyskopissa. Muut yhden asian liikkeet eivät pärjää; on piraattipuoluetta, eläkeläispuolueita ja itsenäisyyspuolueita, mutta vain harvalle nuo edustavat jotain niin tärkeää, että se ratkaisee äänestyskäyttäytymisen.
Perussuomalaisten menestys on tainnut johtua siitä, että kolme yhden asian liikettä on löytänyt toisensa ja yhdistänyt voimansa. On SMP:n perintö, jossa ollaan pienen ihmisen puolella, ei niinkään maaseudun vaan pikemminkin duunarin ja (kansan)eläkeläisen. On EU:n vastustaminen ja impivaaralaisuus. Ja on maahanmuuttokriittisyys. Kukin siipi on enemmän tai vähemmän alitajuisesti solminut järkiavioliiton, jossa se hyväksyy muiden siipien ajatukset kunhan saa tuoda omiaan esille. Kun jokaista siipeä kannattaa joku, yhdessä kannattajista muodostuu jo iso joukko.
Kun sitten näistä tuo ykkössiipi on selkeästi vasemmistolainen, kolmossiipi oikeistolainen ja kakkossiipi ei kai oikeastaan ole puhtaasti kumpaakaan, niin lopputuloksena persuja ei enää pystykään asettamaan perinteiselle oikea-vasen-akselille. Populisteja ovat varmasti, sekä hyvässä että pahassa. Mutta eivät minusta sen paremmin oikeisto- kuin vasemmistopopulistejakaan. Olisi väärin poimia vain yhtä siipeä kuvaava nimitys ja kutsua koko puoluetta vaikkapa kansallismieliseksi tai taantumukselliseksi.
Populistien tehtävä on haastaa valtaapitävät ja vetää matto heidän altaan. Koska useimmissa länsimaissa valtaapitävät ovat maltillinen oikeisto-keskusta-maltillinen vasemmisto ‑akselin realipolitikkoja, niin polulistit sekä oikealta että vasemmalta yrittävät kampata heitä.
Joissakin maissa populistit ovat olleet aika pitkän ajan vallassa, oikeistopopulisteista viime aikoina pisimpään Italiassa Forza Italia ‑puolue ja pääministeri Berlusconi ja vasemmistopopulistipuolueista Venezuelan Chavezin perustama sosialistinen liike.
Suomessa Kekkonen oli ainakin opportunisti, heti sodan päätyttyä hän liittoutui neuvostoliittolaisten kanssa ja järjesti että sodanaikaisen hallituksen avainministerit sekä presidentti joutuivat vankilaan. Populisti? — Kyllä minun tulkintojen mukan. Entiset vallanpitäjät oikeisto sekä maltillinen vasemmisto vihasivat Kekkosta pitkään ja hänen pitkä valtakausi synnytti uuspopulisima esim SMP:n muodossa. Kekkonen oli muodolisesti ei-sosialisti mutta eniten tukea hän sai oman puolueensa Maalaisliiton ulkopuolelta Kommunisteilta, ja se riitti jotta hän sai tehdä mitä huvittaa.
Venäjä, Kiina ja USA ovat oma lukunsa.
Vai mitä ajattelette esim Kiinan Kansantasavallasta joka ei hyväksy Taiwanin itsenäisyyttä? Noin isolle maalle kuvittelisi että sillä ei ole pienintäkään merkitystä jos yksi saari jossa asuu kiinalaisia on itsenäinen, mutta ei!
Suomessa asuu nykyisin sellainen äänekäs populistien joukko kanssa, joka haluaa ajaa oikeistolaispopulistista agendaa, mutta pitää suhteita Venäjään tärkeämpänä kuin EU:hun, ja on riemaantunut myös vallan vaihtumisesta USA:ssa. Pietarin Trollitehdas ei tarvitse olla erityisen aktiivinen koska tämä porukka hoitaa asian Suomen maaperällä, tai jossain tapauksissa Espanjan.
Itse en ymmärtänyt, miksei voitaisi vain käyttää sanaa nationalistit. On hassua, että pelkän maahanmuuton, globalisaation ja/tai EU:n vastustuksen pitäisi lisäksi tarkoittaa myös sitä, että on vasemmistolainen, oikeistolainen, konservatiivi tai taantumuksellinen.
Olen kirjoittanut ennenkin, että esimerkiksi itse vastustan maahanmuuttoa, koska maahanmuuttajat ovat äärimmäisen konservatiivisia (liberaali hyvinvointisovinistinen syy) ja monikulttuurinen yhteiskunta segregoituu eri tavoin esimerkiksi säätykierron muuttuessa vaikeaksi huonoilta asuinalueilta ja köyhien alkaessa edustaa toiseutta (vasemmistolaisia hyvinvointisovinistisia syitä), kun taas oikeistolainen tai konservatiivi voisi kannattaa maahanmuuttoa, koska muodostuu halpa ja oikeuksiaan vaatimaton työntekijöiden joukko, ja heikkojen ihmisten auttaminen on kristinuskon velvoittamaa.
Kannatan EU-jäsenyyttä, mutta minusta senkin vastustamista voi luonnehtia nationalistiseksi. Varsin tyypillistä on, että vasemmistolaiset vastustajat kokevat EU:n ‘uusliberaaliksi’ projektiksi ja oikeistolaiset vastustajat ‘sosialistiseksi’ projektiksi. EU:n vastustamiseen liittyy siis niin ikään hyvinvointisovinistisia ajatuksia, joiden lähtökohta voi olla vasemmistolainen tai oikeistolainen.
Eksploitaatioelokuvaksi kutsutaan sellaista elokuvaa, joka pyrkii käyttämään hyväkseen jotain ilmiötä tai taipumusta ja saamaan sen avulla katsojia. Esimerkkinä vaikkapa alastomuus (taipumus tirkistelyyn), joka on lähes takuuvarma keino saada elokuvaa myytyä. Toisaalta eksploitaatioelokuva voi hyödyntää myös muukalaisvastaisuutta. Ehkä esim. muukalaisvihamielisyyttä tai EU-vastaisuutta hyödyntävää politiikkaa voisi kutsua eksploitaatiopolitiikaksi?
Kaikkihan me haluamme, että omaa maatamme tai kaupunkiamme kehitetään haluamamme suuntaan, ja vastustajat muuttavat pois jonnekin muualle jos välttämättä haluavat asua kaipaamansa tyyppisessä maassa/kaupungissa.
“Taantumuksellinen” on huono. Eivät he halua luopua uudesta teknologiasta tai teknologian kehittämisestä edelleen. Eikä kyseisten populististen liikkeiden keulahahmoilla ole esimerkiksi “kyvyttömyyttä vastata globaalin kilpailun tuomiin haasteisiin”. Ei ole syytä ajatella, että keulahahmot eivät itse kannattaisi mainostamaansa aatetta.
Globalisaation hallitsemattomuus, sitä he vastustavat. Siihen liittyy töiden siirtäminen ulkomaille, omistuksen liikkuminen rajojen yli miten sattuu ja vieläpä ihmistenkin liikkuminen valtiosta toiseen enemmän tai vähemmän hallitsemattomasti.
Jos ismille halutaan nimi, se voisi olla vaikkapa “lokalismi” tai “nationalismi”. Se on sukua patriotismille ja sen idean vaalimiselle, että jokaiselle kansalle kuuluu oma suvereeni valtio.
Taantumukselliset ja nationalistit tuntuisivat parhailta napakoilta vaihtoehdoilta.
Kansallispopulisti. Tuossahan se jo pari kertaa yllä keksittiin ja minusta se on hyvä termi. Osuva ja kuvaava.
Sana “taantumuksellinen” on tosiaan suomen kielessä negatiivisesti värittynyt sana. Se on samaa juurta kuin sana “taantuma”, mikä on jo lähellä lamaa. Taantumus on suomen kielessä sanakirjan mukaan menestyksen vastakohta. Lisäksi sanakirjassa sanotaan, että marksilaisissa teksteissä taantumuksellisiksi on tavattu nimitellä oikeistoa ja porvaristoa.
Soininvaaran mainitsemaa sana “reactionary” ei ole englannin kielessäkään kai ihan neutraali ilmaus, eikä sitä kauheasti käytetä neutraaliuteen tähtäävissä tutkimusartikkeleissa ainakaan oikeiston kuvauksina. Neutraalisuutta tavoittelemattomissa teksteissä sitä kyllä käytetään mm. marxilaisuuteen kallellaan olevien kirjoittajien toimesta. Se on valistuksen ajalta peräisin oleva termi, jota on Ranskan vallankumouksesta lähtien käytetty nimenomaan sellaisen ajattelun kuvaajana, jota kirjoittaja itse ei katso edustavansa. Juuri kukaan itse ei kuvaa itseään sillä termillä.
Neutraalimpi ilmaus on esimerkiksi “nostalgism” — “nostalgistit”, jolla toisinaan kuvataan ihmisiä, jotka ihannoivat jotain, mitä on ollut ennen.
No, Espanjassahan oli tällainen “ajoissa pysähtyä ymmärtänyt” fasismi vallassa aina vuoteen 1975 saakka. Vaikka Franco oli yököttävä tyranni, niin ainakaan hän ei koskaan lähtenyt laajentumissotiin. Hänen regiimistään käytetty termi “falangismi” on vain liian tuntematon ja ehkä liikaa Espanjan paikalliseen historiaan sidoksissa oleva, jotta siitä olisi tässä apua.
Jos aseella uhaten vaaditaan jotain ehdotusta, niin omani on “autoritaarinen populismi”. Se erottaa noiden muiden populismin Arhinmäen populismista eikä sisällä ongelmallista viittausta nationalismi- tai rotuoppihaahuiluihin. Ja vaikka molemmat sanat ovat lainasanoja, ne ovat laajassa käytössä ja entuudestaan tuttuja useimmille niistä, jotka sivistyssanoja puheessaan ylipäänsä käyttävät.
Aivan loistavia ehdotuksia joista yhdessä muodostuu aika kattava kokonaisuus. Tämä on paras kommenttiketju täällä pitkään aikaan.
Populismi on näennäistä anti-elitismiä jossa kuvitellaan asioita yksinkertaistamalla ja oletettuja tabuja rikkomalla päästävän lähemmäksi ruohonjuuritasoa ja mattimeikäläisen ajatusmaailmaa. Vaikka usein kyse on vain tuon vaikutelman hyväksikäyttämisestä uuden eliitin vallankäytön tueksi.
Ja itsetarkoituksellisesta hyvien käytöstapojen ja väittelysääntöjen rikkomisesta jolla osoitetaan kansalle “rohkeutta” ja “keisarin uusien vaatteiden” riisumista.
Lähinnä sitä kai käytettiin sodanjälkeisen vasemmiston leimasanana vanhaa (porvaris)establismenttiä vastaan. Sisältää liikaa sellaisia merkityksiä jotka eivät sovi nykytilanteeseen. Pikemminkin päinvastoin.
Sinänsä tuon ajan vasemmistopopulistien kieli ja tyyli oli juuri yhtä naurettavan yliampuvaa kuin nykyisten oikeistopopulistien. Silloin media oli lähes yhtä kärjistynyttä kuin nykysome, teollisuustyöpaikalla luettiin oman aatesuunnan paikallislehteä eikä mitään porvarien hesareita tai turunsanomia edes vahingossa. Ja pienillä tehdaspaikkakunnilla ei hevin päässyt edes vapaa-ajalla (ryypätessä tai urheillessa) omien työ-ja aatetoverien maailmasta.
