Joku kommentoijista jo keksikin, että mitä ideaa on alentaa palkkoja koko kansantaloudessa, jos ongelmia on vain joillakin ulkomaankauppaa käyvillä aloilla tai kotimaisilla aloilla, joita halvat tuontituotteet uhkaavat.
Voidaanhan tehdä myös kuten Saksassa: sallia paikalliset joustot (=palkkojen alentamiset) yrityksissä, jotka ovat vaikeuksissa ja joutuisivat muuten vähentämään työvoimaa. Saksassa tähän vaihtoehtoon sisältyy erittäin jyrkkä kielto irtisanoa ketään taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä.
Tämä ei ole aivan ongelmatonta.
Järjestely turvaa työllisyyden, mutta kun se poistaa tehokkaasti luonnollista tuhoa, se myös pysäyttää tuottavuuden nousun. Näin on käynyt Saksassa: hyvä työllisyys, heikko tuottavuuskehitys. Kts. lähemmin Samasta sähköstä sama hinta.
Vahva sitoutuminen työpaikkojen säilyttämiseen voi lopulta vaarantaa ne kaikki, jos yritys ei selviä ilman irtisanomisia edes alennetuilla palkoilla. Jos sitoumus on niin vahva, ettei siitä selviä kuin konkurssilla, edessä voi olla kaikkien työpaikkojen menetys. Saksalaiset ovat niin pragmaattista väkeä, ettei tämä siellä ehkä ole ongelma, mutta silti.
Palkkojen alentaminen vain joiltakin on epäsolidaarista kahdesta syystä. Se toinen syy liittyy siihen, että jos sinulta ja vain sinulta alennetaan palkkaa viidellä prosentilla, sinun ostovoimasi laskee viisi prosenttia, mutta jos kaikkien palkkaa alennetaan viisi prosenttia, osa tästä tulee ajan myötä takaisin hintatason laskuna.
Jos palkkojen alentaminen koskee avointa sektoria mutta ei julkista sektoria, veroaste nousee väkisin, koska pienemmistä avoimen sektorin palkoista perittävillä veroilla pitää rahoittaa entisen hintainen julkinen sektori.
Tässä saksalaisessa mallissa olisi se hyvä puoli, että se olisi edes teoriassa toteutettavissa, jos vain niin sovitaan. Valtio ei voi päättää yleisestä palkkojen alentamisesta eikä siitä näytä olevan työmarkkinasopimustakaan tulossa.
Sopimus maltillisista palkankorotuksista lopettaa asioiden huonontumisen, mutta ei riitä parantamaan tilannetta, koska EKP ei ole saanut käynnistetyksi inflaatiota, vaikka lupasi.
Eikö siellä Saksassa voida joustaa palkkojen osalta nollaan,että vältyttäisiin konkurssilta? Työntekijöiden sitouttaminen olisi lienee siinä tapauksessa hieman haasteellista, mutta jos joku tykkää työpaikastaan niin paljon niin eikös se ainakin periaatteessa ole mahdollista?
Inflaatio saadaan aina aikaan, jos poliittista tahtoa on. Ei se siihen kaadu, ettei EKP:n helikoptereihin riittäisi polttoainetta.
Tähän mennessä poliittista tahtoa ei ole ollut (tarpeeksi). Saa nähdä, onko koskaan, vai hajoaako euro omaan mahdottomuuteensa.
“Joku kommentoijista jo keksikin, että mitä ideaa on alentaa palkkoja koko kansantaloudessa, jos ongelmia on vain joillakin ulkomaankauppaa käyvillä aloilla tai kotimaisilla aloilla, joita halvat tuontituotteet uhkaavat.”
Ongelma on myös julkisen talouden alijäämä. Hallituksella ei ole pelivaraa tehdä elvyttäviä toimia, esimerkiksi laskemalla työnantajakuluja, kun veroja ei voi/haluta nostaa ja budjettialijäämä on tolkuton.
Siksi verovaroista maksettavia palkkoja pitäisi pystyä alentamaan.
Taitaa keskeinen ongelma olla, että poliittisen oikeaoppisuuden mukaan naisten palkkoja pitäisi nostaa. Ainakaan näiden sorrettujen palkkoja ei saisi alentaa tai työsuhteita muuten huonontaa! Kätilöt.
