Kirjoituksestani ryöstökapitamista voisi saada sen käsityksen, että ole jyrkästi kaikkia yksityisiä palveluja vastaan – Suomessa kun on tapana olla joko puolesta tai vastaan ja valita kaikki näkökohdat palvelemaan omaa kantaa. Minä näen kuitenkin yksityisissä palveluissa myös mahdollisuuden selvään laadun paranemiseen ja myös kustannusten säästöön. Kaikki on kiinni siitä, miten se tehdään.
On paljon asioita, joissa yksityiset ovat sekä halvempia että parempia. Oheinen kuva on peräisi Attendo Oy:ltä, mutta sen tiedot ovat kuuden suurimman kaupungin (Kuusikkokunnat) raportista. Se on siis kuntapuolen käsitys asiasta. Vanhusten palvelut tulevat ostopalveluina selvästi halvemmaksi kuin itse tehtynä. Ero on niin suuri, etteivät mitkään ”mutku” ‑selitykset sitä kumoa.
Erityisen tehottomia ovat suuret kunnat. Tämä vähän viittaa siihen, että kuntaorganisaatiot eivät selviä isojen yksiköiden monimutkaisesta hallinnosta. Yksityisellä puolella skaalaetu menee toisin päin.
Vaikka yksityiset tekevät halvemmalla, yleensä niitä pidetään asiakkaan kannalta parempina. Jotkut ovat myös huonoja, mutta valinnan vapauden toteutuessa nämä karsiutuvat pois. Huonoa julkista palvelua taas ei tapa mikään – siis toistaiseksi. Siihenkin valinnanvapaus voi auttaa.
Entä sitten henkilökunnan riisto? Huonoa kohtelua esiintyy yksityisilläkin, mutta pääsääntönä on, että työvoimapulan yllättäessä työvoima loppuu ensin julkisilta. Outo halu ihmisillä on päästä yksityiselle riistettäväksi.
(Eräässä seminaarissa istuin kauan sitten erään henkilöstövuokrausyrityksen toimitusjohtajan vieressä. Hän sanoi, että heidän elinehtonsa on KVTES, ‑joka on niin jäykkä ja typerä, että heidän on helppoa olla parempi työnantaja, koska he voivat esimerkiksi räätälöidä työvuorot kun julkinen jakaa hankalat työvuorot tasan kaikkien kesken, vaikka hankalat työvuorot ovat hankalia vain joillekin.)
Viimeisenä oljenkortena sanotaan, että ne siirtävät voitot veroparatiiseihin. Tämä vain pahentaa asiaa kuntapalvelujen kannalta. Ensin ollaan halvempia ja parempia ja sitten jää vielä voittoa piilotettavaksi!
Nyt pitää ottaa vähän takaisin tätä yksityisten kehumista. Maissa joissa palvelut tuotetaan yksityisesti ja rahoitetaan pakollisen vakuutuksen kautta, luulisi terveydenhuollon tulevan halvemmaksi, mutta se on säännönmukaisesti kalliimpaa kuin tämä meidän verorahoitteinen ja julkisiin palveluihin nojaava. Yksityinen tekee (melkein) kaiken halvemmalla, mutta se tekee liikaa ja vääriä asioita. Kaikki hoito ja tutkimus on kannattattavaa, jos joku sen maksaa. Tämä ylihoidon ja kustannustehottoman hoidon ongelma on se, joka voi tulla hyvin kalliiksi, kun vaihdamme järjestelmää lennossa ilman kunnon valmistelua.
Perusongelma julkisissa palveluissa on luovan tuhon puute. Jos yksityinen toimii huonosti – tulee kalliiksi tai jälki on huonoa – toiminta päättyy konkurssiin tai toivottavasti sitä ennen luovuttamiseen. Julkinen huono toiminta voi jatkua loputtomiin – tai ainakin siihen saakka, kun huono pomo lopulta kaikkien helpotukseksi jää eläkkeelle – yleensä 68-vuotiaana. Toimitusjohtajan erottamisesta yksityisellä puolella taas voi päättää tekstiviestillä. (Olen kerran ollut näin tekemässä; tekstiviesti ratikasta: OK)
Yksityinen on myös paljon parempi organisoimaan toimintaansa uudestaan. Julkisella puolella kaikki muutokset saavat aikaan hirveän haloon, ja valitettavasti moni poliitikko kuuntelee tätä herkällä korvalla. Siksi painolastia kertyy koko ajan lisää.