“Uusi vasemmisto”? perinteinen vasemmisto on yrittänyt uudistua jo pitkään. Ehkä tämä trendi vastaa huutoon? Jos vastapuoli on markkina- ja perinteinen libertarismi, Trump&co ovat tosiaan vasemmalla.
Nostalgia viittaa omakohtaiseen menneen ajan tavoitteluun, omissa nuoruusmuistoissa elämiseen (tai myös harrastuksentapaiseen ja harmittomaan ei-poliittiseen retroelämäntyyliin).
Populismissa yritetään luoda mielikuvaa jostain vanhoista hyvistä ajoista ja “yksinkertaisemmasta”, ongelmattomasta yhteiskuntajärjestyksestä jota ei kuitenkaan ole oikeasti ollut tai joka ei ainakaan ole ollut mikään yhteinen kokemus.
Tämä oli muuten hyvä vertauskuva, mutta kuka päättää sen, minkä poliittisten päämäärien ajaminen on eksploitaatiota?
Voisiko noita “suomi ensin” porukoita nimittää finnopopulisteiksi. Tavanomaisempia muutoksenvastustajia, ennen kaikki oli paremmin ‑väkeä voisi Stilleriläisittäin kutsua impivaaralaisiksi. Arhinmäen populismi on ehkä eräänlaista moralismia (moraalisesti parhaalta kuulostava tai helppotajuisin argumentti voittaa silloinkin, kun se ei ole eettisesti kestävin).
Väitän, että populismia on myös ns. maltillisessa oikeistossa. On sankariyrittäjiä, jotka mielestään aivan yksin pyörittävät koko yhteiskuntaa, on markkinapopulismia, jossa uskotaan markkinamekanismiin sokeasti jne.
Mielenkiintoinen ehdotus, mutta selventäisitkö esimerkein, mitkä liikkeet/henkilöt edustavat tarkoittamaasi autoritääristä populismia.
Itselleni on tullut käsitys, että autoritääriset liikkeet/henkilöt, paitsi että kunnioittavat johtajutta ja kaikenlaisia perinteisiä arvoja, sysäävät esillä olevat ongelmat joillekin syntipukeille. Luonnollisia syntipukkeja ovat tietysti rahavalta, muunmaalaiset, muunrotuisista puhumattakaan.
Vasemmisto-oikeisto ‑jaon toimimattomuudesta nykymailmassa on paljon kirjoitettu ja näyttäisi ainakin tässä pitävän osin paikkansa. Kovin vasemmistolaisella talouspolitiikalla kun nämä tuppaavat toimimaan. Jättäisin oikea/vasen-aspektin pois. Poliittisen konservatismin merkkejä, ainakaan termin aiemmassa merkityksessä, nämä kollot eivät myöskään täytä.
Sen sijaan nationalismi heitä yhdistää, samoin populismi. Nationalistis-populistiset liikkeet? Tai, tuosta sanasta kollot tuli mieleen: isänmaalliset kansanliikkeet? Kuulostaa ehkä vähän turhan juhlavalta, kattavalta ja legitimoivalta jo.
Ei, vaan kun tahtoo “eristäytymistä ja heimoajattelua” saa kuulla olevansa impivaaralainen. Materiaalisen kulutuksen roolin pienentämisen tarpeellisuudesta en sinsänsä ole eri mieltä.
Millä tavalla ajattelit kehittää Helsingin keskustaa eristäytyneelle heimoelämälle sopivammaksi?
Minusta oikeistopopulistit niin Ranskassa (Front National) ja Saksassa (Vaihtoehto Saksalle) ovat 1930-luvun fasistien perillisiä mutta erilaisissa muodoissa ja aate on muuttunut osittain antisemitismistä islaminvastaisuuteen (muslimit nähdään tässä asiassa kokonaisuudessa vaikka he ovat itseä asiassa hyvin hajanainen yhteisö)
Minusta sana kansallismielinen populisti olisi parempi koska vastakohtana on Skotlannin kansallispuolueetta edustavalle nationalismille joka on liberaalinationalismia (englanniksi Civic nationalism) jota muuten puolue itsekin korostaa.
Peronismi oli Argentiinan entisen presidentin kohdistuva henkilöpalvonta joka oikeastaan keksittiin Peronin kuoleman jälkeen. Argentiinassa tätä edusti vielä viimeksi presidentti Cristina Fernández de Kirchner. Peronismi ei ollut mitenkään yleismaailmallinen fasistinen liike vaikka siinä oli paljon Italian fasismin piirteitä. Se oli eräänalainen kolmas tie Etelä-Amerikan maille mutta se ei levinnyt paljonkaan Argentiinan ulkopuolelle. Se henkilöityi niin paljon Juan Peroniin ja tämän vaimoon Eva Duarteen. Peronismi voidaan verrata itse asiassa 1970-luvun kekkoslaisuuteen ja Kekkosta Juan Peroniin.Samanlaisuuksia oli paljon. Peronismistä on hyvä radio-ohjelma Ylen Elävässä arkistossa linkki (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/01/peronismi-eli-argentiinan-kolmas-tie) Kannattaa kuunnella, se avaa hyvän kuvan nykypäivän Argentiinasta.
Eikä tee — insinöörimäiset ratkaisut toimivat.
Esimerkiksi Yhdysvalloista. Yleisemmin tästä nykyisestä pankki- ja suurteollisuusjohtoisesta oikeistoliikehdinnästä, jossa demokraattista kontrollia taloudesta ja yhteiskunnasta pyritään vähentämään.
Autoritäärinen populismi tavoittaa paljon tämän ilmiön keskeisistä piirteistä, mutta onko tässä kontekstissa jotain puoluetta/liikettä/toimijaa, jolla nationalismi ei muka olisi keskeinen osa ajattelua.
Se syy miksi fasismilla on huono kaiku on että se johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä kiihtyvään aggressioon joko vähemmistöjä tai ulkovaltoja kohtaan. Ja näin siitä riippumatta onko kulloinenkin suuri johtaja pohjimmiltaan kovin aggressiivinen. Koska kun johtaja ei varsinaisesti pysty tekemään yhtään mitään niille todellisille ja kuvitelluille ongelmille jotka hän on kannattajiensa iloksi vääryyksinä luetellut, johtaja voi joko heittää hanskat tiskiin tai sotia.
Euroopassa käytetään termejä “radical right” ja “populist right” oikeistopopulismista.
Suomeksi siis radikaaloikeisto ja oikeistopopulismi. Ihan hyviä nimityksiä.
Äärioikeisto on radikaalioikeistosta vielä oikeammalla.
Neo-nationalismi, uuskansallismielisyys.
Ja siitä taipuukin sopivasti neo-naz..
Ei se käy, sillä nationalisti voi mielestäni olla olematta populisti.
Vaikkapa entisajan aatelisäätyiset nationalistit olivat niin kaukana rahvaanomaisesta populismista kuin olla ja voi. Kyllähän elitistikin voi olla nationalisti.
Taantumuksellinen on niin ympäripyöreä ja menneiden vuosikymmenien retoriikassa kulunut leimakirves että sitä tuskin kannattaa käyttää sillä tuolla nimikkeellähän on perinteisesti vasemmisto ja laitavasemmistopiireissä nimikoitu about kaikkia jotka eivät ajattele yhtä “edistyksellisesti”
Tässä on hyviä pointteja !!
1) Tein saman huomion kuin tämä että sana “taantumuksellinen” ymmärretään historian kannalta väärin monissa tämän postauksen kommenteissa. Suomessa taantumuksellinen on ennenkaikkea 60-lukua edeltävinä aikoina kommunistien demagoginen termi porvarillisesta poliitikosta.
Veikkaisin että sanan alkuperä juontuu siitä että noina aikoina Marxilainen teoriaviljely vielä kukoisti ja että sosialismi nähtiin paitsi spesifisesti yhteiskunnallisena oikeudenmukaisuutena, niin myös moniulotteisesti edistyksellisyytenä. Näiden yhteinen vastakohta on “taantumus”.
2) “Nostalgismi” voisi olla yksi käypä ehdotus Oden peräänkuuluttamalle nimitykselle sille mitä Trumpin, Soinin, ja muiden vastaavien kannattajat todella haluavat. Populismi, rasismi, fasismi ovat sanoja joita käytetään usein harkitsemattomasti.
Termit ovat nykypäivänä aivan sekaisin.
Onko vasemmistolaisuus samaa kuin sosialismin kannattaminen, vai yleensä vaan työväen etujen ajamista. Lasketaanko työttömät työväeksi? Onko Vasemmistoliitto sosialistinen puolue, vaikkei ilmoita sosialismia ajavansa? Entä mitä on oikeistolaisuus, sosialismin vastustamista vai yleensä vaan muiden kuin työväen etujen ajamista? Ovatko vihreät, persut ja RKP selkeästi oikeistoa vai vasemmistoa, kun niissä on sekaisin stalinisteja, sosialismin vastustajia, duunareita, herroja?
Entä mitä järkeä on sanoa maahanmuuton vastustajia äärioikeistolaisiksi, kun eihän maahanmuuton pitäisi sijoittua oikeisto-vasemmisto ‑akselille mitenkään. Vastustajatkin ovat paljolti juuri duunareita. Eikä vastakohtana olevia suvakkejakaan nimetä äärivasemmistolaisiksi. Ja miksi duunareiden kannattamat populistipuolueet leimataan oikeistolaisiksi, kun ne menestyvät ajamalla duunarikannattajiensa toivomia asioita.
Aikoinaan hyvin toimineen oikeisto-vasemmisto ‑jaottelun voisi nykypäivänä hylätä jo kokonaan.
Minua voit kutsua vaikka äärihitleriläiseksi, en siitä loukkaannu, vaikka siinä on totuutta nolla prosenttia.
Tässähän on oikeastaan kaksi vaatimusta järjelliselle termille tai termeille.
Yksi on se, että sen pitäisi luokitella mielekkäästi samanlaiset liikkeet yhteen ja erilaiset erikseen sen sijaan että se niputtaisi kovin erilaisia liikkeitä yhteen ja jättäisi kategorian ulkopuolelle sellaisia liikkeitä, jotka sinne oikeastaan järkevästi katsottuna kuuluisivat.
Toinen taas on se, että sanan tulisi antaa suhteellisen oikea kuva siitä luokasta, jota se kuvaa.
Jos ensimmäinen kriteeri täyttyy, ihmiset pystyvät kommunikoimaan keskenään. Kun suvakki kutsuu minua rasistiksi, tunnistan itseni ja kun me rasistit kustumme suvakkia, sen häntä heiluu kyllä.
Tietenkään kumpikaan osapuoli ei oikein tykkää näistä nimityksistä, mutta viestintä pelaa, vaikka me rasistit hyvin tiedämme, ettemme ole rasisteja missään sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hankalampaa on se, jos tulee niputetuksi aivan erilaisia ilmiöitä samaan luokkaan. Ja nyt olen hieman epävarma siitä, onko tässä haussa sana luokalle, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan.