Ja julkisen puolen suuret ammattiryhmät tietysti ovat naisvaltaisia: opettajat, sairaanhoitajat, lääkärit, sosiaalityöntekijät, lastentarhatyöntekijät ja mitä niitä on.
Julkisen puolen naisten palkkoja on siis puolustamassa sekä ammattiliito että poliitikot, etenkin nämä lakimääräiset puolueiden naisosastot.
Onnea vaan …
Osmo:
Kai se nyt on epäsolidaarista siitäkin syystä että julkisen sektorin tuottavuutta on yleensä mahdoton objektiivisesti arvioida ja siten sektorin palkat eivät perustu tuottavuudelle vaan jonkinlaiselle arviolle niiden vaativuudesta ja vastaavuudesta suhteessa “saman tasoisiin yksityisen sektorin töihin”. Palkkapolitiikkakin on ollut usein solidaarista siten, että kun tuottavuus ja palkat ovat yksityisellä sektorilla nousseet, on palkkoja nostettu myös julkisella puolella. Suhteessa tähän olisi hieman kummallista todeta että nyt kun vientisektorilla on ongelmia, niin lasketaan viejien palkkoja ja pidetään virkamiesten palkat koskemattomina.
Kannattaa huomioida, että Saksan malliin kuuluu myös laaja osin verottomasti toimiva palvelusektori, joka ei maksa paljonkaan alvia, veroja tai työnantajamaksuja, vaikka periaatteessa pitäisi.
Esimerkiksi Berliinissä ei ole oikeastaan ollenkaan kansainvälisiä ravintolaketjuja, koska suurin osa ravintola-alasta kiertää suurimman osan veroista.
Lopputuloksena Saksassa on tarjolla paljon palvelutyötä, joka usein virallisesti hyvin matalasti palkattua, mutta jossa lisäksi osa palkasta tulee pimeänä.
Miksi niin valtio ei voisi päättää yleisestä palkkojen alennuksesta, kuten devalvaatiostakin aikanaan päätettiin? Eikö muka voida tarvittaessa tehdä asiaa koskava laki?
Käytännössä työpaikoilla joustot kaatuvat useimmiten työnantajan vastustukseen. YTt ja irtisanominen on Suomessa helppoa ja halpaa esim. Saksaan verrattuna.
OS:“Joku kommentoijista jo keksikin, että mitä ideaa on alentaa palkkoja koko kansantaloudessa, jos ongelmia on vain joillakin ulkomaankauppaa käyvillä aloilla tai kotimaisilla aloilla, joita halvat tuontituotteet uhkaavat.
…
Palkkojen alentaminen vain joiltakin on epäsolidaarista kahdesta syystä. Se toinen syy liittyy siihen, että jos sinulta ja vain sinulta alennetaan palkkaa viidellä prosentilla, sinun ostovoimasi laskee viisi prosenttia, mutta jos kaikkien palkkaa alennetaan viisi prosenttia, osa tästä tulee ajan myötä takaisin hintatason laskuna.”
Tämä on yksi niistä syistä, miksi tällä hetkellä kannatan kaikkien päivittäisen työajan pidentämistä sillä n. 20 minuutilla. Uutta synnyttävissä ammateissa ja tehtävissä tätä tuskin huomattaisiinkaan, koska ei se luovuus kello neljään lopu. Palkan pienennys olisi heille vääryys, sillä heidän palkkatasonsa ei ole ongelma.
Työajan palauttaminen takaisin nykyiseen olisi helppoa, kun siihen olisi aikanaaan varaa.
Ylipäätänsä oloen sitä mieltä, että päivittäiset työajat ja erilaiset tasoittumisjaksot sekä aikapankit olisivat kaikille osapuolille oikeudenmukaisempia paikallisesti sovituttuna ja kannattavampia kuin järjestösopimukset.
Saksassa tuo palkkojen alentaminen onnistuu helposti, koska valtio maksaa jotain 60–70 % ansionmenetyksestä
Vastineeksi työntekijät saavat irtisanomissuojan .
