Teknologinen kehitys on tuomassa terveydenhuoltoon jättiuudistuksia. Lääkärin nettivastaanotto säästää sekä lääkärin että potilaan aikaa. Tietokoneavusteinen diagnoosi tekee tuloaan. Fiksu organisaatio ohjaa sairaanhoitajan vastaanotolle potilaan, joka ei välttämättä lääkäriä tarvitse. Oman terveydentilan mittaaminen kotona helpottuu. Ja niin edelleen.
On olemassa innovatiivisia julkisia palveluja, mutta aivan varmasti yksityisten lääkäriasemien mukaantulo nopeuttaa innovaatioita ja niiden leviämistä. Tämän takia suhtaudun valinnanvapauteen myönteisemmin kuin monet ystäväni.
Mutta tämähän ei ole markkinataloutta ja siksi kaikki se innovatiivisuus, joka yleensä liitetään yksityisiin yrityksiin, ei toimi tässä niin kuin pitäisi.
Ajatelkaamme, että jokin lääkäriasema keittää toimintansa siten, että se pystyy tarjoamaan saman palvelutason kymmenen prosenttia halvemmalla kuin kilpailijansa niin, ettei potilas huomaa mitään eroa.
Jos kyse olisi normaalista markkinasta, innovatiivinen lääkäriasema valtaisi markkinoita huonommilta kilpailijoiltaan. Se saa kuitenkin saman kiinteän hinnan kuin kilpailijansa. Lääkäriasema muuttuu itse kananttavammaksi, mutta se ei voi tehdä muuta kuin panna erotuksen taskuunsa, mikä ei varmaakaan ole sille kovin vastenmielistä.
Ei ole mekanismia, jolla tämä tehostusinnovaatio muuttuisi maksajan, siis maakunnan kannalta halvemmiksi tariffeiksi. Maakunnan pitäisi pystyä vakoilemaan palvelutarjoajia ja niiden kustannusrakennetta viedäkseen nousseen tuottavuuden hintoihin.
Ei ole myöskään mitään mekanismia, jolla tämä parempi lääkäriasema pystyisi voittamaan itselleen potilaita. Onhan potilaan maksu on kiinteä. Lääkäriasema voi tietysti siirtää osan voitostaan paremmiksi palveluiksi ja siten kilpailemaan potilaista, mutta aika tehotonta tämäkin on, eikä se ainakaan toteuta sitä tavoitetta, että kilpailun pitäisi tehostumisen kautta johtaa kulujen alentumiseen.
Täysin huikkaan menisi innovaatio, jossa hoidon hinta putoaisi puoleen, mutta sen laatu laskisi vain prosentin. Tällaisia innovaatioita me taidamme tarvita, mutta miksi potilas ottaisi vastaan laadun pienintäkään heikkenemistä, jos maksu paremmasta vaikkakin vain marginaalisesti paremmasta laadusta on sama.
Jos potilasmaksu ei olisikaan sama, vaan kaikki saisivat mukaansa yhtä arvokkaan palvelusetelin, lääkäriasemat voisivat kilpailla myös hinnalla. Jossakin omaa rahaa joutuisi pulittamaan paljonkin ja jossain hoitoon pääsisi pelkällä palvelusetelillä. Tämä tehostaisi toimintaa, mutta tietty eriarvoisuus siihen sisältyy. Tähän asti eriarvoisuus on mielikuvissa ilmennyt niin päin, että rikkaat voisivat maksaa omasta pussistaan vähän enemmän ja saada parempaa hoitoa.
Nyt kilpailu tapahtuu vain laadulla. Sekin voi olla hyvä asia, mutta paljon jää säästömahdollisuuksia tekemättä.