Taantumus kuulostaa suorastaan hilpeältä mutta reaktionäärisyys on siinä mielessä perusteltu sana, että monia näitä viime vuosina nousseita liikkeitä yhdistää oikeastaan vain se, että ne ovat nousseet kansan reaktiona johonkin. Ne eivät ole populistisia siinä mielessä että ne kosiskelisivat kansaa epärealistisilla lupauksilla vaan ne ovat nousseet kansasta itsestään reaktiona johonkin eliitin utopiaan mitä ei haluta enää yhtään lisää.
Olisi väärin kutsua tätä reaktiota konservatiiviseksi a priori, koska osa reaktioliikkeistä on konservatiivisia ja osa taas ei. Hukkaamme informaatiota jos menetämme sen tiedon, onko reaktiivinen liike x konservatiivinen vai ei.
Siinä mielessä nyt käynnissä olevalla liikehdinnällä ei ole mitään tekemistä 1930-luvun kanssa, että natsismilla ja fasismilla oli selkeästi taustallaan aate, joskin ne saivat kannatusta siitä, että ne syntyivät osaltaan vastareaktiona kommunismin uhkaan.
Nyt sen sijaan on kyse aatteettomien ihmisten kapinasta (ja napinasta) utooppiseksi koettua aatetta vastaan, eikä tällä kapinalla oikeastaan ole mitään sellaista aatteellista sisältöä kuin jollakin natsismilla tai fasismilla. Ei mitään ohjelmaa, ei filosofiaa, ei maailmankuvaa. Liikkeiden sisällä on ihmisiä, joista osa on konservatiiveja, osa klassisia liberaaleja, jopa sosiaalidemokraatteja. Heitä yhdistää vain käsitys siitä, että näin ei voi jatkua.
Eikä näin voikaan jatkua.
Populisti on menettänyt sanana aika lailla jo merkityksensä kuten vaikka rasisti tai suvaitsevainen, kaikkia niitä käytetään yhteyksissä johon ne eivät kuulu.
Kun nyt puhutaan populismista, niin sitä käytetään paljon esim. sellaisissa yhteyksissä, missä joku haluaa puolustaa kansanvaltaa eli demokratiaa, jolla yleensä ainakin ennen on ymmärretty paljon laajempaa kansalaisten vaikutusvaltaa kuin edustajien valitseminen eli ns. edustuksellinen demokratia.
Olisiko siis järkevämpää, ettei keksittäisi lisää uusia leimakirveitä ja lopetettaisiin entistenkin käyttäminen, koska tuollaisten leimojen alle on aina helppo kasata ja myös kasataan ihmisiä, jotka vain ovat eri mieltä kanssaan. Aivan kuten mainitun “taantumus” sanan alle, on hyvä muistaa että usein myös “uudistukset” ovat jo aiemmin historiassa kokeiltuja asioita ja uudetkaan muutokset eivät välttämättä ole hyviä, vaan voivat viedä maailmaa taaksepäin.
Ei se ole mitään populismia, jos se ei vetoa kansaan ja jos siinä ei vedota kansaan, kuten esim. sokeassa markkinataloususkossa.
Esimerkiksi libertarismi on Suomessa anti-populismia kun kansan parissa sitä suunnilleen vihataan.
Taantumuksellisia, populisteja, natseja ja fasisteja “arvostelevat” poliitikot eivät halua nähdä todellisuutta, koska se kääntää syyn juuri heihin.
Esimerkiksi Trumpista ei olisi koskaan tullut presidenttiä ilman sitä politiikkaa, jota Obama ja Clinton edustivat.
Syy on juuri Soininvaaran kaltaisissa poliitikoissa, joilla ei ole mitään kosketusta äänestäjien enemmistön elämään. Soininvaaralle raha on ollut helppoa rahaa. Käytännössä ainoa tulosvastuu on ollut vaaleissa. Kaksi kautta on riittänyt varmaan toimeentuloturvaan.
Onneksi demokratia sisältää “mekanismin”, joka lopulta “lyö korville” elitisoituneita poliitikkoja.
Usein syntipukiksi on nimetty Angela Merkel, hänellähän on ollut valtaa ja vastuuta EU-tasolla. Suomessa kritiikki on kohdistettu päättäjiin, jotka ovat vastuussa vaikkapa Suomen euro- ja EU-politiikasta tai turvapaikkapolitiikasta.
Voisi olla hyvä vielä tarkentaa, mille käsitteelle olemme etsimässä termiä. Onko esimerkiksi Hollannin pääministeri Mark Rutte “oikeistopopulisti”?
Helsingin sanomat (24.1.2017):
Rutte arvioi avoimessa kirjeessään, että hollantilaiset kokevat olonsa kasvavissa määrin ”epämieluisaksi” niiden Hollantiin muuttaneiden vuoksi, jotka ”ahdistelevat homoja, viheltävät lyhythameisille naisille tai leimaavat tavallisia hollantilaisia rasisteiksi”. Rutten mukaan heidän, jotka eivät sopeudu Hollantiin tai jotka arvostelevat hollantilaisia arvoja, tulisi ”käyttäytyä normaalisti tai lähteä pois”.
Mitä vikaa Brexitissä on? Uskallan vaikka lyödä vetoa, että Britannian talous menestyy paremmin kuin EU:n talous, kun tilannetta tarkastellaan 20 vuoden päästä.
Oikeistopopulismista en tiedä, mutta populismi sanan tilalle voisi leimasimeksi laittaa vaikka kansanvalta eli demokratia.
Nythän on vallalla sellainen ajattelu, että kansalaiset ovat liian tyhmiä osallistuakseen päätöksentekoon muuta kuin korkeintaan vaaleissa. Niissäkin he äänestävät kuulema yhä useammin väärin, hehän voivat äänestää vaikka populisteja.Yhteiskunta on muuttunut niin monimutkaiseksi, että äänioikeus on oikeastaan jo historiallinen jäänne, aika taantumuksellista. Eiköhän anneta komission hoitaa tämä homma ja valtuuttaa heidät valitsemaan jatkossa seuraajansa.
Oikeistopopulismi on aivan hyvä nimitys tälle persut-Trump ‑akselille. Kysehän kuitenkin on koko läntisen maailman laajuisesta ilmiöstä, jolla on vähän toisistaan poikkeavia kansallisia ilmenemismuotoja.
Kommenttiketju näyttää olevan noin puolillaan lähinnä leimaamis- ja pilkkatarkoituksessa tehtyjä ehdotuksia. Hyvien tapojen mukaista on kuitenkin kutsua ihmisiä sillä nimellä, jolla he haluavat itse itseään kutsuttavan.
Perussuomalaiset kutsuvat itseään populistiseksi puolueeksi, vaikka sana saattaa olla joillekin muille haukkumanimitys. Määriteosa “oikeisto” on paikallaan, koska se toisenlainen populismi on ominaista puolueille, jotka sijaitsevat persuista vasemmalla. Hassua kyllä, vasemmisto ei ole ollenkaan yhtä avoin populistisista taipumuksistaan, joten puhukaamme siitä vain hiiskuen.
Jos joku haluaa tehdä politiikkaa juuri käymällä määrittelykamppailuja ja kutsumalla persujen ideologiaa vaikka äärihitlerismiksi, niin mikäs siinä, mutta asioiden ymmärtämistä tai analyyttista keskustelua sillä ei kyllä edistetä.
“Taantumuksellinen” on niin negatiivisesti latautunut sana, että tuskin kukaan käyttäisi sitä itsestään ainakaan vailla mitään ironiaa tai sanan haltuunottopyrkimyksiä, ja siksi se tulisi korvata tai hylätä. Suomen kielessä vain sattuu olemaan joitakin tällaisia vakiintuneita mutta ongelmallisia sanoja.
Ihmiset kiintyvät sanoihin hassuilla ja valikoivilla tavoilla. Yliopiston kuppilassa kukaan tuskin väittäisi, että “neekeri” on hyvä neutraalin yleiskielen sana, mutta jo termi “uskonpuhdistus” on monen mielestä täysin käyttökelpoinen. Olen itse käynyt tämän keskustelun kerran, ja todella hämmästelin sinänsä ihan fiksujen ihmisten uppiniskaisuutta ja halua puolustaa jotakin sanaa, jossa heillä ei pitäisi olla mitään henkilökohtaista kiinni. Ev.lut kirkkokin käyttää nykyisin termiä reformaatio, joka on kaikille eurooppalaisille kielille yhteinen.
Lopuksi haluaisin retorisesti kysyä, että olisiko väärin sanoa, että tunnettu papisti ja uskonpuhdistuksen kieltäjä Timo Soini ei ole sopiva mies johtamaan Perussuomalaisia, tuota maamme neekerivastaista taantumuspuoluetta?
Koska “vihervassari” ja “viherkommari” ovat jo vakiintuneita ilmaisuja vihreistä populisteista niin vastapainoksi ehdotan seuraavia:
“Kaasugrillimies” = omakotitalossa asuva autoileva ylempi toimihenkilö (Soinilta lainattu)
“Kummola-mies” = urheilua maailman tärlkeimpänä asina pitävä vanhempi oikeistovaikuttaja (Kirsi Pihalta lainattu)
“Punainen vuorineuvos” = YYA-ajassa elävä ja idänkaupalla vaurastunut keskustalainen teollisuuspamppu
“Risto Reipas” = yli-innokas transatlanttisessa maailmassa elävä kokoomus- tai entinen nuorsuomalaisvaikuttaja jolta on lautaset viety nenän edestä
“Zyssen tallilainen” = nuori ulkonäköönsä panostava kokoomusvaikuttaja jolle lähinnä sydäntä ovat viinien myynti ruokakaupassa ja anniskelun vapauttaminen
“Kalapuikkoviiksimies” = vanhempi kansanedustajaherra maakunnista joka viihdyttää itseään yrittämällä flirttailla nuorten naispolitikkojen tai median edustajien kanssa
“Baskerihippi” = entinen viherkommari joka on tehnyt reinkarnaation ja ruvennut oikeistopopulistiksi
“Suti” = politiikkaan siirtynyt entinen poliisipäällikö tai upseeri, karskista huumoristaan tunnettu
“Teflonface” = nuori sliipattu kokoomus- tai rkpläinen liike-elämän edustaja tai poliittinen broileri, missiona suurituloisten verotaakan keventäminen
“Vesisänkytäti” = keski-ikäinen tai vanhempi politikkorouva joka levittelee yksityiselämäänsä
“Bemaridemari” = johtavassa asemassa julkisella sektorilla tai valtioyhtiöissä, SDP:n jäsenkirja vain uransa takia. “salonkibolsheviikki” vanhempi nimitys ilmiölle
“Uus-Alkiolainen” = raittiutta ja kovaa raatamista ihannoiva uskonnollishenkinen keskustavaikuttaja
Kansallispopulismi-sana on jo käytössä lehdistössä, joten se on paras valinta. Kaikki kansallispopulistit eivät ole vasemmistopopulisteja, vaikka Le Pen, Podemos ja Syriza ovat, persut lievästi. Nostalgismi voi joskus olla hyvä sana. Muunlaiset vasemmistopopulistit ovat ehkä internationalistipopulisteja, liian pitkä sana. Jälkimarksisteja?