Julkisissa palveluissa poliitikot ovat aivan väärässä roolissa. Tästä olen kirjoittanut enemmän pamfletissa Julkisen sektorin tuottavuus.
Yksityiset osaavat kustannuslaskennan paremmin — ja eivät ainoastaan laske paremmin vaan toimivat sen mukaan. Niin kauan kuin muistan – olen ollut kunnallispolitiikassa 36 vuotta – on puhuttu siitä, että terveydenhuollon kustannukset alenisivat, jos perusterveydenhuolto toimisi paremmin. Yleislääkärin vastaanotto on muistaakseni 4 % julkisen terveydenhuollon kustannuksista. Jos tämä tärkein posti ei toimi, kaikki muut kustannukset karkaavat. Tämä tosiasia ei kuitenkaan paina, kun tehdään budjettia. Kaikesta pitää säästää ja niinpä säästetään myös perusterveydenhoidosta. Erikoissairaanhoidostakin yritetään säästää, mutta hoidosta on maksettava laskun mukaan ja laskut kasvavat, kun perusterveydenhoito ei toimi. Budjettikäytäntö on alkeellista.
Paremmalla perusterveydenhuollolla Attendo onnistui alentamaan erikoissairaanhoidon käyttöä niissä kunnissa, joiden soten se oli ottanut hoitaakseen. Yksityisen puolen kokonaisoptimointi toimii. MUTTA HUOM: tämä toimii vain, jos soteyksikkö maksaa myös erikoissairaanhoidon laskut! Muuten kannustin on täysin vääristynyt ja sen mukaan toimitaan — erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat, eivätkä mitenkään vähän.
Kahvikeskustelu Attendon Lauri Korkeaojan kanssa toi minulle myös oivalluksen vanhusten hoidon kustannuslaskentaan. Heidän mielestään julkinen sektori laskee väärin ja pitää siksi vanhuksia melkein heitteille panoon saakka virumassa kodeissaan. Laskelmista puuttuu esimerkiksi se, että usein avuttomaksi itsensä kokeva vanhus päätyy puolen yön aikaan sairaalan vastaanotolle, mikä ei sekään ole halpaa. Lisäksi kotisairaanhoito ja palvelutalot menevät eri momenteilta. Kansantaloudellisen edullisuuden kannalta laskelmista puuttuu myös se asunto, joka vapautuisi vuokrattavaksi, jos vanhus siirtyisi palvelutaloon, mutta on kokonaan eri asia, miten tämä saataisiin mukaan rahoittamaan sitä hoitoa palvelutalossa.
Ongelmatonta olisi avata reilu kilpailu elektiivisessä hoidossa, vaikkapa lonkkaleikkauksissa (elektiivinen = ennalta suunniteltu hoito). Jos maksaja tilaa lonkkaleikkauksen, ei ole riskiä ylihoidosta. (Riski olisi, jos lääkäriaseman ihmiset voisivat jalkautua Aleksille pyydystämään potilaita. Taittovirhekirurgiassa tätäkin melkein esiintyy.) Elektiivisen hoidon kilpailutus johtaisi nopeasti nykyistä optimaalisempiin yksiköihin. Tehdäänhän tekonivelkirurgiaa Suomessa noin 60 sairaalassa, mikä on kymmenen kertaa liian paljon. Ruotsissa tämä johti sekä halvempiin hintoihin että parempaan laatuun. Laadun takeena olivat korkeat sanktiot uusintaleikkauksista. Raha puhuu voimakkaammin kuin nuhteet.
Mitä siis pelkään?
Taloudellisena riskinä tässä on se, että lääkäriasemat oppivat valikoimaan potilaansa mikä johtaa siihen, että perusterveistä maksetaan suurta ylikompensaatiota. Se voi lisätä kustannuksia paljon. Ja aivan väärään prioriteettiin johtaa kilpailu terveistä potilaista, joihin kohdistuva ylihoito on sote-yksikölle hyvä sijoitus.