Kävin taannoin työterveysvastaanotolla ns. yksityisellä terveysasemalla. Tuota lääkäriliiton lobbaamaa parasta pisnistä. Vastaanottoaika oli 20 minuuttia ja ihan heti ei tuosta kohtaamisesta tule mieleen sellaista mitä automaatti ei osaisi tehdä. Yksinkertaisia kysymyksiä, joihin voisi vastata näyttöä koskettamalla. Verenpaineen mittaus, jonka jokainen pystyy tekemään jo nyt luotettavasti halvalla digitaalimittarilla. Koska veri- ja muut labranäytteet analysoi jo nyt tietokone, niin mihin sitä lääkäriä oikeastaan tarvitaan, muuta kuin sellaisille, jotka eivät hallitse kunnolla äidinkieltään eli ns. uuslukutaidottomille. Robottilääkäri on varmasti tulevaisuutta näissä rutiinitapauksissa.
Nyt tietysti joku kirjoittaa, että lääkärin tekemä haastattelu on tärkeä osa tutkimusta. Mutta jos kysymyksessä on esimerkiksi melko kokematon, vastavalmistunut virolainen naislääkäri, niin toimiiko kommunikaatio?
Eikö samalla tavalla kuin asumistuissa voisi olla tietty prosenttimääräinen omavastuu ja lisäksi myös yläraja?
Jos olet reipas, mieleltäsi terve, tai ainakin normaali, vähintään kohtuulliset raamit täyttävä, puhetaitoinen suomalaismies, en usko, että kommunikaation kanssa syntyy ongelmia. Mikäli yhteisiä sanoja ei löydy, voi kommunikointia aina jatkaa esim. eleiden, ilmeiden ja katseiden voimalla. (Silmätulehduksen kanssa voi tosin viimeksimainittu olla hankalampi pulma.)
Ihmiselon kaikkia kommervenkkejä ja mahdollisten terveyteen liittyvien ongelmien ja vaivojen laajaa ja monivivahteista kirjoa ei mikään robotti voi koskaan humaanimman naislääkärin tavoin aidosti ymmärtää. (Naisnäkökulman, sekä kyborgien ja robottien näkökulmien mukaantuonnin ja esittelyn jätän suosiolla heille itselleen!)
Vaikka lääkärit pyrkivätkin nykyisin välttämään esim. kättelyä, jo pelkkä myötätuntoinen katse ja inhimillinen kosketus voivat ongelmista kasvokkain puhumaan pääseminen, ja niiden syistä ja ratkaisumahdollisuuksista keskustelu, parantaa monta pitkäänkin jatkunutta vaivaa, niin kehon kuin mielenkin osalta. (Joskus jo pelkkä myötätuntoisen ihmisen kuvankin näkeminen voi auttaa hitusen. Luottamus lääkäriin on myös olennainen ja tärkeä kysymys. Voiko luottamus syntyä, jos et oikeasti tiedä, kuka toinen osapuoli oikeasti on?
Vaikkei esimerkiksi Maaret Kallio tietääkseni mikään kliinisen puolen sisätautilääkäri olekaan, voi kukin itsekseen miettiä, minkälainen tervehdyttävä vaikutus olisi potilaaseen a) jonkun hänen kaltaisensa (suomalaisen tai virolaisenkin) ammattinsa ja työnsä vakavasti mutta inhimillisellä lämmöllä ottavan lääkärin vastaanotolla käynnillä, verrattuna b) robotin suorittamaan, jonkin bittinikkarin ohjelmoimaan, ja usein validoimatta jääneeseen mekaaniseen prosessiin (epätäydellisin ehtolausekkein tai ilman).
Miehet eivät useinkaan pienempiä oireitaan ja vaivojaan valittele, tai niistä edes kerro, ennenkuin ne ovat kasvaneet isommiksi. Sen vuoksi lääkärin taitavasti asettelemat kysymykset ja aktiivinen ote, sekä myös potilaan vastaustavan yksilöllinen huomiointi johtanevat parempaan lopputulokseen kuin pelkkä rasti-ruutuun-periaate (joka on periaatteessa tietokoneellakin toki mahdollinen). Automatiikan käyttö lääkärin korvaajana voi johtaa potilaan itsensä kannalta kuitenkin valitettaviin välttelyihin, vikadiagnooseihin ja pahimmillaan vääriin johtopäätöksiin, joilla sairaudet ja vaivat eivät ainakaan parane.