Eksploitaatioelokuvat tehdään mahdollisimman nopeasti ja halvalla. Minusta esim. muukalaisvihan hyödyntäminen poliittisen vaikutusvallan saamiseksi on halpamainen keino. Perustelen tätä sillä, että näkökulma on hyvin itsekäs, yleistä ihmisarvoa vähättelevä ja myöskin ongelmia yksinkertaistava. Olet toki oikeassa siinä, että kaikissa tapauksissa rajanveto ei ole selvä.
Viittasin siihen, mistä alkuperäisessä postauksessa oli puhe: “Brexit, Trump, Le Penin nousu, Itävallan Vapauspuolue ja se osa perussuomalaisista, joka ei ole palannut demareihin tai kohta palaa. Moni niputtaa tähän vielä Putinin.” Listan ulkopuolellakin tietysti on samaa porukkaa, esim. Filippiinien Duterte.
Jotta materiaalisesta kulutuksesta päästään eroon, on estettävä ihmisten ja tavaroiden liike ja siirryttävä paikallisuuteen.
Mahdollisimman vähän tavaroita ja rahtilaivoja, mahdollisimman vähän matkoja. Mahdollisimman vähän palveluita. Sillä tavalla suojellaan maapalloa.
Suomen kielen sanojen varhaishistorian selvittämisessä auttaa usein Historiallinen sanomalehtikirjasto, jossa on kaikki Suomen sanomalehdet vuoden 1910 loppuun saakka (ja uudempiakin, mutta ei avoimessa webissä koska tekijänoikeudet).
Sana taantumuksellinen näyttää tulleen käyttöön noin vuonna 1900, ja 1900-luvun alun Suomessa sillä näyttää olleen kaksi päämerkitystä, jotka molemmat esiintyvät lehdissä vuorotellen. Toinen on tämä jo puhuttu eli vasemmiston haukkumasana oikeistosta. Mutta toinen on käyttö viittaamaan sortokausien ns. Suomen-syöjiin Venäjän duumassa ja muualla Venäjän yleisessä mielipiteessä: Suomi haluaisi säilyttää autonomisen asemansa, mutta taantumukselliset panevat vastaan.
Eli kyllä sanaa taantumuksellinen on sinänsä käytetty myös puhuttaessa nationalisteista, ja muidenkin kuin vain vasemmiston toimesta — jo niin pitkään kuin koko sana on ylipäänsä ollut käytössä.
Trumpin ja republikaanien osalta meillä kyllä on tämä kätevä tarkistuslista:
http://www.ratical.org/ratville/CAH/fasci14chars.html
Toisaalta tietynlaisilla taktiikoilla noille asioille voidaan tuottaa tiettyä kovaa sekundääristä kannatusta, jolloin siitä tulee populismia. Näinhän republikaanit ovat Yhdysvalloissa tehneet.
Järkeviä, eliitin kannattamia asioita ei muuten koskaan kutsuta populismiksi, vaikka niille löytyisikin kannatusta. Esim. demokratian puolustajia kovin harvoin kutsutaan populisteiksi. Sattumaako?
Tämä kansallispopulististen liikkeiden aatteettomuus on yleinen, mutta minusta jotenkin tarkoitushakuinen väite. Tavoitteena on yleensä paluu perinteiseen suvereeniin kansallisvaltioon, jonka taustalla on käsitys että kulttuurinen yhteisö määrittää valtiollisen suvereniteetin rajat eikä päinvastoin.
Kukaan ei tosissaan väitä että 1800-luvun nationalismi ja kansallismieliset liikkeet olisivat jotenkin vailla aatteellista sisältöä ja filosofiaa, mutta kun pyritään samaan päämäärään konservatiivisesta “näin ei voi jatkua” ‑näkökulmasta, aatteet, filosofia ja kulttuuri ovatkin maagisesti kadonneet jonnekin.
Todellisuudessa sellaista kansallista kulttuuria, myyttejä, ihanteita, historiaa, tarinoita joihin rivikansalainen voi kiinnittyä on ylenpalttisesti tarjolla yksinkertaisesti siitä syystä että kansallispopulistinen tie on jo kertaalleen (1800-luvulta alkaen) kuljettu ja siihen liittyvä sisältö kehitetty. Se ei ole kulunut loppuun ensimmäisellä käyttökerralla.
Tässä suhteessa esimerkiksi EU on jo paljon hankalammin hahmotettavissa. Kalevalaa kyllä opetetaan kouluissa mutta esimerkiksi eurooppalaisen yhteiskunnan synty on täysin hämärän peitossa. Suomalainen kansallismielinen saattaa osata Uuno Kailaansa ulkoa, mutta ei välttämättä pysty selittämään mitä “takana länttä ja Eurooppaa” tarkoittaa, miten se eroaa “Aasiasta ja idästä”, ja miten tähän on tultu. Yritä siinä sitten kiinnittyä johonkin hähmäiseen eurooppalaisuuteen selkeän ja konkreettisen isänmaallisuuden sijaan.
Kiitos tiedosta. Mutta tässä on kyllä paikallaan huomauttaa että 1940-luvulla esim. Hertta Kuusinen puhui taantumuksellisista, ja aivan takuulla nämä “taantumukselliset” halusivat Herttaa enemmän välttää Suomen syödyksi tulemista !
Huomiosi on varmaan ihan oikea, ja osoittaa silloin kuinka hankalaa poliittinen terminologia voi olla. Nykyinen ja globaali esimerkki on sanan liberaali eri merkitykset jotka voivat olla räikeän vastakkaisia USA:ssa ja Euroopassa.
Jos lukee HS:n tai Ylen satunnaisen jutun esim. Marine Le Penistä, niin saman jutun aikana Front Nationaliin viitatessa saatetaan käyttää termejä “äärioikeisto”, “oikeistopopulisti” tai “nationalisti/kansallismielinen”. Toimittajillakin on siis termit hukassa, ja voi olla että toimittajien henkilökohtainen ideologia on myös osasyynä leimaamisessa.
Äärioikeisto viittaa mielestäni selvästi ulkoparlamentaariseen toimintaan; mellakointiin, väkivaltaan ja sillä uhkailuun. Tästä syystä se ei ole sopiva noihin Soininvaaran luettelemiin esimerkkeihin. Tosin sitä voi käyttää kuvaamaan vaikkapa Kreikan Kultaista Aamunkoittoa.
Oikeistopopulismi taas on häilyvä termi, jota käytetään myös leimaamistarkoituksessa. Esimerkkinä nyt vaikkapa Saksan AfD, jota vielä viime europarlamenttivaalien aikaan kuvattiin termillä “professoripuolue”, koska puolueessa oli paljon akateemisia, ja puolue oli erittäin kriittinen euron suhteen. Kun puolue otti merkittäväksi teemakseen myös maahanmuuton, niin puolue sai “oikeistopopulismin” leiman.
Sampo Terho sanoi joskus, että perussuomalaisia yhdistävä tekijä on isänmaallisuus.
Itse suosin termiä kansallismielinen tai nationalistinen, jotka molemmat ovat mielestäni aika neutraaleja termejä.
No, ainakin useat nimekkäät puolueen edustajat ovat sanoneet olevansa sosialisteja mm. Arhinmäki.
Esimerkiksi Kerkko Koskisen mukaan Ultra Bran reunion-keikat on “nostalgiaprojekti”.
Onko kyse siis persuilusta ja oikeistopopulismista.…?
Historian ja maantieteen opetus oli yläkoulussa ja lukiossa numeroiden pänttäämistä, vuosilukujen ja teollisuustuotannon lukujen.
Toinen juttu on että jos on kiinnostunut ylipäänsä niin silloin ymmärtää jotain. Jos on kiinnostunut vain urheilusta ja autoista ja tyttöjen iskemisestä niin ymmärrän että historia ei kiinnosta. Meillä luettiin jo alakouluikäuisnä naapurikavereiden kesken antiikin ja keskiajan Eurooppasta kertovia “kuviteltuja klassikko” ‑sarjakuvia. Lisäksi auttoi ymmärtämistä se että pikkupoikana olin käynyt Roomassa, Pompeijissa ja Venetsiassa. Myös uskonto ja raamatun tapahtumat avautuivat eri tavalla koska tiesi miltä antikin ajan temppeli ja muut tärkeät rakennuskset näyttivät.
Suomalaisten vapaa-ajanmatkailu kohdistuu liikaa rantalomakohteisiin ja vastaaviin joilla ei ole ankkurointia historiaan, tai ainakin Euroopan historiaan, koska Aasia vetää jostain kummasta syystä.…
Putin on tsaari pitkässä bysanttilaisten vahvojen miesten jatkumossa, ja selkeästi autoritaarinen hahmo järjestelmässä jossa hallitsija on lain yläpuolella.
Mutta nuo muut. Miten ihmeessä kapina eliittiä vastaan kansallisen itsemääräämisoikeuden puolesta demokraattisen järjestelmän puitteissa on autoritaarista populismia?
Jos olen sitä mieltä että piirtämällä punainen viiva äänestyslippuun köyhälistön sorto loppuu ja sääty-yhteiskunta lakkaa olemasta, kun oma porukka pääsee valtaan, olenko silloin autoritaarinen?
Maahanmuuton vastustajia kutsutaan äärioikeistolaisiksi historiallisista syistä. Aikoinaan natsit vastustivat pontevasti kommunismia ja ammattiyhdistysliikettä, ja nationalismi koetaan kansallissosialismin jatkajaksi. Minulle on myös syntynyt vaikutelma, että nykyisistä suvaitsevaisista moni olisi aikaisemmin ollut kommunisti.
Monissa kysymyksissähän vasemmisto–oikeisto on hyvä jako, esimerkiksi:
Sosiaalipoliittinen vasemmisto–oikeisto:
Mikä tulee olla sosiaaliturvan taso? Tuleeko köyhiä tarkkailla ja kurittaa, vai voiko heille antaa liekaa? Tuleeko koulujärjestelmän tukea eri tavoin säätykiertoa? Tuleeko köyhille järjestää hyvätasoinen sairaanhoito?
Talouspoliittinen vasemmisto–oikeisto:
Saako julkisin varoin rahoittaa yksityisiä sairaanhoitoyrityksiä? Saako valtion rautateillä liikennöidä VR:n lisäksi yksityisiä yrityksiä? Saako valta- ja moottoriteitä yksityistää?
Ainakin seuraavia jakoja voi myös tehdä:
Liberaali–konservatiivi:
Tuleeko mm. prostituution/bordellien, kannabiksen tai eutanasian olla laillista?
Maahanmuuttokriittinen–suvaitsevainen:
Tuleeko pakolaisia ottaa vastaan?
Vapaakauppa–merkantilismi:
Tuleeko kaupankäynnissä maksimoida tehokkuus suhteellisen edun periaatteella?
Nähdäkseni mikä tahansa yhdistelmä edellisistä on mahdollinen.
Yhdysvalloissa leviävää syöpää, jossa hyvinvointivaltion kannattajat kutsuvat itseään sosialisteiksi, on kaikin keinoin vältettävä suomalaisessa politiikassa. Se tekee keskustelun erittäin vaikeaksi, koska silloin sosialisti voi tarkoittaa mitä tahansa, sitä käytetään tyypillisimmin tieteellisestä kirjallisuudesta poikkeavalla tavalla ja se on hyvinvointivaltion kannattajia leimaavaa.