Paine valikoitumiseen lievenisi, jos tehtäisiin niin kuin Ruotsissa kokeilujen jälkeen: korvaus 60 % kapitaation ja 40 % toimenpiteiden suhteessa. Silloin sairastele potilas ei olisi sellainen taloudellinen riesa kuin tässä meille suunnitellussa äärihinnoittelussa. (Kapitaatio olisi optimaalinen, jos ei olisi valinnanvapautta, vaan sama yksikkö hoitaisi alueperusteisesti kaikki.)
Koska valikoitumista ei voi estää, strategiaksi pitäisi ottaa hinnoittelu: terveestä ei makseta yhtä paljon kuin sairaasta – ei läheskään.
Nyt sote-yksiköltä vaaditaan toisaalta aivan liikaa päihdehuollosta mielenterveyskuntoutukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Näin pudotetaan tehokkaasti kaikki pienet markkinoilta. Monopolistiset markkinat toimivat huonosti ja pitävät hinnat korkealla.
Suurin osa ihmisistä ei tarvitse kovin kummoisia palveluja. Olisi halvempaa hoitaa heidät halvalla keveissä organisaatioissa.
On todennäköistä, että työterveyshuoltoa tarjoavat yksiköt tulevat tarjoamaan palveluja myös perheenjäsenille. Tämäkin on yksi tapa valikoida edullisia potilaita. Paitsi että töissä olevat ovat terveempiä kuin työvoiman ulkopuolella olevat, myös heidän perheenjäsenensä ovat keskimäärin parempiosaisia.
Hyvä avaus, kiitos tästä.
Mielestäni näkökulmasi on hyvä mutta olet turhan mustavalkoinen ja pessimistinen sen suhteen miten helposti lääkäriasemat voivat valikoida potilaitaan.
Valikoimista ei varmasti voi kokonaan estää mutta kyllä tilaaja ja lainsäätäjä voi sitä kovasti vaikeuttaa. Lisäksi on huomioitava mainevaikutus joka myös jonkin verran hillitsee lääkäriasemien potilasvalintaa: jos hyvän asuinalueen hyvinvoiva potilas sairastuu vakavasti ja saa sen jälkeen kalliina potilaana huonoa kohtelua, niin kyllä tämä vähentää ko. lääkäriaseman houkuttelevuutta alueen terveellekin väelle.
Joo, olet oikeassa, että lääkäriaseman kannattaa hoitaa rikkaat, vaikka he sairastuisivatkin, koska maine. Sen sijaan voi suhtautua hyvin tylysti alemman sosiaaliluokan ongelmatapauksiin, koska heidän siivoamisensa pois muita häiristsemästä voi olla jopa vetovoimatekijä.
Oikein hyvä kirjoitus. Hallitukselle on tarkoitus tehdä julkistata terveysasemieta liikeyrityksiä. Voi olla hyvä ajatus. Ajatellaan vaikka Länsimetroa, perustavaa laatua oleva ongelma, mutta tuntuu että se ei kuulu kenellekän. Arvelen että tuo ei yksityisellä puolella olisi mahdollista.
Kuka tässä maailmassa haluaa riutua viimeiset elonhetket sairaalapedissä? Kuolemaa ei kukaan pysty väistämään ja omaan sänkyyn nukahtaminen on inhimillisin tapa lähteä.
Hinta on aina korkein mahdollinen.
Kuntapuolen ongelma on totaalinen jäykkyys ja ennen muuta se, että 313 kuntaa päättää omiaan ja ihan lahjakkaimpia sote alan päättäjiä ei niin paljoa löydy.
Hyvät käytännöt leviävät hitaasti. Kalliit tekniikat leviävät nopeasti, koska niiden myyminen kannattaa ja sitä tehdään voimalla.
Ihmiset jotka eivät ole olleet omakohtaisesti työelämässä missään tekemisissä kilpailun kanssa, eivät voi ymmärtää sen kirittävää vaikutusta. Jos vain tekee duunia jossain, missä kilailu ei näy, niin eihän sitä tajua. Tehtaan lattialla tuntuu että ainoa paine tehdä asioita paremin tulee johtoportaasta, kunnan tai valtion hommissa ei tunnu senkään vertaa.
Ei nähdä sitä kuinka kilpailu pakottaa johtoporrasta tekemään asioita paremmin. Ja jos ei tee, niin edessä on hidas näivettyminen, jopa konkurssi.