Miten monen lentäjän, veturinkuljettajan tai merikapteenin ura mahtaisikaan katketa, jos Germanwings’in onnettomuustapauksen myötä vastaavien tapausten ennaltaehkäisy annettaisiin yksinomaan rutiiniluontoisia kysymyksiä esittävien robottien tehtäväksi?
(Asiasta kiinnostuneiden kannattaa ehkä lukea tapauksesta nimeltä “Therac-25”. En kuitenkaan suosittele sitä kenellekään heikkohermoiselle tai helposti järkyttyvälle. Tarinan ikärajana pitäisi olla mielestäni vähintään K‑25.)
“os potilasmaksu ei olisikaan sama, vaan kaikki saisivat mukaansa yhtä arvokkaan palvelusetelin, lääkäriasemat voisivat kilpailla myös hinnalla. Jossakin omaa rahaa joutuisi pulittamaan paljonkin ja jossain hoitoon pääsisi pelkällä palvelusetelillä.”
Palvelun sijainti on myös asiakkaan kannalta laatutekijä.
Mennäkkö kympin halvempaan auton tai oman poskiontelon tarkastukseen 60 kilometrin päähän vai 5 kilometrin päähän kympin kalliimmalla.
Keskittämisvimmaa hillitsisi ylipäätään se, että sama maksaja vastaa hoitopistemaksun lisäksi myös matkakuluista.
En olisi yhtä pessimistinen innovaatioiden leviämisen suhteen, sillä niillä on ylipäätänsä taipumus levitä.
Voisi myös olettaa, että maksaja (maakunta?) saa vaatia sekä hyväksymiltään terveyskeskuksilta että lääkäriasemilta niiden kustannusrakenteen (ja laadun) paljastavan raportoinnin. Tällainen käytäntö on ollut jo kymmeniä vuosia olemassa yksityisen puolen alihankintaketjuissa. Et päässyt avaintoimittajaksi ellet aukonut kirjojasi.
Tätä ideaa voisi kehittää niin, että myös terveysasemalla jonottamisesta maksettaisiin jonottajalle nimellinen korvaus: vaikkapa 5 e/h. Tällöin ihmisten jonotuttaminen ei olisi enää niin kannattavaa. Samaa voisi soveltaa kaikkeen viranomaisasiointiin.
Yksi varteenotettava idea onkin vaatia toimenpidenimikekohtainen kirjanpito ja palveluntarjoajien kirjanpidon avaaminen julkiseksi. Tällöin kunkin toimenpiteen hinta voidaan määrittää vaikkapa siten, että tehokkain palveluntarjoaja jää toimenpiteessa omilleen — vuosimaksu jää kokonaan voitoksi, jos palveluntarjoaja on jokaisessa toimenpiteessä tehokkain. Tämä tuo insentiivin palveluntarjoajien sisäiseen hintakilpailuun.
Maakunnalliset palveluntarjoajat toimivat tässä perälautana (eli kilpailijoina), joka estää toimenpidekohtaisen hinnan karkaamisen liian isoksi.
Tämä lähestystapa vaatinee muutaman vuoden kalibraation nykyisillä kunnallisilla toimijoilla.
Innovaatioista;
Minkälaisia innovaatioita Suomessa yksityinen sotesektori on tähän mennessä kehitellyt?
Sote-uudistuksen valinnanvapaus edistää kyllä yksityisten firmojen innovointia veronkierron alalla. Kun vihdoin saadaan avaimet veronmaksajien verorahakirstuun, pitää tietysti keksiä, miten ne varat siirretään veroparatiiseihin rimaa hipoen lain rajoissa.