Jos kaikki joukon A alkiot sisältyvät joukkoon B, kaikki joukon B alkiot eivät välttämättä sisälly joukkoon A.
Isänmaallinen kansanliike ja pelkkä isänmaallisuus on mielestäni liian epäneutraaleja; edellinen liian negatiivinen ja jälkimmäinen liian positiivinen.
Tarkoitin siis sitä osaa alkuperäisestä viestistä, jossa puhuttiin eristäytymestä. Helsingin tulee eristäytyä, eikä riitä, että jossain päin Suomea tai länsimaita on eristäytyneitä alueita. Eristäytymisellä viitataan tässä yhteydessä tietyn tyyppisen maahanmuuton poistamiseen.
Se, onko jokin halpamaista, on kovin subjektiivista.
Kommenttini tuskin sensuroitiin, joten se kai katosi bittien taivaaseen. Toistan oleelliset asiat:
Kiitos, perustelu tuli selväksi. Kaikissa näissä tapauksissa on myös nationalistisia piirteitä, mutta nehän kuuluvat autoritääriseen ajatteluun.
En kuitenkaan kannata “autoritääristä populismia” oikeistopopulismin synonyymiksi. Historiassa on ollut myös autoritäärisiä vasemmistopopulisteja, esim. Lenin, Mao, Castro ja Chavez. Peronkin taisi olla aika vasemmistolainen.
Monessa yhteydessä tätä on jäsennetty nelikentällä, jonka akseleina ovat vasemmisto — oikeisto ja uudistusmyönteinen — konservatiivinen. Kehikko toimii aika hyvin, viittaan vaikka demarien puheejohtajakisaan, taikka Berneriin.
Kehikko menisi mutkikkaammaksi, jos siihen otettaisiin kolmas kohtisuora akseli, jonka toinen pää olisi “autoritäärinen” , toinen “aidosti demokraattinen”(* , mutta se kuvaisi paremmin tämäpäiväistä menoa, vrt esim Chaves Venezuelassa, Laki ja Oikeus Puolassa jne.
Populisteja löytyy kehikon joka laidalta.
(* Aidosti demokraattisella tarkoitan Montesquieun vallanjako-oppia ja lehdistön vapautta kunniottavia toimijoita.
Vuonna 1973 eduskunnassa Kekkosen valinnan mahdollistavan poikkeuslain lähetekeskustelussa kymmenisen kansanedustajaa leimattiin äärioikeistolaisiksi kun he uskalsivat vastustaa lakiesitystä epädemokraattisena (Vennamo puhui ironisesti uusdemokratiasta).
Sittemmin koko prosessia on pidetty Suomen historian häpeäpilkkuna.
Kyllä, äärioikeistolaiseksi leimaamisella on Suomessa pitkät perinteet.
No, et ole ainakaan Tommin tarkoittama autotaarinen (oikeisto)populisti.
Jos olisit äänestämisesi lisäksi sitä mieltä, että vahvaa johtajaa tarvitaan tässä ja nyt, diskuteeraaminen riittää, ja että elämä sosialistisissa maissa oli ihan OK, ainakin tasa-arvoista, ja että suhtaudut suopeasti kuriin ja järjestykseen, mutta epäilet taiteilijoita ja muuta intelligentsijaa, ja jopa uskot, että rationaalisuus ei ole kaikki, vaan on olemassa ihmistä suurempia asioita; jne, sinut taatusti kvalifioitaisiin autoritääriseksi, mutta vasemmistolaiseksi sellaiseksi.
Totuuden nimessä, näitä autoritaarisia piirteitä meissä jokaisessa on, mutta ratkaisevaa on missä määrin.
Sampo Terho on viitannut Perussuomalaisten “aatteeseen”.
Kovin paljoa sitä ei ole avattu, kovin lähellä se kyllä on Italian 1920-luvun fasismia. (Lukekaa vaikka Wikipediasta tarkemmin mitä se on.) Eteenkin talouspolitiikkaa.
Tunnetusti Neuvostoliitossa ei käytetty juurikaan termiä “kansallissosialismi”, liikaa muistutti internationalista sosialismia. Siksi se korvattiin ‘fascismi’ ja ‘hitleriläisyys’ ilmauksilla.
Suomeen on aina tultu, tänne on tuotu niin kauppatavaraa kuin aatteita. Teollisuus rakennettiin ulkomailta tulleiden yrittäjien hankkimalla ulkomaisella rahoituksella ja ulkomaalaisten asiantuntijoiden osaamisella ja tuoduilla koneilla — ja tuotteet menivät vientiin ulkomaille. Työvoimaa oli Suomesta, voimaa koskista. Raaka-aineita tuotiin myös, jotain saatiin metsistä.
2017 voisi jo tunnustaa kansainvälisen perintömme.
Kysymys on hyvä, mutta vastaukset eivät ole helppoja. Käsitteen populismi alle voidaan lukea niin paljon erilaisia ryhmiä, että ne kaikki kattavaa nimitystä ei varmastikaan löydy. Ehkä tuo oikeistopopulismi on riittävän hyvä.
Olennaista populismissa näyttää olevan nykymenon vastustaminen, poliittisen “eliitin” näpäyttäminen, käpertyminen sisään- ja taaksepäin, ja tämä kaikki hyvin konservatiivisesta arvomaailmasta lähtien.
Keinoina ovat tunneperäinen asioiden yksinkertaistaminen, pahimmillaan suorastaan tahallinen vääristely ja valehtelu. Siksipä kieleen ovat syntyneet käsitteet totuudenjälkeinen aika ja vaihtoehtoinen totuus. Jos tosiasiat eivät populistia miellytä, keksii hän asennemaailmansa pohjalta uusia “totuuksia”.
Kokonaisuuteen liittyy sekin, että vaikka me perinteiset asiapolitiikan kannattajat haluaisimme selventää käsitteitä, monet populismit pyrkivät nimenomaan sotkemaan niitä.
Olen joskus verrattuna populismia lääketieteen maailmaan. Siellähän on tieteeseen ja tosiasioihin perustuvan lääketieteen rinnalle syntynyt käsite uskomuslääketiede, johon monet haluavat uskoa, vaikka tieteellinen näyttö puuttuukin. Eikö politiikan puolella voisi vastaavasti puhua uskomuspolitikoinnista? Siitä ei vain saa napakkaa termiä koko ilmiölle.
Kansallispopulismi voisi olla hyvä nimi. Kaikille “oikeistopopulisteille” on ominaista kansallismielisyys, sen sijaan osa, ainakin Ranskan Kansallisrintama, on talouspoliittisesti vasemmalla ja osa oikealla. Myös “konservatiivipopulismi” voisi olla hyvä mutta kuulostaa aika nimihirviöltä.
Tai ehkä taivun tähän kantaan. Arvokonservatismi on sikäli sosialismia pahempaa, että edellinen vaatii teemapuistonsa rakennuspalikoiksi ihmisiä itseään siinä missä sosialisteille riittävät heidän rahansa tai parhaassa tapauksessa vain osa niistä.
Listaat lähinnä sitä, miten vasemmisto-oikeisto ‑termejä on käytetty. Itseäni kiinnostaa enemmän, miten niitä pitäisi käyttää.
Tuon on sikäli hyvä, että siinä konservatismi-uudistavuus on irrotettu kokonaan oikeisto-vasemmisto ‑käsitteistä. Se vastaa paremmin todellisuutta.
Esimerkki: Oikeistolaiseksi mielletyn puolueen ministeri esitti juuri liikenneverkkohankkeen, joka oli suorastaan radikaalisen uudistusmielinen.
Minä en tarkoita, että itse kannattaisin alla olevia asioita, ainakaan kaikilta osin.
Mutta mitä jos kansojen enemmistö Euroopassa:
- Ei halua tiukentuvia co2-päästömääräyksiä toimenpiteineen.
- Ei halua nykyisenkaltaista maahanmuuttovyöryä, vaan tiukempaa ja kontrolloidumpaa, omista tarpeista lähtevää politiikkaa.
- Haluaa valtioille itsenäisemmän talouspolitiikan, oman valuutan, omat rajat, enemmän itsenäisyyttä.
Ym. nykyään populismiksi kutsuttua politiikkaa.
Pitääkö silloin luopua demokratiasta?
Vaikka otsikon tehtävänasettelussa ei nimenomaisesti niin mainitakaan, kaikki tuntuvat ottavan annettuna, että nimen tulee olla sopivan junttimainen hivenen kömpelö, ja sen tulee tuoda esille, paitsi populistin junttimaisuutta, myös blogin lukijakunnan ja heidän viiteryhmänsä hyvänsuopeaa älyllistä, moraalista ja sivistyksellistä ylemmyyttä. Sellaista, joka niin lämmittää mieltä Kaisaniemessä fillaroidessa.
Oikein hyvä. Sataa meidän laariimme taas.
Iltasanomat näköjään etsi poliittista toimittajaa. Näinköhän edes joku on lopulta ymmärtänyt tehdä seppukun.
Vanhoillispopulistit
Vrt
Vanhoillislestadiolaiset
Eli aika mennyt ei koskaan enää palaa. Niin maailma muuttuu Trumppiseni.
Juu on subjektiivista, totta kai. Omassa viimeisessä lauseesssani nähdäkseni myönsinkin, että tulkinnanvaraa on. Siksi kirjoitinkin myös perusteluja. Jos palataan lähtöruutuun, niin tässähän haetaan määritelmää mm. perussuomalaisten harjoittamalle politiikalle. Heitä on vaikea asemoida perinteiselle vasemmisto/oikeisto-akselille, koska porukasta löytyy duunaria ja yrittäjää ja sekä korkeasti että matalasti koulutettuja. Jos haetaan se, mikä heitä yhdistää, jää jäljelle maahanmuuton ja EU:n vastustaminen. Ehkä myös vihreiden inhoaminen, heitä pidetään nähdäkseni tekopyhinä maailmanparantajina, joilla ei ole käsitystä “tavallisen ihmisen” ongelmista. Näitä negatiivisia tunteita, vihaa, pelkoa, kateutta jne. käytetään hyväksi poliittisen vaikutusvallan saamiseksi. Tavoitteena ei siis ole ihmisten ohjaaminen hyveellisempään ja solidaarisempaan toimintaan, vaan em. tunteiden hyväksikäyttö, siis eksploitaatio. Mutta tämähän on vain minun ehdotukseni määritelmäksi, sinulla on subjektiivinen oikeus olla sitä hyväksymättä.
Ei maailma jakaannu enää oikeisto-vasemmisto akselilla. Trump on selvä porvari, mutta kopioinut vasemmiston iskulauseita esim koytimaisten työpaikkojen turvaamista, kotimaisen duunarin palkan turvaamista
Polittiika on palannut juurilleen ja se jakaa ihmisiä kansallisten rajojen ja rotujen kesken
Nykyisessä retoriikassa Hitlerin propaganda on otettu käyttöön korvaamalla juutalainen muslimilla tai kiinalaisella tai meksikolaisella
Yhden ainoan vaihtoehdon politiikka ruokkii oikeaa populismia sekä demokratiavaatimuksia, jotka halutaan vähätellä leimaamalla vaatijat populisteiksi.