Lisäksi työntekijöillä on oikeus järjestää erityistilintarkistus firmassa huonon tilan varmistamiseksi.
Usein sopimukseen liittyy myös ansionmenetyksen korvaaminen kun ajat paranevat .Valtiohan ei korvaa kaikkea
Meitä yritetään aina huijata kun poimimalla vain rusinat pullasta.
Yksi syy pienemipiin laittomien lakkojen määrään johtuu osittain myös siitä, että muualla työntekijöitä kusetetaan vähemmän .
Saksassa työnantajat satsaavat enemmän työntekijöihin oppisopimuskoulutuksen vuoksi ja niinpä irtisanomiskynnys on korkeampi
Saksassa on tavallista maksaa irtisanomiskorvausta.Sinänsä se ei rasita yritytsä, sillä rahat on rahastoitu eli rahat ovat siirtyneet yrityksen kassasta jo aikoja sitten.Näin yöntekijät saavt korvauksen myös konkurssitilanteessa
Toinen ongelma on, että pitkään jatkunut palkka-ale on markkinahäiriö, joten ei se voi määrättömästi jatkua.
Muutenhan Saksassakin tehtäisisn sinkkiämpäreitä pajassa takomalla 1800-luvun tapaan.
Laajat palkka-alet kertovat enemmänkin yhteiskunnan rappiosta kuin tilapäisistä ongelmista.
“Palkkojen alentaminen vain joiltakin on epäsolidaarista kahdesta syystä. Se toinen syy liittyy siihen, että jos sinulta ja vain sinulta alennetaan palkkaa viidellä prosentilla, sinun ostovoimasi laskee viisi prosenttia, mutta jos kaikkien palkkaa alennetaan viisi prosenttia, osa tästä tulee ajan myötä takaisin hintatason laskuna.”
Pakkolaki johtaa palkkojen laskuun vain osalta palkansaajia.
Takaporttina on se, että laki ei koske henkilökohtaisia työsopimuksia eli työnanatajat voivat antaa etuudet sopiimuksella
Se tarkoittaa, että vahvassa työmarkkina-asemassa olevien etuuksiin ja palkkoihin ei puututa.Samoin hyvä-veli-verkostojen jäsent säästyvät leikkauksilta
Vain heikot joutuvat palkka-alen uhreiksi
Nämä ovat pienipalkkaisimpia eli kauppapiikoja, siivoojia, kuntien alempipalkkaisia etc
Nämä lukuni ovat summittaisia, joku muu varmaan tietää paremmin. Vientiteollisuus tuo Suomeen oikeasti euroja vaihtoehtona velanotolle. Teollisuuslaitoksen suorat palkkakusrannukset ovat ehkä 25%. Koska käytetään paljon yksityisiä ja julkisia alihankintoja sekä palveluja, tuotteen kustannuksista onkin 70% palkkakustannuksia. Jotta vaikutusta syntyisi, pitää saada tuo 70% alemmaksi. Ongelma ilmenee niinkin, että Suomen hintataso on 20% EU keskitasoa korkeampi. Tämä on huono lähtökohta viennille, onko suomalainen tuote niin paljon saksalaista parempi että siitä maksetaan tällainen lisähinta. Ymmärrän kyllä, että Sari sairaanhoitaja ihmettelee, mitä hänen palkkansa vaikuttaa vientiteollisuuteen, mutta kun vaikuttaa.
Onko palkkaongelmaa ollenkaan vientiteollisuudessa tai edes kotimarkkinoilla? Kun vertaa palkkoja, niin erot kilpailijamaihin ovat suurimmat suorittavan portaan palkoissa ja sielläkin valtiolla sekä kunnilla. Eli palataan taas verotukseen.
Asiantuntijat ja johtajat taas tienaavat tunnetusti paljon heikommin Suomessa kuin tärkeimmissä kilpailijamaissamme. Insinööri tienaa Saksassa käteen vajaat puolitoistakertaisesti (tuossa on jo otettu huomioon erilainen verotuskäytäntö). Ero DI:llä on isompi. Omassa ammattiryhmässäni tiedän palkkaerot Ruotsiin. Norjaa ei kaiketi voi laskea mukaan vertailuun?