HUOM! Hyvin tekeminen ei tarkoita absoluuttisesti hyvin tekemistä. Pärjäämiseen riittää, että tekee paremmin kuin kilpailijat, paikoilla olemiseen riittää että yhtä hyvin kuin kilpailijat. Pahimmassa tapauksesa siis yhtä huonosti. Eikä kilpailijoita paremmin pärjääminen välttämättä tarkoita sitä, että työntekijöitä hellitään eduilla tai asiakkaille tarjotaan halpaa palvelua.
“Heidän mielestään julkinen sektori laskee väärin” ‑väitteemme nojaa esim. tähän Sitran tutkimukseen:
https://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksi%C3%A4-sarja/Selvityksia94.pdf
s. 35 perkaa kotihoidon kokonaiskustannuksia, joista käy ilmi että kaksi ylintä kustannuskvartaalia (yht. 17%) kotihoidon asiakkaista Tampereella olisi tosiasiassa edullisempi hoitaa tehostetussa palveluasumisessa.
(Joka Petteri meillä on kaikkea muuta kuin sairaalapedissä riutumista, tuolla hieman tunnelmia –> https://www.facebook.com/attendomummola/.)
Hesari on puolestaan tuoneut esiin yleistyvän kotihoidon ja ensihoitotehtävien voimakkaan kasvun Hgissä:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1447396988760
http://www.hs.fi/kaupunki/a1457502766411
Vili Lähteenoja
Tiedottaja, Attendo
Kuuden suurimman kunnan kohdalla esim. vanhuspuolella on aitoa kilpailua, mikä voisi pitää kustannukset kurissa. Muualla Suomessa sitä on vähemmän, tai käytännössä ei lainkaan -> kustannukset karkanneet pilviin.
Skenaario 2: Jos kyseessä on varakas vanhus, kunnat viivyttelevät hoitopäätöksiä, jonka seurauksena yksityinen imee ensin vanhukset kuivaksi. Kunnat ei maksa takautuvasti hoitoseteleitä ja koska monet joutuvat hoitoon akuuttitapauksina, heidät sijoitetaan jonnekin, missä on tilaa. Usein kalliille yksityispuolelle. Tästä hyötyvät sekä kunnat (kauniimmat tilastot, kun päätöksiä voidaan siirrellä tilikaudelta toiselle) että bisnes.
Tulee mieleen kokemus hammashoidosta julkiselta puolelta: juurihoidon jälkeen hammas oli tulehtunut ja kivut olivat sietämättömät, söin buranaa varmaan 3000mg vain että sai nukuttua pari tuntia.
Koska oli viikonloppu ylioppilaiden terveydenhoito oli kiinni ja päätin käydä kokeilemassa julkista sairaanhoitoa. Oli hiljainen päivä ja odotushuoneeseen asti kuului hoitajien iloinen kalkatus ja naurunremakka. Ainakin jollain oli hauskaa.
Sitten jossain vaiheessa kutsuttiin sisään ja katsottiin tilannetta — hoitona huuleen työnnettiin pieni lasiputki, dreeni, josta “mätä saa valua ulos”. Homma hoidettu ja potilas ulos. Iloinen päivä saa jatkua.
En ole koskaan ollut niin järkyttynyt sairaalakäynnin jälkeen, tuntui että ketään ei oikeasti kiinnostanut koko homma, vaikka en ollut lääkäri niin arvasin että se lasiputki ikenessä ei auta mitään. Eikä se auttanutkaan.
Viikonlopun jälkeen pääsin lopulta ylioppilaiden terveydenhuoltoon, jossa lääkäri määräsi kahta eri antibioottia tulehduksen lopettamiseen, käytännössä se ratkaisi tilanteen heti.
Keskeinen ero näiden kahden tapauksen välillä oli asenne: julkisella puolella työn mittari oli se, että potilas saatiin kotiin, YTHS taas keskittyi siihen että potilaan ongelma saatiin ratkaistua.
Tilastojen valossa julkinen puoli varmaan hoiti asian ns. kustannustehokkaammin -> koska potilas ei palannut niin ongelma varmaankin ratkesi. Käyntini päätyi tilastoihin yhtenä onnellisista menestystarinoista ja käsitys siitä että dreenin tökkääminen ylähuuleen on toimiva hoitomuoto sai vahvistusta.