EU on mennyt yhä lähemmäs Neuvostoliittoa, ei ainoastaan sääntelyssä, vaan myös yhden ainoan totuuden julistamisessa niin talous‑, ympäristö‑, puolustus‑, maahanmuutto- kuin ihmisoikeuskysymyksissä, kaikissa suurissa kysymyksissä. Ne, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vaihtoehdottomuuden, ovat populisteja ja taantumuksellisia.
Miten olisi itsekkäistö. Kaikki ihmiset ja puolueet ovat tietysti jossain määrin itsekkäitä, mutta milestäni nykyisen brexit/trump populismin kuvaavin ominaisuus on että omaa, tai kuviteltua, etua ajetaan seurauksista piittaamatta. America first, jne.
ei vaan rahastuksesta…
Markkinoilla on kysyntää, se täytetään ja itketään syvän taiteen puolesta matkalla pankkiin
Tässähän asia tiivistyy aika hyvin.
Uskon kyllä, että “asiapolitiikan” kannattajat ovat pyrkimyksissään vilpittömiä ja uskovat olevansa oikeassa. Heille politiikka on jalostunut jonkinlaiseksi rationaaliseksi tieteenteoksi, jossa asiantuntijat voivat hienoilla matemaattisilla malleilla johtaa kulloiseenkin ongelmaan parhaat mahdolliset ratkaisut. Kun meillä on nenän edessä “johtavien tutkijoiden/asiantuntijoiden” koostamat raportit ja suositukset, niin eikö asian pitäisi olla päivän selvä?
Tätä taustaa vasten lienee vaikea ymmärtää aivan poikkipuolisia kommentteja ja epäilyitä asian tiimoilta — vastarannan kiiskienhän on pakko olla joko kouluttamattomia juntteja tai Big Your-favorite-nemesis:n rahoittama epäilysten kauppias. Niinpä kunnon apo (asiapoliitikan kannattaja) haluaakin määritellä mistä saa puhua ja mitä termejä käyttää — kaikki muu on populistista käsitteiden hämmentämistä.
Käytännössä apon ylimielisyys on kuitenkin hiekalle rakennettu:
- Yhteiskunta ei ole mikään kellokoneisto, jota voi muutamaa ruuvia vääntämällä saattaa käymään halutulla tavalla. Tästä huolimatta apon maailmassa ei tunnu olevan millään mitään sivuvaikutuksia vaan kaikki tapahtuu näppärästi ceteris paribus tyyliin.
- Poliittinen päätöksen teko pohjautuu aina arvoihin. Se, ettei apo monasti tätä hahmota oikeastaan pelottaa, koska tällainen apo voi ajaa kummiakin asioita tajuamatta niiden taustalla olevia arvoja.
- Tutkimus ei ole sekään arvovapaata ja varsinkaan yksittäisen tutkimuksen tuloksiin ei monasti ole liiaksi luottaminen, koska se voi heijastaa vain tekijöidensä tai tilaanjansa arvomaailmaan. Lisäksi kirkasotsaisinkin apo sortuu helposti valitsemaan “oikeiksi” tutkimuksiksi vain ne, jotka tukevat hänen (kenties tiedostamatonta) arvomaailmaansa.
Ehkäpä apoille voisi tehdä eetvarttia koittaa hetkeksi asettua koko apo-kapo ‑riidan ulkopuolelle ja analysoida tilannetta ilman ennakkoasenteita — ehkä se auttaisi näkemään, miten tämä heidän kokemansa “faktojen jälkeinen” maailma oikein pääsi syntymään?
Eli nostalgia on populistista rahastusta (kuten persuilla).
Tuossa lahden toisella puolella on kolme EU-maata, jotka olivat puoli vuosisataa pakkoliitettyinä Neuvostoliittoon. Jos kerran EU on mennyt yhä lähemmäs Neuvostoliittoa, niin voisi kuvitella, että ne olisivat ensimmäisinä eroamassa EU:sta. Onhan niissä kaikkein omakohtaisimmat ja yksityiskohtaisimmat kokemukset siitä, millainen Neuvostoliitto oli, jolloin hälytyskellojen pitäisi soida sitä mukaa kuin samankaltaisuuksia alkaa ilmetä.
Mutta ei. Jos menet vaikka Tallinnassa torille ja alat huutaa ihmisille, että herätkää, ettekö te jumalauta näe että EU on uusi Neuvostoliitto, niin en usko, että vastaanotto on kovinkaan lämmin.
Kysymys on täysin hypoteettinen, sillä “kansojen enemmistö Euroopassa” ei tällä hetkellä halua yhtäkään luetelluista asioista.
Populismi ei ole “kansan kuuntelemista” tai “muutosta” tai “takaisinkääntämistä”.
Se on tyhjiä puheita ja tietoisen yliampuvia, katteettomia lupauksia (toki “eliittipoliitikotkin” syyllistyvät tähän hyvin usein mutta silloin pötypuhe tulee yksilötasolta eikä yhteisestä aatteellisesta ohjelmasta).
Populismille on oleellista helpot ratkaisut, syy-seuraussuhteiden unohtaminen tai kääntäminen, epätieteellisyys ja epä-älyllinen rahvaanomaisuus.
Sitä ei voi määrittää konservatiivisuuden tai liberalismin kautta, eikä myöskään nationalismin, militarismin, humanismin tai teknokratian kautta.
Populismi on pelkistämistä pienimpään yhteiseen nimittäjään, alimmalle mahdolliselle tasolle, helposti pureksittavaksi ja helposti ratkaistavaksi.
Sen vuoksi populistiset liikkeet kuihtuvat heti kun saavat vastuuta, tai sitten pyrkivät diktatuuriin koska tajuavat että heidän vaihtoehtonsa ei toimi eikä pärjää aatteiden kilpailussa.
Voisitko nyt konkreettisin esimerkein kertoa mitä tämä nimenomaisesti EU:n tasolta tuleva, vaihtoehdottomuuus tarkalleenottaen on?
Kun ei itsellä tule oikein mitään konkreettista mieleen. Jos katsotaan EU:ta, niin ainakin Puola ja Unkari toteuttavat ilmeisesti peräänkuuluttamaasi “vaihtoehtoista” demokratiaa (ohjattu demokratia lienee osuvampi termi).
Vai tarkoitatko sitä, että EU:n mielestä pääoman, tavaroiden ja ihmisten pitää virrata EU:n sisällä vapaasti? Siitä valittaminen on kuitenkin typerää, vastaisi sitä että ensin liittyy ompeluseuraan ja sitten valittaa, kun seurassa ommellaan!
Taidampa arvata mitä se vaihtoehdottomuus oikeasti mielestäsi tarkoittaa: se tarkoittaa sitä, että koska ajatuksillasi ole kannatusta Suomessa, niin se on yksinkertaisesti väärin ja vaihtoehdottomuutta, EU:n vika ja tietenkin väärin, oikeasti niill äon kannatusta ja joko sanoin, että EU:n vika?
Ei toimi. Itsekkyys yhdistetään (turhaan?) muiden hyväksikäyttämiseen, riistämiseen, kolonialismiin ja imperialismiin. Kyseiset kansallismieliset liikkeet eivät ymmärtääkseni pyri tällaiseen: muiden maiden asioihin ei puututa.
Yleensä on tapana aloittaa sankarillinen sota jotain pientä ja heikkoa maata vastaan.
Kiitos nimimerkki “kseelle” asiallisesta vastauksesta. Jotenkin olo on silti hämmentynyt. Hän tuntuu moittivan asiapolitiikan kannattajia monesta sellaisesta asiasta, jotka minua häiritsevät nimenomaan populismissa. Yleensähän juuri populistit antavat ennakkoasenteiden ohittaa tosiasiat.
Olen tällainen “apo” (asiapolitiikan kannattaja). Siihen sisältyy luonnollisena osana se, että hyväksyn eriävät mielipiteet ja epäilyt enkä ole määrittämässä sallittuja aiheita tai termejä.
Ymmärrän hyvin, ja olen sitä näissäkin keskusteluissa monesti julkituonut, että politiikassa on pitkälti kysymys arvoista. Ymmärrän myös, että arvot vaikuttavat jopa tieteelliseen tutkimukseen.
Tieteelliseen tutkimukseen saa ja pitääkin suhtautua kriittisesti — sehän on suorastaan yksi tieteen ominaisuuksista. Silti tiede on lähempänä “totuutta” (joka ei yhteiskunnallisissa kysymyksissä ole yleensä eksakti käsite) kuin lonkalta heitetyt tunteenomaiset asenteet. Vaikka tiedemiehelläkin on arvonsa, on toisella tiedemiehellä toisenlaiset arvot, ja tästä syntyvä keskustelu voi viedä meitä kohti ymmärrystä.
Ihmisille tuntuu olevan kovin vaikea erottaa toisistaan arvoja ja tosiasioita. Epäilemättä tämä on monen “apon” ongelma, mutta vielä enemmän siihen lankeavat populistit. Juuri siitähän populimissa usein on kyse — “vaihtoehtoisista totuuksista”, jotka monesti ovat joko yksinkertaistuksia, vääristyksiä tai eivät totta laisinkaan.
“Apona” olen kiinnostunut avoimesta keskustelusta, hyväksyn erilaiset mielipiteet ja kunnioitan muita keskustelijoita. Samaa tietysti toivon myös eri mieltä olevilta.
Nykyinen globaalijärjestelmä vasta itsekäs onkin. Vauraat länsimaat repivät mukavuutensa köyhien selkänahasta ja samalla saastuttavat köyhien maiden ympäristön. Nykyjärjestelmä ulkoistaa ongelmat siirtämällä saasteet muualle ja hyväksikäyttämällä köyhiä.
Kiina tukehtuu pskaan. Se tulee pyörimään kivihiilellä vielä vuosikymmenet.
Roskaa. Kyllä se on niin, että populismin kannatajat kuvittelevat, että [huonosti oleva asia] on ihan puhtaasti nykyisten poliitikkojen ilkeyttä.
Esimerkiksi teissä on kuoppia, koska poliitikot ovat ilkeitä, eivätkä vain korjaa niitä. Sama koskee työttömyyttä, vanhustenhoitoa ja ylipäätänsä kaikkia asioita, myös autoverotusta.
Populistit kyllä korjaisivat kaikki nämä asiat ihan helposti, koska ne eivät ole seurausta mistään todellisesta budjettirajoitteesta vaan ihan vain siitä kiinni, ettei ole ollut halua. Ja kun valtaan saadaan niinkin empaattisia kavereita kuin Jussi Halla-Aho, kaikki muuttaa paremmaksi simsalabim!
Ja kaikkihan, aivan ylivoimaisesti suurin osa kansasta, populisteja kannattaa. Sillä että populistipuolueiden kannatys pyörii siellä vasemmistoliiton tasolla, eli siis vihreiden ja vasemmistoliiton, eli pahimman luokan punavihreistön, peruspettereiden arkkivihollisten, suvakkien yms. yhteenlaskettu kannatus on tuplasti suurempi kuin persujen, ei luonnollisesti ole mitään merkitystä, koska kansa kannattaa persuja. Jos ei näytä siltä että kansa kannattaa, kansaa ei ole määritelty oikein. Kansaksi lasketaan vain valkoiset perinteistiä arvoja kannattavat miehet. Tarvitaessa rajataa vielä uusimaalaiset kansan ulkopuolelle.