Sen lisäksi, että eritellään julkinen- ja avoin sektori, pitää analyysissä kyetä erittelemään suorittava porras, työnjohto, asiantuntijat ja johtajat. Pitää olla itselleen rehellinen ja kyetä sanomaan ääneen mitä henkilöstöryhmiä ja millä työantajilla tarve palkkojen alentamiseen koskee.
Pohjimmiltaan palkkaongelmamme liittyy työntekijäjärjestöjen kyvyttömyyteen sopia keskenään oikeudenmukaisesta tulonjaosta. Tämä on sääli, sillä keskitetyt sopimukset olisivat mahdollistaneet tämän. Herää kysymys, onko oikeudenmukainen tulonjako vain harhama vailla realistista operationalisointia?
Jos on luottamus oikeudenmukaiseen tulonjakoon, on myös mahdollista pitää palkankorotuksissa kilpailukyvyn tarvitsemaa pelivaraa. Muussa tapauksessa kukin yrittää vain kahmia minkä pystyy. Teollisuuden työnantajien ensisijainen velvollisuus on pitää huoli ulkoisesta kilpailukyvystämme sen sijaan että sieltä käsin puututaan koko yhteiskunnan ratkaisuihin. On todella epämiehekästä syyttää Sari Sairaanhoitajaa itse aiheuttamistaan vaikeuksista.
Paikallinen sopiminen firman menestyksen mukaan ei oikein sovi kapitalistiseen markkinatalouteen, missä tappiot ja voitot kuuluvat omistajalle. Työntekijä ei menetä työvoimaansa kuten kapitalisti pääomansa, jos huonosti käy. Konkurssipesästä löytyy usein uusi duuni.
Juurikin näin, duunareille palkanalennukset.
Kyllä se sopii, mutta työntekijöiden edustajien paikka ei ole firmojen hallituksissa, vaan niiden (eritasoisissa) johtoryhmissä. Hallitushan on omistajien luottoelin.
Sen sijaan työntekijöiden (siis palkollisten) edustajat pystyvät antamaan merkittävää lisäarvoa johtoryhmien työskentelyyn tuomalla mukaan uusia näkökulmia. Tämän lisäksi epäluulo johdon ja työntekijöiden välillä vähenee oleellisesti, kun kaikki johtoryhmän jäsenet saavat nähtäväkseen samat tiedot. Nykymaailmassa myös firman/yksikön työntekijät tietävät, että firman/yksikön menestymisestä on hyötyä heillekin.
Johtoryhmissä ei äänestetä vaan keskustellaan, minkä jälkeen puheenjohtaja, esim. toimitusjohtaja, tekee päätöksen. Pelko johdon kontrollin menettämisestä on täysin turha. Myös yrityssalaisuuksien karkaaminen on estettävissä (saattaa tosin vaatia lakimuutoksia).
Kuinka ollakaan, SAK vaatii duunariedustusta nimenomaan yritysten hallituksiin, ja EK vastustaa kaikkia maedollisia edustuksia. Tämä on eritoten EK:n kannalta outoa, sillä paikallinen sopiminen ei toimi ilman palkollisryhmien mukanaoloa.
Kun puhutaan taloudesta, luonnollisuus on arvottava sana. Kuinka “luonnollista” mikäkin politiikka on, riippuu hyvin paljon siitä keneltä kysytään.
Jos Kiinan liittymisestä globaalin talouden verkkoon seuraa suuria ja tuhoisia transientteja, on kai aika luonnollista haluta välttää siihen liittyvää tuhoa? Kun heilahtelut vaimenevat, Saksa on valmiina iskemään. Sen ei tarvitse rakentaa uudestaan. Tietotaito ei ole päässyt kuihtumaan.
Sinulla on kyllä pointtikin. Saksa tunnetaan vanhan teknologian maana, eikä sen IT-sektori ole mikään ylpeilyn aihe. Mutta maa on ennenkin voittanut pitkällä aikavälillä kulkemalla vastoin nykyisten päiväperhoekonomistien neuvoja vastaan. 1800-luvun Saksa teollistui protektionismin avulla, joka suojasi maataloutta ja raskasta teollisuutta. “Luonnonmukaisesti” Saksan suhteellinen etu, väenpaljous, olisi ohjannut työllisiä pienteollisuuden suuntaan.