Valinnanvapaus-sanan avulla yritetään saada kansa trollattua siihen uskoon, että nyt tehtäisiin suurta uudistusta ihmisten parhaaksi. Valinnanvapaus-teatterin taustalla on hyvin raadollinen suurten yksityisten, usein kansainvälisten, sote-yritysten ahneus. Niillä suorastaan kuola valuu suusta, koska ne ovat tosi lähellä päästä kiinni valtavan herkulliseen, tuottoisaan markkinaan payed by veronmaksaja. Kiitämme kokoomusta ja keskustaa tästä isänmaallisesta teosta. Persut komppaavat mitä tahansa.
Valinnanvapautta ei pidä tuoda sote-palveluihin. Montako kertaa tätä pitää jankata: Ruotsissa sote-palvelujen valinnanvapaus on lisännyt tarjontaa heille, jotka niitä eivät palveluja tarvitse ja vähentänyt palveluja heiltä, jotka niitä kipeiten tarvitsisivat. Kustannukset eivät ole vähentyneet. Yksityiset firmat kierrättävät voittonsa veroparatiiseihin. Anteeksi nyt, mutta kertoisiko joku miksi tällainen on kannattavaa kehitystä? Voisiko Soininvaara valaista, miksi palvelujen eriarvoistuminen on hyvä asia? Miksi julkisen rahan haaskaus yksityisten firmojen omistajien taskuihin on hyvä asia?
Jotta yksityiset yritykset pääsivät kiertämään veroja, niillä pitäisi olla ensin voittoja. Niiden pitäisi siis pystyä tuottamaan halvemlalla kuin julkinen.
Sinänsä hyviä pointteja, mutta olisi todella kiinnostavaa tietää, minne tai miten hoitopisteet kannattaisi Suomessa sijoittaa, jos niitä olisi varaa ylläpitää 1, 2, 3, 4, 5, … 2499 tai 2500 kappaletta?
Kuka osaa vastata kysymykseen listan (helpomman?) alkupään osalta?
Ehkä myös hoitopisteen työntekijöiden päivittäiset matkakulut pitäisi ottaa huomioon.
“Sinänsä hyviä pointteja, mutta olisi todella kiinnostavaa tietää, minne tai miten hoitopisteet kannattaisi Suomessa sijoittaa,”
Tämä kannattaminen tai taloudellinen optimi on epäoleellinen asia, jos maakuntavaltuuston poliittinen harkinta määrää palvelupisteet. (Tai yliopistosairaalayhteisalue tai valtio)
Ei sairaanhoitopiirien asiantuntemuksen mukaan maakuntakeskuskaupunkien ulkopuolella kannata juuri mitään tarjota. Ulkoistettuna tämä onnistuu voitollisesti.
Kimalainenkin lentää, vaikkei se SHPn teoreetikon mukaan ole mahdollista.
Riskipääomayhtiöt haluavat sote-bisnekseen, koska ne tietävät, että pystyvät tekemään sillä bisneksellä voittoa. Kyllä ne keinot keksivät, miten se toteutetaan juuri lakien rajoissa keikkuen. Ruotsista kantautuu tietoja, että henkilökunnasta pihistäminen on yksi hyvä keino.
Voittoja kääritään, mutta ongelmana on se, että suomalaisen sote-yrityksen tuloksessa se ei välttämättä näy, koska konsernin sisäisten lainojen avulla voitto on voitu keplotella veroparatiisiin turvaan. Näin saadaan inhottava yhteisövero minimiin.
Voittoa tavoittelevat yritykset olisi viisainta sulkea kokonaan pois sote-alan peruspalveluista. Voittoa tavoittelevien riskipääomaveijareiden päästäminen näille apajille tulee kuitenkin loppupeleissä yhteiskunnalle kalliiksi.
Joku voisi yrittää laskea, millä lukumäärällä (tai millä lukumäärillä) päästäisiin minimikustannuksiin välillä 1–2500. Kokonaisluku “1” ei varmaankaan ole optimi.