Hitler kyllä, Putin kyllä.
USA on tehnyt niin kautta aikojen, niin “hyvien” demokraattipresidenttien kuin “pahojen” republikaanien kausilla.
Mutta alussa mainittiin oikeistopopulismin esimerkkinä nimenomaan brexit, lepen ja itävallan vapauspuolue. Miten tämä “yleensä” liittyy niihin?
Erinomainen! Kuvaa nähdäkseni perussuomalaisten kaikkia kolmea siipeä ja kattaa Brexitin ja Trumpin. Ja on kohtuullisen neutraali sillä tavoin, että voisin kuvitella esimerkiksi persujen itsensäkin nimittävän itseään kansallispopulisteiksi.
Ei tuo kysymys valitettavasti ole yhtään hypoteettinen. Meillä on jo muutama maa, joissa kehitys on voimakkaasti mennyt tuohon suuntaan. Kymmenen vuotta nykymenoa lisää saattaa siirtää aika monta peruseurooppalaista tuohon leiriin.
Juhani Virtasen kysymys on minusta aivan oikeutettu. Mutta mitä ihmettä siihen vastaisi?
Tarkennetakoon, että populistit (olkoon sitten poliittisen akselin tai N‑uloitteisen kuution missä kvadrantissa tahansa) lähinnä ällöttävät minua. Toisaalta myös “apojen” kädenjälki nyky-yhteiskunnassa hirvittää, joten helposti tuntuu siltä, ettei ole mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin seurata sirkusta kyynistyneenä sivusta…
Kaipa tämä on jonkinlaisen polarisoitumisen syytä — apot — tai ainakin sellaisena esiintyvät “oikeassa olijat” tuntuvat valitsevan kustakin asiasta yhden kannan, joka on ainoa sallittu niille, jotka eivät halua populistin / denialistin / whatever ‑leimaa otsaansa. Mitäpä tässä sitten voi tehdä kuin antaa asian olla ja keskittyä omaan napaansa.
Mielestäni siis ymmärrän mistä populismi nousee vaikka en sitä hyväksykään.
Toki näin. Apot hännystelijöineen ovat vain ajaneet muut kuin luupäiset kapot pois areenalta. No, siinäpä heille vastustaja, jonka he ovat ihan omilla toimillaan ansainneet.
Espanjan sisällissota (1936–1939?, Abessinian sota (1935–1936)? Albanian miehitys (1939)? Mitkähän valtiot aloittivat ja olivat mukana näissä sodissa. Tietääkseni Hitlerin Saksa ja Mussolinin Italia!
valko-
maalais-
populistit?
Useimmat tahtoo valkoisia joukkoonsa,
useimmiten tukea tulee enempi maalta kuin kaupungeista (Trump, Brexit, Hofer, PS..).
Ja populisteja.
valkohapsi
populistit?
Useimmat tahtoo valkoisia joukkoonsa,
useimmiten tukea tulee enempi vanhoilta kuin nuorilta (Trump, Brexit, Hofer, PS..).
Ja populisteja.
Ei enemmistö ihmisistä halua syöpää.
Poliitikot paitsi kokoomuksen Sarvamaa rajoittavat tupakointia ja tupakkatuotteisiin myyntiä ym.
Ei enemmistö ihmisistä halua kuolla autokolarissa. Poliitikot tekevät liikennesääntöjä, rahoittavat nopeusvalvontaa, antavat määräyksiä tiestöstä ja autoista jne.
Ei enemmistö ihmisistä halua kouluampumistapauksen. Poliitikot rajoittavat aseiden saamista, niiden säilytystä ohjataan määräyksillä, tuomioita kiristetään ja valvontaa lisätään.
Populisti Virtanen toteaa, että tuo on kauheaa kun ei saa vetää röökiä ja vähän vaan ammuskella ilmaan ja sen jälkeen päästellä kunnolla kadulla menopelillä.
Vastuullinen politiikka on vähän laajemman näkökulman käyttöä ja vaalikautta pidemmällä näkökulmalla.
Jos USA:n sotiminen aiheuttaa pakolaishallitus, sitä lienee tahtonut joku muu muu kuin EU poliitikot?
Populisti Virtanen toki pitää ikäviä asioita muiden syynä ja hyviä omana saavutuksena. Jolloin voi syyttää muita puolueita vaikka pakollisuudesta.
No, pienet kädet ja aivot. Vaikeisiin ongelmiin on harvoin 130 merkin ratkaisua. Vaikka omenalle pukisi lippalakin, se ei tee Kihniöstä elinvoimaista kuntaa.
MrrKAT on oikeilla jäljillä. Valkojyrä voisi olla hyvä ilmaus tai valkonostalgikko.
Suomalaiseksi ilmaukseksi voisi käydä myös valvojainkerholainen tai jannélainen, K.J. Ståhlbergin muiluttajan (Valtion Lentokonetehtaan asentaja ja myöhempi taksiautoilija) Jukka Jannén mukaan, joka oli Valvojain Kerhon (valkoisten puolella olleiden työläisten“kurinpidollisen yhdistyksen”) puheenjohtaja.
Saksalaisilla on näköjään tällainen sana: https://de.wikipedia.org/wiki/Wutbürger
Kiukkuporvari?
fossiili-
populistit
1) Populisteja äänestää usein vanhemmat ja vanhanaikaiset ihmiset, joita nuoret kutsuu “fossiileiksi”.
2) Kieltävät ilmastonmuutoksen, vähättelevät tai suosivat fossiilisia.
UK:n UKIP : Ilmastonmuutoksen kieltäjä
Ranskan FN : Vastustaa globaaleja ilmastosopimuksia
Hollannin PVV: Haluaa vähentää resursseja ilmastonmuutoksen torjunnasta
Saksan AfD : Kieltää ihmisen osuuden.
Ruotsin SD : ?
Suomen PS : Kieltävät ilmastonmuutoksen (Soini, Putkonen?) tai ihmisen osuuden.
En löydä kirjoituksestani näkemyksiä, joita väität minun esittäneen.
Kirjoituksesi on mielestäni tyypillistä ennakkoasenteellista, populistista vihapuhetta, jossa hyökätään toista kirjoittajaa kohtaan sen sijaan, että pysyttäisiin pelkästään asia-argumenteissa ja esitetään valheellisesti tämän kannattavan asioita, joista hän ei ole puhunut mitään.
Sen vuoksi en pidä itse sen kummemmin populisti, rasisti, suvakki kuin muistakaan leimasimista, koska valtaosa niiden käyttäjistä käyttää niitä väärin ja yrittää vähentää toisten argumenttien arvoa leimaamalla mielipiteen esille tuojan.
Populisti on ihan hyvä termi kunhan muistetaan, että se tarkoittaa todellakin vain populistia. Ja Paavo Arhinmäkikin on populisti kuten suurin osa poliitikoista ainakin jossain määrin. Populismissa ei ole mitään vikaa ja on ihan tervettä välillä kuunnella kansaa ja asettaa tavoitteiksi yleisesti haluttuja asioita.
Oikeisto-etuliite sen sijaan on huono ja sitä tyypillistä vasemmistolaista newspeakia, jonka seurauksena kansallissosialistisesta työväenpuolueestakin tuli oikeistolainen, vaikka heillä oli suunnilleen aikansa vasemmistolaisin puolueohjelma vihreillä arvoilla ryyditettynä.
Jos näitä tämän päivän “oikeistopopulistisia” porukoita tarkastellaan, heidän populisminsa tulee kahdesta suunnasta: kansallismielisyys ja vasemmistolainen talouspolitiikka (ns. pienen ihmisen politiikka). Sellaista puoluetta ei tule mieleen, jonka populismi olisi sitä, että vaaditaan veronalennuksia rikkaille ja vapaakauppaa.
Trump on puoliksi tätä. Ei vapaa kauppaa, muitta todella isot veronalennukset rikkaille.
Köyhät äänestivät miljardöörin johtajakseen heivaamaan eliitin vallastaan.
Only in America!
Eiä Halla-Ahoa voi kyllämitenkään luonnehtia vasemmistolaiseksi. Talouspolitiikkansa osalta, jos jätetään EU-vastaisuus laskuista, menisi kokoomuslaisesta niin että heilahtaa.
Tämä suuntaus, jossa kansa jakautuu yhä enemmän populisteihin ja asiapoliitikkoihin — tai mitä termejä nyt halutaankin käyttää — on tavattoman ikävä ja huolestuttava. Silti se ei ole edes aikamme ongelmien syy, vaan pikemminkin vielä suurempien ongelmien seuraus.
Se on on oire siitä, miten pahasti me länsimaalaiset olemme aatteinemme nyt hukassa. Maailma muuttuu nopeasti digitalisaation ja globalisaation takia. Näille ilmiöille emme oikein voi mitään; enintään koettaa niitä hallita siten, että saisimme hyödynnettyä hyvät puolet ja lievennettyä huonoja.
Kun kokonaisuuteen lisätään vielä kasvavat ja kasaantuvat ympäristöongelmat ja ihmismassan aina vain jatkuva lisääntyminen — meillä myös länsimaiden suhteellisen aseman heikkeneminen — ei ole ihme, että perinteiset puolueet ovat hukassa. Populistit tarjoavat tässä tilanteessa omia yksinkertaistettuja ja jopa valheellisia “silmät ja rajat kiinni” ‑ratkaisujaan, mutta ne auttavat itse ongelmiin vielä vähemmän.
Mitä pitäisi tehdä? Mitä tapahtuu, kun populisteja äänestäneet joutuvat kerta toisensa jälkeen pettymään? En tiedä, mutta aluksi kannattaisi edes hyväksyä tosiasiat. Siksi populismi, ymmärsi sen syitä tai ei, on niin järjetöntä omine vaihtoehtoisine totuuksineen.
Jätän pois sanan oikeisto.
Populistille sopii nimitys konsensuspoliitikko. Asiaa kuvaa alla oleva Trumpin vastaisen mielenosoittajan kommentti:
“Chicagossa Reutersin toimittajat haastattelivat Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Bardia ja Ayden Noohia, joiden iranilaisen isän Kashra Nooh oli saapumassa maahan. Kashra Noohilla on Iranin kansalaisuus, ja hänellä on pysyvä oleskelulupa maahan.
- Emme arvanneet, että Trump oikeasti tekisi tämän. Yleensä poliitikot vain puhuvat, veljekset kertoivat.”
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701292200061608_ul.shtml
Halla-ahon talouspoliittisista näkemyksistä en ole kovin hyvin perillä, mutta ei yksi ihminen muodosta kansanliikettä. Sirpa Pietikäinen on suunnilleen maan vasemmistolaisin poliitikko ja Osmo Soininvaara oli aikoinaan Eduskunnan oikeistolaisin. Kukaan tästä kolmikosta ei kuitenkaan määritä puolueensa ja sen kannattajakunnan yleistä linjaa.
Paljon näyttävät nämä populisteiksi määritellyt ihmiset saavan aikaan. Pitäisikö nyt miettiä, miten tilanteeseen reagoidaan.