Eihän 1. maailmansotaa millään nyrkkipajojen vehkeillä olisi voinut käydäkään!
Yleisissä palkanalennuksissa taas on se ongelma, että ne alentavat kotimaista kysyntää enemmän kuin olisi tarpeen.
Yritysten omistus on nykyään käytännössä globaalia. Hyvin globaaleilla markkinoilla pärjäävien yritysten suomalaisen henkilökunnan palkkojen alentaminen on siis tulonsiirto Suomen taloudesta ulkomaille.
Samalla kotimainen kulutus kutistuu, mikä vähentää taloudessa kiertävän rahan määrää ja lisää työttömyyttä. Iso ero devalvaatioon tulee nimenomaan siitä, että lainat eivät kutistu, joten niiden hoitamisen reaalinen taakka kasvaa. Tässä fiskaalinen devalvaatio toimii siis samalla tavalla kuin devalvaatio 90-luvun lamassa (jolloin merkittävä osa lainoista oli ulkomaanvaluutassa).
Kulutus on joka tapauksessa hyvin suuressa roolissa kehittyneissä talouksissa — myös Suomessa.
Vastaväite lienee se, että palkanalennus kannustaa investoimaan lisää Suomeen. Tämä ei kuitenkaan päde siksi, että paikallisesti sovitut palkat tuovat jo tämän kannusteen.
Vastaus tähän ongelmaan on se, että siirrytään yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin ja edistetään aktiivisilla toimilla työvoiman liikkuvuutta.
EKP on saanut nimellisen BKT:n kasvu-uran nousuun. Vielä vuosi sitten euroalueen nimellinen BKT kasvoi vain 1–2% vuodessa, nyt se on jo noin 3%.
Se, että inflaatio ei ole kasvanut kertoo siitä, että keskuspankin toimet ovat menneet käytännössä kokonaan reaalisen kasvun kohenemiseen euroalueella. Tästä kielii myös se, että työttömyys on alkanut euroalueella kutistua.
Alkuvuodesta käynnistettävät toimet nostanevat kasvun tuosta vielä ylöspäin. Lähivuosina Draghin toimilla euroalueen lama jätetään historiaan.
Kun puhutaan joustoista ja paikallisesta sopimisesta pitäisi lähteä purkamaan Suomen yksityisen puolen nykyongelmia käytännön tasolta käsin.
Ratkaisujen pitää nimittäin toimia myös todellisuudessa, eikä vain teoriassa.
Silloin on heti aluksi otettava huomioon reunaehdot, käytännön tosiasiat seuraavasti:
1) Markkinat ovat koko ajan liikkeessä. Mitään stabiilisuutta on turha edes tavoitella.
Sellaisen joustojärjestelmän rakentaminen, joka otetaan käyttöön vasta sitten kun firma on ongelmissa on jo lähtökohtaisesti väärä; kaikki firmat taistelevat koko ajan rajusti seuraavasta kaupasta ja jatkuvaa onnistumistakuuta ei saa mistään…
2) Jouston ja paikallisen sopimisen pitää olla käytössä koko ajan ja sen pitää koskea kaikkea: palkkoja, työaikoja, lomia, ammattinimikkeitä, yms. Ohjaavana tekijänä pitää olla kannattavan tilauskannan ylläpitäminen.
3) Heti kun todetaan, että markkinat ovat muuttuneet niin, että kannattavia tilauksia ei enään saada, ryhdytään jousto-toimiin. Tämän pitää tapahtua paikallisesti, siellä missä paras tieto tilanteesta on olemassa. Kaikenlainen byrokratia ja juristeria on pidettävä tästä poissa.
4) Yhtiön henkilöstön tulee olla kakissa vaiheissa mukana eri johtoryhmissä, mutta ei hallituksessa.
5) Jos joustotoimet eivät tehoa, silloin on jouduttu erikoistilanteeseen, jossa tulee ottaa käyttöön rajummat toimet firman ja työpaikkojen pelastamiseksi. Tällöin tulee olla käytössä joustavat ja nopeat proseduurit, ja juristeriakin tulee kuvaan.