Itselleni tuo käynti vaikutti niin, että käytän nykyään vain yksityistä hammashoitoa. Ja kaikkea muutakin yksityistä, koska tiedän, että siellä keskitytään siihen ongelmaan mikä itselläni on, ei siihen että minut saadaan nopeasti ovesta ulos.
Asenne ei tietenkään ole kiinni siitä onko töissä yksityisellä vai julkisella puolella, mutta johtoportaan viestintään ja työnkuvaan voi vaikuttaa se onko tavoitteena saada asiakkaat jäämään asiakkaiksi vai pääsemään heistä eroon.
Kun kotihoidon tuntikustannus tukipalveluineen on Tampereella 89,73 euroa tunti, kalliitkin laitospalvelut näyttävät edullisilta.
Minusta on selvästi nähtävissä, että kilpailuttamisella ja valinnanvapaudella on saatavissa eniten kustannussäästöjä aikaan nimenomaan vanhusten kotihoidossa, kun kunnallinen palveluntuotanto on nykyään niin tavattoman tehotonta.
Suurin osa omaisista! Usein nimenomaan he vaativat, että kuolemansairasta syöpä- tm. potilasta tekohengitetään ja lääkitään sairaalassa niin pitkään kuin mahdollista. Ja superkalliin erikoissairaanhoidon (eikä hoito ilmaista ole tk-vuodeosastollakaan) on pakko suostua kaikkiin vaatimuksiin tai muuten häkki heilahtaa.
Kaiken kukkuraksi suomalaiset vaativat erikoissairaanhoidolta entistä laajempaa palvelutarjontaa, maailman kalleimpia lääkehoitoja ja uusinta terveysteknologiaa. Sitten vielä ihmetellään, miksi maksamme veroja… Tai no, meitä nettoveronmaksajia on kuitenkin melko vähän Suomessa.
Totta. Sairaanhoidossa olisi saatavissa suuria säästöjä yksinkertaisesti siirtämällä erittäin huonokuntoiset, parantumattomasti sairaat ja äärimmäisen kalliisti hoidettavista sairauksista kärsivät paljon herkemmin saattohoitoon.
Kriteerit, ketä hoidetaan ja ketä ei, pitäisi päättää poliittisesti. Ilman selkeitä pelisääntöjä merkittävä osa yhteiskunnan resursseista kuluu kovin hyödyttömiin väistämätöntä hiukan pitkittäviin hoitoihin, joilla ei saavuteta merkittäviä tuloksia.
Ei auta. Jokaisessa hintaluokassa, jonka tilaaja osaa keksiä, on vielä yllin kyllin informaatiota potilaan potentiaalisesta hankaluudesta tai helppoudesta. Verikokeen jälkeen ollaankin jo paljon viisaampia.
Diagnostiikka paranee koko ajan. Parinkymmenen vuoden päästä voi muutamalla kympillä selvittää potilaan koko perimän, halusi hän sitä tai ei. Elämänkaari ja elintavat selviävät tätäkin halvemmalla kyselyllä facebookiin tai internetpalveluntarjoajalle.
Karsiutumista ei voi tapahtua jos kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.
Yksityisen puolen tehostettu palveluasuminen ei ole asiakkaan kannalta parempaa. Palveluasuminen on halvempaa yksityisellä, koska se on huonompaa ja sitä valvotaan vähemmän. Vain kaksi tarkastuskäyntiä koko Etelä-Suomessa useiden vuosien aikana. Ei koskaan pistotarkastuksia, vaan ensin pyydetään vastine ja annetaan aikaa korjata epäkodat tilapäisesti.
Säästöjä saadaan kun vanhuksia pidetään janossa jotta vaippoja ei kulu. Muistisairaita vanhuksia kohdellaan huonosti. Äitini edunvalvojana olisin valmis maksamaan kunnalle ylimääräistä, jotta äitini pääsisi kunnan palveluasuntoon, mutta hänellä on liikaa omaisuutta. Palvelusetelillä voi valita jonkun ja toivoa parasta.