Se on kuitenkin selvää, että jo yksikin poliittinen päätös koko kansantalouden optimin suhteen voi olla suhteellisesti yhtä kaukana napakympistä kuin useimmat heittämäni tikat. Osittamisen vaikutuksista en osaa sanoa, mutta jo tuttujenikin joukossa on yleensä aina joku muita parempi tikanheittäjä.
Syntyisikö paras tai parempi (poliittinen) päätös tikanheiton avulla?
Vai onko koko sote-sotkun päätöksenteon vaikeus seurausta siitä, että kukaan ei huomannut alkuun sopia siitä, heitetäänkö darts- vai tikkapelin säännöillä, ja kuinka monta heittokierrosta käytetään ja moniko kilpailija saa tulla kisaan mukaan? Myös pistelaskun säännöt kannattaa yleensä sopia jo ennen heittojen aloitusta.
Jokuhan on jopa saattanut kuvitella, että sote-alueiden lukumäärästä päätetään 501:n säännöillä, kun taas joku toinen ehkä ajatteli, että riittää, kun heitetään vain ne tavallisimmat yhden kierroksen viisi tikkaa. Kolmas, ehkä lähes heittotaidoton, olisi mahdollisesti tyytynyt laskemaan vain sektoreita darts-taulusta!
Ruotsissa sekä kansa että hoitajaliitto ovat huomanneet yksityistämisen hyväksi. Suomessakin lääkärit, hoitajat ja potilaat ovat yleensä mieluummin ja tyytyväisempiä yksityisellä, silloinkin kun se voittaa julkiset tarjouskilpailussa. Palvelusetelien tuomilla säästöillä voidaan parantaa hoitoa niin paljon, että olisi tyhmää missata se.
Heh! Valinnanvapaus on hieman huvittavaa, siinä kun myös kätevästi voidaan ulkoistaa terveyspalvelujen hankintaosaaminen potilaille.
Otetaan esimerkiksi hammaslääkäri ja ne “kuuluisat” palvelusetelit.
Saamani setelin vuoksi jouduin vertailemaan palveluja.
Kyseessä on vanhan paikan uusiminen ja puudutus, joka oli koodattu kryptiseksi kirjainyhdistelmäksi, joka tarkoitti ostettavaa palvelua.
Kaupungin hinta palvelulle on noin 81€.
Lääkäriasemien hinnoista halvin oli noin 41€.
Kallein oli noin 160€.
Tyypillisesti hinnat olivat luokkaa: 50€, 60€, 70€, 90€, 150€.
Kun ihmettelin halvinta hintaa minulle varoitettiin hygieniasta. Miksi joku voi tarjota niin halvalla? Onko kyseessä vain markkinointikikka, jotta saa nimensä näkyviin. Näitä tarjoajia oli 2.
Eihän kännykkään saa latausliitintä vaihdettua 70 eurolla ja hammaslääkärissä on kuitenkin kaksi henkilöä töissä potilashuoneessa.
Ilmeisesti halvin tekee tarjouksessa mainitun palvelun tappiolla.
Mutta entäs kallein? Mitä ihmeen erikoista saa siinä, että on niin kallis?
Mutta se oleellisin kysymys on millä kriteereillä ja osaamisella minun pitäisi valita palvelu?
Soininvaara varmaan osaa kertoa, kun on asiasta istunut päättämässä?
Kaupungin hammaslääkäri sanoi, että ei ole kuin yksi lohjennut hammas ja tervetuloa kolmen vuoden päästä uudestaan. En usko kaupungin hammaslääkäriä. Tämä ei voi olla totta. On nyt aikuisena kymmenien vuosien kokemus omista hampaistani ja paikattavia reikiä on ollut yleensä joka vuosi. Tässä on vain muutettu käytäntöä säästöjen vuoksi.
Yhdysvaltain järjestelmä on ollut yksityinen ja maailman kallein niin yhteiskunnalle kuin potilaallekin — kustannukset moninkertaiset verrattuna Eurooppaan, Pohjoismaista puhumattakaan.