Tässä ohjaavava tulee olla uusien kannattavien kauppojen nopea saanti firmaan. Tällöin kiinteän asiakasyhteyden ylläpito on prioriteetti-asemassa.
6) Jos nämäkään toimenpiteet eivät tehoa, mutta firma on uudelleen-organisoitavissa kannattavaksi, silloin Suomessa pitäisi olla käytössä USA-tyyppinen “Capter 11” — menettely. Siinä estetään velkojien “verikoirien” hyökkäykset, eivätkä ne voi ajaa firmaa nopeaan konkurssiin, vaan se saa mahdollisuuden jatkaa jonkin aikaa liiketoimintaansa ja päästä näin taas kannattavaksi.
Näin elinkelpoinen firma jatkaa, eikä sitä ajeta “turhaan” konkurssiin, kuten 90-luvulla tehtiin tuhansille kannattaville firmoille.
Seppo Korppoo, 40-vuotta viennin eturintamapalvelua
Esimerkki toimivasta joustosta:
Metallialan firma otti tilauksen 2 kuukauden kiireellisellä toimitusajalla. Normaalitoiminnalla toimitus ei ollut mahdollinen, joten otettiin paikalliset joustot käyttöön seuraavasti:
1) Yhtiön osakas oli kokenut suunnittelussa ja ostoissa. Hän meni viikoksi suunnittelupuolelle töihin ja sai muutettua toimitusajan suhteen kriittisiä komponentteja paremmiksi, halvemmiksi ja lyhyellä toimitusajalla. Tuotteen rakennetta muutettiin tuotannon kannalta paremmaksi.
2) Tuotanto siirtyi kuukaudeksi pidennettyyn työaikaan ja teki myös viikonloput töitä.
3) Toimitusjohtaja siirtyi viikoksi kokoonpanon työnjohtajaksi ja organisoi työntekijöiden kanssa 3 päivässä linjan tehokkaammaksi. Sen jälkeen hän siirtyi viikoksi osavalmistukseen töiden järjestelijäksi.
4) Firman kuljettaja oli ajojen välissä kuukauden tuotannossa asentamassa tiivisteitä ja pakkaamossa.
5) Toimitusjohtajan sihteeri toi ylityöläisille kahvia ja purtavaa.
Toimitus onnistui ja oli kannattava. Tilaajalta tuli juuri kaunis kiitos ja kaikille bonus-lahja.
Seppo Korppoo, joka uskoo vastuuta ottavaan johtamiseen edestä
Matalampien palkkojen salliminen potkujen sijaan mahdollistaa nimenomaan luovan tuhon ja tuottavuuden kasvun.
Ongelmana on että tuottavuus ei voi kasvaa ilman pääomasuhteen parenemista ainakin jollakin tavalla. Jos käytettävissä oleva (aineeton tai aineellinen) pääoma per työntekijä ei kasva, niin ei kasva tuottavuuskaan. Jos luova tuho on vain tuhoa niin tuottavuus ei kasva.
Tuottavuusgäpin mukaanhan sitä palkkaa pitäisi alentaa. Jos jonkun alan kilpailukyky on heikko ja irtisanomisia tarvitaan sen parantamiseksi (tai koska ei mene tarpeeksi tavaraa kaupaksi), niin tuottavuus per työtunti on silloin nimenomaan sillä alalla huono. En näe mitä epäsolidaarista tässä on contra irtisanomiset, jos työnantajan kannattaa pitää työntekijä huonommalla palkalla, niin ainahan työntekijä voi mennä muualle. Se, että luovaa tuhoa poliittisesti vauhditetaan pakottamalla firmoja nurin, on kyllä aika erikoista. Plus etten usko Schumpeterin kyllä allekirjoittavan tulkintaasi hänen teoriastaan.
Palkanalennuksia tai sotu-leikkauksia tarvitaan siellä, missä työttömyys ylittää pienen kitkatyöttömyyden. Jos jonkun palkka laskee liikaa, työnantajat tekevät kilvan parempia tarjouksia hänen pitämisekseen/saamisekseen.