Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkien voitto -pamfletin julkistamistilaisuus

Olen viime kuukaudet pakertanut EVA-pamflettia kaupungistumisesta yhdessä Mikko Särelän kanssa. Nyt se on valmis. Julkistamistilaisuus on keskiviikkona. Välitän tässä EVA:n lähettämän kutsun. Vapaa pääsy, mutta pakollinen ilmoittautuminen. ________________________________ KAUPUNKIEN VOITTO Suurten kaupunkien kasvu tulee kiihtymään, Suomessa vielä enemmän kuin muualla. Suomen taloudellisen menestyksen kannalta keskeiset kasvavat elinkeinoalat viihtyvät parhaiten suurissa kaupungeissa. Mitä rakennuspalikoita tarvitaan kaupunkien voittoon? EVAlla on ilo kutsua…

Jatka lukemista

_

Miksi perustulo on ajankohtainen

Minun lähtökohtani tukea perustuloa on pragmaattinen. Perustuloa on parempi tapa toteuttaa hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluva tulonjako kuin nykyinen hyvin sirpaleinen sosiaaliturvajärjestelmämme. Perustuloa maksettaisiin vähän yli 500 euroa jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle kuussa. Muut tulot eivät perustuloa pienentäisi, mutta veroa niistä menisi ensimmäisestä ansaitusta eurosta alkaen. Itse perustulo on veroton. Siksi se vastaa suunnilleen työmarkkinatukea. Normaalia palkkatuloa saavan tilanne ei muutu. Käteen jää jokseenkin…

Jatka lukemista

_

Pärjäisimme, jos osaisimme tehdä parempia tuotteita

Tämä väite on itsepetosta. Onhan meillä kehitetty joitakin ihan kelpo tuotteita joilla on hyvä kansainvälinen maine. Kuluttajasegmentissä on esimerkiksi Marimekko ja Arabian keramiikka. Isommassa mittakaavassa Koneen hissit ovat lähellä maailman käreä. Tuotteissa ei siis ainakaan näiden kohdalla ole vikaa. Näitä hyviä Suomessa kehitettyjä tuotteita ei kuitenkaan valmisteta Suomessa. Koneen hissien osalta saattaa olla jotain marginaalista kotimaista valmistusta. Silloin ei vika…

Jatka lukemista

_

Työvoimakustannusten alentaminen

Minusta hallitus on oikeassa siinä, että palkkakustannuksia pitää alentaa kilpailukyvyn parantamiseksi. Kaikki muut ovat taas oikeassa siinä, että oli aivan päätön ajatus panna maksajiksi epämukavaa työaikaa tekevät ja vapauttaa maanantaista perjantaihin 8-16 työskentelevät kaikesta. (Sinänsä sunnuntaikorvauksia voisi pienentää, mutta sen voisi tehdä lauantaikorvauksia kasvattamalla, koska lauantai on vapaapäivänä jopa tärkeämpi kuin sunnuntai.) Jos palkkakustannuksia alennetaan, sen pitäisi kohdistua tasapuolisesti kaikkiin.…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Siuntion junayhteys

Junan lopettaminen Siuntioon on hankala asia. Tähän liittyy kaksi näkökohtaa, jotka johtavat eri tulokseen. Voiko Suomessa suunnitella pitkäjänteisesti? Siuntio on tehnyt aivan oikein ja kaavoittanut omassa mittakaavassaan runsaasti asutusta aseman lähistölle. Kunnan pitäisi voida luottaa siihen, että asiat toimivat niin kuin on luvattu tai kuten kunta ainakin on kuvitellut luvatun. Tämä ei nyt mennyt oikein hyvin. Onko järkevää kuljettaa 130…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu, _

Kaupunkisuunnittelulautakunta 15.9.2015

En ollut tehnyt tästä etukäteiskirjoitusta, koska ainoa asia listalla oli Finnairin entisen pääkonttorin poikkeamislupa Mannerheimintiellä. Finnairin vanha pääkonttori varastoksi! Tuo arvokas konttori (jossa isäni oli töissä) muutetaan irtaimistovarastoksi. Tästä on ollut paljon keskustelua. On oudoksuttu sitä, ettei tuohon tehdä asumista. Paljon huomiota herätti myös listatekstissä esittelijän perustelut, että melu- ja saastesyistä tontti ei sopisi asumiseen. Minäkin oikein soitin hakijalle kysyäkseni,…

Jatka lukemista

_

Kaupunkisuunnitelulautakunnan lista 22.9.2015

Marskia laajennetaan Lönnrotinkadun puolella rakennusta korotetaan kolme kerrosta. Lisäksi osa maanalaisia autopaikkoja otetaan hyötykäyttöön. Ihmettelen, miten tässä tarvitaan kaavamuutosta, koska voimassa olevan kaavan mukaan tontilla saa olla yhdeksänkerroksinen rakennus. Ehkäpä kaavaa pidettiin vanhentuneena niin, ettei sen pohjalta enää voinut myöntää rakennuslupaa Punavihreää kuplaa tiivistetään Kalliossa Käenkuja 6:ssa kaupungin vuokratalotontin autopaikkojen päälle rakennetaan pistetalo, 1400 k-m2. Kaupunkikuva ei ainakaan voi huonontua.…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu

Hyvä koulu kilpailutekijänä

Yhdysvalloissa asuinalueiden vetovoimatekijöinä mainitaan usein koulujen taso. Hyväosaiset perheet pyrkivät välttämään osoitteita, joista lapset joutuvat huonona pidettyyn kouluun; tai oikeammin huonoon kouluun, koska Yhdysvalloissa koulujen tasoerot ovat suuret. Suomessa on kritisoitu peruskoulun yläasteiden soveltuvuuskokeiksi kutsuttuja pääsykokeita, jota jotakin erityistaitoa painottavat peruskoulut soveltavat. Keskiluokkaiset perheet eivät halua panna lapsiaan huonomaineisiin kouluihin ja käyttävät tätä porsaanreikää hyväkseen. Tämän esittämiseksi on vaadittu koulushoppailun…

Jatka lukemista

_

Yksityinen vai julkinen terveydenhuolto

Tarina kertoi 1970-luvulla, että Kiinassa potilaat maksavat lääkärille niin kauan kuin ovat terveitä. Sairastuminen lopettaa maksamisen joka alkaa uudestaan vasta, kun lääkäri on saanut potilaan terveeksi. Lääkärin kannattaa neuvoa sairauksien ehkäisyssä toisin kuin länsimaisen lääkärin, joka tienaa siitä, että potilaat sairastuvat. Tarina tuskin on totta, kuten ei juuri mikään, jota silloin Kiinasta kerrottiin. Mutta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta toimii kuin tarinan kiinalainen…

Jatka lukemista

Talouspolitiikka

Hallitus: tahtoa on, olisipa vielä taitoa.

Olen yrittänyt olla arvostelematta hallitusta sen olojenkurjistamispolitiikasta, koska olin viime vaalikaudella osa hallituskoalitiota, joka ei tehnyt juuri mitään. Hankala sanoa, että väärin säästetty, jos oli itse mukana välttelemässä vastuuta. Itse asiassa olin aluksi hiljaa tyytyväinen, että meillä on lopultakin hallitus, joka uskaltaa tehdä päätöksiä. Olihan 12 vuotta päättämättömyyttä on tehnyt maallemme suurta tuhoa. Viime aikoina on kuitenkin alkanut tuntua siltä,…

Jatka lukemista