Trump pyyhkii pöytää kansainvälisillä sopimuksilla ja joidenkin mielestä myös ihmisoikeuksilla. Yhdysvaltain sotilaallisen toiminnan luonne näyttäisi muuttuneen esim Jemenissä, siviiliuhreista ei paljon piitata ja Trumpkin pahoittelee vain amerikkalaisen sotilaan kuolemaa, onko muutos todellinen vai onko vain media muuttanut asennettaan USA:n sotatoimien uutisoinnissa, kun maata ei johda enää mieluisa kaveri?
Pitäisikö EU:n vaatia Trumpia muuttamaan linjaansa ja jos ei sana kuulu, asettaa Yhdysvalloille taloudellisia pakotteita? Toisaalta onhan Kiinakin miehittänyt Tiibetiä jo vuosikymmeniä, eikö sekin ansaitsisi EU:n asettamat pakotteet? Pakotelinja vaikuttaa muutoin epäjohdonmukaiselta, politiikan välineeltä ihmisoikeuksien edistämisen sijasta.
Vaikka halutaan ajatella, että populistit nousevat valtaan vain hetkeksi, niin riski pidempiaikaisesta ilmiöstä näyttäisi kasvavan lumivyöryn tavoin. Brexit, Trump, Le Pen? Mitä vielä. Brexit syntyi kansanäänestyksen seurauksena, mutta Trump normaali vaaleissa. On vaarana, että populistit ottavat vallan laajemminkin ja muuttavat olennaisesti pakolais- ja ympäristöpolitiikkaa, kenties saavat aikaan EU:n hajoamisen.
Olisiko tarpeen miettiä hätätilalainsäädäntöjen sorvaamista ja käyttöön ottamista EU:ssa niin, että vaalien järjestäminen jäädytettäisiin esim. 20 vuodeksi, nyt vallassa olevat puolueet valitsisivat politiikan tekijät keskuudestaan tänä aikana. Muutoin otamme liian suuren riskin, että kansa tekee ymmärtämättömyyttään valintoja, joilla on liian tuhoisat seuraukset.
Bingo.
Kaikki muut valtiot tunnustavat Tiibetin osaksi Kiinaa, eikä omia alueitaan voi miehittää.
Kyllähän Suomessakin sairaanhoitajat äänestivät Kokoomusta. Varmasti moni muukin köyhempi äänesti viimeksi sitä, Keskustaa tai Perussuomalaisia. Tuskin kuitenkaan tällaista politiikkaa itseään kohtaan halusivat.
Se on oire siitä, että toteutetaan politiikkaa talouden toimijoiden ehdoilla sen sijaan että toteutettaisiin aatteita.
Taas kerran tämä blogikirjoitus ja sen 158 kommenttia: Minä äärioikeistolainen?
“Populismi” termi on mielestäni hankala. Siitä tulee väkisin yhteenliitettynä johonkin toiseen termiin olutkalja-sana. Koska populismia emme halua liittää yhteenkään positiiviseen ilmiöön tai ongelmanratkaisuun. Mielestäni voi perustellusti sanoa, että sosiaaliset tulonsiirrot on yksinkertainen ratkaisu monimutkaiseen elämää suurempaan, jopa traagista mittaluokkaa olevaan, ongelmaan.
Osmon peräänkuuluttamaa ytimekästä termiä ei ehkä ole olemassa. Se on välttämättä antiglobalistinen. Mutta se ei vielä riitä. Antiglobalistinen henkilö voi olla arvoliberaali. Antiglobalistinen henkilö voi pitää omaa kansaansa ei-valittuna kansana. Vaan mutkattomasti kansana ja maana muiden joukossa. Antiglobalistinen voi olla ekologisesti myönteisesti ajatteleva ja toimiva. Osmon peräänkuuluttamat ryhmittymät eivät ole mitään noista edellisistä. Mutta yhteinen nimittäjä on löydettävissä. Kuten rivien välistä voi lukea ensinmainituilla ei tämän hetken maailmassa ole poliittista kotia lainkaan. Heitä voisi kuvata vaikkapa yksinkertaisella 🙂 termillä konservatiiviset vasemmistoliberaalit erotuksena globalistisista vasemmistoliberaaleista. (“Kansallinen” ja “nationalistinen” ovat populismin tavoin huonoja käsitteitä koska niihin ei voida tänään liittää positiivisia määreitä. Esimerkiksi sellaista että vain valtio muiden joukossa — ei parempi ei huonompi.) Vasemmistoliberaali on valmiiksi jo mahdollisimman harvinainen väestönosa. Puhumattakaan siitä että olisi vielä vastoin sitä mikä on juuri tällä hetkellä muodikasta eli suitsimatonta globalisaatiota.
Osmon tarkoittamat poliittiset ryhmittymät ovat siinä mielesssä erityisiä että en löydä heille vastaavaa vastinetta globalistien joukosta.
Kategorisesti
Globaalisti ajattelevat liberaalit
Paikallisesti ajattelevat liberaalit
Paikallisesti ajattelevat konservatiivit
Globaalisti ajattelevat konservatiivit ovat yksittäisiä henkilöitä, maailmankansalaisia. Hyvin toimeentulevia ja itsellisiä. Koskemattomia. Suurena ryhmänä tai poliittisena liikkeenä kaikkein kammottavin mahdollinen. Globaali teokratia tai muu vastaava.
Kaikki voivat ajatella ja julkituoda “populistisesti”. Riippuu tilanteesta ja kontekstista ja etenkin omasta henkilökohtaisesta taloudellisesta tai muusta edusta.
Meille paikallisesti ajatteleville liberaaleille (kaikki ovat todennäköisesti kuulolla siksi vähäinen on joukkomme ankea) lohdutuksena että globaalilla ajattelulla ei ole vielä kovin hyvää track-recordia ihmisoikeuksien eikä ekologian suhteen. Enempi vaikuttaa vielä heinäsirkkalauman tapaiselta tuhon itseisarvoiselta levittämiseltä. Heinäsirkkalauma metaforana vaikkapa lentoliikenteen kasvusta. Think globally act globally on vielä kasvava trendi. Globalistit aliarvioivat act locallyn vaikeuden. On tunnustettava että think globally act locally on vielä kaikkia kommentissa mainittuja vähäverisempi poliittinen toimija. Tunnustettava = kunnioitettava.
Kyllä näitä globaalisti ajattelevia konservatiiviliikkeitä on olemassa. Eurooppalaisittain katsottuna jopa USA:n demokraattinen puolue on aika konservatiivinen, mutta globaalisti katsova puolue esim. suhtautumisessaan YK:hon ja vapaakauppaan. Takavuosina myös USA:n republikaanit olivat ainakin vapaakaupan osalta globaalisti ajattelevia. Nythän tilanne on muuttunut.
“Globaali teokratia” olisi ilmiselvästi paitsi konservatiivinen myös autoritäärinen. Ei-populistiset konservatiivipuolueet ovat yleensä demokraattisia, eivät autoritäärisiä. Kokoomus on hyvä esimerkki.
Kuulostaa aika erikoiselta väitteeltä erityisesti näin Suomen kansallisvaltion juhlavuonna.
Hus pois sieltä punavihreästä mediakuplasta ja kirjastoon!
Pahalta näyttää. Trumpin toimet seuraavat täsmällisesti autoritäärisen persoonallisuuden “käsikirjaa”.
En nyt viitsi sitä toistaa, jokainen sen voi googlata. Viittaanpa vain siihen, että Trumpin hallinto aikoo lopettaa liittovaltion tuen erinäisiltä taidetta- ja ja vapaata journalistiikkaa tukevilta organisaatioilta, mikä on pilkulleen käsikirjan mukaista.
Aiemmin rauhoitin itseäni, ettei Trump itse ole korostanut uskonnon merkitystä. Bannonin nimittäminen moniin tärkeimpiin asemiin romuttaa tämänkin toivon. Hänhän on lietsomassa jotain uutta pyhää sotaa islamia, ei vain Isisiä vastaan.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Puolueen toimijat ja rahoittajat ovat vieläkin sitä. Puolueen kannattavat eivät sitä ole eivätkä koskaan liene olleet.
Trumpin ei tarvitse. Se on rakennettu sisään puolueeseen ja heidän koko toimintaympäristöönsä ja yhteisöönsä. Se on annettua ellei Trump lähde varta vasten toimimaan sitä vastaan.
Testispopulistit
1) Vihaa kohdistuu naisiin ja feministeihin, edelliset leimataan jälkimmäisiksi jos ei muuta.
2) 2/3 kannattajista täällä on miehiä.
3) Äänekkäimmät on miehiä,
empatiavajautta esiintyy just miehillä jne.
4) Uho, sota, armeijaintoilu, katupartiotuki,…
Brexit, Trump ja Le-Penin kannatuksen kasvu eivät liity varsinaisesti populismiin, vaikka hekin käyttävät populismia hyväkseen suosion kasvattamisessa. Mutta niin tekevät myös vallassa olevat puolueet vaikkapa Euroopassa, yksi hyvä esimerkki on maahanmuuttopolitiikkaan ja monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautuvien leimaaminen jatkuvasti maahanmuuton vastustajiksi ja rasisteiksi, vaikka useimpien kriittisten näkemys ei perustu kumpaankaan noista syistä, vaan taloudellisiin ja sosiaalisiin syihin.
Myös sitä voi pitää populismin rakenteellisena ilmentymänä, että vaalilupaukset on jo käsitteenä vakiintunut ilmaisu, on ikään kuin hyväksytty tosiasia, että valtaan päästäkseen saa antaa lupauksia, joiden toteuttaminen tiedetään mahdottomaksi, mutta joihin osa äänestäjistä uskoo ymmärtämättä ettei niitä voida koskaan toteuttaa.
Tuossa on pari artikkelia, jotka kaikkien kannattaisi lukea riippumatta siitä, mitä mieltä on kyseisistä asioista henkilökohtaisesti. Tarvitaan oikeasti kunnollista vuoropuhelua ihan kaikista asioista sen sijaan, että julistetaan omia näkemyksiä ihmisoikeuksista, maahanmuutosta ja ympäristön suojelusta ainoaksi oikeaksi totuudeksi, josta ei voi neuvotella. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia voidaan kaventaa eli demokratiaa heikentää vetoamalla siihen, etteivät ne kuitenkaan ymmärrä, mutta lopulta se johtaa huonompaan tulokseen, vielä äärimmäisempien tahojen valtaan nousuun.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005079150.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=8672d641f04476803d99d14cc5eac4fc
“Se, mikä valtamedialla ja valtapuolueiden poliitikoilla on jäänyt huomaamatta on, että valtaosa ihmisistä ei jaa heidän maailmoja halaavaa elämäntapaansa. Suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä kotimaissaan ja heille vieras on kerta kaikkiaan vierasta.
Tilastokeskus Eurostatin mukaan 500 miljoonasta EU-kansalaisesta vain noin 14 miljoonaa asuu jossain muussa maassa kuin minkä kansalaisia he ovat. Liikkumattomuus on Euroopassa yleisempää kuin liikkuvuus: kaikki eivät halua jaella poskipusuja Berliinin hipsterikortteleissa.”
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005078491.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=3&utm_source=tf-other&share=d9a55316629d6fa84255df3a18979321
http://yle.fi/uutiset/3–9452079
Varsin ansiokas analyysi.