Kovin moni sotessa ja monituottajamallissa (ihan aiheestakin) huolettava asia korjaantuisi, jos meillä olisi ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa sote-palvelujen kustannuksista, laadusta yms., siis ylipäätään järjestelmän toiminnasta. Silloin ei tarvitsisi mutuilla ainakaan yhtä paljon kuin nykyisin.
Tänään julkaistiin yli 50 kunnan alueella tehtyjen ns. palvelupakettien pilottihankkeiden tulokset, jossa tieto on pyritty saamaan liikkeelle eri siiloista vertailtavassa muodossa ja asiakaskohtaisesti. Tieto ja johtaminen sekä eri toimijoiden roolien selkeä määrittely ovat uudessa sotessa avainasemassa.
Aiheesta tarkemmin sekä loppuraportti ja sen tiivistelmä täällä: http://www.sitra.fi/uutiset/laajat-pilotit-tuottivat-arvokasta-tietoa-soten-uudistamiseen
Jukka Vahti, viestintäasiantuntija, Sitra
Sote-puolellakin pitäisi alkaa saada säästöjä aikaan digitalisoimalla palveluja. Eivät pankitkaan toimi enää kuin 1970-luvulla, miksi siis terveyskeskukset? On vaikea nähdä, miten tehostamishyötyihin päästäisiin julkisen sektorin terveysorganisaatiossa, varsinkin kun emme vielä tarkalleen tiedä, miten muutos tulee tapahtumaan. Yksityisen sektorin kiritys on siksi sote-uudistuksessa tarpeen.
Lisäys aikaisempaan kommenttiini.
Aito kilpailu olisi sitä, että vanhukset joilla on paljon omaisuutta voisivat päästä kunnan ja ARA-rahoitettuihin tehostetun palveluasumisen asuntoihin, jos maksavat siitä kilpailukykyisen hinnan.
Nyt tilanne toimii siten, että monet kunnalliset hoitokodit sijoittuvat palvelun laadun suhteen keskiarvoon tai sen ylitse, mutta niihin ei pääse maksamalla. Asiakkaalle hieman kalliimpi yksityinen tarjoaa usein huonompaa laatua (ja epävarmuutta hoidon tasosta) eikä kunta pääse tienaamaan hyvällä laadulla. Vanhuksen ja omaisten pitää olla tarkkana. Jos haluaa yksityiseltä varmasti parempaa laatua joutuu maksamaan todella suolaisen hinnan.
Palveluasuntojen palvelu voitaisiin kilpailuttaa paremmin, jos kaikkialle pääsisi maksamalla rahaa ja kunnat jotka osaavat järjestää hoidon hyvin voisivat käyttää rahat kilpailuluun yksityisen sektorin kanssa lisäpaikkojen muodossa.
—
Lakiehdotus: Yksityisten vanhustenhuollon toimijoiden valvonta pitäisi saattaa vähintään samalle tasolle (tarkastuskäynnit, yllätystarkastukset) kuin Elviran eläinsuojelu on. Erityisesti dementiapotilaat ovat usein aivan yhtä avuttomassa asemassa kuin eläimet.
Julkisen puolen kustannuslaskennan tekeminen on vaikeaa ‚sillä julkisen sektorin organisaatio sisältää paljon jaettavia kuluja ja usein nämä jaot ovat karkeita yleistyksiä ja voivat aiheuttaa vääristymiä
Usen jakoperuste on pääluku ja työvaltaiset toiminnot saavat ylimääräisiä kuluja esim pääomasta.
Esim aikoinaan kiinteistökuluja jaettiin Telessä pääluvun mukaan toiminnoille. Varsinainen teleliikenne tarvitsikin paljon kiinteistöjä, mutta oheispalveluja tuottavat henkilövaltaiset alat eivät niitä tarvinneet
Seurauksena oli vääristymiä kustannuslaskennassa
Julkinen sektori on myös yhtä aikaa tuottaja ja ostaja ja näitä ostoon liittyviä transaktiokuluja jaetaan usein omalle tuotannolle, ei ostopalvelulle
Muutenkin näissä laskelmissa oston kuluja ei lasketa vaan katsotaan tuottajan välittömiä kuluja
Tässäkään tapauksessa ei ole esitetty miten laskelma on tehty, joten on vaikea ottaa kantaa lukujen oikeellisuuteen