Suomen nykyinen järjestelmä tuottaa palvelut kansainvälisten vertailujen keskitasoa halvemmalla.
Meillä on paikallisesti tehty vaihtoja myös niin, että yksityiselle ulkoistettu on palautettu kunnalliseksi oman tuotannon osoittauduttua edullisemmaksi. CETA ja/tai TTIP ‑sopimuksissa kerran yksityistetyn palauttaminen julkiseksi kielletään. (Miksiköhän?)
Tämä siitä huolimatta ( vai juuri siksi?) että jukisella puolella tilaaja- ja kilpailuttamisosaaminen ontuu aina vain.
Mitä empiiristä NÄYTTÖÄ ylipäätään on olemassa sen väittämän perusteluksi, että yksityinen toimija on aina tehokkaampi kuin julkinen?
Kertokaa — olisi mukava lukea joskus muuta kuin pelkkää ennakko-oletuksiin (luuloon) nojaavaa hokemaa.
Omat empiiriset HAVAINTONI kentältä, vanhusten hoidosta, kertovat samaa kuin skandaaliuutiset Ruotsista ( esim. Liliuksen yhtiö): Tehostaminen tarkoittaa hoidon tasosta ja hekiöstön mitoituksesta tinkimistä eli juuri sitä pissavaipoissa makuuttamista kun ei ole aikaa auttaa wc:hen ja vaippojen määrää säännöstellään, ylilääkitsemistä levottomuuteen, kun ei ole aikaa kuntoutukseen ja aliravitsemusta, kun ei ole aikaa auttaa ruokailussa. Kotihoidossa muistisairas vielä tämän lisäksi yksin kotona lukkojen takana, ellei omainen hoida.
Työntekijämitoitus ruuvataan niin alas, että suorittava henkilökunta nääntyy ja kaikki suinkin kykenevät nuoret alkavat karttaa alaa.
Kaikki tämä on jo koettu muutamaan kertaan — esimerkiksi kunnallisenkin palvelujen lamasäästökampanjoiden aikoina.
Olen itse ollut alalla sellaiseen aikaan — ja seuraan nyt miten uuden polven nuori hoitaja pakenee vastaavia seurauksia ( kiristyksiä ja uupumusta) jo toista kertaa, kun säätiö-työnantaja muutettiin oy:ksi.
Sellainenkin trendi on meneillään. Miksiköhän? Esimerkki: Validia (entinen Invalidisäätiö) muuttuu osakeyhtiöksi.
Onko meillä enää ns. kolmatta sektoria hetken päästä, jos kaikki yhtiöitetään, ilmeiseti juuri Sotea ennakoiden? Ja mikä etu yhtiöittämiseen ajaa?
Miksi meillä ollaan menossa järjestelmään, jossa noin neljä ex-kookoomuslaisten johtamaa isoa veroparatiisiyhtiötä ovat voineet ilmiselvästi ennakoida ja valmistautua jo vuosien ajan jakamaan markkinat keskenään Soten tullen?
Onko edes harkittu sellaisia vaihtoehtoisia malleja, jotka perustuvat aitoon ammatinharjoittajien yksityisyrittäjyyteen, eikä rahoittajatahojen sijoitustoimintaan?
Jos ei niin miksi ei?
Saksassahan sellainen ainakin toimii: Siellä ei kaiketi edes ole terveyskeskuksia, vaan lääkärit ovat yksityisiä ammatinharjoittajia, joista potilas saa valita.
Hintatasoa säännöstellään.
En itse tunne mallia hyvin, mutta eikö sote-suunnittelijoiden pitäisi?
Tähänastiset arviot sote ‑suunnitelmista EIVÄT pidä säästöjä lainkaan varmoina.
Miksi siis on niin kova kiire muuttaa koko järjestelmä ilman, että edes vaihtoehtoisiin malleihin ehditään paneutua?
Hyvää lainvalmistelua?